Kysytäänpä nyt täältäkin, olisiko parempi tulevaisuus vasemmistossa.
Eli miksi tätä lähinnä vanhusten huijaamiseen perustuvaa toimintaa ei saada kielletyksi? Minua ei kiinnosta vähääkään, olisiko kielto eu-direktiivien mukainen, mutta on ihmeellistä jos työläispuolueet kuten SDP ja Vasemmisto ei puutu tähän roskaan.
Minusta puhelinmyynti pitäisi sallia vain eri luvalla ja kaikesta muusta ankarasti rangaistavaa toimintakieltoineen ja tuntuvine sakkoineen. Nykyisellään vain puhoperaattorit harrastaa kunnollista puhmyyntiä, niiltä tyypeiltä olen joskus jotain ostanutkin vaikka aika usein hekin joutuu soittelemaan mulle turhaan. Osaavat kuitenkin esitellä tuotteensa hyvin eivätkä painosta.
Lehtimyyjät taas on ihan paskaa kaikki, huippuna Suomen Kuvalehden tuputtajat, joista pääsee eroon vain sanomalla, että sellainen snobisontaa oleva turhakelehti ei vaan nyt kiinnosta, mene rauhassa onanoimaan loppupäiväksi. Luultavasti ne myyjät ovat liian idiootteja noudattameen edes noin hyvää neuvoa.
SDP:n kanta puhelinmyyntiin?
7
71
Vastaukset
Oletko kuullut sellaisesta paikasta ja porukasta kuin eduskunta, he säätelevät lait. Ei siis demarit tällä palstalla, vaikka tyhjäpäänä et sitä ole vuosienkaan jälkeen tajunnut.
- tuli.selväksi
Kiitos vastauksesta, se selvitti paljon. Demareita ei siis ainakaan kannata äänestää. Eiväthän ne ole saaneet aikaan tähänkään saakka yhtään mitään.
tuli.selväksi kirjoitti:
Kiitos vastauksesta, se selvitti paljon. Demareita ei siis ainakaan kannata äänestää. Eiväthän ne ole saaneet aikaan tähänkään saakka yhtään mitään.
Puolueen kanta puhelinyyntiin, mahtaako sellaista edes olla, enkä kyllä ymmärtäisi miksi puolueena sellaiseen asiaan kantaa ottaisikaan.
Enkä usko että demarit surevat suuntauksesi jatkumista persuihin tai muuhun korkealuokkaiseen kantaa ottavaan puolueeseen .
- MitäsTämäNytSitten
Mistä ja missä muualla olet tuota kysynyt, ei ainkaan palstoilla näy ?
- tyhjäpäälle
Hanki silmälasit tai puhdista joskus se näyttösi.
- MistäsTämäNytSitten
tyhjäpäälle kirjoitti:
Hanki silmälasit tai puhdista joskus se näyttösi.
Pistä vaikka linkki, niin sillähän se on ratkaistu.
- Goikebiergu
Kuvittelisin, että nämä ovat niitä Sipilän vapaita "työpaikkoja" joiden vuoksi työttömiä pitää kyykyttää. Mahtavia paikkoja ja ihmettelenkin, että vasta joku tällaisen firman omistaja epäili työntekijöidensä työhaluja. Päiväkin firmassaan kuulemma monelle riitti. Miksi h...tissä joku jaksoi päivän terrorisoida kanssaihmisiään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5171580- 641176
- 61862
- 62861
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18837Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101766- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691