Etätyö - mitä teet?

En nyt tiedä, onko tämä välttämättä oikea palsta kysymykselleni, mutta lähinnä liippaa, niinpä päätin tänne kirjoittaa.

Olen tässä jo jonkin aikaa suunnitellut elämänmuutosta, parempaan suuntaan tietysti. Olen tullut siihen tulokseen, että töiden suhteen pärjään vallan mainiosti omissa oloissani. En tarvitse työyhteisöä ympärilleni, en työkavereita, en pomoja. Ja tämän lisäksi haluan päättää itse työajoistani ja vapaa-aikani vietosta. Lisäksi haluan työn, jota voisin tehdä periaatteessa missä vain.

Lähinnä kyseeseen siis tulisi tietokoneella tehtävä työ. Koulutusta on kaupalliselta sekä talouden ja hallinnon puolelta pitkällekin, mutta se ei nyt ole pääasia. Pääasia on se, että hallitsen sujuvasti 10-sormijärjestelmän eli kirjoittaminen siis sujuu. Lisäksi olen kiinnostunut markkinointitutkimuksesta.

Nyt kysymys siis kuuluukin, että millaista etätyötä sinä teet? Tietokoneella siis. Ja siirryitkö etätyöhön ns. normaalista työstä saman työnantajan palveluksessa vai haitko etätyötä ihan uutena työntekijänä? Kertokaa omia kokemuksianne. Olen erittäin kiinnostunut.

Minulla on muutaman kk:den kokemus etätyöstä (pienen yrityksen paperipolitiikka ja palkanlaskenta) muutama vuosi sitten ja homma sujui hyvin. En siis ole lähdossä soitellen sotaan. Nyt vaan tahtoisin lisää tietoa, että mistä etätyötä tekevät ihmiset ovat löytäneet töitä, miten homma on sujunut ja millaisella palkkaperusteella olette kyseisessä työssä.

Olisin erittäin kiitollinen vastauksista.
- Tiia
73628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Etätyöksi kutsutaan mielestäni lähinnä työtä jota tehdään kotona siten että mahdollisesti sinulla on työpiste kuitenkin myös varsinaisella työntekemispaikalla yrityksessä. Siihen ei yleensä varsinaisesti 'siirrytä', ellei yritys ulkoista toimintojaan. Itse teen etätyötä välillä siten että jos ei ole tarvis olla toimistolla jostain syystä hoidan työni(taloushallinnon työt)kotoa työnantajan maksaman baanayhteyden kautta(ohjelmat firman verkossa).

Ehkä sinun kannattaisi miettiä omaa toiminimeä(nykyisin hyvin yksinkertaista) jolloin voisi palkanlaskentatöitä ym puhtaaksikirjoitustöitä saada helpommin kotiin tehtäviksi ilman että hommaat ensin työpaikan jossa keskustelet itsellesi etätyömahdollisuuden.

Äänestä
  • Myös itseäni etätyö kiinnostaa, mistä etätyötä voisi kysellä? Minulla on 30 vuoden kokemus erilaista toimistotehtävistä.

    Äänestä

  • Myös itseäni etätyö kiinnostaa, mistä etätyötä voisi kysellä? Minulla on 30 vuoden kokemus erilaista toimistotehtävistä.

    Äänestä

Vähä on vanha ketju mutta vastataan jos joku tähän ketjuun vielä törmää. Jos etätyötä kiinnostaa tehdä kotona niin kannattaa tutustua suomalaiseen sivustoon www.jobs24.fi

Tai voit esimerkiksi ulkomaisia sivustoja etsiä kirjoita Googleen freelancer jobs

Äänestä

Kysele suoraan Diktamenilta. Etätyötä kotoa käsin sanelunpurkua. Yks tuttu siellä etätyöntekijänä ja tykkää kovasti.

Äänestä

Myös HUSin tekstinkäsittelijänä voi päästä tekemään etätyötä. Koneen saat työnantajalta. Työ siis lääkärien sanelujen purkua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiia kirjoitti:

En nyt tiedä, onko tämä välttämättä oikea palsta kysymykselleni, mutta lähinnä liippaa, niinpä päätin tänne kirjoittaa.

Olen tässä jo jonkin aikaa suunnitellut elämänmuutosta, parempaan suuntaan tietysti. Olen tullut siihen tulokseen, että töiden suhteen pärjään vallan mainiosti omissa oloissani. En tarvitse työyhteisöä ympärilleni, en työkavereita, en pomoja. Ja tämän lisäksi haluan päättää itse työajoistani ja vapaa-aikani vietosta. Lisäksi haluan työn, jota voisin tehdä periaatteessa missä vain.

Lähinnä kyseeseen siis tulisi tietokoneella tehtävä työ. Koulutusta on kaupalliselta sekä talouden ja hallinnon puolelta pitkällekin, mutta se ei nyt ole pääasia. Pääasia on se, että hallitsen sujuvasti 10-sormijärjestelmän eli kirjoittaminen siis sujuu. Lisäksi olen kiinnostunut markkinointitutkimuksesta.

Nyt kysymys siis kuuluukin, että millaista etätyötä sinä teet? Tietokoneella siis. Ja siirryitkö etätyöhön ns. normaalista työstä saman työnantajan palveluksessa vai haitko etätyötä ihan uutena työntekijänä? Kertokaa omia kokemuksianne. Olen erittäin kiinnostunut.

Minulla on muutaman kk:den kokemus etätyöstä (pienen yrityksen paperipolitiikka ja palkanlaskenta) muutama vuosi sitten ja homma sujui hyvin. En siis ole lähdossä soitellen sotaan. Nyt vaan tahtoisin lisää tietoa, että mistä etätyötä tekevät ihmiset ovat löytäneet töitä, miten homma on sujunut ja millaisella palkkaperusteella olette kyseisessä työssä.

Olisin erittäin kiitollinen vastauksista.
- Tiia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu