Poukkoileva hallitus

Nyt hallitus on taas tehnyt täyskäännöksen koulutusta koskeviin päätöksiin. Satoja miljoonia tukea saavat ilmeisesti korkea-ja ammattikorkeakoulut.
Mihin unohtuivat ammattikoulut. Eiköhän tärkeää olisi, että kaikki peruskoulun käyneet saavat jatkokoulutusta.

Olin kuulevinani, että suomalainen Nobelisti ei myöskään kannattanut hallituksen tukien lisäämistä yrityksille.

Hallituksella on pallo hukassa! Jatkuva päättäminen ja peruminen tekee hallituksesta epäuskottavan.

On tullut julki, että asumistukea maksetaan vuosittain 1,7 miljardia.
Samaan aikaan kiinteistöveroa korotetaan. Monet pienituloiset ovat säästäneet omistusasuntoa varten ja maksaneet hankintahinnan lisäksi varainsiirtoveron asunnosta. On vaikeaa ymmärtää, että nyt oman asunnon hankkineita rokotetaan ja samaan aikaan 60 prosenttia väestöstä nauttii asumis- ym. tukia.

Tuntuu ihan mahdottomalta verotuksen määrä. Suurin osa meistä tavallisista pieni- ja keskituloisista säästäväisistä ihmisistä nääntyy verojen ja veronluonteisten maksujen alle.

Olen ikäni ollut ns oikeistolainen mutta nyt alkaa vähitellen tympiä niin, että lopetan äänestämisen. Eduskunta on pyrkyrien paikka päästä poliittisin perustein hyvään virkaan. Ei siellä kansalaisten parasta ajatella.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Hallitus halveksii yliopistoja

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen satojen miljoonien säästöpäätös opetuksesta ja tutkimuksesta järkyttivät Aalto-yliopiston säätiössäkin vaikuttavaa Holmströmiä.

– Päätös oli epäluottamuslause ja heijasti aika syvällistä halveksuntaa yliopistomaailmaa kohtaan. Hallitus ei pelkästään leikannut rahoja yliopistoilta vaan otti rahat ja ryhtyi hallinnoimaan niitä itse muita kanavia pitkin. En näe, että he olisivat tässä asiassa jotain suuria asiantuntijoita, tuohtunut Holmström sanoo.

Parempi tehokkuutta tuova ratkaisu olisi Holmströmin mielestä uudistaa yliopistojen työnjakoa.

– En ole yhtään yliopistojen yhdistämisen kannalla. Kun katsoo Suomen karttaa yliopistojen tiheydessä tai sijainnissa, niin se on aika lailla samannäköinen kuin Yhdysvalloissa."

Eli nyt lehdistössä ja uutisissa kerrotaan, että Holmströmin (Gran-Laasonen johtaa harhaan) oppeja noudatetaan, kun hallitus myy valtion omaisuutta ja antaa rahaa yliopistoille ja ammattikouluille ja että rahojen sijoittamisen tuotolla yliopistot ikäänkuin saisivat lisää rahaa käyttöön.

Hallituksen toimet ovat vain lyhytnäköistä politiikkaa, jossa haetaan hyväksyntää leikkauksille, joiden virheet sitten myöhemmin realisoituvat.

Äänestä
  • Ei vaan nyt ne löysivät tekosyyn myydä valtion omaisuus pois kokonaan.

    Holmström antaa heille vapaat kädet myydä valtion omaisuus muka koulutuksen piikkiin!!

    Äänestä

  • No mitä luulet kun kokoomus torppasi oman aloituksen päivähoitojen maksusta ja päälle vielä kehui miten saivat tämän torpattua, eli miten "viisasta" porukkaa istuu suomen suurimmassa sirkuksessa?

    Äänestä

  • Ja tänään on taas sirkusesitys, onkohan pääjehut paikalla, veikkaan etteivät ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turhautunut.ikäihminen kirjoitti:

Nyt hallitus on taas tehnyt täyskäännöksen koulutusta koskeviin päätöksiin. Satoja miljoonia tukea saavat ilmeisesti korkea-ja ammattikorkeakoulut.
Mihin unohtuivat ammattikoulut. Eiköhän tärkeää olisi, että kaikki peruskoulun käyneet saavat jatkokoulutusta.

Olin kuulevinani, että suomalainen Nobelisti ei myöskään kannattanut hallituksen tukien lisäämistä yrityksille.

Hallituksella on pallo hukassa! Jatkuva päättäminen ja peruminen tekee hallituksesta epäuskottavan.

On tullut julki, että asumistukea maksetaan vuosittain 1,7 miljardia.
Samaan aikaan kiinteistöveroa korotetaan. Monet pienituloiset ovat säästäneet omistusasuntoa varten ja maksaneet hankintahinnan lisäksi varainsiirtoveron asunnosta. On vaikeaa ymmärtää, että nyt oman asunnon hankkineita rokotetaan ja samaan aikaan 60 prosenttia väestöstä nauttii asumis- ym. tukia.

Tuntuu ihan mahdottomalta verotuksen määrä. Suurin osa meistä tavallisista pieni- ja keskituloisista säästäväisistä ihmisistä nääntyy verojen ja veronluonteisten maksujen alle.

Olen ikäni ollut ns oikeistolainen mutta nyt alkaa vähitellen tympiä niin, että lopetan äänestämisen. Eduskunta on pyrkyrien paikka päästä poliittisin perustein hyvään virkaan. Ei siellä kansalaisten parasta ajatella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu