Hyvä kirjoitus, LESKI jatka vaan!

Onko järki karannut ?
HÄHÄHÄHÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄ

Siinäs näet, sinäkin jo toteat samaa kuin minäkin, järki on karannut tämän asian tutkijoilta ja syyttäjältä kokonaan! Murha ja murhanyritys tutkimus on niin härskisti, epäoikeudenmukaisesti ja ala-arvoisesti hoidettu, että sinunkin suustasi pääsi ihmettelevä örähdys eli voiko tuota enää todeksi uskoa? Tätä "örähdystä" olettaisi jo kuuluvan enenemässä määrin useampin suusta!

Oikeuslaitos ja poliisilaitos ovat jatkaneet "touhuilujaan" tekemättä parannusta. Oikeusministerinä vuosina 1999-2003 toiminut Johannes Koskinen hämmästeli Itä-Suomen ja muun Suomen oikeuspäätösten suurta erilaisuutta.

Annattaeko hänellekin lääkemääräyksenne, kuten jatkuvasti kaikille muille jotka taistelevat vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja ala-arvoista poliisitutkintaanne vastaan!

#Kaleva uutisoi!
Olisi mielenkiintoista verrata muiden hovioikeuksien päätöksiä Itä-Suomen hovioikeuden päätöksiin. Selvyyttä toisi myös käräjäoikeuksien ratkaisujen vertaaminen. Onko niin, että Itä-Suomen hovioikeuden alueen käräjäoikeuksien tuomiot eroavat muiden käräjäoikeuden tuomioista?#

Minä/leski en puhu Iisalmen poliisista kokonaisuutena. Tiedän, että siellä on asiallisesti asioita hoitavia/tutkivia poliiseja, mutta muutaman mätä omena mädättää koko korin!

Kuka ohjasi nuoren poliisin tutkimaan vain RIKSONIMIKETTÄ, siinä pitäisi nyt olla tukimuksen fokus!? Murhaaja ei voi itse sanella oliko hänen tekonsa murha vai tappo! Esitutkintaa ei oltu käytännösssä tehty, on vaan neuvoteltu murhaajan ja hänen vaimonsa kanssa mitä hän sanoo ja mitä ei kannata sanoa! HÄVETKÄÄ!! Oulun poliisin apua tarvitaan ohjaamaan tutkijoita jämäkkyyteen ja sinnikyyteen ja rehellisyyteen= tutkimusta ei saa rajoittaa! Nyt kävi näin!

Vaimon osuus murhaa ja murhanyritykseen on kokonaan tutkimatta joten pidän häntä osallisena murhaan ja murhanyritykseen kunnes muuta todetaan!

Haluan, että minun nimeni puhdistetaan murhaajan ja vaimonsa tekaistuista kivienpyörittely ja salakatselusyytteistä, ja että heitä rangaistaan valheellisten tietojen ja todistusaineiston esittämisestä oikeudessa!

Syyttäjän toiminut Tiina Karppinen mm. huomasi että vääriä kuvia oli sujautettu todistusaineiston sekaan! Hän huomasi, että kameran linssi ei ollut sama kaikissa kuvissa, miksi hän ei heti lopettanut hovioikeuden istuntoa ?

Syyttäjä Tiina Karppinen kyllä ihmetteli, miksi vakinaapuri antoi riistakameroiden olla puissa ne huomattuaan vielä yhdeksän päivän ajan?
Kukaan ei kuitenkaa asettanut kyseenalaiseksi sitä, että murhaaja on voinut nytkäyttää kameroiden kuvakulmaa saadakseen haluamiaan kuvia!

Mainitsin siitä hovioikeudessa, koska juuri tuo yhdeksän päivän "ylimääräinen" kuvausaika" on viitatus siihen, että kuvia haluttiin ottaa omiin tarkoituksiin!

Alupitäen serkkuni sanoo puhelinkeskustelussa(2013) riskoylikomisaari Juha Makkoselle, etti hän niistä välitäny, mutta kun tämän tekivät, niin anna niille per kele niin paljon sakkoja kuin pystyt!

