Eli kirjoitan itseni ylioppilaaksi 2017 syksyllä. Yhdet kirjoitukset takana (Maantieto arvosanalla C), englanti, ruotsi ja ainakin äidinkieli vielä edessä.
Millaisia arvosanoja kuuluisi "odottaa", näistä aineista, jotta voisi ajatella että on mahdollisuus joskus päästäkin oikeustieteelliseen? L:hän aina tähdätään, mutta luulen etten sinne asti yltä edes kovalla työpanoksella. Keskiarvoni lukiossa on 7 pintaan.
Lukion jälkeen oikeustieteelliseen
4
124
Vastaukset
- arvoisin
Oikeustieteelliseen mennään pääsykokeen kautta, se ratkaisee. Osa otetaan pelkän pääsykokeen perusteella, joten yo-arvosanoilla ei viime kädessä ole välitöntä merkitystä.
Koulumenestys ja yo-menestys kuitenkin kertovat jotain kyvystä menestyä pääsykokeessa. Vaatimukset ovat kovat ja keskinkertaiset harvoin menestyvät pääsykokeessa riittävän hyvin. Hakijoita on paljon, vain pieni parhaimmisto saa opiskelupaikan. Voisitko sinä kuulua tuohon pieneen parhaimmistoon? Koulumenestyksesi ei taida sellaiseen viitata. - ontulevaisuutta
Mikäli jaksat painaa hommia keväällä, on sinulla kaikki mahdollisuudet päästä sisään. Aikoinani samalla valmennuskurssilla oli paljon L:n oppilaita, jotka ilmeisesti luottivat fiksuuteensa niin paljon, ettei heitä kyllä oikiksen käytävillä ole nähty. Kovaa työtä se vain vaatii.
- opinsauna
Pääsykoe on tosiaan se, mikä ratkaisee. Pääsykoe nimittäin on melkoinen motivaatiotesti. Vaaditaan motivaatiota ja kiinnostusta, että jaksaa päntätä oikeudellista tekstiä monta viikkoa putkeen. Lisäksi kokeessa menestyminen edellyttää tietynlaista loogista ajattelu- ja päättelykykyä ja kykyä hallita isoja asiakokonaisuuksia.
Omat yo-arvosanani olivat kyllä melko keskinkertaiset (Historia:E, äikkä:M, enkku: M, matikka:B, ruotsi:A), mutta ei se haitannut opinnoissa etenemistä. Matikan surkea arvosana kyllä nolottaa edelleen, mutta en vaan jaksanut yhtään panostaa silloin kouluun. Yliopistossa taas olen pitkälti kerännyt nelosia ja vitosia, joten hyvin tunnun pärjäävän opinnoissa. Kovin montaa tenttiäkään ei ole tarvinnut uusia.
On kuitenkin syytä tässä tunnustaa, että itsellä huono opiskelurutiini kostautui sillä tavalla, että kaksi vuotta meni aivan hukkaan, kun piti "opetella opiskelemaan". Lukio meni nimittäin läpi lukematta, mutta oikikseen hakeminen olikin suorastaan veret seisauttava kokemus. Se oli kova oppitunti itselleni. Jouduin nimittäin ensi kertaa todella panostamaan johonkin täysillä, eikä siltikään ollut mitään takeita onnistumisesta. Kilpailu paikasta auringossa nimittäin on kovaa.
Tarkoitan tässä sitä, että ensimmäisenä pääsykoekeväänä lähdin ihan nollasta luku- ja opiskelurutiinin suhteen verrattuna niihin, jotka olivat todella panostaneet lukiossa opiskeluun. En vaan kertakaikkiaan ollut tottunut tekemään työtä minkään opiskelun liittyvän eteen. Siksi sisäänpääsy jäi auttamatta ensi kerralla haaveeksi.
Juristin työn kannalta tärkein kouluaine on äidinkieli. Toiseksi kannattaa panostaa englannin ja ruotsin opiskeluun. Niitä tulet tarvitsemaan opinnoissa ja työelämässä. Itse jouduin yliopistossa opiskelemaan ruotsin käytännössä nollasta. Se ei ollut yhtään kivaa. :)
Lisäksi huomauttaisin, että vaikka pääsykokeesta tässä puhutaankin kaikkein tärkeimpänä seikkana oikikseen pääsyn kannalta, niin kannattaa tiedostaa, että valintakriteerit yliopistoihin voivat muuttua. On mahdollista, että tulevaisuudessa arvosanoja painotetaan entistä enemmän. Silti oikiksissa tuskin koskaan luovutaan pääsykokeista, mutta minusta kannattaa ehdottomasti panostaa nyt yo-arvosanoihin.
Älä siis tee niinkuin minä tein, vaan tee niinkuin minä sanon. :) - Ceen-mies
Pääsin oikikseen C:een papruilla. YO-kirjoituksilla ei ole juurikaan merkitystä oikikseen pääsyn suhteen. L-suoralla voi kai hyötyä yhden pisteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949127Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564809Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414501Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532823Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota411189Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140