Se kurja anoppi

no huh. Olipa aloitus. Miniä on vasta 20vuotias ja nyt jo anoppi haukkuu mennen tullen.
Ensinnäkin:
Auttaako poikasi sinua ruuan laitossa, laittaako omat astiansa tiskikoneeseen, tuoko poikasi sen 5€ joulukukan?
Vai olisiko mahdollista, että olet itse kasvattanut poikasi yhtä huonosti ja vajavaisesti kuin miniäsi vanhemmat tyttärensä?

Toiseksi:
Oletko pyytänyt miniääsi auttamaan sinua kotiaskareissa, ruuanlaitossa ja pöydän siivoamisessa?
Onko hän kieltäytynyt jos olet pyytänyt?

Kolmanneksi:
Käsitin tekstistäsi niin, etteivät nuoret ole vielä edes aviossa, vaan seurustelevat.
Siis oikeastiko annoitte poikanne seurustelukumppanille oman asuntonne tuosta noin vaan ilmaiseksi? Vai annoitteko te asunnon pojallenne, siis siirsitte omistusoikeuden poikanne nimiin? Vai annoitteko te asuntonne puoliksi pojallenne ja tulevalle miniälle?

Jos asunto oli poikanne nimissä, miten se miniä voi vaihtaa sen toiseen tai myydä?

Ensinnäkin ajattele että se ei ole sinulta poissa vaan pulisolta jos ei halua tutustua teihin. Ja älä suotta sure pojan kohtaloa. Hän on aikuinen ja jos ei ole sen vertaa miehessä munaa että saa yhden naisen kuriin vaan antaa pompottaa itteään niin oma on vikansa.

Miniäehdokkaallasi on oikeus olla se mikä on, jokaisella on se oikeus. Sinulla oli ennakko-odotuksia, ja kun ne eivät täyttyneet, olet pettynyt. Miksi ihmeessä?
Älä syytä häntä myöskään siitä että hän tulee ''valmiiseen pöytään'' . Itse olet kutsunut ja täytyy ottaa huomioon että hän ilmeisesti on parikymppinen nuori tyttö, ja vaikka täysi-ikäinen onkin, sen ikäinen on vielä ihmisenä raakile. Sinä taas et ole, joten ymmärtäminen jää sinulle.
Ilmeisesti on myös niin, että oman äidin neuvot ovat jääneet vähemmälle.

Sitä, että nuori ihminen, - tai kuka tahansa - pitää toista ''huonompana sakkina'', ei pidä sietää. Toista ihmistä ei saa luokitella huonommaksi mitenkään, ja siitä täytyy heti huomauttaa jos joku sensuuntaista vihjailee.

Miten niin rukoilet että poika tajuaa että hän pärjää ilman tyttöystävääkin?! Älä toivo hänelle pahaa. Sillä hän katsoo omaa elämäänsä ja suhdetta tyttöönsä ihan eri näkökulmasta kuin sinä. Sinä määrittelet nyt pojan suhdetta omasta ''mielensäpahoittajan'' suunnasta, poika taas välittää tytöstään ja näin määrittelee asiaa ihan eri tavalla.
Tämän takia poika on joutunut kahden tulen väliin. Hänen ei varmaankaan ole hyvä olla. Sinun tulisi olla se aikuinen mutta sinä olet sortunut mielensäpahoittajan rooliin.

Ja taas löytyy yhden anopin yksipuolinen tarina siitä kuinka miniä "varastaa" poikansa. Taidat olla yksi niistä riippuvaisista äideistä joilla on vaikeuksia ymmärtää poikansa aikuistuvan. Olisko aika katsoa peiliin?

Kertoo tuo viimeinen lause niin napakasti siitä millainen ihminen olet. Toivot enemmän omaa onneasi kuin poikasi. Muuten toivoisit heidän liitolleen kaikkea hyvää. Varmasti olisit tykännyt vastaavasta reaktiosta itsesi kohdalla kun aloit seurustelemaan oman miehesi kanssa? Olet omaan napaasi tuijottaja. Hyvä että ovat saaneet sinuun etäisyyttä.

Syynä etäisyydelle taitaakin olla se että halusit tehdä "tyttöjen juttui" ja yrittää olla liian läheinen. Miniällä on jo oma äiti eikä tarvitse toista.

Meillä ainakin sen takia pidetään etäisyyttä poikaystäväni vanhempiin, koska ovat alkoholisteja. Tulevat meidän paikalliseemme dokaamaan, alkavat aina riitelemään ja koittavat päästä kotiimme yöksi umpihumalassa. Jos kohteliaasti kieltäydymme alkaa kamala solvaus ja uhkailu (anopin puolelta), että jos ei meille pääse, niin lähtee jonkun vieraan juopon mukaan pubista. Myös lääkkeitäni on varastanut ja hygieniatuotteitani on käytellyt usein ilman lupaani. En vain jaksa tuollaista vuosi tolkulla joka viikko katsella. :(

Olisi jännä kuulla tosiaan myös toisen osapuolen puoli tästä tarinasta. Usein asiat tuppaa vähän vääristymään kun tulee vain yhden ihmisen näkökulma. Onko poikasi siis ostanut yksin lahjat, joulukukat yms. perheellenne? Vai onko nyt niin että pyydät miniältä jotain mitä edes OMA lapsesi ei tee? Se ei ole realistista. Tarinassasikin oli paljon aukkoja; et esimerkiksi kerro konkreettisesti miten miniä suhtautuu teihin "ala-arvoisempiin"? Taitaa olla omassa pääkopassa vikaa jos ilman minkäänlaista näyttöä alkaa arvioida toisen suhtautumista itseensä. Mikä on sinun roolisi tässä kaikessa? En kyllä nyt jotenkin osta tätä "olen niin kiva anoppi ja parhaani tehnyt ja miniä on vain nainen suoraan helvetistä" soopaa. Yleensä on molemmat kantanut kortensa kekoon että saadaan tämmöinen roihu aikaan.

Yritä elää sen kanssa että poikasi aloittaa nyt elämäänsä toisen kanssa. Hän ei ole velvollinen pitämään sinulle seuraa, sama pätee myös toisinpäin. Lisäksi jos on töissä ja on oma koti ja oma parisuhde, ikävä kyllä ei nähdä ystäviä ja sukulaisia niin usein kuin ennen. Varmastikaan hän ei olisi ylpeä kun lukisi mitä äitinsä kirjoittelee hänen avopuolisostaan. Luuletko tosiaan että hänkään haluaa olla lukemansa jälkeen tekemisissä jos hän tuota naista rakastaa?

Täällä vastailee kuusikymppinen anoppi - neljä lasta ja jokaisella avopuoliso tai seurustelukumppani.

Aloittajan kirjoituksen perusteella jo lähtötilanne toimivaan anoppi-miniä suhteeseen vaikuttaa huonolta. Siis anopin asenteen ja odotusten vuoksi. Voi kuulostaa kivalta ajatukselta nuo "tyttöjen jutut" miniän kanssa, mutta minä en ymmärrä moista toivetta. Toki miniän kanssa voi syntyä läheinenkin ystävyys vuosien mittaan, mutta se on sitten ekstraa ja bonusta se. Ihan vaan asialliset välit riittää minun mielestäni.

Asiallinen käytös myös riittää itse kultakin. Minä en odottele joulukukkia enkä osallistumista. Jos kutsun syömään tai muuta, niin toki varaudun hoitamaan hommat. Jos en jaksa tai viitsi kokkailla en myöskään kutsu ketään. Simppeliä minusta.

Tuo "asunnon antaminen" kuulostaa myös oudolta. Jos omaisuutta riittää ja pursuilee toki sitä on järkevääkin siirtää jälkipolvelle, mutta että niin vain annettaisiin ja suurin odotuksin, että tyttis on sitten myös mieluinen ja mielin kielin kun asunnonkin saivat. Ei se niin mene - tietää vaan vaikeuksia asuntojen ja rahan antaminen ja oletus, että sittenpä ovat niinkuin me vanhemmat tahdomme.

Tässä jotakin mieleen nousevaa. Olisi todella kiintoisaa kuulla pojan ja miniän näkökannat. Jotakin solmua ja väärinymmärrystä ja mielensäpahoittamista lienee puolin ja toisin.

Tässä ap:n kirjoituksessa on nyt jotain hyvin epäselvää, mitä en tajua. Viimeisessä kappaleessaan hän kirjoittaa pojastaan, että tämä sai ammmatin, vaikka nuori onkin (20 v.) mutta taisi olla huono ammatti, mitä ei miniän tarvitse siis kauheasti ylistellä.

Siis onko poika nyt vasta 20-vuotias????

Ja kun miniä tuli, niin oli sellaista ja tällaista ja anoppi odotti hänen muuttuvan, mutta VUODET KULUIVAT ja tahti pysyi samana... jne.

Eli miten hiivatin nuorina nuo poika ja sen tyttöystävä ovat alkaneet yhteiselämänsä? Viisitoistavuotiaina? Ja kaiken lisäksi kirjoittaja puhuu isovanhempien perheestä, kenestä? Itsestään vai? Onko näillä pojalla ja tämän tyttöystävällä siis jo lapsi tai lapsia?

Voiko tuollaista paria edes pitää minään pariskuntana vielä, nämähän on suurin piirtein lapsia vielä, ja miten heille on annettu koko asunto käyttöön, ja kuinka ihmeessä tyttö vain jotenkin muutti pojan huoneeseen asumaan? Teini-ikäisten pitää asua vielä omassa kodissaaan, ei muuttaa mihinkään toisen kotiin loisimaan. Tuota ei olisi pitänyt antaa tapahtua.

Ei minusta tuossa kirjoituksessa "anoppi" ole tehnyt mitään kauhean pahaa tai väärää, vaikka häntä täällä alettiinkin heti syyllistää ja moittia.

Kyllä minusta on ihan oikein odottaa, että vieras on edes jollain lailla kohtelias isäntäväelle tämän kodissa vieraillessaan tai ollessaan. Nykynuorilla kyllä tuntuu olevan tavat hukassa, se on täysin totta. Jos kerran tuon tyttöystävän kotiin vievät kaikenlaista (kuten ap kirjoittaa), niin outoa on, jos toisen vanhemmat jätetään tällä tavoin kokonaan huomiotta. Mutta se on tosiaan sitä tapojen puutetta.

Jännä juttu, että täällä palstoilla hirveän helposti syytellään äitejä, jos nämä yrittävät yhtään olla huolissaan omasta pojastaan nähdessään tämän olevan vaikeassa tilanteessa. Ihan kuin äidillä ei olisi mitään oikeutta olla huolissaan ja surra lapsensa takia. Miksi ihmeessä ei? Asiahan on nimittäin niin, että äitiys ei lopu silloin, kun lapsi erkaantuu kodistaan ja perustaa oman perheen. Äitiys ei lopu milloinkaan. Tämän oppii jokainen nainen siinä vaiheessa, kun saa lapsen. Vaikka se lapsi olisi 60-vuotias, siitä kantaa huolta ja sille aina hyvää tahtoo ja toivoo ja sen puolesta tuntee surua, jos lapselle jotain ikävää tapahtuu. Ja äidit ne yleensä lapsestaan parhaiten huomaavat, jos jotain on vinossa. Tietenkään kenelläkään äidillä ei ole oikeutta tehdä päätöksiä lapsensa puolesta enää sen jälkeen, kun lapsi on täysi-ikäinen, mutta lapsesta huolta kantaminen ei siihen kuitenkaan lopu.

Nuorten riitoihin puuttuminen on tietenkin tarpeetonta, ja sitähän tämä ap ei kirjoituksensa mukaan teekään, vaan on kehottanut tytönkin vanhempia olemaan puuttumatta. Mutta minkäpä näillekään mahtaa.

Riiteleminen ei ole koskaan hyvä merkki liitossa, jos niitä riitoja on vielä paljon ja niihin vielä tämän tytön vanhemmatkin puuttuvat. Ei minusta ole väärin kenenkään toivoa lapselleen parempaa elämää, jos kerran ei hyvin näytä menevän.

Valitettavasti hyvin harvoin elämässä saa nähdä kaikista asioista kaikki puolet. Päinvastoin aika usein joudumme tekemään asioista johtopäätöksiä vain sen perusteella, mitä meille toinen osapuoli kertoo tai mitä siitä toisen osapuolen elämästä näemme tai kuulemme. Yleensä ihmiset ei tätä edes huomaa, vaan muodostaa mielipiteensä vain tämän yhden puolen perusteella ja on sitten mielestään aina täysin oikeassa kuitenkin. Eli peiliin meidän kannattaisi katsoa ihan jokaisen, koska ei meistä kukaan tiedä kaikesta kaikkea, mutta mielipiteitä meillä on kuitenkin.

Minä annan mieheni tavata perhettään vaikkeivat minua huoli käymään:)

Lapsesi on jo aikuinen joten saa päättä omista asioistaan. Kukaan ei häntä voi estää käymästä kylässä. Jos poikasi oikeasti haluaisi vierailla, tulisi sinne vaikka tyttöystäväänsä ärsyttäisikin. Itse näen vanhempiani joka joulu ja juhannus ja se riittää. Puhelimessa puhumme päivittäin. Miksi näet olevan tarpeellista että aikuinen ihminen kävisi joka viikko kylässä? Eiköhän ne vapaapäivät vietetä puolison kanssa, varsinkin jos on harvoin yhteistä aikaa. Minusta sinun pitäisi nyt vain keskittyä omiin ihmissuhteisiisi eikä puuttua miten oma aikuinen poikansa haluaa sitä elää. Hän tulee kyllä kylään paljon useammin jossei tunnu sen olevan velvollisuus tai kyläily ei tapahdu painostuksen johdosta.

Olen kolmen lapsen äiti ja yhden miniäehdokkaan "anoppi" ja tulemme toimeen ihan hyvin. En odota että miniä pitäisi meitä "ykkösperheenään", koska emme sitä ole. Luotan, että olen lapseni kasvattanut niin hyvin että hän osaa tehdä omat päätöksensä kenen kanssa seurustelee tai asuu. Sinulla ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua nuoren parin asioihin. Onko sinulla itselläsi harrastuksia tai ystäviä tai miestä johon voisit purkaa tuon ylimääräisen energian? Niin kauan kun ei poikasi ole hengenvaarassa ja hän haluaa tuon naisen kanssa seurustella, sinulla ei ole mitään syytä olla sitä vastaan. Poikasi erkaantuu sinusta entisestään jos lähdet sorkkimaan hänen yksityiselämäänsä. Jos et miniän kanssa ole väleissä, uskon että et tule poikaasikaan pahemmin näkemään. Näin se vain on.

Aikamoisen avautumisen oot tänne tehnyt.Mitä itse olet tehnyt tilanteen parantamiseksi?Usein miniät ei ole edes tietoisia että mikään on vikana kun istutaan tuppisuuna ja kattellaan kieroon..Oletko puhunut asiasta oikeasti niinkuin aikuiset ihmiset?

Jos miniäehdokkaalla on oikeus olla se, mikä on, niin kuin nimim. Roksi tänne kirjoitti, niin totta vieköön anopillakin on oikeus olla se mikä on. Jos hän on miniästään tuota mieltä, niin on oikeus olla sitä mieltä.

Ja minkä takia tämän anopin olisi pitänyt tehdä jotain "tilanteen parantamiseksi?" (Viittaan edelliseen kirjoittajaan). En minäkään mene tyttäreni perheeseen tekemään minkäänlaisia tilanteen parantamisia, vaikka heillä siellä mitä olisi meneillään. Itse asiassa minäkin vain hiljaa toivoin 10 vuotta, että eroaisivat, ja nyt Luojalle kiitos ovatkin muuttaneet erilleen. Minun tehtäväni ei ole puuttua, toivoa vain. Ja rukoillakin aina voi, mutta eipä paljon muuta.

Lapsuudessani riideltiin ja tapeltiin aina isän kotiväen kanssa. Oikea isoäiti kuoli ja isoisä otti uuden vaimon, joka teki kaikkensa vieroittaakseen omat poikansa ja isän toisistaan. Onnistuikin.
Liekö siitä johtunut, että me siskokset emme ole koskaan pärjänneet anopin kanssa. Yksi on katkaissut välit tykkänään jostakin anoppinsa typerästi sanotusta lauseesta, toinen hääti anopin kodistaan ulos ja itse sitkuttelin juuri ja juuri jotenkin sietäen. Kun nyt myöhemmin ajattelen, ei anopissa erityisempää vikaa ollut. Köyhä oli ja selvästi odotti, että olisimme auttaneet, sekin ärsytti sikana. Nyt mietin että olisi ollut varaa enemmänkin antaa, mies antoi vähän salaa minulta. Harvoin käytiin, mies olisi saanut käydä useammin, muttei käynyt. Kun erosimme, minä olisin edelleen pitänyt etäiset, kohteliaat välit anoppiin, mutta hän ei halunnut olla missään tekemisissä kanssani. Lapsiin on anopilla vieraahkot mutta asialliset välit.
Tajusin kyllä että syy on "perityistä riitaisuuksista", mutta en jaksanut ruveta terapiassakaan käymään, kun muiden ihmisten kanssa pärjään.
Nyt uudessa suhteessa mieheni yksi lapsi ei voi sietää minua, syy on ihan typerä lapsen itse keksimä. Olen helpottunut, enkä edes yritä välejä parantaa. Miehelle on kova pala, mutta lapsensa on aika herkkähermoinen, niin antaa asian olla.
Iloitsen unelmavävyistäni, hyviä ovat isinä ja näyttää parisuhteetkin rullaavan. Hyvä etten aikanaan saanut poikaa toiveistani huolimatta, en jaksaisi taiteilla miniän kanssa, kyllä nainen on monimutkaisempi käsitellä kuin mies. Olen myös iloinen että tyttäreni pärjäävät anoppinsa kanssa kohtalaisesti (minulle joskus parjaavat anoppejaan mielestäni aika lapsellisista asioista) ja lapsenlapsilla on mummut ja vaarit usein lähellä.

Toivon aloittajalle ymmärrystä, on monia syitä, mistä kaikesta miniän käytös saattaa johtua. On paljon mahdollista että sinussa ei ole mitään vikaa.
Ehkä sinun vain on annettava asian olla niin kuin se nyt on. Pura itseäsi mieluummin täällä palstalla tai luotettavien ystäviesi kanssa ennen kuin menet miniälle asiaa vatvomaan, luultavaksi pahemmaksi vain menee. Eikä pojallesi ainakaan, ahdistuu. En oikein usko että toisen hyväksyminen tulee keskustelun myötä, se joko on tai sitä ei ole. Voimia ja jotain muuta iloisempaa ajateltavaa sinulle toivon.

Veikkaan että käy näin:

1. Miniäsi erottaa poikasi teistä ja yrittää muutenkin pitää hänet kotona erossa ihmisistä

2. Poika on yksipuolisesti rakastunut häneen ja yrittää kaikin keinoin olla mieliksi naiselleen

3. Lopulta he eroavat vuoden tai muutaman päästä. Poikasi joutuu henkisesti tiukille. Miniälläsi on siinä vaiheessa jo uusi elämä ja hän yrittää ottaa kaiken mahdollisen hyödyn pojastasi ponnistaessaan eteenpäin elämässään

20-vuotiaat ovat vielä kovin nuoria ja opettelevat elämään. Sekä poikasi että hänen tyttöystävänsä ovat asuneet teillä. Vaikka tyttö asuikin ehkä vähän aikaa, niin nyt kumpikin tekee tavallaan sitä eroa, mikä jokaisen nuoren tulee vanhempaansa tehdä. Jos ei saa irtautua, ei pysty tulemaan takaisin.

Nuorten irtautumista haittaa se, että he ovat saaneet asuntonsa teiltä. He eivät ole päässeet omilleen.

tyttö ei ole saanut asua kotonaan (syy ei ilmene tekstistä). Hänellä ei ole hyvät välit äitiinsä, miksi hänellä olisi hyvät välit anoppiinsa?

Nuoret ovat kovin nuorina aloittaneet seurustelun. Osa nuorista kasvaa yhteen ja kokee vanhuudenkin yhdessä. Osalle tulee halu kokeilla seurustelua muiden kanssa, kokeilla mitä parisuhde voisi olla jonkun toisen kanssa.

Nuorten on saatava tehdä omat ratkaisunsa myös omat virheensä. Elämä opettaa. Elämä opettaa ihan hautaan asti, jos oppia on valmis kuulemaan.

Kun siivousapua pyydetään, voit luvata siivousoppitunnin. Asiat tehdään yhdessä tai kun nuoret tekevät alussa saadun mallin mukaan, niin anoppi lukee lehtiä ja on valmis opastamaan seuraavan vaiheen. 20-vuotias ei vielä tajua, miten paljon omassa asunnossa on huolehtimista ja tekemistä. Hyvänen aika, ruokaakin pitää tehdä joka päivä! Kyllä siitä riidan saa aikaiseksi.

Hellitä. Annan nuorten kokeilla omia siipiään.

Hei ap, toivot siis, että se olisi heillä vain ohimenevä romanssi, kestänyt kuitenkin jo useita vuosia?

Mutta jos tosiaan on kyse vasta parikymppisistä nuorista, niin kyllä se aika todennäköistä onkin, että on ohimenevää.

Aika pahaan saumaan olet joutunut, kun nää nuoret kuitenkin tuntuu sua tarvivan, mutta muuten ei mitään välittämistä. Rahaa olette antaneet ja asunnonkin alkuun. Tarvitseeko nyt enää sitä rahaa antaa, jos pojallasi on ammatti ja on työssä?

Oikein nauratti tuolla aiemmin kuin näitä luin, kuinka joku ilm. hyvin nuori naisihminen siellä kaikki sun toimet kyseenalaisti, mutta ASUNNON ANTAMINEN EI OLE VÄÄRIN... just joo, noin itsekkäästi ne nuoret ajattelee. Kaikki heille vaan siitä nyt vaan antamaan ihan kaikki!!!! Mutta mitään ei saa ajatella saavansa vastapalvelukseksi, ei edes kohteliasta käytöstä.

Kyllä minusta kiitollisuuskin pitää jotenkin osoittaa, jos kerran jotain saa ihan noin vaan.

Mut hei. älkää osallistuko noiden lasten riitoihin älkääkä menkö sinne niihin puuttumaan vaikka pyytäisivätkin. Pysykää erillänne. Ne on ihan kakaramaisia riitoja vielä tuossa iässä, ei ne kuulu teidän ikäisille. Jos mahdollista, niin muuttakaa vaikka muualle ihan kauas näistä ja antakaa setviä keskenään asiansa. Pojallenne olette sanoneetkin, että kotiin saa aina tulla, ja hän siis tietää sen. Se on aivan oikein, niin pitääkin olla. Ja se riittää, hän voi tulla kotiin jos maailmalla ahdistaa. Tytöllä on ilmeisesti vähän huonommat kortit jaettu siinä mielessä, mutta jos hänen äitinsäkin asioihin on puuttumassa, niin eiköhän tämä äiti sitten tyttärestään muutenkin huolen pidä.

En ole varma, mutta jotenkin rivien välistä olin lukevinani, että miniäsi vanhemmat saattaisi olla eronneet ja kummallakin vanhemmalla oma uusi perhe ja tyttö siksi vähän kuin ei-kenenkään ja sen takia oli hänelle luontevaa vain asettua sinne poikasi huoneeseen asustelemaan ja sinä et pystynyt siinä tilanteessa olemaan riittävän jämäkkä käskeäksesi hänet pois. Tuota tapahtuu paljon. Hyvä tilanne se ei ole, koska siinä ollaan heti toisen vanhempien niskoilla. Meilläkin kävi samalla tavalla veljeni kanssa, nuori neitonen vain alkoi asustella veljeni huoneessa, kysymättä ollenkaan äidiltäni, voiko hän sinne asettua. Ei auttanut missään kotitöissä, ei edes sitä veljeni huonetta siivonnut. Ruoka- ja kahvipöytään astui kuin ainakin, mutta elettäkään ei tehnyt niiden eteen, ei todella edes pöytää siivonnut ruokailun jälkeen, hiippaili vain sinne veljeni huoneeseen syötyään. Äiti jäi tiskailemaan. Koska en enää asunut kotona, en tajunnut tilannetta ennen kuin äiti alkoi siitä hiljalleen minulle puhua. Veljeni opiskeli, tyttö ei käynyt missään töissä. Siellä vain vietti päivät äitini kanssa. Kyllä hän jutteli ja oli ihan mukava periaatteessa, mutta tilanne ei ollut luonteva. Äitihän siinä oli saanut yhden suun lisää ruokittavaksi ilman että häneltä mitään kysyttiin. Tilanne laukesi sitten siihen, että veljeni lähti toiselle paikkakunnnalle jatko-opiskelemaan. Tyttö yritti sinnekin hänen peräänsä, mutta veljeni sai vain soluasunnon, johon ei voinut kahta majoittaa. Kaiken huipuksi veljelläni oli jo toinen tyttökin kiikarissa, mutta tämä äidilleni asettunut yritti viimeiseen asti pitää veljestäni kiinni, asumalla siis äitini luona. Viimein äiti sanoi hänelle, että sinun on nyt kuule ihan pakko vain muuttaa täältä pois, et voi asua tässä minun kanssani, kun ei tuo X:kään täällä enää asu. Lähtihän se viimein, kaiken kaikkiaan kummallinen episodi. Olen vain sitä mieltä, että äidin olisi pitänyt osata olla jämäkkä jo heti alussa eikä sallia tuollaista ensinkään. Ajan mittaan siitä tulee vain hankaluuksia. Eroperheestä sekin tyttö oli lähtöisin ja molemmille vanhemmille kai sitten vain helpotus, kun ei kummankaan tarvinnut ottaa häntä luokseen asumaan, mutta olen sitä mieltä, että omilla vanhemmilla on velvollisuus järjestää lapsensa asuminen ja hänen elättämisensä ihan itse, ei kenenkään vieraan ihmisen voi eikä saa olettaa siitä huolehtivan.

No, sulla on nyt sitten tilanne sellainen kuin olet kertonut, mutta ihan totta, olen aika varma, että ohimenevää tuo onkin. Todennäköisesti tyttö on se, joka pistää poikki. Poikasi saa kolhun, mutta jatkaa sitten elämäänsä ja vain Luoja tietää, mitä siellä on sitten edessä. Toivotaan parasta ja kaikkea hyvää ja itse asiassa heille molemmille.

Ihan naurettavaa akkojen kaakatusta.

Olet seurannut päältä, kun poikasi on lyöttäytynyt yhteen lapsen kanssa! Vuodet ovat kuluneet ja nyt miniä on 20-vuotias.
Omalta kohdaltani en haluaisikaan niin nuoresta tytöstä lähiystävää. Ja ne "tyttöjen jutut " ovat mielestäni muuta kuin yhdessä tehtäviä taloustöitä.
Ehkä miniäkin ajattelee niin.

Äiti on aina äiti lapsilleen, siitä ei pääse mihinkään. Nämä anoppi keskustelut ovat melko turhia, osoitus ihmisten sopeutumattomuudesta puolin ja toisin. Vallanhimoa toiseen ihmiseen. Huono itsetunto paistaa keskusteluista kuin keskikesän aurinko. Yleensä meillä ihmisillä on vanhemmat, joihin on hyvä pitää yhteyttä, mutta ei roikkua.
Tämänhän miniäkin tietää, eikös.

Hoitakaa huushollinne keskenään, riidelkää keskenään, hankkikaa rahanne keskenään, pitäkää mielipiteenne, päättäkää keskenänne miniä ja poika, mutta kuulumisia kysyn ja tekemisissä haluan olla.

Mielestäni tähän ei voi sanoa mitään muuta kuin että itse olet poikasi kasvattanut. Nyt keräät kasvattamasi puun hedelmiä. Et sitten opettanut häntä valitsemaan oikein tai edes kuuntelemaan teidän neuvoja erehdysten sattuessa. Puhu poikasi kanssa. Jos olette edelleen eri mieltä, ette valitettavasti enää ymmärrä toisianne. Ei tämä kaikki miniästä johdu. Kyllä poikasi pitäisi itsekin ohjata omaa elämäänsä. Jos hän ei siihen pysty, vika on hänessä ja kasvatuksessa.
Itse olen monesti ihmetellyt miten mieheni käyttäytyy perhettänsä kohtaan minun läsnäollessa. Ei halua viedä joulukukkaa, vaikka itse ehdotan ja meidän perheelle viemme. Olen moittinutkin häntä siitä. Jutussasi on aika paljon olettamuksia. Voi olla, että miniä on ihan eri mieltä, mutta poikasi ei vain tunne teitä sittenkään riittävän hyvin ja siksi käyttäytyy noin.

Minulla on ollut kaksi miniää, joista ensimmäinen oli nuori ja tosi saamaton. Ei minkäänlaista keskustelua ei yhteistä aikaa. Ainoastaan poikani huoneessa mököttämistä, vaikka oli jo 20v. En ymmärtänyt ollenkaan, kun olin sen ikäisenä jo äiti. No, poikani väsyi itsekin tuohon vätykseen(osti itselle vaan isänsä rahoilla vaatteita, eikä pannut vuokramenoihin). Vihdoinkin poikani löysi naisen, joka oli mieluinen miniä minulle 10vuotta, jota autoin uralla, autoin lapsien hoidossa, ajoin viikoittain 480km lasten hoidossa. Ostettiin omakotitalo! Lapset oli koulussa! Kunnes huomasin, ettei minua enää tarvittukaan! Ei kutsuttu Joulupäivälliselle, ei kesäisin grilli iltoihin ei olla kertaakaan 1,5v uudessa talossa sauna illassa. Isä on jo 72v. vanha ja sydämessään hyvin pahoillaan, kun miniä on niin itsekeskeinen ja shoppailu riippuvainen, kun on nyt varaa. Meidät on unohdettu, kun meitä ei enää tarvitse!!! Näin se menee ja meidän on se hyväksyttävä. MINIÄT RULAA

Sanonpa sanasen minäkin. Olen itse se eitoivottu miniä. Varmasti se anoppi odottaa myös minulta mm osallistumista jonkin asteiseen siivoukseen ja minä olen se, joka seisoo tumput suorina, niinkuin tämän kirjoittajaanopin miniä. Minä en osaa ikinä tarttua toimeen varsinkaan jonkun minulle vieraan ihmisen luona. Koen aina olevani kylässä heidän luonaan. Asuimme muinoin heidän luonaan muutaman vuoden ja siivosin, kun olin siellä yksin, muutoin en olisi tehnyt asioita anopin mielen mukaisesti.

Oma anoppini soitteli pojalleen useita kertoja päivässä ja tarkisti mm onko poika saapunut ehjänä töistä kotiin. Tämä siis silloin, kun jo omillamme asuimme. Siitä hetkestä, kun kännykän ostin, ei ole tämä anoppi minun numeroani tiennyt, Minulla ei ole mitään sanottavaa hänelle. Soitelkoon miehelleni, mutta minulle ei tarvitse soitella. Anoppien olisi hyvä katsoa, etteivät tuppaa toisten elämään. Eivät ole minunkaan vanhempani ikinä tupanneet elämäämme tai puuttuneet siihen millään tavalla.