tai tunnetko sellaisia?
Maailman vähiten empaattisimmaksi maaksi paljastui Liettua, jonka jälkeen huonoimmat empatiapisteet saivat Venezuela, Viro, Puola ja Bulgaria. Suomi sai 63 maan vertailussa kuudenneksi kehnoimmat empatiapisteet. - APUA VOIKO OLLA TOTTA???
Tutkijoiden mukaan heidän tutkimusaineistonsa osoittaa, että empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan.
Empaattiset ihmiset ovat tutkijoiden mukaan taipuvaisia kiltteyteen, huomaavaisuuteen, myötätuntoisuuteen ja anteliaisuuteen. He ovat usein herkkätunteisia, mutta luotettavia, järjestelmällisiä ja vastuuntuntoisia.
Tutkimuksen mukaan empaattiset ihmiset suhtautuivat keskimääräistä myönteisemmin vapaaehtoistyöhön ja muiden auttamiseen, mutta tutkijoiden yllätykseksi vastaajien alttius rahan lahjoittamiseen ei korreloinut empatian kanssa.
Yhteisöllisissä maissa vastaajille kertyi enemmän empatiapisteitä kuin yksilöllisyyttä korostavissa maissa. Tutkijoiden mukaan tämä saattaa selittyä esimerkiksi lasten kasvatuksella. Esimerkiksi Aasian maissa lapsia on opetettu pelkäämään yksinäisyyttä ja eristäytymistä, kun taas länsimaissa vanhemmat saattavat korostavat lapsilleen itsenäisyyden ja erottautumisen hyötyjä.
Tutkimusartikkeli julkaistiin tiedelehdessä Journal of Cross-Cultural Psychology
Oletko sinä empaattinen suomalainen?
20
140
Vastaukset
- jaaa.vaikea.sanoa
Tunnen kyllä empaattisia ihmisiä, ja ehkä olen sitä itsekin. Mulle käy usein niin, että jos joku ihminen valittaa, että hänellä on joku paikka kipeä, niin hetken päästä minulla tuntuu samassa paikassa kipua. Toisten levottomuus myös tarttuu minuun herkästi. Teen kyllä vapaaehtoistyötä, mutten viihdy kaveriporukoissa. En siis ole yhteisöllinen, mutta siitä huolimatta ystäviä on sopivasti. Stressaannun herkästi, jos tapaan lyhyen ajan sisään useita eri ihmisiä. Vähintään joka toinen päivä täytyy pitää vapaata sosiaalisesta kanssakäymisestä, mielellään enemmän. Olenko indvidualisti, empaattinen, yksin viihtyvä mörkö vai mitä? Tiedä häntä.
Tiettyyn rajaan asti empatia on hyvä asia, mutta liian empaattisenkin olen tavannut. Sellaiselle ihmiselle ei kannata kertoa pikku harmista tai vastoinkäymisestä, koska tämä henkilö osoittaa sen vuoksi myötätuntoa ja saa asian tuntumaan surulliselta ja harmillisemmalta kuin se oikeasti on. - enmilläänkeksi
Olen empaattinen, jos siitä maksetaan hyvin. Kun tarvitsen empatiaa, käännyn uskisten puoleen. Uskikset ovat empaattisia, koska he ajattelevat saavansa empatiastaan hulppean korvauksen.
"empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan"
Ilman muuta on myönteinen omasta hyvinvoinnista. Sitä lisää.- hihihih
aloittajalle
- eppu2
Kyllä olen empaattinen, muuten tuskin olisin kunnialla pystynyt leiviskääni hoitamaan, mutta on osattava pitää tietty raja, ettei hukkaa itseltä itseään.
Hyvin monista ihmisistä löytyy empaattisuutta, mutta ehkä suomalaiseen luonteeseen kuulu kuitenkin jonkinlainen pidättäytyvyys. - Tav.pulliainen
Kyyl tunnen olevan, positiivinen suhtauminen auttaa jaksamaan eikä aina asiat suju hyvin mutta kun toteaa että voisi olla vielä huonommin, ikävät jutut pyrin sivuttamaan täällä olen huomannu joidenkin tyyliin kuuluu marmattaminen vähän joka aiheesta. Yleensä ihmiset ovat myönteisiä elämäänsä.
- vhimfs
Miksi Liettua vähiten empaattisena mainittu ja mitä tarkoitusta varten "tutkimus" ja miksi, milloin, miten? Keitä ensisijaisesti palvelee ton sortin otannat kansan olosta?
Lukenut olen maan historiikkia, myös että entuudestaan Viroon suuntautunt kalja-ja viinaralli on suntautunut Liettuan rajalle tehtäviin linja-auto- tai lentoretkiin koska tosihalpaa viinaa ja muitakin aineita sieltä saa paitsi omaan käyttöön - luultavasi myös bisneksiin verovapaasti - nuoret etupäässä haluavat maastamuuttoa koska haluaisivat tehdä töitä ja saada palkkaa mieluummin kuin sortua alkoholismiin, seksiorjiksi tai rikollisuuteen - kansainvälistä rikollisuuttakaan unohtamatta.
Voi olla tekstini kuulostaa tämäkin marmatukslta - on ihan oma asianne ja suhtautumistapanne - yleensä pyrin kyllä näkemään niin valoisat kuin pimeemmätkin ikäviltä kuulostavat, elämässä yleensä ilo ja toivoa - kuolemassa ei mitään. - örkkiauttaa
Mulle sekis mihin tämä tutkimus perustuu. Siinä kysyttiin ihmisiltä, miten paljon nämä ovat viime aikoina auttaneet toista ihmistä, eli voittajiksi tulivat ne maat, joissa on paljon avuntarvitsijoita. Suomessa suurella osalla ihmisistä ei ole ollut paljoakaan auttamistapahtumia, koska täällä on asiat niin hyvin, että tavallinen ihminen ei arjessaan pahemmin tapaa varsinaisia avuntarvitsijoita. Yhteiskuntamme on muutenkin ulkoistanut auttamisen sairaanhoitajille, sosiaalityöntekijöille yms.
Koko tutkimus on siis täysin vääristynyt. - Empaattisuutta-tutkittu
Olemme olleet Ruotsin alistamina ja nöyryyttäminä n. 700 vuotta aivan muutamia sukupolvia sitten.
Sitten sota Suomen maaperällä ja sitten vielä TOISENkin pahan naapurin ryöstämänä ja riistämänä yli 100 vuotta.
Naapurimme on sen jälkeen demonisoinut suomalaisia aivan ilman syytä,
hälventääkseen ihmisten paheksuntaa sitä itseään ja tekosiaan kohtaan.
MITEN siis tämä voisi meille olla mahdollista:
# Tutkijoiden mukaan heidän tutkimusaineistonsa osoittaa, että empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan. #
Parastaikaa yritämme nousta rotkosta, johon naapurimme ovat meidät suistaneet.
Raha ei nyt riitä ihan KOKO maailman köyhien murhaaja-raiskaajien hyysäämiseen.- Suomi.ei.aloittant.sotaa
Juuri niin! Tuo on oikea viesti.
- EI-aloittanut-IKINÄ
sotaa mitään valtiota vastaan. HYVÄ me!
Sodassa riistetyt kärsivät eniten. - Suomella-ei
ole koskaan ollut siirtomaata tai siirtomaita , ei kaukana eikä lähellä.
Suomi, siis suomalaiset eivät ole ikinä alistaneet sodalla mitään valtiota ja sen asukkaita alamaisikseen
riistääkseen ja ryöstääkseen heidän
- omaisuuttaan esim. hevosia sotiin, rahaansa verottamalla, muuta omaansa
- miehiään sotilaiksi pakottamalla
- aikaansa ja työtänsä velvottamalla heidät palvelijoikseen
... jne...
Monet muut valtiot ovat niin tehneet, siirtomaaherrat ovat ryöstäneet ja riistäneet, kuten Ruotsi, siis ruotsalaiset Suomea/ suomalaisia 700 vuotta. - Mitä.siihen.sanot
Suomella-ei kirjoitti:
ole koskaan ollut siirtomaata tai siirtomaita , ei kaukana eikä lähellä.
Suomi, siis suomalaiset eivät ole ikinä alistaneet sodalla mitään valtiota ja sen asukkaita alamaisikseen
riistääkseen ja ryöstääkseen heidän
- omaisuuttaan esim. hevosia sotiin, rahaansa verottamalla, muuta omaansa
- miehiään sotilaiksi pakottamalla
- aikaansa ja työtänsä velvottamalla heidät palvelijoikseen
... jne...
Monet muut valtiot ovat niin tehneet, siirtomaaherrat ovat ryöstäneet ja riistäneet, kuten Ruotsi, siis ruotsalaiset Suomea/ suomalaisia 700 vuotta.Yli 700 000 suomalaistaustaista asuu ruotsissa käyttäen hyväkseen ruotsin tuomaa hyvinvointia.
- Totuus.ei.pala.tulessaka
Kiitos nikille Empaattisuutta-tutkittu.
Liian empaattinen.
- Kukakertoi
Kenen arvioinnin perusteella esität arvion itsestäsi?
- olen-normaali-ihminen-
Kaikki tunteet ovat tallessa,
- thetotuus
Empatia on siellä suurinta, missä sitä eniten tarvitaan, eli joissain kehitysmaissa. Ei se sen kummenpi juttu ole.
- Mikset
ole jo aikaa sitten painatellut sinne suin päin empatisoimaan
Tokko nyt mikään empaattinen, ei täyty ehdot,
mutta herkkätunteinen, tunteitten tuntosarvet on alati liikkeessä, sen myönnän
järjestelmällisyys mättää pahiten,
rakastan elämässä kaikenlaista kaaosta, hullua hurlumheitä... vaikka niin tasainen ja rauhallinen olenkin...- EmpaattinenTuttukin
Olen ja tunnen muutamia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501