En vastusta ihmisten hoitamista, mutta yli ymmärryksen käy miten turvapaikanhakijat kiilaavat jonojen ohitse valtion rahoituksella. Kuinka paljon tämä hidastaa kantasuomalaisten hoitoonpääsyä? Palvelujahan ostetaan paljon yksityissektorilta, mutta "päivystykseen" tulee myös paljon ei kiireellistä hoitoa tarvitsevia.
Hoitoa pitäisi saada terveysasemalta, mutta ei!
Kipua-kärsivä
68243
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Tavio on jo tehnyt kyselyn asiasta ,ei tääl valittaminen mitään auta ,tympäsee nää jatkuvat kitinät
Ei riitä 28 000 euron verot lisäksi sairasvakuutusmaksut kantasuomaalaisen hoitoonpääsyyn kun ei ne riitä edes diabeetikon verinäytteen ottoon Oulussa Tuiran arvauskeskuksessa. Vaikka lääkärin lähetekin on. Kaksi kantelua tehty Valviraan asti. Tuloksetta.
Mihin me tarvitsemme esimerkiksi Valviraa? Mikään ei siinä laitoksessa toimi palkan- ja palkkionmaksuja lukuunottamatta. Mitään se ei valvo, valelääkärit ja valehoitajat maassa sairaita "hoitavat", osaamattomat ja lisenssittömät eilisillä käytetyillä piikeillä verinäytteitä imevät niistä, jotka sattuvat vastaanotolle pääsemään. Vanhukset tapetaan joko nälällä, janolla, keuhkokuumeella tai insuliinilla. Ja kaikki virheet peitetään multiin. Pääasia, että palkka juoksee.
Jos maksaa veroja 28 tonnia vuodessa,ei tarvitse käydä arvauskeskuksessa eikä asua Tuirassa.
Jaahas,aamun mamu avaus. Aloittaja olisi todellakin hoidon tarpeessa.
Noin ajattelin itsekin aloituksen luettuani: suurin kipu ja kärsimys sijaitsee aloittajalla korvainsa väliss'.
Miten minusta on näyttänyt jo pitkään siltä että "ei kiireelliset päivystykseen tulijat" ovat pääosin kantaväestöön kuuluvia.
Hyvin huolto toimii, äsken tuli kirje " suojaa itsesi ja läheisesi ROKOTTAUDU " tuskin meidän alle 200 pakolaista aiheuttaa kaaosta.
Kyllä noilla arvauskeskuksilla on omat pisteytykset millä taudilla asettuu mihin kohtaan jonoa. Että hanki pahempi pipi vaan kuin mamuilla, niin pääset Ykköseksi.
Pitäisikö ne päästä siihen tilaan, että vievät kaikki meidän sairaalasängyt? Eiksoo parempi että hoidetaan pois kun vielä voi vaan reseptin kirjoittaa?
Pääsiskö sinne nopeemmin jos menisi taksilla polleesti oven eteen? Eihän bussilla ja rollaattoreilla kulkevat voi olla sairaita, eihän?
Ota reteesti ambulanssi vaan.
Koetappa ite mennä sairaalaan julkisilla jossain vaikka Tukholmassa, ventovieraana. Ja mistä sä heidän sairaudet tiedät? Ei ne kaikki päälle päin näy.
Net käy kotona arvioimassa tilanteen ja jos kuljetus ei vaadi ambulanssikyytiä, eivät ota kyyteille.
Joo eivät ota vaikka joutusivat tuleen uudestaan ja sitte viemään.
Etukäteenhän sitä paikkauskeikkaa ei aina tiedä.
Elikkä terkkarille ei kannata mennä vieläkään, mikään ei ole muuttunut sitten 80-luvun enkä ole käynytkään lääkäreissä ainakaan 10-12 vuoteen.
Jatkan tupakointia, kahvin kittaamista ja huonoruokaista (kaikki ruokahan on tappavaa) elämän tyyliäni ilman huolta huomisesta. Varmaan kaikki arvot ovat atmosfääreissä mutta ei huippaa, ainakaan vielä. Sitä paitsi tupakointi alentaa verenpainetta ja juhannuskokko tuottaa mielihyvää kerran vuodessa heh heh. Elämä on hyvin.
Vain yksityiseltä voi suomalainen saada apua. Julkiseen terveyskeskukseen kantasuomalaisella ei ole asiaa. Kait se johtuu siitä, että sielläkin jo suurin osa lekureista ja hoitajista on noita "hoono soomi" "osaajia", jotka eivät todellakaan osaa mitään. Potilas ja hoitohenkilökunta eivät ole ollenkaan samalla aaltopituudella.
Joka-asiasta valittava, olet varmaan nähdyt härkäsen kokoisen kärpäsen.
pissapää.
Ajelin aamulla Koskelassa päin.
Poikkesin talossa, jonka luukulla tiesin istuvan sievän tytön.
Ja niinpä istui.
Edessään oli lihava nainen, joka lopetti pulinansa ja poistui antaen minulle paikkansa.
Laitoin KELA-korttini takaisin lompakkooni, Otin haluamani tavarat ja poistuin minäkin kaihoisten katseitten saatossa.
-
Poiketessani antamaan näytteen Marevania varten, menen ovelle 6.45.
Yleensä aina olen kuuden ekan joukossa.
Mamuja ei terkkarissani näy aamuisin.
Jonottava joukkomme on ilmeisesti niin uhkaavan näköinen.
Jonossa on joskus aika myrtyneen näköistä narkkariakin.
Mamut tulevat tungettelemaan terkkariin vasta sitten, kun ihmisiä ja henkilö-kuntaa on tarpeeksi suojanaan.
-
Kaikki lääkärini, yhtä lukuun-ottamatta ovat olleet Suomalaisia.
Poikkeuksen teki Joku Venäläisittäin.
Palstamme aiheesta marisijat taitavat asua ihan väärällä paikka-kunnalla.
-
Jättäkää rattorit, heini- ja lehmiköt.
Tulkaa Stadiin, täällä on sitä ja nimittäin.
Maalla ei kohta viihdy yksikään yrittäjä.
Paras vihreys kukkii Stadissa ja Stadin politiikassa.
Maalle Stadin vihreys ainoastaan tulee ja tappaa.
Äänestäkää valkoista.
H.
eiks saa äänestää jani toivolaa tummaa tulevaisuuden lupausta stadin vihreille nurmille, niille, nenäliinan kokoisille räiskäleille!
Juu,juu kaikki vaan sinne kehä kolmosen sisäpuolelle, joka sorkka. Ei Sinunkaan tarvitsisi sitten valittaa, kuin pääkaupunkiseutu elättää muuta Suomea, kun sitä ei ole.
Voisit sitten vaikka jonkun asunnottoman ottaa alivuokralaiseksi.
"eppu2"
Minulleko?
H.
Sinulle niin, rivissä toinen vastaus.
Minä otin yhtenä pnä komean perslaskun ruoholeikkurin kaa rnteesssä
- tömähti turpeeseen ja kantoon kui ohjus - meiän terveyskeskus on aina ollut ystävällinen - pääsin seuraavana pnä kipeen kylkeni ja lonkkani kanssa lääkärin vastaanotolle - ei onneks menny luita poikki siinä mun rytäkässä. Itepähän kompuroin kun olin neljä mottia pistäny saunapuita pinoon.
Meillä työhulluillakin on silleen halvat ilot - ´työ tekee terveeksi vaikkei sillä koskaan rikastu - oppia ikä kaikki. Pääkallokeleilläkin.
Saunapuiden teko rinteessä ruohonleikkurilla saattaa olla vaarallista.
Eikös me vähän turhaan valitella näistä asioista täällä palstoilla, ei ne johda mihinkään.
Siellä omassa terveyskeskuksessa, sitä pitää vaatia, eikä heti kohta levittää rahapussia ja syöksyä yksityiselle. Sillä tavalla tämä terveyskeskussysteemi vain rapautuu ja jatkuvasti huononee.
Meitä lie miljoona jo ikäihmisiä, miksei me vaadita palvelua terveyskeskuksista, mulla on onni asua alueella, jossa olen saanut palvelua, aina kun olen tarvinut.
Mutta jos en saisi niin ottaisi heti yhteyttä oman kuntani päättäjiin, sieltä rahapussista se priorisointia alkaa, kuvittelen ainakin niin.
On tietysti vahinko, että kunnat rahapulassaan käyttävät paljon ostopalveluja ja silloin ei synny kunnollista potilas-lääkäri suhdetta, jota hoito yleensä edellyttää.
Olen kuullut tapauksesta, että terkkarissa oli kiertävä lääkäri suhtautunut erittäin nurjasti potilaaseen ja sitten potilas meni yksityiselle ja kuinka ollakkaan siellä tuli vastaan sama lääkäri ja ääni kellossa oli ihan erilainen. Asennekysymys siis lääkäreilläkin.
Asiahan on niin,
mua kyllä hoidettas mutta ku mä en haluu että mua hodetaan,
pitäs mitata verenpainetta ja kirjottaa muisti lappu vaivoista elikkä tuntemuksista,
ööööööööö
aina ku menen lääkäriin ja se kysyy jotain hups-heijaa en muista mittää,
sanon ei mua mikkää vaivaa,
sitähuolimatta ne leikkaa mua mistä millonki ja syöttää kaikenlaisia lääkeitä,
ja minä pörrään päivät pitkät kaupungilla rahaa tuhlaten,
rikas mies mä oisin tilulitilulilulei
joooo,
Yksinkertainen ratkaisu. Paikkakunnallamme olen ollut kahdesti tilanteessa jossa odottaessani aamulla pääsyä varaamalleni yksityislääkärille kyseiselle yksityisklikalle pöllähtää pikkubussillinen matuja jotka singahtelevat meluten ympäriinsä ja viimein löytävät tiensä laboratorioon sekä vastaanotoille ajat varanneiden kantaväestön edustajien nenien edestä.
Mielestäni olisivat paremmin joutaneet odottamaan tk:n jonoissa!
me veronmaksajat olemme se "valtio" joka maksaa matujen kaikenpuolisen hoidon, ruuan, asumisen
Tuskin bussilastillinen tulee ilman että heille olisi jo ajat varattu. Eiköhän tuokin toiminta ole vastaanottokeskusten ja maahanmuuttoviraston organisoimaa.
Hyvähän se onkin, että heille tehdään terveystarkastus mahdollisimman pian maahan tultua siltä varalta, että kantavat mahdollisesti jotain tauteja, mitkä eivät vielä oireile, mutta saattavat tartuttaa toisia.
Älä viitsi jauhaa paskaa. Jos sääli ei olisi sairaus, sanoisin että olet säälittävä...
Sairasta vain rauhassa.
Ei sairautesi ole laboratoriokokeita vaativaa, jos ei sinulla tuon pahempia oireita ole.
Kyllä se näin on. Esim. tuberkuloosia, johon ei kenties normaalikeinot tehoa.
Koska heitä nyt kumminkin täällä niinkuin myös siellä on, ei se auta, että pistetään pää pensaaseen.
Kyse ei ole pelkästään mistään säälistä, vaan järkevästä kansalaisia suojelevasta toiminnasta.
Sitten minä ihmettelen päällekkäisiä varauksia. Edes siinä tilanteessa meille yksityisajat varanneille ei kerrottu mitään!
Olkoon syy mikä tahansa niin luokatonta toimintaa.
Jos varaamani vastaanoton omavastuuni on 72€ niin odotan, jos en häiriötöntä, niin kohtuullisen säädyllistä touhua!
Olen edelleen sitä mieltä, että olisivat joutaneet tk:n jonoihin meikäläisten jälkeen tai korkeintaan omille vuoroilleen.
Meininki oli sitä luokkaa, että kaiken ymmärtävät ja suvaitsevat mummelitkin olisivat saaneet hieman väriä elämäänsä.
Kuulostaa perin kummalliselta toiminnalla.
Tiedustelitko mikä on syynä tällaiseen?
Vielä sen jotenkin ajattelisi käsittävänsä, jos olisi kysymys yleisestä terv.huollosta, mutta, että yksityinen.
Sinuna olisin kyllä vaatinut selvitystä asiaan.
Mikä sairaus saa kuvittelemaan että vastaus oli hänelle ? Pelkkä tyhmyys ??
Juurikin niin, että paremmin voisi organisoida asiointia. Tarkoitan lähinnä sitä, että tehtäisiin asiat hienotunteisemmin kaikkia osapuolia kohtaan.
Kyllä minua on pänninyt hikoilla ja odottaa työkkärissä vuoroani ilmoittautuessani vain kesälomapalkattomaksi opettajaksi, kun samaan aikaan häärii maahanmuuttajien ympärillä lauma virkailijoita.
