Mielipahaa

Tämä palsta on aiheuttanut paljon mielipahaa, unettomia öitä, itkua ja häpeää. Lopetetaan tarpeeton ja aiheeton kirjoittelu ja keskitetään energia johonkin muuhun hyödyllisen ja rakentavaan!!
24313370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 243

Vanhimmat

Myös meidän perheen yksityisasioiden levittely saa nyt heti loppua!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Nyt se vasta alkaa kun henkilöt on saatu selville.

    139Äänestä

  • Piä sitten huli ettei akkas levittele kaikille!

    115Äänestä

  • Mää en ny tajjuu tätä huli juttua.

    Äänestä

  • Ei sun silti tartte mustasukkaisuuksissas akkaas hakata. Siitä vasta puheeta tuloo. Harva lopuuksi piittaa siitä, että kuka ketäkin nussii, kun suhteeta on avoomia ja muutenkin ollahan rentoja seksin suhteen.

    Kuuntele joskus akkojen puheeta kun ne luuloo olevansa naisporukas, niin ei siinä montaa lausetta vaihdeta, kun joku jo laukaisee navan alle osuvan jutun.

    113Äänestä

  • Kyllä ne hakkaa vaikka ei olisi aihettakaan. Kun juoppo saa jotain pääänsä, niin puoliso saa nyrkistä, nimimerkillä kokemusta on.
    Se oli nyt viimeinen kerta, jumalauta! Toivottavasti äijä juo itsensä hengiltä mahdollisimman pian.

    111Äänestä

Tämä on totta, mutta... käyttäydy niin, että sinusta ei ole mitään puhuttavaa/kirjoitettava. Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan. Valitettavasti.

119Äänestä
  • "murinaa". Vaikka eläisit kuinka normaalia elämää, joku kusipää vissii nauttii toisten elämään sekaantumisesta ja paskanpuhumisesta. Joten, edelleen vanha sama neuvo ihmisille: hankkikaa elämä!

    1Äänestä

Tämä on sellainen aikuisten "hiekkalaatikko" :D

Äänestä
  • Ehkä, mutta avioertilastot kertovat kylmää totuutta, yli puolet uusista avioliitoista päättyy eroon, vaikka niin moni ei edes vaivaudu naimisiin. Vain uskossaan vahvat menevät naimisiin ja pettyvät katkerasti.

    112Äänestä

  • Totta. Jos jokainen seurusteleva pari menisi naimisiin kuten ennen mentiin, niin eroprosentti olisi totaalinen katastrofi.

    114Äänestä

Kyllä tämän palstan jutut enemmänkin naurattavat kuin itkettävät. Uskooko joku oikeasti näitä juttuja?
- Salarakkaita avioliitonrikkojia on joka nurkan takana ja metsätien päässä.
- Joka toisen puolison on narsisti.
- Joka kolmannen puoliso pettää.
- Joka neljäs tuntee anteliaan kuortanelaisen jne jne jne

1Äänestä
  • Kaikki kuortanelaiset naiset antaa. Osa useammalle, osa kärsii selibaattia avioliitossa.

    122Äänestä


  • Anteliaita on paljon enemmän kuin puolet, koska joka toinen on mies ja naisistakin iso osa on kiimaisia, eli lähes jokainen on antelias.

    9Äänestä

  • niinseonainaollut kirjoitti:

    Kaikki kuortanelaiset naiset antaa. Osa useammalle, osa kärsii selibaattia avioliitossa.

    Eivät kyllä kaikkia.

    Äänestä

Osa näistä tarinoista on vain yksinäisten mielikuvitusta tai fantasiaa.

Äänestä
  • Ja osa on totista totta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    110Äänestä

  • Niinhän ne väittää.

    Äänestä

Totta joki juttu!

110Äänestä
  • Mitä siä joellä sitten on tapahtunu? Jos on muka totta niin voisit valaista vähän.

    1Äänestä

Naapurissa tiedetään ;)

112Äänestä
  • Naapuri ei kyllä tiedä piip vertaa. Huolehtikoon vain omista asioistaan. Piip piip.

    Äänestä

  • Kaikki kanssakäyminen ja seurustelu naapurin kanssa pitäisi lailla kieltää...

    Äänestä

  • Kelaaa kirjoitti:

    Naapuri ei kyllä tiedä piip vertaa. Huolehtikoon vain omista asioistaan. Piip piip.

    Kyllä vaan tietää, lue vaikka tätä ketjua!

    111Äänestä

Pahat sanat satuttanut ja loukkaavat olivat ne sitten totta tai ei. Yleensä ne eivät ole.

Äänestä
  • Täälä törkiän pimi ässä kelissä

    Äänestä

Pettäjät satuttaa puolisoitaan aina!

Äänestä
  • Ja avioliitonrikkojat ovat alhaisia ha arvottomia!

    Äänestä

  • Puoliso satuttaa ensin henkisesti ja siten pakottaa toisen pettämään.

    Onko sinulle tuttua, että puoliso istuu sohvan toisessa päässä tuskaisen näköisenä puhumatta mitään ja huokaillen syvään?

    Voimaton ahdistus repii sielunkin sisältä, kun oman puolison kanssa kaikki on jo sanottu, vaikka ei ole puhuttu moneen viikkoon vain kaikkein pakollisimmat ja nekin suurta ahdistusta tuntien.
    Vastauksena on korkeintaan jokin urahdus, ei tunnistettavia sanoja.

    Jokainen hetki toisen näköpiirissä kalvaa sisältä kuin happo ja voit fyysisestikin pahoin.

    Et ole vuosiin muistanut, että milloin viimeksi hymyilitte toisillenne ja joka kerta kun lähdet pihapiiristä, tunnet olosi hitusen paremmaksi.

    Kun sitten tapaat ihmisen joka kysyy empaattisella äänellä, että mikä mieltäsi painaa, kun katseesi on niin tyhjä ja poissaoleva, niin oikein säikähdät, että sinulle puhuu joku ihan kuin ihmiselle puhutaan.
    Sen tunteen olit jo unohtanut.

    Vastaat, että ei tässä mitään hätää ole, mutta äänesi paljastaa, että elät helvetissä.

    Ystävällinen vieras jatkaa jutusteluaan, vaikka olet paniikissa ja purskahtamaisillasi itkuun.
    Tämä ei tietenkään jää vieraalta huomaamatta ja hän tarttuu kaksin käsin käteesi ja sanoo, että ei elämä oikeasti ole noin kurjaa.

    Ihmeellinen lämpö leviää kätesi kautta koko ruumiiseesi ja sieluusi.
    Haluat ottaa hänet syleilyysi ja rutistaa niin, että henki loppuu ja samalla hetkellä tajuat William Shakespearen kirjoittaneen sonettinsa 116 juuri sinusta. Et ole koskaan rakastanut ketään, eikä kukaan sinua ennen tätä hetkeä.

    ❤️ ❤️ ❤️

    Sonetti 116
    Uskollisten mielten liitolle ei ole
    esteitä: rakkaus ei ole rakkautta
    jos se muuttuu muuttumisen halusta
    tai taipuu vastavoiman vastukseen.
    Ei, ei! Se on ikuisesti luja merkki,
    se kohtaa myrskyn eikä koskaan horju;
    se eksyneille laivoille on tähti
    jonka sijainti tunnetaan, ei mahti.
    Rakkaus ei ole ajan narri vaikka ajan sirppi
    niittää poskien ja huulten hehkun,
    rakkaus ei muutu hetken eikä viikon mukaan
    vaan kestää päiviemme loppuun asti.
    Jos tässä erehdyn ja minulle se todistetaan,
    en kirjoittanut mitään, ei rakastanut kukaan.

    William Shakespeare

    138Äänestä

  • Eikö olisi parasta laitta kantapäät vastakkain jos noin on myrkkyä elämä toisen kans.

    1Äänestä

  • Kunnes kualema erottaa. Täälä pohojammaalla ei oo totuttu eruamahan.

    125Äänestä

  • pyykkionpantujapysyy kirjoitti:

    Kunnes kualema erottaa. Täälä pohojammaalla ei oo totuttu eruamahan.

    Kunhan ei ennenaikaanen. Tuloo aika pitkäksi lusia elinkautista.

    112Äänestä

  • pyykkionpantujapysyy kirjoitti:

    Kunnes kualema erottaa. Täälä pohojammaalla ei oo totuttu eruamahan.

    Onko elämä aisankannattajana parempaa kuin eronneella? Juoruämmät tirskuu hamaan hautaan asti ja vielä kuoltuasikin puhutaan, että tuon oikea isä oli nn, etkä sinä. Tässä suhteessa maailma ei oo muuttunut miksikään.

    114Äänestä

Kokemani epäonnistuneen avioliiton jälkeen kukaan tai mikään ei pysty loukkaavaa minua enempää kuin entinen puolisoni. Elin rakkaudettomassa avioliitossa. Nyt olen onnellinen!

Äänestä
  • Olet nyt onnellinen? Varatun vai karanneen kanssa? Ikävä pilata ilosi, mutta lennät kuin leppäkeihäs kun kankesi lakkaa kiinnostamasta.
    Jalat pannaan ristiin vaikka keksityistä syistä, eikä niillä useinkaan ole mitään tekemistä itse seksin kanssa. Ruoho vain on lopulta aina vihreämpää toisella puolella.
    Ei se vaihtamalla parane, mutta kun usein vaihtaa, niin ei sammaloidu.

    Sinulla oli vaimosi kanssa aivan yhtä ihanaa kuin nytkin ja varmaan sinisilmäisyydessä vielä ihanampaa, mutta muista yksi asia, ihminen ei voi muuttaa toista, eikä valitettavasti edes itseään, eli tulet olemaan kohta samassa tilanteessa kuin ex:si kanssa.

    114Äänestä

  • Kuortaneella luku on huomattavasti suurempi. Minäkin tiedän monta tapausta, joissa mies ei ilmeisesti tiedä, vaan on onnellisen tietämätön aisankannattaja.
    Lapsissa ei ole yhtään isänsä, eikä sisarustensa näköä.
    Eihän tuo ketään haittaa kun ei tiedä, mutta huonolla tuurilla joku saa puolisokseen sisarensa, pieni pitäjä kun on.

    142Äänestä

  • Voi kun yksikään ei kantaisi tuon juopon geenejä, niin olisin enemmän kuin onnellinen!

    112Äänestä

  • Etkö edes itse tiedä?

    110Äänestä

  • Kännis siitettyjen kersojen isää ei tiedä kumpikaan, ei edes äitee itte.

    112Äänestä

  • kaiken_tietävä kirjoitti:

    Kuortaneella luku on huomattavasti suurempi. Minäkin tiedän monta tapausta, joissa mies ei ilmeisesti tiedä, vaan on onnellisen tietämätön aisankannattaja.
    Lapsissa ei ole yhtään isänsä, eikä sisarustensa näköä.
    Eihän tuo ketään haittaa kun ei tiedä, mutta huonolla tuurilla joku saa puolisokseen sisarensa, pieni pitäjä kun on.

    Saisko pari nimeä?

    6Äänestä

Narsisti ei tunne mielipahaa

Äänestä

Aloittaja tuskin on tehnyt näistä neuvoista mitään vaimonsa kanssa vuosikausiin, koska on niin täydellisen antautunut tekemään niitä minun kanssani, vaikka olen käytännössä ventovieras.
Minua ei hävetä leperrellä. Muuta nainen ei SEN lisäksi kaipaa. http://www.katsomo.fi/#!/jakso/656644

113Äänestä

Ootte kauheita ihmisiä!

111Äänestä
  • Totta. Huoraavat vaimot/kihlatut ovat kauheita.

    11Äänestä

Elämä on kauheaa jos on yhdessä tunteettoman, kylmän, valehtelevan narsistin kanssa, joka pettää sinua mennen tullen

Äänestä
  • Älä sitten ole. Lähde lauantaina Latosaareen ja nussi ensimmäistä naista joka mukaasi lähtee. Todennäköisesti hän on Kuortaneelta tai Alavudelta, sieltä ne antavaisimmat aina löytyvät. Saat huomata, että voit heti paljon paremmin, viheltelet autossa ja hymyilet tuntemattomille.

    118Äänestä

  • Tämä totta, tuli taas koettua. En vonkaa enää kuin kuortanelaisilta, niin ei tarvi haaskata aikaa turhaan. Mikään ei niin vituta, kuin että annetaan ymmärtää, mutta ei ymmärretä antaa. Tätä ongelmaa ei ole kuortanelaisten kanssa.

    114Äänestä

Tänään on pikkulauantai ja "kauppapäivä", kolmen yön päästä Latosaareen vapaaseen metsästykseen.

110Äänestä

Voiko toisen puolison varastaa ilman mielipahaa?

Äänestä
  • Ei, mutta onneksi varkaus on rikos ja rikoksesta saa tuomion.

    109Äänestä

  • Sellaiset tossukat saakin varastaa! Hahhhhhhhh!!!!!!

    111Äänestä

  • TELLERVO.K2 kirjoitti:

    Ei, mutta onneksi varkaus on rikos ja rikoksesta saa tuomion.

    Tuomio tulee vain vain tuhkamuna isännälle, kun saa elättää sen kielletyn hedelmän.

    115Äänestä

  • Voi jeeviäte, ku "hanimoonin" jälkeen huomataan, että ollaan "pieniin päin" ja katumus iskee... Se on myöhäistä sitte. Ei olisi ensimmäinen kerta. Kiireessä ei tule kuin... supikoira ja sekundaa...

    9Äänestä

Kuka tuollaisia pesänjakajia itselleen riesaksi haluaa - pallit tyhjäksi ja uuden luo.

118Äänestä
  • EI KUKAAN!! Hetken huumaa ja uutta misua kyytiin ;) Kyllä naiset sitten on tyhmiä kun uskoo kaiken yhteenmuutosta perheen perustamiseen. Mies on mies ei mikään uskollinen lajikumppani.

    115Äänestä

Täällä jälleen kirjoittajina katkerat jotka itse tyrinyt suhteensa. Se on turha itkeä kun ei ole ajoissa peiliin vilkaissut.

114Äänestä
  • Katkeran exät, jotka haluavat pilata exien elämät nyxien kanssa. Tai katkeran ex anopit!!!!

    112Äänestä

Saas nähdä tuleeko se Kuortaneen frouva kattomaan Plogmania, tietää kyllä että olis tarjolla oikein hardmania. Jalat täristen lähtee kotia kohti mutta ukkooaan ei tartte herättää. Nu*sittuna nukut paremmin :)

121Äänestä
  • Tairan tietää ketä meinaat, sillä on muitakin ottajia jonoksi asti, ei passaa selekäänsä kääntää kun jo toinen vie.

    116Äänestä

Tuo tumma nainen...

114Äänestä

Vanha tekijä!

111Äänestä
  • Kaikki ne antaa, mutta harva antaa kaikille.

    113Äänestä

  • Eikö edes kuortanelaiset?

    112Äänestä

Ai ai kun teki gutaa kastaa asuntoautossa meisseliä varatun morsiamen tiukkaan kosteaan pimperoon. Ihanaa kuortaneen tavaraa.

112Äänestä

Oliko vaimosi "lenkillä" vai "zumbassa"? Olisi kiva tietää mitä ne valehtelee. Hiki ainakin tuli, taisi painua suoraan suihkuun?

113Äänestä

Tästä tuli mieleen kuortane, että tapahtuuko tälläistä kulissien takana ilman että naapurikaan tietää?
Sanotaan vain, että ollaan erottu, vaikka puoliso on häipynyt jälkiä jättämättä.
Jos välit on olleet kylmät kuten kuortaneella usein on, niin kuka viitsii edes etsiä? http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001941363.html

113Äänestä

Emäntäs on "kaupassa"...

121Äänestä
  • Kaupoilla, eli ei siis ostamassa.

    112Äänestä

Sanooko vaimosi, että Kyösti Mäkimattila on niin ihana, että sitä pitää päästä katsomaan vaikka yksin?

114Äänestä

Oon minäkin saanut kaatialassa varattua morsianta. Vanha tekijä joka pettänyt kihlattuaa koko ajan.

111Äänestä

Minulle mielipahaa aiheutti se kun näin että s-marketin pihaa oli roskattu. Propsit sille joka ne oli kerännyt.

Äänestä
  • Lapualla annethin turphan sotkijaa! Niin pitääs tääläki.

    113Äänestä

Jos kuortaneesta tehdään joskus elokuva tai kirja, niin sen nimeksi tulee Kuortaneen Pesänjakajat.

125Äänestä
  • Alvari Aalto on teheny siitä jo maljakon.

    111Äänestä

  • ireaparakki kirjoitti:

    Alvari Aalto on teheny siitä jo maljakon.

    Näin on, ainakin yöllä yhden rouvan pimppi näytti ihan aalto-maljakolta.

    114Äänestä


Loistava kirja!

110Äänestä
  • Täältä saa hyviä vinkkejä, kiitos vain, meikäläistä onnisti Latosaaressa. Liekö ollut sama tumma nainen mistä tuolla ylempänä mainittiin, en tiedä? Antaisiko joku nimikirjaimet, etunimen tai jotain, että tietäisi onko tämä rakas se suuren joukon jakorasia?

    112Äänestä

  • Minä tiedän kuka hän on, mutta en ole niin hullu että kertoisin muille.

    111Äänestä

  • pimpauttaja69 kirjoitti:

    Täältä saa hyviä vinkkejä, kiitos vain, meikäläistä onnisti Latosaaressa. Liekö ollut sama tumma nainen mistä tuolla ylempänä mainittiin, en tiedä? Antaisiko joku nimikirjaimet, etunimen tai jotain, että tietäisi onko tämä rakas se suuren joukon jakorasia?

    Ainahan täällä on naapurit tienneet toisten asiat paremmin kuin itse.

    1Äänestä

Pitkät hiukset?

112Äänestä
  • Tummat tosi pitkät hiukset, kiiltävät ja kauniisti leikatut. Melkoinen pakkaus. Käsittääkseni oli kyllä vapaa, mutta varmuutta ei tietty voi olla. Melkoisesti täytyy omata kuitenkin kokemusta, kun oli niin taitava, että vei kyllä kaikki voimat ja mehut mitä miehestä irti saa. Kuortaneelta tai Alavudelta, en ole ihan varma siitäkään, mutta sillä ei ole väliä, kunhan sain.
    Ehdottomasti jatkoon!

    115Äänestä

  • On varattu.

    12Äänestä

  • Ei siltä vaikuta, kun on ainakin pari vuotta kiertänyt lavoja yksin tai jonkun blondin kanssa.

    112Äänestä

  • Sellainen Mona-Lisan näköinen ja todella huomiota herättävän kaunis tukka, eikä naisessakaan mitään vikaa ole. Mitä pahaa hän on tehnyt? Ei minusta ainakaan pelehdi äijien kanssa sen kummemmin kuin muutkaan, mieluummin päinvastoin.
    Voin toki olla väärässä, mutta mitä sitten, kenelle se kuuluu kenen ja monenko kanssa joku pelehtii?

    115Äänestä

  • nytmäenusko kirjoitti:

    Ei siltä vaikuta, kun on ainakin pari vuotta kiertänyt lavoja yksin tai jonkun blondin kanssa.

    Onko se blondi vähän kalkkunakaulainen? Muuten aika kaunis, jotain 170 pitkä...

    111Äänestä

  • uteIias kirjoitti:

    Onko se blondi vähän kalkkunakaulainen? Muuten aika kaunis, jotain 170 pitkä...

    Tiedän sen blondin, ei paha, mutta jotenkin leuhkempi kuin tämä tumma. Aina kuskina sille tummalle.

    110Äänestä

  • Ne on lesboja..

    110Äänestä

Mitä väliä? Jos oot poissa kuortaneelta, niin mistä tiedät palatessa, että kuinka paljon porukkaa on käynyt uimassa järvessä?

Kaikki järvet on tehty uitaviksi, jos nyt ei oo niin saastuneet, että niistä sairastuu, mutta muuten uiminen on kuin kinkun syönti, lähes pakollista jokaiselle. Kaninruoan syönti on kuin käteen vetämistä ja lastenaltaassa polskimista.

113Äänestä

Kyllä taas on ollut vientiä, voi jumalauta! Mikä saatana teitä akkoja riivaa?? Eikö sitä elukkamaista kiimaa tosiaan voi edes yrittää hillitä?

12Äänestä

Hyvää ja antoisaa uutta vuotta ihan joka ainoalle! Pidetään huolta toisistamme, että kukaan ei jää osattomaksi!

113Äänestä

Tämän palstan mielipaha ei ole lähellekään sitä mitä pettäjät kiinnijäädessään aiheuttavat! Turha marista ja puolustella, sillä joutaisutte jäädä kaikki kiinni!

12Äänestä
  • Mitä hyötyä kiinni jäämisestä on, jos se kerran aiheuttaa vain mielipahaa? Minä olen koko elämäni nylkyttänyt jokaista naista joka parastaan on antanut ja heistä varattuja on ollut ainakin sata, mutta kun en ole jäänyt kertaakaan kiinni, niin en ole pahoittanut kenenkään mieltä!

    113Äänestä

  • Petetty on se joka ensimmäisenä on aiheuttanut niin paljon mielipahaa, että lohdutusta on täytynyt hakea ulkopuolisesta suhteesta.
    Jos huomaat että sinua on petetty, niin jos olet yhtään viisas, niin pidät siitä turpasi kiinni.
    Jos et pidä, päädyt auttamatta katkeraksi eronneeksi jota koko maailma hylkii. Naisille on kyllä lohduttajansa, mutta miehet alkoholisoituvat ja kuolevat nuorena. Katso vaikka kuolinilmoituksia, niin nuorta miesvainajaa ei koskaan kaipaa puoliso tai kukaan nainen äidin lisäksi.

    113Äänestä

ja latosaari kutsuu, asuntoauto on jo pihassa ja, no arvatkaa loput.

113Äänestä
  • Et humalaltasi saanut?

    110Äänestä

  • Kyllä siellä naitiin mones autos. Ihan itte kuulin ja näin. Minä en saanut kun oli niin mettäpöllöjä miehiä. :/

    112Äänestä

  • Onko sulla asuntoauto? Saanko tulla kylään?

    113Äänestä


Pian saa metsäautotien varressa nuorta pimppaa. Kunta voisi lanata tiet niin kuivuvat ajokuntoon nopeammin. Rupeaa taas tutut naiset ajelemaan siellä autoillaan. Päässyt muutaman kerran seuraamaan menoa metsän suojista.

112Äänestä
  • Risusavotta olisi paikallaan, niin sinäkään et niin kastuisi siellä rämpiessä. Kohta alkaa itikka-aika, tulee sääskiä, paarmoja ja hirvikärpäsiä. Kesälläkin on kylmä kyylätä sateella, joten varaa lämmintä ja joku mateennahka.

    111Äänestä

Älkää nyt viitsikö höpistä! Kuortane ei ole yhtään sen huoraisempi kuin mikään muukaan saman kokoinen kaupunki näillä kulmilla! Lopettakaa siis nuo sairaat kirjoittelut!

12Äänestä
  • Antteksi vaan, mutta oletko sattunut yhtään liikkumaan kulmilla viime aikoina??? Et varmasti, kun olet noin pihalla.

    112Äänestä

  • Kyllä se nyt vaan onneksemme on. Ei järvi soutamalla kulu, joten lopeta murehtiminen.

    2Äänestä

Avioerojen määrästä katsoen on.

112Äänestä
  • Onko sinulla lähdettä tuolle tiedolle va mutuako kirjoitat?

    13Äänestä

  • Taitaa luku lisääntyä nyt yhdellä kun pistin yhden taksiin. Jäi följyyn latosaaresta.

    110Äänestä

Pian tiet kuivaa ja Kiimakallioilla rupeaa olemaan tungosta.

111Äänestä
  • Kuhapirtin raunioille sokkelia kivittämään. http://aijaa.com/AlNpwg Kuka tahansa kelpaa objektiksi, niin kuin aina. Kyntömies ei vakoansa valkkaa.

    112Äänestä

  • Tämä!

    112Äänestä

Hyvin kerää pojoja tämä lanka.

112Äänestä
  • Hyvin on pullat uunissa kuortaneella.

    115Äänestä

Onko tänään pesänjakajat missä tanssimassa? Joko Kaatialan metsätiet sulat?

112Äänestä
  • Luhurikassa olin. En saanut kun en löytänyt kuortanelaista. Kaikki oli jo viety vaunuihin? Nyt ei nikki oiken stemmaa. :/

    110Äänestä

Mistä löytäis rouvien salaista seuraa juhannukSEKSI?

111Äänestä
  • Joko löysit vai etsitkö vielä? Juhannus on varattu, mutta tavallisille viikonlopuille on vielä runsaasti aikoja.

    113Äänestä

Ne perseaukiset mettäkoneenkuljettajatko sielä niitä luurankoja jahtaa sopii olla sielä kuortaneella vaan ettei tuu luhrikkaan enää haisemaan

16Äänestä

Tänä kesänä on tullut tehtyä kaikkien aikojen nylkytysennätys, melkein joka päivä on saanut nusaista ja parhaimpina useammasti. Eronneita tai itseään eronneiksi väittäviä joka ainoa ja niin varmaan onkin, kun on ollut aikaa viikollakin piipahtaa puikotettavana.
Kaikki ei ole kuortaneelta, mutta tässä jutussa taitaa olla perää, että kuortanelaisilta lohkeaa helpoimmin. Joka kerta olen saanut ensimmäisellä tapaamisella. Tavat ovat todella höltyneet sitten nuoruuspäivien, mutta en valita, hauskaa on ollut ja jatkan kunnes kuukahdan toivottavasti pukille.

115Äänestä

Kaikea shaissea täällä jauhetaan. Mutta tekee mieli lukea kun on jäänyt ns. koukkuun.

Äänestä

No älähän nyt, onhan ihmisillä sananvapaus.

111Äänestä

Voisko alottaja vastata onko eukko pysynyt kotona vai lähtenyt lopullisesti? Veikkaan jälkimmäistä.

113Äänestä
  • Kun alottaja ei vastaa niin se kertoo jo paljon. Onks jollakin tietoa vai arvataanko kaikki oma vastaus?

    114Äänestä

Homoksi vaan kun ryhtyy niin loppuu naismurheet!

109Äänestä
  • Joo, homoilla on nykyään helpompaa. Jos et suostu perspanoon, olet epänormaali.

    112Äänestä

  • Eläkää ny kaikki alakako homostelemaan. Naiset kaipaa munaa nyt ja aina!

    111Äänestä

  • Elä sie hermostu, äijää piisaa kuin meren mutaa vaikka pari sadasta ei naisista piittaakaan. Näin homona se vasta vaikea on seuraa löytää. Jos löydät edes toisen oikeasti homon, niin onko hän SE OIKEA?
    Nykyaikana ihmiset seurustelevat yleensä vähintään kymmenen kanssa ennen kuin löytyy se jonka kanssa voi vakiintua. Jotkut puhuvat paljon isommistakin luvuista, jopa sadasta tai ylikin, mutta onko koko Kuortaneella niin monta homoa? Ehkä, mutta suurin osa tiukasti kaapissa.
    Itse olen ainakin onneton homo, enkä löydä mistään seuraa, joten meitä on turha kadehtia.

    113Äänestä

  • Mites tuo tähän liittyy? Jos oot pettänyt 16000 kertaa puolisoasi, niin se olisi jo jotain. Sellaisiakin kuortaneelta löytyy. Miehiä ja naisia.

    110Äänestä

  • Ai eri miehen kanssa? Laaja rinki akalla. Miehelle tuo on normisuoritus.

    111Äänestä

Vieläkö Finlayssonni pyörii palstalla? Jos kyllä niin vois kertoa mikä on rakentavaa ja hyödyllistä keskustelua? Entä mikä puhe aiheuttaa niin surua ja murhetta?

Kysyn nyt kaikilta, mutta erityisesti aloittajalta, että jos naisesi pettää sinua, niin olisitko mieluummin tietämättä, kun koko muu kuortane tietää ja puhuu selkäsi takana?

113Äänestä
  • Mitä tuossa on kummallista? Ainahan kuortaneella vieraissa käyty. Julki ja salaa. En ole koskaan kuullut että joku olisi tullut sänkyhommissa huonommaksi, kun on saanut runsaasti kokemusta.

    Finlaysonin kannattaa nyt panna jäitä hattuun ja olla kiitollinen että joku huolehtii vaimosta, kun itse ei siihen pysty.

    On minullakin ollut aika jolloin en pystynyt tyydyttämään naistani, kun olin vakavasti sairas. Hän kävi vieraissa ja minä annoin ymmärtää, että en huomannut mitään ja kaikki meni hyvin.
    Jos olisin ruvennut räyhäämään, niin varmasti olisi käynyt paljon ikävämmin.

    Nyt olen taas kunnossa ja on naiseni vuoro olla huomaamatta minun menojani.

    113Äänestä

  • Ei järvi soutamalla kulu, mene panemaan ranttaliksi.

    112Äänestä


Oletteko muuten huomanneet, että kuusikymppiset rouvat ovat kaikkein kiihkeimpiä? 💘

112Äänestä
  • Olen samoilla linjoilla sinun kanssasi. Itselläni on parhaillaan suhde vajaaseen kuusikymppiseen Kuortaneella asuvaan naimisissa olevaan naiseen. Tapaamme 2-3 kertaa kuukaudessa ja tämä järjestely on toiminut nyt parisen vuotta. Käsittääkseni tämän naisen aviomies on tietoinen suhteestamme ja hän on antanut sille hiljaisen hyväksynnän. Aviomies ei tiedä kuitenkaan kuka minä olen. Heidän avioliittonsa perustuu pelkkiin kulisseihin joita pidetään pystyssä vain ja ainoastaan (jo aikuisten) lasten ja lähipiirin vuoksi. Välillämme ei ole kyse rakkaudesta, vaan suhteemme on ainoastaan fyysinen ja tuottaa mielihyvää meille kummallekin.

    113Äänestä

  • Joskus nuorempana sitä sääli nelikymppisiä ettei heillä enää voi olla supukuolielämää, mutta seksi alkaa toden teolla maistua vasta viidenkympin rajapyykin jälkeen!

    110Äänestä

  • Minkä ikäinen on ollut vanhin jota olette puikottaneet? Mulla 65. Sujuu liukkarilla aika kivasti.

    111Äänestä

  • 72 v, ihan kiva oli. Vanhat ei ujostele turhia.

    112Äänestä

  • Mulla ei ollut kuin 50, mutta olikin sitten tulisin koskaan! Alle nelikymppiset on kikattavia kersoja.

    110Äänestä

  • Allit ja riipputissit on ällöttäviä, puhumattakaan roikkuvasta mahasta ja perseestä. Nuori sen olla pitää!
    Kuka uskaltaa kertoa kuinka nuorta on pannut? Nuoret neidit ovat harvoin naimisissa, eli siinä mielessä vapaata riistaa.

    110Äänestä

Täytyy kyllä sanoa, että häpeän kuortanelaisena lukiessa tätä palstaa. Häpeän sitä, että tätä palstaa kirjoittavat ilmeisesti ovat itse paikkakuntalaisia! Tälläinen kirjoittelu on säälittävää ja samalla mustamaalaa koko kuntaa. Ettekö kehtaa suoraan asioita sanoa, jos jonkun tekemiset teitä noin paljon mietityttää? Ihmettelen, että kuinka riittää aikaa seurata ja miettiä muiden valintoja - ja arvostella, haukkua ja juoruta. Näillä eväillä ei ainakaan muuttovoittoa ole tulossa...

14Äänestä

Syksy saapuu ja metsäautoteillä rupeaa salaparit viihtymään. Ovelimpia olen nähnyt Seinäjoen menopaikoissa, jonne tulevat jonkun seurueen mukana, mutta tapahtuman päähuomio on salarakkaalla. Röyhkeimmillä voi olla oma puoliso mukana. Lomareissut mökeille, naapurikuntiin ja aina ulkomaille ovat ammattipettäjien arkea. Näitäkin naisia tiedän useamman. Miksi ei vain erota ja jaeta pimperoa ihan vapaana?

110Äänestä
  • Miksi pitäisi erota? Jos haluat tilkan maitoa niin kukaan ei tiedä mitään jos käyt laitumella imaisemassa suoraan utareesta, mutta koita taluttaa lehmä kotiisi, niin on piru irti.

    108Äänestä

  • Näinpä. Pane ja poistu. Älä koskaan kerro nimeäsi.

    111Äänestä

Täällä ny kirjoittelee näköjään samat "en ikinä kasvanu aikuiseksi" tyypit. Pillu, jo sanana tuottaa niin pirunmoista mielihyvää että ei voi olla piirtämättä sitä autonsa kuuraiseen ikkunaan , saatikka jos saa tussin käteen ja pääsee piirtämään sen työmaan pellikaapin oveen. No, joskus vielä tekin pääsette äidin helmoista ihan oikeaan parisuhteeseen ja tulee jotain järkeä tuohon teidän touhuun tai sitten ei. Pitäkää lippu vaan korkealla ja nokka kohti tulevaa.

14Äänestä

Huomenna mennään Latosaareen,
Latosaareen, Latosaareen.
Huomenna mennään Latosaareen
koko illaksi.

Lähdetään vaan, vaan, vaan,
uudestaan-taan-taan,
Latosaar-saar-saarta
katselemaan-maan-maan.

Jännitys alkaa kun lavalle astuu, lavalle astuu, lavalle astuu, tanssin pyörteissä helposti kastuu ja kulkuset jyskyttää.

Lähdetään vaan, vaan, vaan,
uudestaan-taan-taan,
Latosaar-saar-saarta
katselemaan-maan-maan.

Katsoppa Lyyliä myllertämässä, ohuessa silkissä pyllertämässä. Näkemistä riittää lyllertäjässä, vaikka koko illaksi.

Lähdetään vaan, vaan, vaan,
uudestaan-taan-taan,
Latosaar-saar-saarta
katselemaan-maan-maan.

Katso on urhoa se raaputtamassa, itseään kultuaan kaaputtamassa, satiaisia raapivat vaikka koko iltansa.

Lähdetään vaan, vaan, vaan,
uudestaan-taan-taan,
Latosaar-saar-saarta
katselemaan-maan-maan.

Välillä haetaan naukkailupaikka, pontikat juodaan ja kaljaakin vaikka, vatsaan jää muuten tyhjä paikka, koko päiväksi.

Lähdetään vaan, vaan, vaan,
uudestaan-taan-taan,
Latosaar-saar-saarta
katselemaan-maan-maan.

Puuma se kiertää poikaistansa, eukkoja hyökkää äkkiänsä, älä mene lähelle kynsiänsä, ettei kävisi hullusti.

Lähdetään vaan, vaan, vaan,
uudestaan-taan-taan,
Latosaar-saar-saarta
katselemaan-maan-maan.

Latosaari on nähty ja käyty, vehkeissä tuntuu että on käyty, ihme on jos ei unesta täyty, pienet silmät ja pää.

Lähdettiin vaan vaan vaan, kahdestaan taan taan, Latosaar saar saarta katselemaan maan maan.


http://www.latosaari.net/

113Äänestä
  • Huomenna mennään ja tietenkin pannaan sänky loiskumaan, jos vain joku on suopuvainen, ja miksi ei olisi, kun jokainen nainen haluaa itsekin yhtä paljon kuin mies.

    En ymmärrä tätä kohkaamista panemisesta. Se on sama kuin söisi tai kävisi vessassa. Ei siitä kulu eikä sairastu sen enempää kuin syömisestä.
    Asia ei edes kuulu kenellekään. Ei edes puolisolle, jos kerran on tarve lähteä toisen kanssa naiskentelemaan. Jos rouva lähtee, niin jokainen tietää että perimmältään syy on aina miehessä, eikä suinkaan vaimossa.

    113Äänestä

  • Olisko kellään myydä Popedan keikalle lippua? Net pahukset on loppuneet ennakkomyynnistä eikä oveltakaan saa edes rahalla.

    15Äänestä

Eikö teillä ole matuja ihmeteltäväksi, kun pitää tälläistä jauhaa?

113Äänestä
  • Tämä on Kuortaneen oma uskonlahko. Ei tälle voi mitään kun se lähtee päästä. Joko ylä- tai ala.

    112Äänestä

  • Kuortaneella on aina ollut kaiken värisiä vieraita, eikä niitä kukaan ihmettele.

    17Äänestä

  • Minä ihmettelen. Miksi päästätte ne sinne?

    15Äänestä

Mikä ihme keskustelu tämä on, kun pomppaa harva se ilta etusivulle? Löytyisikö sieltä minulle seuraa jos lähtisin ajelemaan sinne?
Vapaa tai varattu, ei väliä. Ikää saisi olla yli 20 mutta alle 60. Mieluummin nainen.

111Äänestä
  • Koita etsiä käsiisi tuo tumma kiiltävätukkainen nainen, mistä tuolla ylempänä keskustellaan. Liikkuu tosiaan suht pitkän blondin kyydissä, aina pienessä maistissa Latosaaressa.

    111Äänestä

  • Kuortaneen yöelämä on vertaansa vailla. Mullakin meni näin myöhään ja olisi mennyt kauemmankin, mutta piti lähteä, kun mies tulee yövuorosta.

    110Äänestä

  • Sulla on hauska nicci. Olikohan meillä sama nainen, lyhyttukkainen ristiverinen, pitkähkö jotain 170-172? Mies kanssa kolmivuorotyössä.

    110Äänestä

  • LumienkeIi kirjoitti:

    Koita etsiä käsiisi tuo tumma kiiltävätukkainen nainen, mistä tuolla ylempänä keskustellaan. Liikkuu tosiaan suht pitkän blondin kyydissä, aina pienessä maistissa Latosaaressa.

    nuori punapää?

    111Äänestä

  • LumienkeIi kirjoitti:

    Koita etsiä käsiisi tuo tumma kiiltävätukkainen nainen, mistä tuolla ylempänä keskustellaan. Liikkuu tosiaan suht pitkän blondin kyydissä, aina pienessä maistissa Latosaaressa.

    Onko tietoa, että käykö tämä tummatukkainen keinuttamassa vaunua illan aikana? Yhdessä nämä kuitenkin minun tietääkseni aina poistuvat.

    14Äänestä

Löytyisikö mulle miestä? 30-50v. mielellään.

114Äänestä

Tietääkö kukaan vieläkö tuo tummatukkainen liikkuu sen blondin kanssa Latosaaressa? On niin pitkä matka etten viitsisi turhan takia lähteä. Ovatko nuo ylipäätään Kuortaneelta? Pari kertaa olen nuo nähnyt ja mulle kelpaisi kumpi vaan, nutta se blondi on jotenkin nipottavampi, aina selvinpäin, joku hoitsu lienee. Käy toki hänkin, jos osais vähän ottaa rennommin, mutta se tumma, aah mikä herkku! Lisää tietoa hänestä?
Onko ne latosaaressa, tuunko vai en?

107Äänestä

Eikö aloittaja halua selventää, että missä mennään nykyään? Täällä näkyy olevan aikas monta jotka haluaisi tietää. Turhat puheet jäisi vähemmälle, kun olisi tietoa. Ei Kuortane voi näin syntinen olla?

110Äänestä
  • On se. Usko pois.

    110Äänestä

Oli kiva kotiinpaluu. Piti olla viikko Helsingissä, mutta homma peruuntui ja päätin tulla yllättäen kotiin. Entiedä kumpi yllättyi enemmän, minä vai rakas vaimoni?

109Äänestä

Akka jos näet tämän, niin muista hommata kyytti aamulypsylle! Sun on pakko kun mun käsi on hankis jos et muista.
Muuten saisit jäädä vaikka iäksi, mutta lehemät kaipaa sua.

109Äänestä
  • Anteeksi kamalasti! En minä tiennyt noista kantturoista ennen kuin päivällä kun herättiin. Se oli jo iltapäivä, eikä hänestä olisi ollut lypsylle, kun imuroi mun baarikaapin tyhjäksi.
    Kyllä sun täytyy etsiä uusi lypsäjä, lypsää itse tai panna lehmät pois! Tämä lypsäjä ei sinne enää palaa.

    110Äänestä

  • hämähäkki_väärinpäin kirjoitti:

    Anteeksi kamalasti! En minä tiennyt noista kantturoista ennen kuin päivällä kun herättiin. Se oli jo iltapäivä, eikä hänestä olisi ollut lypsylle, kun imuroi mun baarikaapin tyhjäksi.
    Kyllä sun täytyy etsiä uusi lypsäjä, lypsää itse tai panna lehmät pois! Tämä lypsäjä ei sinne enää palaa.

    Näinkö siinä sitten kävi? Kaikkihan tämän tapauksen tuntee. Kepu pettää aina!

    https://www.youtube.com/watch?v=5oL4uyiGHWo

    112Äänestä

  • Akka ei ollut kepukaanen vaan persu mun mielestä. En oo kysynyt onko edes koskaan äänestäny, mutta puheet on ku persuulla.
    Siälä se nytkin kuulemma liihottaa latosaares kun oli kuulemma pakko mennä kun on viimmeeset tanssit. EI TARTTE AUTTAA, SAATANA! Pitäkää hyvännä ja pankaa niin jotta silimät pullistuu päästä!

    109Äänestä

  • Kyllä sitä on pantukin. Yksittäin ja porukalla. En kyllä ole varma että onko justiinsa sun akka. On siinä ringissä pari muutakin nokiottaa.

    110Äänestä

Jäikö juhannuksesta paljon lapsille kerrottavaa? Ne mitä mä kuulin, tuskin kerrotahan kenellekkään.

109Äänestä
  • Jäi hyviä muistoja juhannuskisa illasta mutta nyt tarvitsen apua. Miten löydän naisen jonka tapasin kun en tiedä edes nimeä? Pitkä nainen, lyhyt vaalea tukka, kaunis minun silmääni.
    Liikkui lyhyemmän tummatukkaisen kanssa. Tällä pitkä tukka ja oli aavistuksen pulleampi, seksikkäällä tavalla toki.
    Liikuttiin yhdessä ja minä tulin juovuksiin enkä tiedä miten päädyttiin puutaloon järven rannalle mutta hauskaa oli koko illan ja yön. Haluaisin uudestaan, mutta en tiedä missä talo oli, eikä minulla ole numeroa minne soittaa.
    Vaalea nainen puhui jotain alavus ja joku hoitaja oli kai ammatiltaan.
    Auttakaa jos osaatte!

    109Äänestä

Mikä meno oli luhurikassa tänään? Simahdin ja heräsin vasta nyt. Voisko joku ystävällinen sielu heittää mulle jonkun muijan tähän lapuan keskustaan, kun et enää tarvitse? Voin kyllä heittää sen huomenna kuortaneelle, kunhan vähän selviän. Sitä ennen panettaa niin maan perusteellisesti!

18Äänestä

Entisenä kuortanelaisena kävin ensimmäistä ja viimeistä kertaa eläissäni näillä sivuilla.
Surullista ja masentavaa luettavaa :(
Kuinka voi taso olla näin alhaista???
HÄVETTÄÄ puolestanne.
Hommatkaa oma elämä!

16Äänestä
  • Itsekin luit loppuun asti, joten pata kattilaa soimaa. Eivät sentään kaikki ole yhtä moraalittomia, minun vaimoni pysyy kiltisti kotona vaikka itse olisinkin liesussa.

    20Äänestä

  • Mitä hittoja se sinulle kuuluu mitä muut tekevät tai kirjoittavat? Toivottavasti pidät lupauksesi ja pysyt poissa tältä palstalta.

    20Äänestä

  • Rekisteröin nimimerkin kun en halua olla samanlainen anonyymi mitä kaikki nyt ovat. Seuraan kirjoituksianne ja tekojanne. Jos näen jotain sopimatonta käytöstä, niin saatte olla varmoja, että puolisonne saa tietää!
    Vaikka hävettää, niin tarkemmin ajatellen en halua panna päätä pensaaseen, vaan teen asialle sen mitä voin, käräytän petturit!

    19Äänestä

  • Vittujako se sulle kuuluu kuka panee ketäkin? Kuka vaan saa panna ketä vaan, kun ei vaan väkisin eikä alaikäistä.

    20Äänestä

  • ei_järvi_soutamaIIa_kulu kirjoitti:

    Vittujako se sulle kuuluu kuka panee ketäkin? Kuka vaan saa panna ketä vaan, kun ei vaan väkisin eikä alaikäistä.

    TÄMÄ!

    19Äänestä

Luhurikkaan vai Paukun festareille? Kas siinäpä pulma. Onko festareilla liikaa kuurtenelaasia sieraimia?

17Äänestä
  • Ei se oo niin tarkkaa kunhan ei penikoi?

    113Äänestä

  • Just näin.

    18Äänestä

Kuortane on tässä asiassa mainettaan paljon pienempi kaupunki. En tunne kuin muutaman rouvan joka antaa vieraalle, kuten vaikka mulle. Sitä en tietysti tiedä, että antaako joku naapurin isännälle, mutta se ei mua kiinnosta.

111Äänestä

Mikä nyt eteen, kun Latosaares eikä Luhurikas oo tansseja talavella ku muutamat? Mihinkä mennähän?

19Äänestä
  • Ei kannata lähteä omasta pitäjästä minnekään. Täältä löytyy kyllä jokaiselle jotakin, kun vähän osaa katsella ympärilleen, eikä ole hienopieru. Jos naista meinaat iskeä, niin ne lavojen luuviulut on jotain ituhippivegaaneja ja niiden maailmankatsomus on aivan jotain muuta kuin sulla. Ei ne sun matkaan lähde ja jos lähteekin, saat vain teetä, mutta et sympatiaa. Kierrä siis omaa raittia uusin silmin katsellen. Niin minäkin teen, mutta et ole näkevinäsi.

    21Äänestä

Talvi painaa päälle ja pitäisi löytää naisystävä tai vaikka useampikin, kun tuota poltetta piisaa. Siiderivalas tuossa yllä ilmoittautuu, mutta miten minä erotan hänet kaikista muista, kun joka toinen näyttää siiderivalaalta? En sano moittiakseni, päinvastoin naisessa pitää olla mistä ottaa kiinni.
Tansseissa voi kysyä aika suoraan, mutta kuortaneella sellaisia ei juuri ole, joten miten löydän seuraa, kun kaupan kassalla ei oikein voi kysyä, että panettaako?

18Äänestä

Sinä lapualainen (?) mies jolle suutuin aamulla kun sinulla ei ollut rahaa, tule tänään perjantaina kuntsarille!
Anteeksi että huusin sinulle! En ole enää vihainen ja haluaisin tavata uudestaan. Olin viimeksi liian humalassa ja harkintakykyni petti krapulassa.
Tulethan, ole niin kiltti?

20Äänestä
  • Persaukisiin Lapuailaisiin ei kannata luottaa, varsinkin jos lupaavat vasta aamulla maksaa.

    16Äänestä

Nelikymppinen domina tulossa Latosaareen Miljoonasateen keikalle, löytyykö Lapualta yösijaa? Oma äijä pelkää jo niin ettei tule kanssani sänkyyn, eli saan luvan perästä jäädä alistamaan juuri sinua, kunhan sinulla on asunto jossa meteli ei haittaa.
Tunnistat minut hakaristiriipuksesta, jos uskallat kurkistaa tarpeeksi syvälle tissivakooni. Palkkioksi saat rangaistuksen josta varmasti pidät.

19Äänestä
  • Niin sä luulet että alistaa. Minä kutittaa puukko.

    19Äänestä

Tietääkö kukaan mitä kuuluu tuolla puolivälin paikkeilla mainituille pitkälle blondille ja sen kaverille kiiltävätukkaiselle tummalle viskisiepolle? Ennen kävivät lapualla tansseissa, mutta nyt en ole hetkeen nähnyt missään.
Blondi taisi olla joku hoitsu Alavudella tai sinnepäin, tummasta en tiedä.

17Äänestä
  • Tiedän tapaukset, mutta en missä menevät. Nyt ei ole juuri vaihtoehtoja ja pesää pitää kuitenkin saada ja jakaa säännöllisesti. Lähteekö ketään tänään Härmän kuntsarille? Kuskin saaminen ottaa hietaan, ei niinkään pesän saaminen.

    19Äänestä

Ketä on lähdössä Latosaareen Dingon keikalle? Pelkääjän paikalle mahtuu yksi nainen. Nähdäänkö Latosaaressa vai haluatko ehkä kyydin?

20Äänestä

Sinä kuortanelainen neiti/rouva/uusiosinkku joka olit Latosaaressa ja tutustumassa työpaikkani saunaosastoon, tule käymään työpaikallani kun ehdit/haluat. Hukkasin puhelinnumerosi kun piti piilottaa vaimolta ja unohdin minne panin sen.
Jäi kauhea ikävä!

T. Tiedät kyllä kuka.

15Äänestä

Hyvin tarkenoo käydä kiimakalliolla runkulla! Munattomat!

20Äänestä

henkisesti sairaat ,jollainlailla vinksahtaneethan Taállá metelôi ja myos joutilaat.

17Äänestä
  • Puutteessa olevat. Luulisi kuurtaneelta pilua lohkeavan, kun juuri kukaan ei ole kovin tarkka tavarastaan.

    20Äänestä

Eikos pajama Saa aina palkkansa,ennemmin tai myohemmin,Isien pal hat teot kostetaan kolmanteen ja neljanteen polveen Asti.
Sit odottelemaan.

Äänestä

Kuka mahtaa olla se joka tämän on aloittanut syksyllä -16? Kenestä silloin juoruttiin ja mitä?

21Äänestä
  • Tämä ketju on jaettu pettäjien omassa dark webissä ja pariskunta on eronnut. Ex-vaimoa on viety kuin sammakkoa äkeen alla.

    20Äänestä

  • Revenant kirjoitti:

    Tämä ketju on jaettu pettäjien omassa dark webissä ja pariskunta on eronnut. Ex-vaimoa on viety kuin sammakkoa äkeen alla.

    Nimi? Tai edes nimikirjaimet?

    13Äänestä

Ei kommentoitavaa

17Äänestä

Kuortaneella moni nainen käy kyllä saamassa hyvää oloa.
Onhan siellä vitaalisia ihmisiä, jotka kyllä pystyvät sitä aikaansaamaan.
mm. lyhyt n. 50 v neitsyt virkistyy usein.

19Äänestä

Pitempi blondi ja tumma viskisieppo olivat kuulemma taas Latosaaressa. Saiko joku kumpaakaan kellistettyä asuntoautoon?

19Äänestä
  • Kävitkö instrumentissa.

    20Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävitkö instrumentissa.

    Latosaaressa oli treeni lauantai

    13Äänestä

Kumpaa arjahoo tekee, jakaa vai kertoo?

20Äänestä

Mihinkä nyt mennähän tanssiihin, kun mihinään ei oo mitään?

21Äänestä
  • Nyt alkaa olemaan tansseja siellä sun täällä. Luhurikassa oli hyvin väkeä. Jos ikää riittää, niin kuntsarille.

    21Äänestä

Kuis nyt panee Kuortaneella, kun missään ei ole mitään huvitilaisuuksia joista voisi käydä pokaamassa uusia tuttavuuksia?
Melkoisen synkkää on, kun on vielä pimeät illat ja seinät kaatuu päälle kun ei pääse pukille.

19Äänestä
  • Auton takapenkillä parasta suuhoitoa ikinä.

    10Äänestä

  • Ei ole aurattu, osta neliveto.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Ei ole aurattu, osta neliveto.

    Mikä neliveto on paras menemään hangessa, jos ei tarvitse vetoautoa, vaan sellaisen jolla pääsee parhaiten?

    Äänestä

Mikä nyt on aiheuttanut mielipahaa.

Äänestä

Koskahan tähän puututaan,kun täällä saa nimettömänä huikkaa mitä vaan.
Viranomaisten pitäisi lopettaa tämä touhu.
Jos haluu niin omalla nimellä.
Eikähän sekin aika vielä nähdä?

Äänestä

Nyt positiivista asennetta, edes koronaan ja hiviin liittyen!

5Äänestä

Komppaan aloittajaa, menkää joutilaat tekemään vaikka lumiukkoja! Nyt on raaka-ainetta yllin kyllin. ☃️ https://aijaa.com/WZg1aU

5Äänestä
  • Aijjaaa

    5Äänestä

Naidessa menee yöt, niin ei tässä tosiaan nukkumaan ehdi!

6Äänestä
  • Totuus voi satuttaa.

    Äänestä

Ei kannata ottaa vakavasti näitä kommentteja.

Äänestä

Saa nähärä koska tähön somessa nimettömänä huoikkimiseen puututaan,uskon että sekin aika tuloo;

Äänestä

Älä piittaa joutilaat kirjoittelee.

Äänestä
  • "Ei syytä huoleen, vain takapuoleen" 🤣

    1Äänestä

Ilikeetä koko kylä täynnä,mutta eikähän ne tuu vastahan ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä

Nämä ovat ilkeitä,eivät oo kiertäneet kuin omaa tunkiota suurin osa.
Hankkisivat oman elämän.

Äänestä

Täs pitäjässä on kateutta enemmän kuin tarpeeksi.

Äänestä

Sitä on monenlaista tässä maailmassa.

Äänestä

Täällä asuu juoruilevat ja Kares kansa.

Äänestä

Mielipahojen ihmemaa...

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Finlaysonn kirjoitti:

Tämä palsta on aiheuttanut paljon mielipahaa, unettomia öitä, itkua ja häpeää. Lopetetaan tarpeeton ja aiheeton kirjoittelu ja keskitetään energia johonkin muuhun hyödyllisen ja rakentavaan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu