Nyt olemme punikin s.partacus avulla selvittäneet, että tavaran marxin oppien mukainen arvo ja sen myyntihinta korreloituvat siten, että myyntihinta ei koskaan vastaa tavaran arvoa, niin voimme siirtyä seuraavaan marxin oppeja koskevaan osioon.
Aiheena on voitto ja sen korreloituminen riistoon.
Miten siis yrityksen voitto ja sen harjoittama työläisten riisto korreloituvat toisiinsa?
Ja taas tulemme käyttämään marxin viisauksia asian selvittämiseen.
Noin, punikki s.partacus, kerrohan oma marxin oppeihin perustuva käsityksesi asiasta.
/Kalle, joka näin jatkaa marxin oppien syvällisen sisällön selvittämistä palstalaisille
Riiston ja voiton korreloituminen marxin mukaan
1
84
Vastaukset 1
- tuliko_bänät
Poikaystäväsi nimimerkki estyäkkärihän on nyt täysin selkeästi tällä keskustelupalstalla kertonut ettei työläisiä riistetä yhtään koskaan mitenkään ainakaan työnantajan osalta.
Joten koitahan nyt ensin selvittää ne asiasi tuon poikaystäväsi kanssa niin sitten päästään asiassa eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202472Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401652Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6551079- 106993
- 71982
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728