Juu ja mikä kitiiä tk-joukoissa olisi alkanut kun olisivat sinne tulleet.
Maahanmuttajienkin asiat on hoidettava ja siinä tarvitaan esimerkiski tulkkeja joten saattaa laa että "näyttää " siltä et virkailijoita on paljon.
"flegmaatti"
Miksi Espanja ei auta sinua?
Siellähän on niin halpaakin :)
Yksityis-aika on enää pelkkää turhaa diivailua.
Minä en ole moista tarvinnut koskaan.
Maailma on muuttunut maassamme siihen malliin, että ensimmäisenä tulee tärkeys-järjestys.
Ja siihen järjestykseen ei eläkeläisiä enää hevin aseteta.
Niin on oikein.
Tulevaisuus on tärkeänpi kuin menneisyys.
Meillä oli aikamme, nyt on lastemme aika.
Ja heidän mukanaan mamujen.
Espanjaakin puhuvien.
H.
Kyllä. Voinkin sitten siirtyä varsinaiseen terveydenhoitoa koskevaan kateutta aiheuttaneeseen ongelmaani.
Jouduinko minä väärään näytteenottohuoneeseen labrakäynnilläni? Olin paastonnut 12 tuntia ja odottelin verikokeen jälkeen sydänfilmiin pääsyä. Mutta vain parilta muulta asiakkaalta käytiin kysymässä, että pyörryttääkö heitä. Jonka jälkeen vieressäni istuva mies totesi minulle, että kyllä MEISTÄ pidetään hyvä huoli.
"HappyHolidays"
"Maailma on muuttunut maassamme siihen malliin, että ensimmäisenä tulee tärkeys-järjestys.
Ja siihen järjestykseen ei eläkeläisiä enää hevin aseteta.
Niin on oikein."
H.
Niin, kaipa hän sitten oli työterveyshuollon asiakas. Kertoi olevansa epäiltynä samasta sairaudesta, joka minulla jo on todettu ja saatu kuriin. "Mutta kun kalja maistuu ja ruoka on hyvää", jatkoi juttuaan suureen ääneen.
Olisipa minulla ollut paljonkin hyödyllistä kerrottavaa hyvinä aikoina asiaan perehdytetyn vertaistuen ominaisuudessa, mutta ... pääsinkin sitten lähes saman tien sydänfilmihuoneeseen.
Mistäköhän firmasta tätä tehtävää lähtisi kyselemään?
"HappyHolidays"
Tehtävästä?
H.
Aina ei voi tietää toisten asiakkaiden lääkärissä käynnin syytä, joten turha kadehtia .
Mitä tehtävää?
Vartaistukiryhmässä toimiminen voisi olla minulle sopiva tehtävä kakkostyypin diabeteksen osalta: Olen juonut kaljaa ja syönytkin. Siitä huolimatta olen saanut hyviä tuloksia aikaan omalla kohdallani diabetesneuvolan tuen avulla.
Opit ovat muistissa ja selkäytimessä, vaikka nykyisin ei millään kirveelläkään tahdo enää päästä edes diabetesneuvolaan. Varsinainen kuntoutus on kai lopetettu kokonaan yhteiskunnan tukemana.
Lääkäri nyt kuitenkin lupasi ehkäpä puoltaa minulle tätä neuvolamahdollisuutta eli jos nyt realistisesti ajateltuna vaikkapa yhden kerran pääsisi käymään lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. (Olen ollut pois tältä paikkakunnalta.)
No m,itä siltä neuvolakäynnilsta odottaisit mitä et jo ennestään tiedä?
Minulla on lähinnä itselleni sopivat ja testatut ravinto-opit hyvin hallussa. Niidenkin suhteen on useampaa koulukuntaa kuten tiedämme. On kuitenkin paras uskoa lähinnä itseään, jos on joskus onnistunut pudottamaan huomattavan määrän kiloja painostaan ja päässyt vaivoistaan. (Lääkkeitä ei ole silti saanut jättää pois.)
Täytyyhän sieltä jotain uutta löytyä, jos kerran esimerkiksi säännöllisistä tiheämmistä verensokerinmittauksista on pitkälti luovuttu. Tämä ei tosin minua henkilökohtaisesti haittaa. Paljon motivoivampaa oli aikoinaan seurata kuinka kolestroliarvot paranivat ruokavalion myötä.
Täytyy kai siis vaatimalla vaatia, että pääsee jotain kautta näihin mittauksiin. Samoin vaikkapa silmänpaineen kontrolliin jne. Kukaan ei tule hakemaan kotoa. Hoitamattomana voi tauti kuitenkin olla hyvin monellakin tavalla haitallinen. Ja kuinka moni sitä sairastaakaan tietämättään!
Voi olla, etten edes mene kuin yhden kerran, koska neuvolakäynti ei suinkaan ole enää maksutonta. Sanonpahan vain, että aikoinaan se oli erittäin positiivinen ja valistava kokemus sekä ennaltaehkäisevä ja pitkälle kantava hoitomuoto. Oma isänikin oli minulle kateellinen, kun hänelle ei oltu opetettu edes yksinkertaisimpia asioita kuten lautasmallia. Minä sen sitten piirsin hänelle Lapin-Kansan reunaan.
Hyviä ajatuksia mutta taitaa olla niin että tämän päivän sotella ei enää ole tuollaisiin neuvolakäynteihin varaa ja toisaalta kaikki eivät ole nii motivoituneita hoitamaan itseään kuin esimerkiksi sinä ilmeisesti olet. Elikkä neuvot menevät suurilta osin harakoille.
Enpä olisi noin pessimistinen soten suhteen. Meidän kaupungissa ollaan yleensäkin mallioppilaita ja edelläkävijöitä näissä asioissa, joten taidan saada myös psykologipalveluista perusteltua resurssia.
http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/443779-eiko-paino-putoa-professori-tslle-lihavuutta-hoidetaan-suomessa-vaarin
Ahaa, mikähän mahtaa olla tämä "mallioppimiskaupunki"? Tuotahan sitten kehtaa mainostaa jos näin :).
Jääköönpä siis mainitsematta.
Kaikki on ilmeisesti niin suhteellista, koskapa ainakin minulle tämä terveydenhoitopuoli on nyt reilun vuoden asuttuani (paluumuuttajana) näyttäytynyt huomattavasti ennakkomainettaan parempana.
Juuri kukaan ei esimerkiksi uskonut kesällä 2015, että viikonloppuna olisi saanut ilmaiseksi lainaan kävelykepit jalkavaivaiselle. Kysyin, että lähdettekö viemään, jos hommaan sellaiset. Niin siinä kävi, että kaksi autollista nuorisoa lähti viemään niitä papalle yli kahdensadan kilometrin päässä sijaitsevalle kesäasunnolle.
Eikö kaikki veronmaksajat ole mielestänne pitämässä ihan kaikkia kuntatoimintoja yllä
- mukaan lukien myös eläkeläiset, vanhukset, vammaiset ym. Tavalla jos toisellakin.
Naapurikunnassa ollessani sain kerran kalloluuhun ulottuvan ommeltavan haavan, ei siellä kyllä tk ottanut vastaan vastaanotolle vaan piti reissata liki 100 km oman kuntayhtymän päivystykseen - ystävällistä hoitoa silti sain ja haava parani hyvin.
Onpas erikoista ettei Suomessa lääkärit ja sairaanhoitajat ja kätilöt voi vaikka viikkoa pitkistä lomistaan tehdä niitä lääkärintarkastuksia niissä pakolaiskeskuksissa.
Täällä asuinkaupungissani tekevät lääkärit, sairaanhoitajat ja kätilöt vapaaehtoisesti ilman palkkaa muutaman päivän kuukaudessa lääkärintarkastuksia pakolaisille.
Ja onhan tänne tulleiden pakolaisten joukossa useita lääkäreitä ja muita jotka ovat omissa maissaan tehneet töitä terveyshuollon parissa ja he avustavat terveystarkistuksissa. Mikä siinä mättää ettei sitä inhimmillisyyttä voi vaatia Suomen terveydenhuollolta?
Ruotsiin tuli v 2014 81300, v- 2015 162800 ja v.2016 syyskuuhun mennessä 22300 pakolaista.
On se kumma että niistä muutamasta kymmenestä tuhannesta turvapaikanhakijasta (30000) jotka tulivat Suomeen v. 2015 siellä Suomessa tehdään niin kamala haloo. Kuinka monta turvapaikan hakijaa Suomeen on hakeutunut tänä vuonna?
"hytinäx1"
Suomessa ei enää ole rahaa holtittomaan jakeluun.
-
Meillä ei saa siirtää kaupunkeja kaivoksien tieltä.
Kuten Natsi-Kirunassa.
Me emme voineet myydä maatamme Saksalle ja muulle maailmalle, meidän oli käytettävä sodassa kaikki itse.
H.
No Kiirunassa ainakin kaivosyhtiö ottaa vastuunsa kun kaupungin rakennuslautakunta ei sitä aikoinaan tehnyt antaessaan rakennuslupia niille alueille joissa nyt on vaarallisista asua.
Hoitohenkilökunnalle Loma on Loma ja ansaittu sellainen. En kyllä näe mitään syytä juurii heidän tehdä ansaitulle lomallaan vapaaehtoistyötä. Sitä paitsi esimerkiksi laboratoriokokeet ja röntgenit maksavat vaikka vastaanottotoiminta olisi vapaaehtoista. Plus tulkkipalvelut sosiaalityö. Turvapaikanhakijoiden huolto on moniamaltillista toimintaa.
"hytinäx1"
Kiristetääs vähän ruuvia...
Veri-rahoilla on helppo ottaa mainetta ja vastuuta.
Sanoisko notta kunnan järjestämillä veri-rahoilla :)
-
Ei ihan tosissaan kuitenkaan, vain aavistellen totuutta savusta.
H.
Matuille kustannetaan yksityislääkäri, ei ne jonota rahvaan seassa. Rahallisesti tietysti vaikuttaa suomalaisten palveluihin, kun sitä rahaa ei kasva puissa, ei edes rahapuissa.
Mielestäni eduskunnassa olisi paikallaan välikysymys " matut romuttavat terveydenhoito järjestelmämme "
Mielestäni eduskunnassa olisi paikallaan välikysymys;
"Matut sammuttivat vähäisenkin järjen valon. Mihin voi valittaa ? "
Kaatuuko hallitus matujen takia :)
Olen ollut kahdesti tilanteessa jossa pikkubussillinen matuja porhaltaa ajat varanneiden suomalaisten ohi. Molemmilla kerroilla oli kyse ensimmäisistä, klo 8:n ajoista ja singahtelu koski sekä lääkäri, että laboratoriopalveluja.
Ja vaikka oli keltainen viiva ja hirvivaara merkit !!!
Yksityislääkärillä vaikka maksaakin paljon, on sellainen tunne kuin olis joku alempiarvoinen, joka tapauksessa ja itse potilas ei tiedä mistään mitään.
Onneksi yksityisiäkin on tässäkin kaupungissakin useampiakin. En edes muista tarkoin yksityiskohtia, mutta kyllä niin pääsi käymään, että odotellessani poikaani vastaanotolta saadakseni maksaa hänen lääkäriaikansa, päätin etten itse tule enää koskaan siihen paikkaan.
Jälleen kerran oli kysymys siitä, että maksujen periminen olisi tullut tehdä hienotunteisemmin. Kuuluuko se kaikille, että kuka maksaa ja millä kortilla, vakuutuksella tai sitoumuksella vai perätikö käteisellä kuten minä tein.
Minulla on täysin päinvastaisia kokemuksia!
Kaihileikkauspalvelut olivat erinomaisia.
Olkapään kohdalla yksityisvastaanotolla nivelen kuvannut ja tarkastanut lekuri kysyi haluanko julkisen puolen jonoon jossa hän on leikkaamassa vai haluanko tietää yksityispuolen ajan. Olkapää leikattiin vajaan kahden viikon kuluttua.
Eniten käyttämäni naapuritalon yksityisellä on aina aikaa hoitaa hommansa perusteellisesti ja hän kysyy aina lopuksi olisiko mielessäni vielä jotain muuta.
Hän mm. havaitsi peräsuolisyöpäni muun tarkastuksen yhteydessä kysyessään saisikon hän tarkistaa eturauhasen.
Tk-lekuri oli kopeloinut anustani pari kuukautta aikaisemmin havaitsematta heti sulkijalta alkavaa, poikkileikkaukseltaan noin 1cm2:n kokoista kasvainta joka vaati suolen lyhentämisen 30cm:llä.