Lähtö aamuvarhaisella

Suuri.Puhdistus

Kuorma-auto käynnistyi yskien ja puski mustaa öljynkatkuista savua kirkkaan siniselle taivaalle kirpeässä pakkasaamussa.
Viimeiset sontasepot talutettiin auton lavalle köydellä kauloistaan toisiinsa sidottuina.
Pian sontaseppoja istui reilu 30 auton lavalla hoitajien jakamat palttoot ja karvareuhkat viimassa heiluen. Heitä oli kerätty yön ratsiassa koko Maikkulan alueelta, mutta pahimmat oli haettu Puohitien vuokrakorsusta.
Useimmilla ei ollut juuri muuta yllään kuin kusenpolttamat , ruskeat reikäiset kalsarit, sarkapalttoot ja karvareuhkat, joiden alta pilkisti keltaiset valkuaiset.
Kuorma-auto lähti hiljakseen eteenpäin kohteena Kupittaan hoitokoti. Hilpeä Suntio oli yön saaliista tyytyväinen, sillä viimeisen kuukauden aikana tuhansia sontaseppoja ympäri maata oli kerätty talteen ja viety Kupittaalle uudelleenkoulutukseen.Ensiksi sontasepot pestäisiin, puettaisiin hygieniahaalareihin ja aloitettaisiin neuroleptilääkitys. Mikäli sontaseppo sopeutuisi hän voisi elättää itsensä peltotöissä, siivoamassa tai liukuhihnatyössä, muussa tapauksessa hänestä tehtäisiin mausteista chilimakkaraa, aurausmerkkejä,maksalaatikkoa ja kukkamultaa. Kansalaisten kärsivällisyys juopottelevia sontaseppoja kohtaan oli loppunut. Sontaseppojen tuskanhuudot kuuluivat kilometrien päähän. Lahtipenkissä sontaseppoon työnnettiin litroittain kiljua, perseen ollessa kävyllä tulpattu , kunnes pötsi räjähti, joskus toki käpy lähti perseestä ääntä nopeammin imaisten sontasepon rusinaksi muuttuneet aivot peräsuolesta perässään korkealle taivaalle, suolikaasujen jättäessä upean liekkipyrstön jälkeensä.
Viimeiset henkipatto sontasepot pakenivat Hilpeä Suntio hoitsuineen kintereillään pitkin korpimetsiä itärajan taakse , jossa vielä eleli sankoin joukoin käpykaartilaisten jälkeläisiä, metsäveljiä ja muita vainoa pakenevia pontikankeittäjiä.

11

621

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikea_hoitsu

      Tulipas siinä taas pitkä litania silkkaa paskaa. Turhaan taas vaivaduit, koska ei tuota sontaa kukaan lue.

      • hggjj

        Täsmälleen...


    • sontasepot.liikkeellä

      Lähteekö kuorma-auto tänään kiertelemään asunnottomienyön tapahtumia ja keräämään sontaseppoja säilöön?

    • palstafani

      tämä on kyllä hyvä tarina, näitä pitäisi kerätä talteen johonkin.

    • kansanperinnettä

      Jos Elias Lönnrot eläisi, niin uskoisin hänen koostavan tuollaisista kirjoituksista modernin Kalevalan.

    • Haukan

      Citroen xantia 3.0 V6

    • Anonyymi

      Ennustus toteutui. Vaaleissa valittiin sontaseppojen elämäntavan hävittäminen. Oli aika karistaa rotat laivasta.

    • Anonyymi

      Vielä 8 vuotta sitten naureskelin näille tarinoille: vuosi toisensa jälkeen kansa osoitti varauksettoman tukensa taikaseinälle, sosiaalitoimelle jan vastikkeettomalle juoma rahalle.

      Sitten tulivat Persut, jotka lupasivat lottovoittoa sontiksilla: muunmaalaiset kotiinsa jotta kokoisille sontiksilla riittää samasta kupista tuplasti enemmän.

      Vaaliuurnilla tapahtui ennenäkemätön matalaotsien hyökyaalto. Välittömästi päätettiin voiton jälkeen tuoda Suomi täyteen palkkaoloja valittamattomia wolt-kuskeja siivoojia ja itämaisia kotiapulaisemäntiä palvelemaan persusalaliiton junaillutta valkoista Herraluokkaa ja harventaa sontisten määrää "kokeilemalla porkkanan sijaan keppiä".

      Sanoin jo neljä vuotta sitten, että 1hoitsu usuttaa sontikset toistensa kurkkuun ja nauraa koko matkan pankkiin. Kun ei varoitus mennyt perille, tämä sitten on tulos.

      Asd

    • Anonyymi

      Vieläkö tämä on ajankohtaista?

      • Anonyymi

        Aina


    • Anonyymi

      Toistaiseksi vielä. Katsotaan ensi eduskuntavaalit

      Äänestä sinäkin VKS-puolueen perustamisen puolesta!

      Asd

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      238
      14935
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      41
      1908
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      178
      1391
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      102
      1300
    5. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      28
      1189
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      948
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      912
    8. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      81
      764
    9. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      718
    10. Voitko väittää

      Ettet flirttaillut tai ainakin yrittänyt osoittaa kiinnostusta?
      Ikävä
      75
      648
    Aihe