Tervetuloa kotiin Saara Aalto!

Meri ainakin tykkää! Ei tarvitse enää olla erossa vaan saa maata missä tahansa asennossa milloin sattuu siltä tuntumaan. Rekan ratissa voi soitella puheluita ja yrittää myydä manageroitavan Saaran keikkoja vaikkapa isänpäiväksi Riihimäelle. Jouluksi voi pistää erikoiskeikan vaikka jonnekin areenalle. Ensi vuodeksi voisi sitten yrittää saada Saara mukaan Vain Elämää ohjelmaan, joka voi tosin olla ongelmallista koska Saaralla ei ole kuin yksi oma kappale Blessed With Love. Mutta me täällä suomi24 foorumilla toivotamme kuitenkin Saaran lämpimästi tervetulleeksi takaisin kotiin. Olikin jo aika lopettaa noi hömpötykset ja yrittämiset. Nyt on nähty että menestystä ei tullut, eikä koko kisasta ollut mitään hyötyä. Joulun viettoon siitä nyt! Meri voi pukeutua vaikka joulupukiksi ja Saara keijutyyliseksi tontuksi.

Miten se nyt voi olla mahdollista kun Saara Aallolla on niin paljon faneja ympäri maailmaa ja ohjeet äänestykseen on jaettu vauvafoorumillakin, että ääniä ei tule tarpeeksi? :D
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


anustonttu kirjoitti:

Meri ainakin tykkää! Ei tarvitse enää olla erossa vaan saa maata missä tahansa asennossa milloin sattuu siltä tuntumaan. Rekan ratissa voi soitella puheluita ja yrittää myydä manageroitavan Saaran keikkoja vaikkapa isänpäiväksi Riihimäelle. Jouluksi voi pistää erikoiskeikan vaikka jonnekin areenalle. Ensi vuodeksi voisi sitten yrittää saada Saara mukaan Vain Elämää ohjelmaan, joka voi tosin olla ongelmallista koska Saaralla ei ole kuin yksi oma kappale Blessed With Love. Mutta me täällä suomi24 foorumilla toivotamme kuitenkin Saaran lämpimästi tervetulleeksi takaisin kotiin. Olikin jo aika lopettaa noi hömpötykset ja yrittämiset. Nyt on nähty että menestystä ei tullut, eikä koko kisasta ollut mitään hyötyä. Joulun viettoon siitä nyt! Meri voi pukeutua vaikka joulupukiksi ja Saara keijutyyliseksi tontuksi.

Miten se nyt voi olla mahdollista kun Saara Aallolla on niin paljon faneja ympäri maailmaa ja ohjeet äänestykseen on jaettu vauvafoorumillakin, että ääniä ei tule tarpeeksi? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu