Oletteko katsoneet

TV7Plussalta arkistosta "Ylistystanssiseminaari" 2015 osan 5/5?
Minä katsoin juuri äsken. Ei tullut hyvä olo, ei. Ohjelma oli kuvattu Esyssä,
ja "opettajana" toimi Miisu Piipari.

Kyseinen henkilö käytti sekä Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä puheensa lomassa muotoa "se". Missä on Jumalan kunnioitus? Herra ei ole mikään "se"!!!
Olipa puhuja kuka hyvänsä, tuon muodon käyttäminen Jumalasta kertoo minulle paljon...

Mitä tulee Piiparin "opetusjaksoon", hän kertoi armolahjasta nimeltä Pyhän Hengen liikelahja????? Niinpä siellä sitten Herran Siunaus esitettiin tanssimalla
(kolme (3) eri tanssijaa, ja jokaisella oma koreografiansa...).

Jossain vaiheessa oltiinkin jo kotkia; väki alkoi oikoa siipiään ja kohta jo liideltiinkin. Piipari oli oppinut jossain HOV tai vastaavan huudon, joka
aika ajoin kuului.....niin jenkkityyliä.

Kielilläpuhumista (ei selitystä), väki "liiteli" pitkin lattiaa.....sekamelska!
Sielullista hömppää, joka näytti hyvin uppoavan läsnäolijoihin.
Eipä tullut sellainen olo, että tapahtuma olisi kunnioittanut Jumalaa. Päinvastoin.

Eipä tullut hyvä olo, ei. Mutta hyvä niin!
96054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Säästän teidät katsomasta koko juttua. Arkistosta haku Miisu Piipari....tulos Ylistystanssiseminaari 5/5. Kohdasta 29.00 alkaa tulla juttua Pyhän Hengen liikelahjasta???? Kohdasta 46.00 (vaiko 47.00) alkaa siipien ojentelu ja jossain vaiheessa pyrstöllä ohjaillaan.... Piipari päästelee ääniä, joista tulee mieleen, onko omaksunut Heidi Bakerin esiintymistä?
Eipä tullut mieleen, että olisi hengellisestä tapahtumasta kyse; psykedeelinen musiikki soi taustalla, ja muutenkin meno oli vierasta. Ylistystanssin sijaan nimeksi sopisi paremmin ylistystranssi. Mutta kenen kunniaksi?
Sielullista, lihallista hömppää. Jumala ei ole tuollaisessa mukana!

Äänestä

Miisu Piipari rakastaa Jeesusta täydestä sydämmestä. Tunnen hänet ja siitä tiedän tämän. Jos luet raamattua löydät sieltä muun muassa tanssivan Daavidin jota hänen vaimonsa häpesi. Liike lahja sanaa et ehkä löydä raamatusta mutta Jumallalle ylistäviä ihmisiä jotka tanssivat laulavat yms kyllä paljonkin. Mietippäs esim jerikon muureja jotka sortuivat pelkän liikkumisen ja ylistyksen kautta ja sitten he puhalsivat torviin ja muuri sortui!! jos ylisäminen tanssien sulle viersta koska seuraurakunnassasi ei sitä tehdä niin se ei tarkoita sitä että Jumala ei siitä tykkäisi. Se on Jumalan mielen mukaista ja samalla tavalla kun jumala voi käyttää sun tai muiden ihmisten suita voi hän myös käyttää kehon liikkeitä tarkoituksiinsa. Vanhassa liitossa on profeetta jonka täytyi maata 6kk jotta Jumalan tahto tapahtuisi. Mulla on sulle kysymys. Millä tavalla sinä ilmaiset rakkauden ja ilon? Luulletko että Jumala joka loi sinut vierastaisi jotain näistä tavoista jotka Hän on ihmisille luonut. Toivottavasti kysyt jatkossa raamatulta näistä asioista etkä Suomi 24 sivustolta. sinua siunaten

Äänestä

Kuuluu samaan sarjaan kuin Patric Tianen. 😨

Äänestä

Onko evankelista & taiteilija Johanna Tukiaisen tanssituotanto myös tuommoista ylistystanssia?

Äänestä
  • Nämä ovat niin sanottuja "uskovaisia". Oikeasti aivan hörhöjä, jotka saavat tuoda itseään esiin tällaisella humpuukilla. Ja tietysti rahastavat! Aina löytyy nenästä vedettäviä.

    Äänestä

Parempaa on Lumiukko-tanssikin!!! Lumiukot, lumiukot piirissä pyörii...

Äänestä
  • Ylistystanssi on ilmaisumuoto siinä kuin saarnaaminen, laulaminen, polvistuminen, käsien ristiinlaittaminen, rukoileminen.......
    https://www.youtube.com/watch?v=xB3uDpKivJM
    (Musiikki ja sanat Worthy is the Lamb)

    Äänestä

Lähinnä tuli mieleen jonkun pakanakansan rituaalitanssi viidakossa, huokailut, huudot ja rytmiikkaa juuri samanlaista, ei puuttunut kuin alastomuus ja maalatut vartalot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


havainnoitsevainen kirjoitti:

TV7Plussalta arkistosta "Ylistystanssiseminaari" 2015 osan 5/5?
Minä katsoin juuri äsken. Ei tullut hyvä olo, ei. Ohjelma oli kuvattu Esyssä,
ja "opettajana" toimi Miisu Piipari.

Kyseinen henkilö käytti sekä Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä puheensa lomassa muotoa "se". Missä on Jumalan kunnioitus? Herra ei ole mikään "se"!!!
Olipa puhuja kuka hyvänsä, tuon muodon käyttäminen Jumalasta kertoo minulle paljon...

Mitä tulee Piiparin "opetusjaksoon", hän kertoi armolahjasta nimeltä Pyhän Hengen liikelahja????? Niinpä siellä sitten Herran Siunaus esitettiin tanssimalla
(kolme (3) eri tanssijaa, ja jokaisella oma koreografiansa...).

Jossain vaiheessa oltiinkin jo kotkia; väki alkoi oikoa siipiään ja kohta jo liideltiinkin. Piipari oli oppinut jossain HOV tai vastaavan huudon, joka
aika ajoin kuului.....niin jenkkityyliä.

Kielilläpuhumista (ei selitystä), väki "liiteli" pitkin lattiaa.....sekamelska!
Sielullista hömppää, joka näytti hyvin uppoavan läsnäolijoihin.
Eipä tullut sellainen olo, että tapahtuma olisi kunnioittanut Jumalaa. Päinvastoin.

Eipä tullut hyvä olo, ei. Mutta hyvä niin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu