Petoksen yritys, millainen rangaistus?

Millainen rangaistus on odotettavissa petoksen yrityksestä? Petoksella tavoiteltu taloudellinen hyöty tuhansia euroja.
73715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Petoksen yrityksessä tai valmistelussa ei ole mitään rangaistavaa.

Törkeän petoksen tunnusmerkistö ei myöskään summan pienuuden takia täyty.

Äänestä
  • Kyllä petoksen yritys on rangaistavaa.

    Äänestä

  • Väärin ja oikein. Petoksen yritys on rikoslain mukaan rangaistava, petoksen valmistelu sen sijaan ei ole. KKO:n ennakkotapauksista löytyy esimerkki, jossa vastaaja on tuomittu kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen pelkästään petoksen yrityksestä. (KKO:1995:84)

    Jutussa on huomioitava ainakin syyksi luetun teon laatu, lukuisuus sekä suunnitelmallisuus ja jatkuvuus sekä tavoitellun hyödyn määrä. Lähtökohtaisesti, jos teko jää vain yrityksen asteelle, tekijä tuomitaan rangaistukseen, joka on 3/4 vastaavasta rikoksen tunnusmerkit täyttäneestä rikoksesta.

    Voitaneen ajatella, että lievässä petoksessa hyöty on vähäinen, satoja tai korkeintaan tuhat euroa, ja aiheutetun vahingon määrä myös vähäinen. Lievästä petoksesta tuomitaan sakkoa. Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä lievästä petoksesta ellei asianomistaja ilmoita sitä syytteeseen pantavaksi.

    Äänestä

  • Jos rikos jää yritykseen, niin rangaistus on 3/4 täytetystä teosta.

    Äänestä

  • KorjataanVirheetPois kirjoitti:

    Väärin ja oikein. Petoksen yritys on rikoslain mukaan rangaistava, petoksen valmistelu sen sijaan ei ole. KKO:n ennakkotapauksista löytyy esimerkki, jossa vastaaja on tuomittu kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen pelkästään petoksen yrityksestä. (KKO:1995:84)

    Jutussa on huomioitava ainakin syyksi luetun teon laatu, lukuisuus sekä suunnitelmallisuus ja jatkuvuus sekä tavoitellun hyödyn määrä. Lähtökohtaisesti, jos teko jää vain yrityksen asteelle, tekijä tuomitaan rangaistukseen, joka on 3/4 vastaavasta rikoksen tunnusmerkit täyttäneestä rikoksesta.

    Voitaneen ajatella, että lievässä petoksessa hyöty on vähäinen, satoja tai korkeintaan tuhat euroa, ja aiheutetun vahingon määrä myös vähäinen. Lievästä petoksesta tuomitaan sakkoa. Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä lievästä petoksesta ellei asianomistaja ilmoita sitä syytteeseen pantavaksi.

    Petoksen yritys:

    RL 6:8: 14 vrk - (3/4 x 4 v=) 3 v vankeutta.
    Erityisen painavista syistä myös sakkoa 1 - 120 päiväsakkoa.

    Lievä petos RL 36:3: 1 - 120 päiväsakkoa.

    Äänestä

Voiko vaatia vahingonkorvauksia jos joutuu petoksen yrityksen kohteeksi?

Äänestä
  • Petoksen yrityksessä asianomistajalle ei oletusarvoisesti synny vahinkoa. Jos asianomistajalle syntyy vahinkoa, kyseessä ei voi olla petoksen yritys vaan petos.

    Tilannetta voi ajatella myös taloudellisen vahingon vaaran kannalta. Konkreettinen vahingon vaara on voitava näyttää toteen.

    Edellisten kohtien välillä on ilmeinen ristiriita: petos jää yritykseksi mutta konkreettinen vahinko tai vahingon vaara siitä huolimatta aiheutuisi. Vahingon vaaraa on kuitenkin pidettävä petoksen tunnusmerkistön tarkoittamana taloudellisena vahinkona vaikka lopullista tappiota ei todellisuudessa syntyisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


456785654e34 kirjoitti:

Millainen rangaistus on odotettavissa petoksen yrityksestä? Petoksella tavoiteltu taloudellinen hyöty tuhansia euroja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu