Nuoren naisopettajan hurja lista HS:ssä:

Nuoren naisopettajan hurja lista HS:ssä: ”Olen piilottanut puukkoja ja löytänyt valokuvia takapuolestani – tätä minun ei mielestäni tarvitsisi sietää”

Nuoreksi luokanopettajaksi esittäytyvä nainen kertoo saamastaan kohtelusta Helsingin Sanomien mielipidepalstalla. Nimettömänä esiintyvä nainen on kertoo joutuneensa kymmenen vuoden aikana oppilaidensa uhkauksien, solvauksien ja ilkivallan kohteeksi.

– Olen pelännyt raivoavaa lasta, jolle biologinen säikähtämisreaktioni on ollut syy nauraa ja jatkaa uhkaavaa käytöstä yhä hanakammin. Olen piilottanut puukkoja teknisen työn tunnilla raivokohtauksen vallassa olevan lapsen ulottumattomiin. Olen saanut seksuaalisviritteisiä kommentteja etumuksestani ja takamuksestani, hän kirjoittaa.

– Minulle on huudettu koulun pihamaan poikki, miten minua haluttaisiin panna. Olen löytänyt valokuvia takapuolestani koulun tableteilta.

– Autoni rengas on tyhjennetty ja autoani on heitelty lumipalloilla. Minua kohti on lentänyt jalkapalloja ja käsitöitä. Minut on uhattu tappaa ja kotini on haluttu tulla virtsaamaan sotkuiseksi, opettaja listaa.

Opettaja muistuttaa, että vaikka hän on opettaja, hän on myös ihminen, jolle saa tulla paha mieli asiattomasta kohtelusta. Hän kertoo myös toisinaan menettäneensä malttinsa.

– Lähes kymmenen vuoden aikana olen kohdannut monenlaisia oppilaiden aiheuttamia tilanteita, joita minun ei mielestäni tarvitsisi sietää, hän kirjoittaa.

Opettajien kohtelu on noussut julkiseen keskusteluun sen jälkeen, kun iltapäivälehdissä on julkaistu oppilaan kuvaama video malttinsa menettävästä opettajasta. Videolla oppilaat naureskelevat opettajalle.

Keskustanuorten puheenjohtaja, opettajaksi valmistunut Hilkka Kemppi esittää kahden opettajan järjestelmää.

Oma mielipiteeni:

Ihan alkuun annetaan aikuisille takaisin lapsen ja nuoren ojentaminen fyysisesti, jos ei sanaa uskota,tämä koskee myös lapsen vanhempia.

Nyt ollaan jo pidemmän aikaa huomattu mitä seuraa kun lasta ei enää saa kurittaa, eikä siis näyttää fyysisesti lapselle, että lapsi tekee väärin, ja jos käskytät lastasi yleisellä paikalla suullisestikin,niin sitäkin katsotaan kieroon ,että onko vanhempi seonnut.

Nyt ne esittää kahden opettajan mallia, hei haloo!!!!!

Kyllä yksi opettaja luokassa hyvin pärjää, jos opettajalla annetaan se opettajan valta takaisin, että on uskottava lasten ja nuorten edessä.

Aivan liikaa on annettu kukkahattu tädeille ja sedille valtaa,ja tässä taas hyvä esimerkki siitä, että lapsilla ja nuorilla ei ole oikeastaan enään mitään sellaista tahoa, jolla olisi oikeasti arvovaltaa lapsiin ja nuoriin.

Päättäjät herätkää huomaamaan tälläiset asiat!!!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kohtatuleekonkurssi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu