olen jo monesti miettinyt minkä takia naiset ovat alkaneet juomaan niin paljon tunnen jonkin verran yh-äitejä, jotka odottavat että tulisi isä viikon loppu että nämä äitit voi heitää vapaalle tai jos oikein kunnolla alkaa meno jalka vipattamaan niin jonnekin sit lapset oikein se on ettei juoda lasten aikana siis persee ollalle mutta lapset ovat pieniä vain hetken niin miksei voi viettää laatu aikaa lasten kanssa, kyllä mä ymmärrä että joskus mennään mutta kun joka viikon loppu
miettin vain
huolestunut
11573
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pikkuisen näyttäisi olevan parantamisen varaa oikeinkirjoituksen kanssa. Ei tainnut olla yhtään pilkkua (vai oliko yksi), pistettä tai edes yhdyssanaa oiken koko kirjoituksessa. Kirjoituksen perusteella voisi luulla kirjoittajan olevan ekaluokkalainen, mutta kirjoituksen sisältö viittaisi kyseessä olevan aikuinen ihminen. Missä lie aikansa viettänyt äidinkielen tuntien aikana?
jaa että tämä on joku asia kirja jossa pitää olla pilkut ja isot kirjaimet oikein vai niin no siinähän on sulla tekemistä kun tarkastelet niitä.En ole lapsi enkä mikään pilkun nussia!
On toikin huvi nähdä vaivaa onko joku laittanut pilkut ja muut oikein. taidankin tehä sun kiusaksi oikein urakalla vilheitttä : )
Kyllä minäkin olisin huolissani jos kirjoitustaito olisi tuolla tasolla.
Eihän sitä nyt kukaan edellytä että täällä täydellistä kirjakieltä esitetään mutta helpommin saa sanomansa läpi jos sen joku ymmärtää ja jaksaa lukea.
Taisi jäädä koulut väliin?
Kaikilla meillä on omat viat,niin sullakin kuin muillakin.
Kirjoittaja ihmetteli naisten alkoholin käyttöä.Taidat olla sinä kanssa kova juomaan,kun puutut kitjoitus tyyliin.Etkä siihen mitä ihmetteliä kirjoitti.
Taisi mennä sinun nilkkaasi.Ja kyllä se on niin että,täällä saa kirjoitella omalla tyylillä.
Tässä sinulle valittaja. haistasinäpitkäpieru!!!!!!!!
Niiden lasten kanssa viikot ja varmaan useimmat viikonloputkin, eli enemmän kuitenkin kuin isät. Ei se yksinhuoltajan arkikaan taida niitä kaikkein helpoimpia olla, että kaippa siinä voi kaivata tuulettumista useammin kuin tavallinen perheellinen. Pahimmillaanhan YH ei pysty esim. viikolla harrastamaan mitään sellaisia juttuja joihin ei voi mennä lapsen kanssa, ellei sitten saa hoitajaa.
oletko sinä lapsi?
en ole kuin niin?
Kirjoitusasun ja voimakkaan asenteen perusteella päättelin. Mutta eipä kai mitään. Kirjoitusvirheisiin olitkin jo kommentoinut.
On se ihan hyväksyttävää, että äiskä lähtee liikenteeseen silloin kun lapsi on vaikka isällä. Ymmärrettävää, että haluaa lähteä tuulettumaan ja tapaamaan ystäviä. Kai ne isukitkin baareissa käy, kun pikkunen on äidin luona.
Siis kyllähän ukotkin juo. Ei sillä mutta kunhan nyt yleensäkkin totesin että,naisten juominen on yleistynyt.Tai se on tullut paljon julkisenpi.Ja onhan se hyvä kun käyvät tuulettumassa.Mutta aika usein,maksa on kovalla,mutta se ei ole onneksi minun maksani.
Mahdoitko nyt arvostella sitä, että naiset juovat, vai että, yh-naiset /äidit juovat. Vai sitä että äiti ei anna lapselle laatu aikaa...JOs lapsi on isän luona joka toinen vkoloppu, niin väliäkö sillä, mitä äiti sillä aikaa tekee. Eiköhän sitä laatu aikaa mahdu elämään siinä missä muillakin perheillä.Mitenhän on isien ja miesten laita, tuon juomisen ja laatu ajan suhteen.