Olavi Mäenpää avaa arkistonsa

kelvä

Suomen Turku- nimisellä keskustelupalstalla Olavi Mäenpää ilmoittaa avaneensa arkistonsa luettavaksi tulevien kuntavaalien äänestäjille.
Näytti puuttuvan eräs tapaus Säkylässä, kun Olli-poika vei neitsyyden kahdelta 13-vuotiaalta tytöltä
Eipä kerrottu syitä miksi yhteiskunta joutui elättämään Olvin lapset.
Mielenkiintoista olisi kuulla miksi eräältä toimivalta nyrkkeilyseuralta rahat loppui ja nyt on Suomen Nyrkkeilyliiton toimintarangissa jumbosijalla.

13

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olafani

      ompa kovia syytöksiä sano nyt tarttis vähän evidenssiä väitteiden tuexi

    • sentietkand

      Taitaa Olli suunnitella muistelmien kirjoittamista, varsinkin kun politiikan veto on poissa, joka ei enää saa imua, vaikka kaksi kertaa vuodessa vaihtaisi puolueen nimeä.

    • kelvä

      Evidenssiä
      Olavi Mäenpää mahtaili v.2007 Homma-Forumilla eräänä aamuyönä hyvinmuodostuneista säkyläläistytöistä.
      Turun Sanomissa kerrottiin v. 2001 Mäenpään tuhansien eurojen elatusmaksurästeistä, jotka yhteiskunta joutui suorittamaan, isän ollessa varaton ja maksukyvytön.
      Mäenpään kaappaman nyrkkeilyseuran nykyisestä toiminnallisesta tilasta löytyy tietoa Suomen Nyrkkeilyliiton kotisivuilta.

      • Orchman

        Vuosituhannen vaihteen jälkeen Olan nimi on ollut julkisesti kolmesti esillä erilaisten nimenväärennös kohujen keskeisenä osapuolena. Yksi oli sotku, joka liittyi Olan, Kuisman ja Järviharjun yhteiseen puoluehankkeeseen, toinen Olan omaan puoluehankkeeseen ja kolmas vuoden 2012 kunnallisvaaleihin. Jälkimmäistä ratkottiin alkuvuodessa käräjillä ja juttu taitaa olla kierroksella Hovioikeudessa.
        Tietenkin Ola voi väittää olleensa joka kertaa täysin viaton ja vääryyttä kärsinyt, mutta tätä Olan näkemystä ei ole pakko uskoa.


      • olafani

        en usko. valehtelette kaikki


    • sentietkand

      vaikuttaa, että Mäenpää haaveilee edelleen kokouspalkkioista, kansaneläke taitaa tuntua vähäiseltä. Ei Olli ihan ikäloppu ole valtuustoon, suurin osa vanhoista äänestäjistä vaan ovat kyllästyneet tyhjään puheeseen ja takinkääntöihin

      • 7Vaihe

        Soldiers of Odin asusteet taisivat viedä kokouspalkkiot siinäkin tapauksessa, että valtuustopaikka vastoin kaikkea järkeä irtoaisi. Tai mistä sen tietää. Onhan Mäjenpää hyvin taitava äänestämään miten vain ja missä asiassa vain!


    • boxbox

      Turun menestyneelle kilpanyrkkeilylle on tärkeää, että Olavi Mäenpäälle annetaan mahdollisuus jatkaa kolmas kausi liikuntalautakunnassa.
      Mäenpään veljekset ovat antaneet paljon turkulaiselle nyrkkeilylle, Olavi kansainvälisesti arvostettuna huippu nyrkkeilytuomarina ja edesmennyt velipuoli Keijo "Liston" Hagert tunnettuna katutaistelijana.

    • Olvin_ISO_Kolmonen

      Haritun pultsari ei osaa mitään arkistoja avata. Korkeintaan pulloja availee siellä slummiluukussaan ja muistelee haikeana menneitä aikoja kun joku hänet ehkä joskus jossain kapakan nurkassa tunnistikin. Todennäköisesti silloinkin pyydeltiin pulsulta velkoja takaisin.

    • OlviMällipää
      • 200kgtäyttämiestä

        Tämä on hyvää luettavaa. Aina ruokaillessani all-you-can-eat buffetissa Turussa pitkin päivää mässäillessäni luen Mällipään blogia pizzan palan valuessa suupielistäni kuin Mällipään mällin hyvän suihinoton jälkeen. Ruokailu sujuu mukavissa merkeissä. Tekstiäkin löytyy Mällipään arkistosta koko päiväksi eli ruokailun keston ajaksi.

        t. Waltsu Jokinen

        JK Osaakos joku suositella hyviä Saabin jousia ja iskareita? Harmittaa aina kun rojahdan kuskin penkille niin auton painopiste siirtyy niin, että kuskin puolen sivupeili raapii asvalttia. Heavy Duty malli olisi kova sana.


    • terosu

      Koskahan tulee seuraava Olavin Pitkä Marssi.
      Infoa ?

      • halinen

        Missä info ?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      101
      9588
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4957
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      55
      4682
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2421
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      105
      1642
    6. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      0
      1500
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1458
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      56
      1387
    9. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      49
      1351
    10. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1296
    Aihe