Mikä oli se "kun tämän tekivät"? Me vaadimme jo toistamiseen rikosylikomisaari Juha Makkosta tutkimaan oletettu halkovarkaus tontillamme 5.10.2011 klo 17.12!

Kuviin jäivät serkkuni vaimo aikuisen tyttärensä kanssa! Vaimo sanoo tulleensa erittäin ahdistuneeksi juuri 2013, silloin vaadimme jo toista kertaa tutkimusta kalpipinolla käviöiden tekemisistä! Vaimo kertoo miehensä huomannannen, ettei hän saanut enää nukutuksi! Uskon, että tämä on murhan ja murhanyrityksen yksi syy! Toinen on se suhteeton viha jota rikosylikomisaari Juha Makkonen kävi ihmettelemässä ja sen syytä kyselemässä meiltä 2012!

Mieheni asensi riistakamerat puihin. Hän sanoi minulle asentaneensa ne tien suunatisesti, eikä naapurin pihan suuntaan! Miksi minua syytetään mieheni asentamista riistakameroista? Miksi murhaajan vaimoa ei vastaavasti syytetä osallisuudesta murhaan ja murhanyritykseen?

Minua syytetään mieheni tekemisistä mutta murhaajan vaimoa ei syytetä miehensä tekemisistä!!!!!HÄVETKÄÄ!

Vaimo oli TODISTETTAVASTI tontillani takanani heti kolmannen laukauksen jälkeen. Hän kertoo kuulleensa, kun vastasin hänen kysymykseenä!

Kolmen laukauksen välinen aika on lyhyt, joten vaimon on täytynyt olla tontillani, kenties katselemassa murhaa?
Murhaaja ei tullut tontilleni tietä pitkin vaan saunansa puolelta matalan kanaverkkoaitansa yli!
Syyttäjä Tiina Karppinen kävi tutustumassa rakennustan sijaintiin eikä siltikään kyennyt ymmärtämään, ettei murhaajn väittämä kulkureitti ollut mahdollinen!
Vaimo sanoo olleensa saunalla ja mennessään saunalta pois hän sanoo kuulleensa jo laukaukset! Oliko ase saunalla? Ojensiko vaimo aseen miehelleen? Miksi tätKÄÄN ei tutkittu!?

Tämän pariskunnan liikkeet murha-aikaan tontillani on ala-arvoisesti ja totuutta vältellen tutkittu!

Menköön koko Itä-Suomen poliislaitos ja oikeuslaitos mätäpäätöksineen oikusminiterin erikoisalvontaan ja tarkkailuun! Itä-Suomen tuomioiden erilaisuudesta suhteessa muuhun Suomeen on jo vuosina 1999-2003 käyty keskustelua !
1691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kuten nähdään kirjoittajat näkevät jo asian ytimeen eli siihen että Itä-Suomen oikeudenpäätös koskien mieheni murhaa ja yritystä murhat minutkin oli täysi farssi!
Teidän oikeustäätöksenne ovat herättäneet jo aikoinaan oikeusministeri Johannes Koskisen hämmästelemää "oikeuskäsitystänne" kontra muu Suomi!
#Kaleva uutisoi!
Olisi mielenkiintoista verrata muiden hovioikeuksien päätöksiä Itä-Suomen hovioikeuden päätöksiin. Selvyyttä toisi myös käräjäoikeuksien ratkaisujen vertaaminen. Onko niin, että Itä-Suomen hovioikeuden alueen käräjäoikeuksien tuomiot eroavat muiden käräjäoikeuden tuomioista?#

Hyyssättee murhaajaa ja vaimoaan....MIKSI? Teiltä puuttuu johtamiskyky! Te olette johdateltavissa!
HÄVETKÄÄ!

Äänestä
  • Hienoa fiktioo,jatka jatka, mukavaa hömppää

    Äänestä

Ootko leski jo mitenkä kännissä kun keskustelet sujuvasti itsesi kanssa?

Äänestä
  • Välillä joku vastaakin kuten sinä nyt! Pääasia kun ihmiset lukevat muutakin kuin hömppää! Lukekaa teitä koskevia asioita ...oikeuspäätösten huomattava erilaisuus Itä-Suomessa kontra muu Suomi on herättänyt jopa Helsingin päässä ihmettelyä ja ajatusta laittaa syyniin käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset muuhun Suomen verrattuna! Itä-Suomen oikeuslaitos ja poliislaitos stinks! Täälläkin jo aivastellaan! Oikeus on oltava koko maassa sama kaikille! Nyt Itä-Suomen päätös mieheni murha ja yrityksessä murhata minutkin ei ollut lähellekään oikeata...siellä hyyssätään rikollisia!

    Äänestä

  • jatkuu!

    Äänestä

  • SiskoTerttuHelena kirjoitti:

    Välillä joku vastaakin kuten sinä nyt! Pääasia kun ihmiset lukevat muutakin kuin hömppää! Lukekaa teitä koskevia asioita ...oikeuspäätösten huomattava erilaisuus Itä-Suomessa kontra muu Suomi on herättänyt jopa Helsingin päässä ihmettelyä ja ajatusta laittaa syyniin käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset muuhun Suomen verrattuna! Itä-Suomen oikeuslaitos ja poliislaitos stinks! Täälläkin jo aivastellaan! Oikeus on oltava koko maassa sama kaikille! Nyt Itä-Suomen päätös mieheni murha ja yrityksessä murhata minutkin ei ollut lähellekään oikeata...siellä hyyssätään rikollisia!

    Mistä lasten kirjasta ?

    Äänestä

  • Murhaaja joi itsensä känniin sinä aikana,joka meni,kun poliisit Kuopiosta ehtivät paikalle! Sen verran "muisti"kuitenkin,että laittoi haulikkonsa loput patruunat pöydälle,"kun se ´poliisi kuitenkin kohta tulee"! Poliisi ihmetteli,
    että miksi poliisia odottelet, kun olit "kyyhkykäisiä" ampumassa?!" Humalassa olija älysi sen kuitenkin,kun vastasi."Ai niin!"
    Sitten tulivat "mustat aukot ja muistin menetykset"!

    TÄSTÄ LASTENKIRJASTA Iisalmen pöllärit!!

    Äänestä

  • Leski ei juo,ei ole koskaan juonut! Eikä hän myöskään "keskustele itsensä kanssa"! Miten on ittes kanssa? Alkaako juorut ja parjaukset kalahtaa omaan itseesi? Kovin ovat alikehittyneitä kommenttisi!
    Meitä on täällä koko jouko lesken ystäviä, tuttuja ja hänet erittäin hyvin tuntevia!
    Joten;Älä sinäkään anna väärää todistusta!

    Äänestä

TOSI HYVÄ JA JÄSENNELTY SELONTEKO,LESKI!! BRAVO!!

Äänestä

Hyvä leski, oikea asenne! Jatka vaan copypasteilemalla sama räkytys kymmenelle pastalle kymmenen kertaa päivässä.

Ehdottomasti kannattaa haukkua poliisit, asianajajat, oikeusasteet, kunnan virkamiehet, palstalaiset ja jaella murhasyytteitä kaikille jotka sinun erinomaisia postauksia kommentoivat. Hehän ovat kaikki osallisia MURHAAN.

Tällä tavalla sinua odottaa loistava tulevaisuus. Ja varsinkin Lapinlahdella sinua kunnioitetaan suuresti ja lomapaikastasi tulee oikea maanpäällinen paratiisi.

Ja jos sinun ainoita oikeita mielipiteitäsi jotkut erehtyvät arvostelemaan oikeuslaitos oppii jakelemaan heille tuomiota juuri niin kuin sinä olet lakeja uusiksi kirjoittanut.

Äänestä
  • sehän "vihanvoimalla" sinua juurikin pännii, että leski kirjoittaa
    totuutta.
    sinulle jää vain "räävä" turpa, jota aukoa!

    Äänestä

  • Mitäs mieltä olet oikeusministeri Johannes Koskisen päätöksestä panna Itä-Suomen käräjä-ja hovioikeuden päätökset syyniin? Hän halusi vertaille niitä muun Suomen päätöksiin, syystä että ne eroavat niin suuresti muun Suomen vastaavista päätöksistä!

    Väitättkö että oikeusministeri Johannes Koskinen(1999-2003) ei olisi saanut tehdä niin?

    Siellä on siis ollut jo aikaisemminkin jotain TUTKITAVAA oikeuspäätöksienne suhteen ja nyt asia on mennyt yhä pahemmaksi.
    Murjaaja sai valita tekikö hän tapon vai murhan! Vaimo on murha-aikaan tontilla puhelee miehensä kanssa välittömästi laukauksten jälkeen ja kukaan pölläri ei tutki asiaa PERUSTEELLISESTI!

    Oikeusministeri Johannes Koskinen oli oikeassa, Itä-Suomen oikeuspäätökset on pantava syyniin!

    Mieheni murha- ja yritys murhata minutkin on tutkittu ala-arvoisesti ja murhaajaa ja vaimoaa on hyyssätty poliisin toimesta.
    Henkirikosta ei ole kertakaikkiaan vain tutkittu niinkuin pitäisi ja siksi tulos on kuvottavan epäoikeudenmukainen!
    Mikä oli syynä siihen, että murhaajaa hyyssättiin? Hänet on tuomittava murhasta MAHDOLLISIMMAN PITKÄÄN VANKEUSRANGAISTUKSEEN! HÄN ON KYLMÄVERINE MURHAAJA!

    Vaimon osuus tepahtumiin on TIETENKIN tutkittava! PITÄÄKÖ minun maalikon sanoa poliiseille, että vaimon osuus on tietenkin tutkittava, koska hän oli murha-aikaan paikalla kysellen mieheltään KUULUMISIA?
    Mikä on selityksenne siihen, että hänen osallisuuttaan murhaan ja murhanyritykseen ei tutkittu? Poliisi ja syyttäjä uskoivat murhaajaa, kun hän sanoi, ettei vaimo ollut paikalla, vaikka asiasta on selvääkin selvempiä todisteita, että hän oli aivan lähellä murhan tapahtuessa!
    Tätä ei vai HALUTTU TUKIA! Kuinka sekin meni tydestä, että murhaaja väittää, ettei vaimo ollut puhumassa tontilla murha-aikana?
    Kuinka hän muistaa tämä, kun ei muuten muistanut yhtään mitään?
    Miettikää mikä farssi ja kaikki syyttäjää myöten nyökyttelivät päitään murhaajan tahdissa!

    Tämä on pe rkelettä!!? Tämä on lainvastainen teko! Kuka vastaa tästä Itä-Suomen ala-arvoisesta ja väjähtyneestä poliistoiminnasta? Teistä on tullut kuin valtio valtiossa..se on vaarallinen tie!

    Minä en hauku ketään. Etkö sinä ymmärrä mikä ero on asioiden kriittisellä tarkastelulla ja haukkumisella!? Muisteleppa vain oikeusministeri Johannes Koskisen ajatuksia teistä!

    Minä en hauku ketään, mutta kritiikiä annan ja rutosti ja syystä! Minulla on näyttöä, että rikosta ei tutkittu perusteelliseti. Rikosnimike muutettiin vastoin faktatietoja siitä mitä murhapäivänä tapahtui! Vaimon osuuta ei tutkittu ollenkaan! Se on härskiyden huipentuma!

    Sanot, että haukun kaikki poliisti! Enpäs haukukaan kaikkia poliiseja! Olen koko ajan kertonut, että vanhempi konstaapeli Ville Mykkänen teki raportin murhapaikalta ja se raportti oli totuus! Hän tutki vakavaa henkirikosta ja vakavanhenkirikoksen yritystä! Ville Mykkänen ON POLIISI ja hoitaa pestinsa mallikelpoisesti =avoimesti ja läpinäkyvästi. Hän sai murhaajan kiinni alta aikayksikön ja siksi hänet siirretiin syrjään tutkimuksista , jotta hyyssärit pääsivät hommiinsa!
    Väitit, että minä haukun kaikki poliisit! HUomaatko että se poliisi joka toimi rehellisesti ja avoimesta sai minulta kiitosta. Ville Mykkäsen ihailijajoukko kiittää on kasvamaan päin!
    Miksi rikosylikomisaari Juha Makkonen tuhosi todistusmateriaalin oletetusta halkovarkaudesta? Meinaatkos, että minun pitäisi häntä täällä kiitellä tekosistaan? Todistusmateriaalin tuhominen on rikos!
    Iisalmen poliisin olisi nyt korkea aika ajaa takaisin tietokoneelleni ne tuhotut kuvat, jotka olivat siis todistusmateriaalia oletetusta halkovarkaudesta.

    Kuviinhan jäivät murhaajan vaimo aikuisen tyttärensä kanssa 05.10.2011 klo17.12!

    Kerroppa tästä lisää! Tämän takiako murhasit mieheni ja yritit minutkin murhata!?

    Jos kyselen miksi Matti Martikainen ei laittanut pyykkiä oikein 2014? Se ei ole haukkumista vaan täysin oikeutettu kysymys!
    Minulle ilmoitetaan jälkikäteen,että paikalle on asetettu viisikivine pyykki! Ei ole asetettu viisikivistä pyykkiä vaan yksi kivi! Eikä tämä YKSI KIVI ole siinä paikalla missä oli sen alkuperäinen viisikivinen pyykki! Kerroppa selitystä tähän ?

    Voisiko se johtua siitä, että hän näki heti (kuten Raimo Haverinen aikaisemmin v. 2011)että jos rajapyykit laitetaan tarkasti paikoilleen, ja raja tarkistetaan KUNNOLLA suhteessa rajapyykkeihin, saattaa sinulla olla syytä tarkistaa aitasi ja porttisi paikkaa uudelleen!
    Miten sitten käynee sen sinun kiveinpyörittely operaatiosi kanssa!? Olet raukka, murhasit viattoman ihmisen, jota et edes tuntenut...oletko oikeastaan koskaan keskutellut mitään hänen kanssaan!? Murhattuasi mieheni ja yritettyäai minutkin murhata aloit väsätä pikapikaa naurettavia syytteitä jotka todistit itse ottamillasi valokuvilla ja riistakamerakuvilla! Muitatko kun väitit että se ainoa koivusi portin pielessä hukkuu tulvaveteen? Miksihän minun piti kantaa koko ajan vettä tienvarren istutukisilelni ja puilleni, ettievät ne kuole kuivuuteen?

    Äänestä

Hyvä, leskestä pitäs tehä tuomari lapinlahelle.
kaikki joutus lusiin varmalla elinkautista.jatka, jatka please!!

Äänestä
  • En minä ole lukenut lakia joten se siitä tuomarin pestistä! Ei kaikkien pidä joutua lusimaan elinkautista vaan ne jotka ovat tehneet vakavan henkirikoksen=murhan!
    Serkkuni teki harkitun murhan ja valehteli sen päälle muistamattomuutta vaikka muisti kaiken! Vanhempi konstaaplei Ville Mykkänen sai hänet kiinni valehtelusta! Mitä mieltä olet siitä, ettei Ville Mykkäsen annettu jatkaa avointa ja läpinäkyvää tutkimustaan vakavasta henkirikoksesta ja vakavan henkirikoksen yrityksestä!
    Myöhempi tukimus oli epärehellinen eli tosiasiat sivuutettiin ja murhaajaa hyyssättiin niin perusteellisesti! Kysymys kuulkuu MIKSI näin tehtiin? MIkä oli motiivi?
    Niin kauan kun vaimon osuutta murhaan ja murhanyritykseen ei ole tutkittu pidän häntä osallisena molempiin!

    Äänestä

  • SiskloTerttuHelena kirjoitti:

    En minä ole lukenut lakia joten se siitä tuomarin pestistä! Ei kaikkien pidä joutua lusimaan elinkautista vaan ne jotka ovat tehneet vakavan henkirikoksen=murhan!
    Serkkuni teki harkitun murhan ja valehteli sen päälle muistamattomuutta vaikka muisti kaiken! Vanhempi konstaaplei Ville Mykkänen sai hänet kiinni valehtelusta! Mitä mieltä olet siitä, ettei Ville Mykkäsen annettu jatkaa avointa ja läpinäkyvää tutkimustaan vakavasta henkirikoksesta ja vakavan henkirikoksen yrityksestä!
    Myöhempi tukimus oli epärehellinen eli tosiasiat sivuutettiin ja murhaajaa hyyssättiin niin perusteellisesti! Kysymys kuulkuu MIKSI näin tehtiin? MIkä oli motiivi?
    Niin kauan kun vaimon osuutta murhaan ja murhanyritykseen ei ole tutkittu pidän häntä osallisena molempiin!

    NOSTETAAN LUETTAVAKSI!

    Äänestä

Ottakaa opiksenne...tehkää oikeita asioita ja ennen kaikkea korjatkaa tekemänne vääryydet mieheni murhaoikeudenkäynnin suhteen ! Tekaistut peitetarinat salakatselusta ja kivienpyörittelystä on avattava ja syytteet kumottava todisteiden puuttuessa! Isenäisen Suomen aikana ei ole vielä hyväksytty todistusaineistoksi itseotettuja valokuvia! Koko asiakokonaisu on korttitalo joka romahtaa, kun yksikin valhe paljastetaan! HÄVETKÄÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SiskoTerttuHelena kirjoitti:

Onko järki karannut ?
HÄHÄHÄHÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄ

Siinäs näet, sinäkin jo toteat samaa kuin minäkin, järki on karannut tämän asian tutkijoilta ja syyttäjältä kokonaan! Murha ja murhanyritys tutkimus on niin härskisti, epäoikeudenmukaisesti ja ala-arvoisesti hoidettu, että sinunkin suustasi pääsi ihmettelevä örähdys eli voiko tuota enää todeksi uskoa? Tätä "örähdystä" olettaisi jo kuuluvan enenemässä määrin useampin suusta!

Oikeuslaitos ja poliisilaitos ovat jatkaneet "touhuilujaan" tekemättä parannusta. Oikeusministerinä vuosina 1999-2003 toiminut Johannes Koskinen hämmästeli Itä-Suomen ja muun Suomen oikeuspäätösten suurta erilaisuutta.

Annattaeko hänellekin lääkemääräyksenne, kuten jatkuvasti kaikille muille jotka taistelevat vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja ala-arvoista poliisitutkintaanne vastaan!

#Kaleva uutisoi!
Olisi mielenkiintoista verrata muiden hovioikeuksien päätöksiä Itä-Suomen hovioikeuden päätöksiin. Selvyyttä toisi myös käräjäoikeuksien ratkaisujen vertaaminen. Onko niin, että Itä-Suomen hovioikeuden alueen käräjäoikeuksien tuomiot eroavat muiden käräjäoikeuden tuomioista?#

Minä/leski en puhu Iisalmen poliisista kokonaisuutena. Tiedän, että siellä on asiallisesti asioita hoitavia/tutkivia poliiseja, mutta muutaman mätä omena mädättää koko korin!

Kuka ohjasi nuoren poliisin tutkimaan vain RIKSONIMIKETTÄ, siinä pitäisi nyt olla tukimuksen fokus!? Murhaaja ei voi itse sanella oliko hänen tekonsa murha vai tappo! Esitutkintaa ei oltu käytännösssä tehty, on vaan neuvoteltu murhaajan ja hänen vaimonsa kanssa mitä hän sanoo ja mitä ei kannata sanoa! HÄVETKÄÄ!! Oulun poliisin apua tarvitaan ohjaamaan tutkijoita jämäkkyyteen ja sinnikyyteen ja rehellisyyteen= tutkimusta ei saa rajoittaa! Nyt kävi näin!

Vaimon osuus murhaa ja murhanyritykseen on kokonaan tutkimatta joten pidän häntä osallisena murhaan ja murhanyritykseen kunnes muuta todetaan!

Haluan, että minun nimeni puhdistetaan murhaajan ja vaimonsa tekaistuista kivienpyörittely ja salakatselusyytteistä, ja että heitä rangaistaan valheellisten tietojen ja todistusaineiston esittämisestä oikeudessa!

Syyttäjän toiminut Tiina Karppinen mm. huomasi että vääriä kuvia oli sujautettu todistusaineiston sekaan! Hän huomasi, että kameran linssi ei ollut sama kaikissa kuvissa, miksi hän ei heti lopettanut hovioikeuden istuntoa ?

Syyttäjä Tiina Karppinen kyllä ihmetteli, miksi vakinaapuri antoi riistakameroiden olla puissa ne huomattuaan vielä yhdeksän päivän ajan?
Kukaan ei kuitenkaa asettanut kyseenalaiseksi sitä, että murhaaja on voinut nytkäyttää kameroiden kuvakulmaa saadakseen haluamiaan kuvia!

Mainitsin siitä hovioikeudessa, koska juuri tuo yhdeksän päivän "ylimääräinen" kuvausaika" on viitatus siihen, että kuvia haluttiin ottaa omiin tarkoituksiin!

Alupitäen serkkuni sanoo puhelinkeskustelussa(2013) riskoylikomisaari Juha Makkoselle, etti hän niistä välitäny, mutta kun tämän tekivät, niin anna niille per kele niin paljon sakkoja kuin pystyt!

Mikä oli se "kun tämän tekivät"? Me vaadimme jo toistamiseen rikosylikomisaari Juha Makkosta tutkimaan oletettu halkovarkaus tontillamme 5.10.2011 klo 17.12!

Kuviin jäivät serkkuni vaimo aikuisen tyttärensä kanssa! Vaimo sanoo tulleensa erittäin ahdistuneeksi juuri 2013, silloin vaadimme jo toista kertaa tutkimusta kalpipinolla käviöiden tekemisistä! Vaimo kertoo miehensä huomannannen, ettei hän saanut enää nukutuksi! Uskon, että tämä on murhan ja murhanyrityksen yksi syy! Toinen on se suhteeton viha jota rikosylikomisaari Juha Makkonen kävi ihmettelemässä ja sen syytä kyselemässä meiltä 2012!

Mieheni asensi riistakamerat puihin. Hän sanoi minulle asentaneensa ne tien suunatisesti, eikä naapurin pihan suuntaan! Miksi minua syytetään mieheni asentamista riistakameroista? Miksi murhaajan vaimoa ei vastaavasti syytetä osallisuudesta murhaan ja murhanyritykseen?

Minua syytetään mieheni tekemisistä mutta murhaajan vaimoa ei syytetä miehensä tekemisistä!!!!!HÄVETKÄÄ!

Vaimo oli TODISTETTAVASTI tontillani takanani heti kolmannen laukauksen jälkeen. Hän kertoo kuulleensa, kun vastasin hänen kysymykseenä!

Kolmen laukauksen välinen aika on lyhyt, joten vaimon on täytynyt olla tontillani, kenties katselemassa murhaa?
Murhaaja ei tullut tontilleni tietä pitkin vaan saunansa puolelta matalan kanaverkkoaitansa yli!
Syyttäjä Tiina Karppinen kävi tutustumassa rakennustan sijaintiin eikä siltikään kyennyt ymmärtämään, ettei murhaajn väittämä kulkureitti ollut mahdollinen!
Vaimo sanoo olleensa saunalla ja mennessään saunalta pois hän sanoo kuulleensa jo laukaukset! Oliko ase saunalla? Ojensiko vaimo aseen miehelleen? Miksi tätKÄÄN ei tutkittu!?

Tämän pariskunnan liikkeet murha-aikaan tontillani on ala-arvoisesti ja totuutta vältellen tutkittu!

Menköön koko Itä-Suomen poliislaitos ja oikeuslaitos mätäpäätöksineen oikusminiterin erikoisalvontaan ja tarkkailuun! Itä-Suomen tuomioiden erilaisuudesta suhteessa muuhun Suomeen on jo vuosina 1999-2003 käyty keskustelua !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu