Lukion opettajalle, mikäli vielä on palstalla

Lukion opettajaksi itsensä nimennyt kommentoija kirjoitti näin:

"Ongelma on, että fiksusti argumentoivia on aivan liian vähän, kaikki keskustelu mitä on, keskittyy yhteen asiaan, pakkoruotsin poistoon. Ei niihin ongelmiin, joita kouluissa tätä päivänä koetaan kielten opiskelun suhteen (motivaation puute, halu päästä helpolla, yksipuolinen kielitaito ym. pakkoruotsiin liittymättömät asiat, jotka ovat ilmenneet vasta myöhemmin kielten opiskelumme historiassa). Pakkoruotsi on vain osa tätä kokonaisuutta. Terv. lukion ope"

Lukion opelle!

Pakkoruotsi on oleellinen ongelma kieltenopetuksessa ja koulussa - mitään vastaavaa ei ole missään muualla.

Pakkoruotsia on alakoulusta yliopistoon, aivan mieletön panostus kieleen, jota useimmat eivät ikinä tarvitse. Mitä tämä kertoo koulumme kyvystä ottaa huomioon opiskelijoiden todelliset tarpeet? Puhuin sveitsiläisen nuoren kanssa (ja heillä siis on jonkin aikaa koulussa pakollinen ranska) ja hän oli aivan ihmeissään siitä, että meillä on tällainen järjestelmä. Hänelle ei ollut tullut mieleenkään (vaikka kotimaa monikielinen), että kaikki voitaisiin vielä yliopistolla pakottaa suorittamaan jokin virkamiespakkokieli. Heillä opiskelijat opiskelevat kieliä omien tavoitteittensa mukaan, jotkut vain englantia ja esimerkiksi hän myös espanjaa, koska aikoo tehdä tutkimusta latinalaisesta amerikasta. Siis jopa sellaiselle, jolla eurooppalaisittain on poikkeuksellisia pakollisia kieliopintoja meidän järjestelymme tuntuu käsittämättömältä.

Meillä on monikielistyviä suurkaupunkeja, joissa maahanmuuttajanuorten osuus nousee kohti viidennestä (20%) ja kuitenkin heillä kaikilla on pakkoruotsi, vaikka heillä on ongelmia suomen ja englannin ja kotikielensä kanssa. Tämä vaikeuttaa oleellisesti heidän kotoutumistaan ja kouluttautumistaan. Äskettäin poliisi valitti, etteivät he saa maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita, koska pakkoruotsi vaaditaan kaikilta.

Helsingin yliopiston nykykielten laitokselta ilmestyi 2011 tilannekatsaus kieltenopiskelusta. Siinä eri kielten professorit eivät hauku suomalaisnuoria laiskuudesta kieltenopiskelussa, he tietänevät, että Suomessa luetaan kieliä eurooppalaisittain paljon. Syy siihen, että ns. harvinaisempia kieliä luetaan vähemmän, tuli ranskan kielen professorilta: "kurssivalikoima on lukiossa laajentunut (ainereaali), ja pakollinen ruotsi syö tilaa muilta kieliltä". Samanlaisia arvoita kuulee muiltakin opetusalan ihmisiltä. Oletko lukion ope jotain muuta mieltä?
59104
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Tuo "lukion opettaja" näki suurta vaivaa, jotta ei joutuisi ottamaan kantaa koulumme suurimpaan kohtuuttomuuteen ja järjettömyyteen?

Kyse oli melko varmasti taas nettisvekon provosta...

Äänestä

Pakkoruotsi on PAHIN vääryys opetuksessa!

Turha on puhua mistään "vain osasta kokonaisuudesta"...

1Äänestä

Onhan aivan selvä, että useat opettajat puolustavat pakkoruotsia. He ovat aivopesty opettajaopistoissa korrien opeilla pitämään ruotsalaisuutta ja ruotsin kieltä Suomessa ensiarvosen tärkeinä. Siinä on osittain sukupuolinen ero miesten ja naisten välillä. Naiset ovat oppineet pienestä pitäen pitämään prinsessoista ja kuninkaallisista. He jatkavat samaa kaavaa vielä vanhempinakin toisin kuin pojat, jotka heräävät kilpailuyhteiskuntaan ja harvainvallan maailmaan.
Toinen aivopestyjen ryhmä on historioitsijat. Heidän tehtävänä on pitää Ruotsin vallan aikaa parempana kuin Venäjän vallan aikaa. Istuttaa Venäjän pelkoa ja Ruotsin ystävällisyyttä suomalaisiin kertomalla taisteluista Suomen ja Venäjän välillä. Kun pitäisi ennemminkin kertoa taisteluista Ruotsin ja Venäjän välillä, koska suomalaiset olivat vain sorron kohteita molempien taholta.

1Äänestä
  • En ole opettaja, mutta enpä usko että opettajat on aivopesty tai prinsessaleikit kiinnostavat. Tunnen monta opettajaa, ja ihan tässä maailmassa elävät, toisin kuin tämän palstan monet kirjoittajat.

    1Äänestä

lukion opeksi ilmoittautuva, olet palstalla, joten voisit vastata.

Äänestä

ylös

Äänestä

Kaikki ymmärtävät että pakkoruotsi on ongelma ja haitta , mutta käsittämättömän sitkeä parempiväki puolustaa sitä koska ovat niin hienoja

Äänestä
  • eli siis tarkoitat, että roskaväki sitten vastustaa pakkoruotsia . no, noin vähän arvelinkin

    1Äänestä

  • noniinpäjuu kirjoitti:

    eli siis tarkoitat, että roskaväki sitten vastustaa pakkoruotsia . no, noin vähän arvelinkin

    Korrithan pitävät muita suomalaisia roskaväkenä, joten tasa-arvoisuus on heistä vain myytti, joka otetaan esiin tarpeen mukaan. Tosiasiassa ns. parempi väki on juuri sitä prinsessaleikkejä leikkivä vähemmistö.

    Äänestä

Olettepa nähneet vuokseni vaivaa, taidan olla pian Ankdamiin verrattava auktoriteetti, jota kaikki huutavat palstalle :)I Hienoa, joka tapauksessa, että näin moni reagoi.

Oikeastaan minulla ei ole mitään lisättävää aikaisempaan muuta kuin sellainen asia, että me opettajat koulussa emme keskity pakkoruotsiin, vaan suurin huolemme on oppilaiden heikko motivaatio kielten opiskelussa. Eniten olemme huolissamme siitä, miten saamme tulevaisuudessa riittävästi eri kielten osaajia - nyt tuntuu vain englanti kiinnostavan.

Minä en ole arvostellut oppilaita laiskuudesta, olen lähinnä arvostellut sellaista asennetta, jossa kaikki pitäisi saada helpolla; kieliä luetaan yksi kurssi ja saadaan merkintä todistukseen ja ajatellaan että se riittää.

Joku on huolissaan maahanmuuttajista. Maahanmuutto aiheuttaa kielten suhteen kaikissa maissa samankaltaisia ongelmia, ei vain Suomessa. Kannattaisi siis verrata myös muihin maihin, ja katsoa miten muut maat ovat ratkaisseet nämä ongelmat Kieliongelmat ovat iso ongelma, siitä olen täysin samaa mieltä.

1Äänestä
  • Et sitten vastannut mihinkään.

    Jos vertaat itseäsi Ankdamiin, olet ollut palstalla kauan. Miksi vasta nyt tuot esiin ammattitaustasi?

    Maahanmuuttajilla ei ole missään muualla pakkoruotsin kaltaista pientä vähemmistökieltä alakoulusta yliopistoon - jo ihan siksi, ettei missään ole myöskään muulla väestöllä mitään vastaavaa. Oletko edes tietoinen tästä?

    Kerrotko olevasi kieltenopettaja? Voisit aluksi kertoa, miksi on niin tärkeää pakottaa oppilaat lukemaan ruotsia, kun oppilaille olisi monin verroin tärkeämpää päästä valitsemaan itselleen merkityksellinen kieli, jossa hänellä jo saattaisi olla suvun, tuttavien tai muiden kontaktien luomaa tarvetta ja käyttöä?

    Montako kurssia vieraita kieliä sinusta lukiossa tulisi olla? Miksi? Kuinka suuret ovat reputusmäärät ruotsin kursseilla verrattuna vaikka englannin kursseihin? Miten suuri osa koulusi oppilaista kirjoittaa ruotsin? Oletteko keskustelleet siitä, että ruotsi voisi olla vapaaehtoinen?

    1Äänestä

  • voisitNytVastata kirjoitti:

    Et sitten vastannut mihinkään.

    Kouluissa eletään vähän toisenlaisissa maailmoissa kuin tällaisella nettipalstalla. Opettajat on solidaarisia toisilleen ja ongelmat ovat yhteisiä - ei niin, että joku kieli on "hyvä" ja toinen "huono". Kielten oppimisen vaikeudet, motivaation puutteet ym. ovat yhteisiä huolen aiheita kouluissa.

    Se, että Suomessa luetaan yksi ruotsin kurssi yliopistossa, ei tee meidän kieliohjelmastamme yhtään sen raskaampaa kuin muissa EU-maissa, joissa on kaikissa suositus lukea kahta vierasta kieltä koulussa. Nämä kielet ovat joka tapauksessa maahanmuuttajalle aina uusia kieliä, eli kaikilla mailla on tämä sama ongelma, ei vain Suomessa. Näihin ongelmiin puututaan ja niitä yrtietään ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla, mutta paraskaan keino ei aina auta kaikkia, ja asialle ei vain voi mitään. Suomessa on myös suomenkielisissä lapsissa koulupudokkaita, ja ruotsin kielen syyttäminen tästä ainoana syynä on erittäin kaukaa haettua.

    1Äänestä

  • hadjhjdhg kirjoitti:

    Vuonna+2012+peruskoulussa+vuosiluokilla+7-9+opiskeli+99,+4+%+englantia,+92,2+%+ruotsia,+10,5+%+saksaa,+5,9+%+ranskaa,+1,9+%+venäjää+ja+1,7+%+espanjaa.+http://www.properuskoulu.net/2014/05/jossain-vaiheessa-kielisolmu-on-avattava.html+(HS+Digilehti+18.8.2013).++Yhdellä+silmäyksellä+näkee,+mikä+kieli+on+kieltenopetuksen+tulppana+kansalaisten+enemmistön+mielestä.+http://www.kielipolitiikka.net/tutkimukset.php+Kaikkien+pakkoruotsi+on+määrätöntä+ja+tarpeetonta+ajan,+eurojen+ja+energian+haaskausta+pikkukieli+ruotsiin.

    1Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    kansalaisten "enemmistöllä" tarkoittanet 21000 kansalaista?

    1Äänestä

ylös

Äänestä

Ope oli siis keksitty hahmo. Niinpä.

Äänestä

"opevastaa"+23.10.2016+18:47:+"Eniten+olemme+huolissamme+siitä,+miten+saamme+tulevaisuudessa+riittävästi+eri+kielten+osaajia+-+nyt+tuntuu+vain+englanti+kiinnostavan."Ratkaisu+on+selvä:+pakkoruotsin+sijasta+pitää+saada+opiskella+jonkin+suuren+maailmankielen+rinnalla+toisena+vieraana+kielenään+viimeistään+yläasteen+7.+luokalta+lähtien+mitä+tahansa+tarjolla+olevaa+vierasta+kieltä,+ruotsi+yhtenä+tarjokkaana+muiden+joukossa.+Kaikki+kieltenopettajatkin+työllistyisivät+varmemmin+täydellä+opetusvelvollisuudella+eivätkä+vain+englannin+ja+ruotsin+opettajat.Vuonna+2012+peruskoulussa+vuosiluokilla+7-9+opiskeli:+-+99,+4+%+englantia-+92,2,+%+ruotsia-+10,5+%+saksaa-+5,9+%+ranskaa-+1,9+%+venäjää-+1,7+%+espanjaahttp://www.properuskoulu.net/2014/05/jossain-vaiheessa-kielisolmu-on-avattava.html+(HS+Digilehti+18.8.2013).+Kertasilmäyksellä+näkee,+mikä+kieli+on+kieltenopetuksen+tulppana+kansalaisten+enemmistön+mielestä+(+http://www.kielipolitiikka.net/tutkimukset.php+).+Pakkoruotsilla+yritetään+Suomi+kytkeä+pohjoismaiseen+impivaaralaisuuteen,+josta+muut+Pohjoismaat+pyrkivät+eroon+pakkoenglannilla.+http://www.kielipolitiikka.net/tutkimukset.phpKun+useimmat+opiskelevat+kahta+itselle+vierasta+kieltä+ja+kun+ruotsi+on+pakollinen,+niin+useimpien+mielestä+aina+varma+nakki++ensimmäiseksi+vieraaksi+kieleksi++on+englanti,+jolla+suomenkielinen+pääsee+eroon+pohjoismaisesta+Impivaarasta+muiden+pohjoismaalaisten+tavoin.+Kaikkien+pakkoruotsi+on+määrätöntä+ajan,+eurojen+ja+energian+haaskausta+pikkukieli+ruotsiin.

1Äänestä
  • Miten kansalaisaloitteessa kävi, saitteko kansan tuen?

    1Äänestä

  • hhshsgshsjsjs kirjoitti:

    Miten kansalaisaloitteessa kävi, saitteko kansan tuen?

    hhshsgshsjsjs kyselee hurskaasti: "Miten kansalaisaloitteessa kävi, saitteko kansan tuen?"

    Pätevissä tutkimuksissa pitkältä ajalta on pätevä kansan tuki: http://www.kielipolitiikka.net/tutkimukset.php

    Kansalaisaloite ei ole tutkimus, joka pätevästi osoittaisi kansan mielipiteen. Jos niin olisi, tutkijat siirtyisivät käyttämään sen sovellusta tutkimusmetodina, mutta eivätpä siirry tieteellisesti pätemättömän metodin käyttäjiksi.

    Kysymys: Ssaitteko viime aloitteessanne kansan tuen vai ette?

    Vastaus: Ei saatu.

    1Äänestä

  • gsfgshsjsjsjsj kirjoitti:

    Kysymys: Ssaitteko viime aloitteessanne kansan tuen vai ette?

    Vastaus: Ei saatu.

    gsfgshsjsjsjsj kyselee hurskaasti: "Kysymys: Ssaitteko viime aloitteessanne kansan tuen vai ette??"

    Pätevissä tutkimuksissa pitkältä ajalta on pätevä kansan tuki: http://www.kielipolitiikka.net/tutkimukset.php

    Kansalaisaloite ei ole tutkimus, joka pätevästi osoittaisi kansan mielipiteen. Jos niin olisi, tutkijat siirtyisivät käyttämään sen sovellusta tutkimusmetodina, mutta eivätpä siirry tieteellisesti pätemättömän metodin käyttäjiksi.

    Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    gsfgshsjsjsjsj kyselee hurskaasti: "Kysymys: Ssaitteko viime aloitteessanne kansan tuen vai ette??"

    Pätevissä tutkimuksissa pitkältä ajalta on pätevä kansan tuki: http://www.kielipolitiikka.net/tutkimukset.php

    Kansalaisaloite ei ole tutkimus, joka pätevästi osoittaisi kansan mielipiteen. Jos niin olisi, tutkijat siirtyisivät käyttämään sen sovellusta tutkimusmetodina, mutta eivätpä siirry tieteellisesti pätemättömän metodin käyttäjiksi.

    Tutkikaa mitä haluatte, mutta kansan tukea ette saaneet.

    1Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    gsfgshsjsjsjsj kyselee hurskaasti: "Kysymys: Ssaitteko viime aloitteessanne kansan tuen vai ette??"

    Pätevissä tutkimuksissa pitkältä ajalta on pätevä kansan tuki: http://www.kielipolitiikka.net/tutkimukset.php

    Kansalaisaloite ei ole tutkimus, joka pätevästi osoittaisi kansan mielipiteen. Jos niin olisi, tutkijat siirtyisivät käyttämään sen sovellusta tutkimusmetodina, mutta eivätpä siirry tieteellisesti pätemättömän metodin käyttäjiksi.

    Kansan+suuri+enemmistö+ymmärtää,+mitä+epätoivoinen+nettifenno+ei;+maassa+on+ihan+oikeitakin+ongelmia,+ei+tarvitse+keksittyjä+yrittää+tuputtaa.+Siksi+kansalaisaloite+ei+menestynyt,+vaikka+vääristelevän"tutkimuksen"+mukaan+74%+kansasta+tahtoo+muutosta.Hyväksy+tosiasiat.

    1Äänestä

  • varmamaali kirjoitti:

    "-+-+vääristelevän"tutkimuksen"+mukaan+74%+kansasta+tahtoo+muutosta."Todista+pätevä+tutkimus+pätemättömäksi.

    Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    "-+-+vääristelevän"tutkimuksen"+mukaan+74%+kansasta+tahtoo+muutosta."Todista+pätevä+tutkimus+pätemättömäksi.

    Ei saitteko te ääriläiset kansan tuen viimeisimmässä aloitteessanne ja vähintään 50 000 nimeä? Miten kävi Eduskunnassa?

    1Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    "-+-+vääristelevän"tutkimuksen"+mukaan+74%+kansasta+tahtoo+muutosta."Todista+pätevä+tutkimus+pätemättömäksi.

    Todista kansalaisaloite pätemättömäksi? Se ratkaisi asian, eivät tutkimukset tai kyselyt.

    1Äänestä

  • demokratiaääni kirjoitti:

    Todista kansalaisaloite pätemättömäksi? Se ratkaisi asian, eivät tutkimukset tai kyselyt.

    "Todista kansalaisaloite pätemättömäksi?"

    Koska kansalaisaloite ei ole mielipidetutkimus, sitä ei voi osoittaa päteväksi eikä pätemättömäksi siihen tarkoitukseen.

    Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    "Todista kansalaisaloite pätemättömäksi?"

    Koska kansalaisaloite ei ole mielipidetutkimus, sitä ei voi osoittaa päteväksi eikä pätemättömäksi siihen tarkoitukseen.

    Kansalaisaloite on demokratiaa parhaimmillaan, se on itse asiassa enemmän demokratiaa kuin äänestäminen vaaleissa. Jos voidaan todistaa, että kansalaisaloitteen allekirjoittanut henkilö on todellinen henkilö, niin silloin pätevämpää todistetta ei tarvita.

    Nyt kävi niin, että 21000 kansalaista allekirjoitti aloitteen, ja sehän ei riitä mihinkään.

    1Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    "Todista kansalaisaloite pätemättömäksi?"

    Koska kansalaisaloite ei ole mielipidetutkimus, sitä ei voi osoittaa päteväksi eikä pätemättömäksi siihen tarkoitukseen.

    Helppo kysymys: saitteko te kansan tuen vai ette saaneet?

    Vastaus: emme saaneet.

    Älä turhaan hakkaa päätäsi seinään. Ei se anna periksi.
    Enemmistö ymmärtää asioiden suhteellisuuden ja hyväksyy demokraattisen, vapaan maan päätöksentekotavan. Vähemmistö ei voi päättää Suomessa, eikä muuallakaan demokratioissa.

    1Äänestä

  • hgsfshshsj kirjoitti:

    Helppo kysymys: saitteko te kansan tuen vai ette saaneet?

    Vastaus: emme saaneet.

    Helppo vastaus toistettavaksi:

    Koska kansalaisaloite ei ole mielipidetutkimus, sitä ei voi osoittaa päteväksi eikä pätemättömäksi siihen tarkoitukseen. Sopii uskoa.

    Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    Helppo vastaus toistettavaksi:

    Koska kansalaisaloite ei ole mielipidetutkimus, sitä ei voi osoittaa päteväksi eikä pätemättömäksi siihen tarkoitukseen. Sopii uskoa.

    Demokratia ei olekaan hyvä, kun se päättää vastoin haluasi? Sivistyneen aikuisen pitäisi osata hyväksyä tosiasiat.

    1Äänestä

  • jaantietoa kirjoitti:

    Älä turhaan hakkaa päätäsi seinään. Ei se anna periksi.
    Enemmistö ymmärtää asioiden suhteellisuuden ja hyväksyy demokraattisen, vapaan maan päätöksentekotavan. Vähemmistö ei voi päättää Suomessa, eikä muuallakaan demokratioissa.

    "Vähemmistö ei voi päättää Suomessa, eikä muuallakaan demokratioissa."

    Demokratiassa noudatetaan lakia niin kauan, kunnes se kumotaan. Näin tapahtui muun muassa yo-kirjoitusten asetukselle pakkoruotsista. Näin voi tapahtua mille tahansa muullekin pakkoruotsiasetukselle.

    Äänestä

Tottakai kaikki ymmärtävät että pakkoruotsi on resurssien haaskausta . Ruotsalainen pääministeri äimisteli suomen ruotsinkielilakeja ja sanoi että heillä ei olisi varaa samanlaiseen järjestelmään .

Äänestä

Demokratia ei ole keskustelun päättämistä vaan sen avaamista ja jatkuvaa kiinnostusta sitä kohtaan, mikä voisi olla paremmin, kenen etuja ei ole huomioitu ja kenelle aiheutetaan ongelmia.

Pakkoruotsi ei ole demokratiaa.

Äänestä

Ja sitä lukion opettajaa ei sitten ollut olemassakaan. Joku jaksaa puolustella pakkoruotsia vaikka keksimällä itselleen sivupersoonia. Olisiko rehellisyys mitään?

Äänestä
  • ai siis jotakin hlöä ei ole olemassa, jos hän ei päivystä tällä palstalla 24h/7?

    Äänestä

  • neffenlogiikkaa_ kirjoitti:

    ai siis jotakin hlöä ei ole olemassa, jos hän ei päivystä tällä palstalla 24h/7?

    Ei vaan siksi, että tuo kuviteltu henkilö vastasi vain puuta heinää eli ei osoittanut mitään opettajalle ominaista asiantuntemusta - ja sitten katosi. Tyypillinen valehteleva pakon kannattaja.

    Äänestä

  • asdfsdfsd kirjoitti:

    Ei vaan siksi, että tuo kuviteltu henkilö vastasi vain puuta heinää eli ei osoittanut mitään opettajalle ominaista asiantuntemusta - ja sitten katosi. Tyypillinen valehteleva pakon kannattaja.

    ilmeisesti odotit fanaattista vastausta, opet ei oo fanaattikoja

    Äänestä

  • ei.fanatismille kirjoitti:

    ilmeisesti odotit fanaattista vastausta, opet ei oo fanaattikoja

    Opettajaopistot ovat korrien aivopesulaitoksia. Siellä opetetaan Venäjän olevan paha ja Ruotsin isoveli, joka auttaa aina. Opettajaoppilaille opetetaan ettei Venäjä ei ole tehnyt mitään hyvää Suomen puolesta, mutta Ruotsi on ollut aina suomalaisten hyväntekijä.
    Tämä pitääkin paikkaansa, jos ajattelee korrin kannalta. Olihan korrit valtaeliittiä Ruotsin vallan aikana. Venäjän vallattua Suomen, joutui korritkin maksamaan veronsa.
    Venäjän ansiota on myös, että suomen kieli tuli viralliseksi kieleksi ruotsin rinnalle ja suomalaiset saivat itsehallinnon. Onko Ruotsin koskaan tehnyt vastaavaa? Ruotsi vain verotti ja haukkui suomenkielisiä. Ainoa hyvä fenno oli sodassa kuninkaan puolesta kuollut fenno.

    Äänestä

  • Historiaa.korreille kirjoitti:

    Tässä maassa ei ole olemassa mitään "opettajaopistoja" - oletko kotoisin jostain Venäjän ja Siperian rajalta, sielläkö on?

    Oletko muuten niitä korrifennoja? Joko olette perustaneet sen oman puolueenne?

    1Äänestä

Nuoriso ei halua opiskella pakkoruotsia. Pojat vihaavat koko kieltä.
Ruotsia ei voi käyttää missään. Ruotsinkielinen media kuolee.

Opettajat kannattavat pakkoruotsia, koska saavat näin töitä.
Erilaiset säätiöt kustantavat heille opintomatkoja ja stipendejä.
Elämässä ei ole juuri turhempaa asiaa, kuin pakkoruotsin opiskelu.

Äänestä
  • Elämässä ei ole mitään niin turhaa kuin valitella keski-ikäisenä pakkoruotsin vaivaa.

    1Äänestä

  • xxxCyyy kirjoitti:

    Elämässä ei ole mitään niin turhaa kuin valitella keski-ikäisenä pakkoruotsin vaivaa.

    Keski-ikäisillä on nuoria lapsia, joita pakkoruotsi haittaa eniten. Vanhempien velvollisuus on puolustaa lapsiaan.

    1Äänestä

  • xxxCyyy kirjoitti:

    Elämässä ei ole mitään niin turhaa kuin valitella keski-ikäisenä pakkoruotsin vaivaa.

    Kun ei ole muuta argumenttia, pitää haukkua nuoria tyttöjä lihaviksi ja kaljuiksi keski-ikäisiksi miehiksi. Ihmeellinen sähköpostin vääristelevä näköpuhelin. Käynti optikolla kannattaisi.
    Ruotsinkieli haittaa monessa asiassa, että se haittaa ajattelun lisäksi näköäkin on uusi asia.

    Äänestä

  • old_profile_95957 kirjoitti:

    Tällä palstalla ei taida laisinkaan olla nuoria tyttöjä, vaan pelkästään keski-ikäisiä ja sitä vanhempia.

    Nuoret taittavat olla sen verran fiksuja että eivät tule tälle palstalle, jos haluavat pakkoruotsin pois. Nimittäin tämän palstan viestit ovat sitä luokkaa, että niillä ei pakkoruotsia ainakaan pois saada, päinvastoin, viestit tekevät hallaa pakkoruotsin poistolle.

    1Äänestä

  • argumentaatio kirjoitti:

    Pakkoruotsi poistuu aivan varmasti. Kannattaa alkaa vaatia kaksikielisyyden poistoa. Se on kansalaisvelvollisuus.

    Äänestä

  • old_profile_95957 kirjoitti:

    Pakkoruotsi poistuu aivan varmasti. Kannattaa alkaa vaatia kaksikielisyyden poistoa. Se on kansalaisvelvollisuus.

    Mutta ei sinun elinaikanasi!

    1Äänestä

Pakkoruotsi poistuu ensi tai sitä seuraavalla vaalikaudella.
Folktingetin toiminta on saanut voimakasta kritiikkiä Keskustasta.
Kokoomusnuoret ovat valmiit poistamaan pakkoruotsin.

Äänestä
  • Tietysti pakko lähtee, mutta kyllä nämä pakottajat kaikkensa yrittävät...

    Äänestä

Ruotsinkieliset nuoret ovat valtaosin sitä mieltä, että pakkoruotsista voidaan luopua. Samoin järkevät miehet, jotka ovat RKP:n taustalla.
Esimerkkeinä Torvalds ja K-G Bergh. Jäljellä on enää nämä språkfanatiker.
Onneksi heillä on jo toinen jalka haudassa. SDP:n lahjotut sotaratsut pakkoruotsin puolesta Paavo Lipponen, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen
tuskin pääsevät sängystä ylös. Kimmo Sasi on ulkona.
Eduskunnassa moni sulkee korvansa, kun puhutaan ruotsinkielisistä palveluista. Vaasan sairaalan protesteilla ei ollut vaikutusta.
Kepun ruotsinkieliset eivät ole tiukkapipoisia. Tarvitaan vain kevyt puhallus ja korttitalo kaatuu.

Äänestä
  • Kevyt puhallus vain? Puuskutit ja puhkuit fanaatikkokaverisi kanssa puoli vuotta Suomi24:ssa spammaten kaameella myrskyllä propagandaa ruotsinkieltä vastaan, ja kansalaisaloitteen tulos: aivan liian vähän nimiä, ei mitään asiaa eduskunnan käsittelyyn.

    1Äänestä

  • Tällä hallituskaudella ei tapahdu kielipolitiikassa mitään, koska RKP:lle on näin luvattu, kun se jätettiin hallituksesta ulos.
    Ensi vaalikausi muuttaa kaiken!

    Äänestä

  • 3251 kirjoitti:

    Tällä hallituskaudella ei tapahdu kielipolitiikassa mitään, koska RKP:lle on näin luvattu, kun se jätettiin hallituksesta ulos.
    Ensi vaalikausi muuttaa kaiken!

    Todiste tällaisesta lupauksesta, tai muuten olet vain vainoharhainen pöllö..?

    1Äänestä

Pakkoruotsi ei kiinnosta koululaisia ja häiriköivät tunneilla. Turhautuneisuus valtaa koululaisten mielen ja jatkavat häiriköintiä muillakin tunneilla. Opettajien oma syy, kun eivät vaadi pakkoruotsin poistoa. Koulunkäynti on käynyt monissa kouluissa kärsimykseksi.

Äänestä
  • Lopetetaan kouluvelvollisuus, oppilaat metelöivät tunneilla.

    1Äänestä

  • Englannin tunneilla näkyy oppilaiden tarve ja motivaatio, ruotsin tunneilla näkyy säätiörahan intressit ja oppilaiden epätoivo.

    Missään ei ole pakkoruotsin kaltaista pientä vähemmistökieltä pakollisena kaikille vieläpä alakoulusta yliopistoon. Järjetöntä väittää, että koulu pitäisi purkaa, jos pakkoruotsi puretaan.

    Äänestä

  • AvaaSilmät kirjoitti:

    Englannin tunneilla näkyy oppilaiden tarve ja motivaatio, ruotsin tunneilla näkyy säätiörahan intressit ja oppilaiden epätoivo.

    Missään ei ole pakkoruotsin kaltaista pientä vähemmistökieltä pakollisena kaikille vieläpä alakoulusta yliopistoon. Järjetöntä väittää, että koulu pitäisi purkaa, jos pakkoruotsi puretaan.

    Jos neffen mukaan toimittaisiin, annettaisiin kaikille peruskoululaisille vapautus kaikista niistä aineista, joiden tunnilla esiintyy häiriköintiä. Meillä olisi tuolloin edessä uusi uljas tulevaisuus! Jo nyt peruskoulusta voi valmistua 5:n keskiarvolla osaamatta mitään, ja neffe on valmis laittamaan lisää vettä myllyyyn.

    Herää kysymys, ajatteleeko neffe tämän maan parasta oikeastaan yhtään?

    1Äänestä

> Herää kysymys, ajatteleeko neffe tämän maan parasta oikeastaan yhtään?

Kyllähän kateellinen ja katkera neffe toimii itselleen ja lähisuvulleen täysin luontaisella tavalla: oma etu ennen maan etua. Kaikki muu jaarittelu asian vierestä on silkkaa valhetta.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lukionopelle kirjoitti:

Lukion opettajaksi itsensä nimennyt kommentoija kirjoitti näin:

"Ongelma on, että fiksusti argumentoivia on aivan liian vähän, kaikki keskustelu mitä on, keskittyy yhteen asiaan, pakkoruotsin poistoon. Ei niihin ongelmiin, joita kouluissa tätä päivänä koetaan kielten opiskelun suhteen (motivaation puute, halu päästä helpolla, yksipuolinen kielitaito ym. pakkoruotsiin liittymättömät asiat, jotka ovat ilmenneet vasta myöhemmin kielten opiskelumme historiassa). Pakkoruotsi on vain osa tätä kokonaisuutta. Terv. lukion ope"

Lukion opelle!

Pakkoruotsi on oleellinen ongelma kieltenopetuksessa ja koulussa - mitään vastaavaa ei ole missään muualla.

Pakkoruotsia on alakoulusta yliopistoon, aivan mieletön panostus kieleen, jota useimmat eivät ikinä tarvitse. Mitä tämä kertoo koulumme kyvystä ottaa huomioon opiskelijoiden todelliset tarpeet? Puhuin sveitsiläisen nuoren kanssa (ja heillä siis on jonkin aikaa koulussa pakollinen ranska) ja hän oli aivan ihmeissään siitä, että meillä on tällainen järjestelmä. Hänelle ei ollut tullut mieleenkään (vaikka kotimaa monikielinen), että kaikki voitaisiin vielä yliopistolla pakottaa suorittamaan jokin virkamiespakkokieli. Heillä opiskelijat opiskelevat kieliä omien tavoitteittensa mukaan, jotkut vain englantia ja esimerkiksi hän myös espanjaa, koska aikoo tehdä tutkimusta latinalaisesta amerikasta. Siis jopa sellaiselle, jolla eurooppalaisittain on poikkeuksellisia pakollisia kieliopintoja meidän järjestelymme tuntuu käsittämättömältä.

Meillä on monikielistyviä suurkaupunkeja, joissa maahanmuuttajanuorten osuus nousee kohti viidennestä (20%) ja kuitenkin heillä kaikilla on pakkoruotsi, vaikka heillä on ongelmia suomen ja englannin ja kotikielensä kanssa. Tämä vaikeuttaa oleellisesti heidän kotoutumistaan ja kouluttautumistaan. Äskettäin poliisi valitti, etteivät he saa maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita, koska pakkoruotsi vaaditaan kaikilta.

Helsingin yliopiston nykykielten laitokselta ilmestyi 2011 tilannekatsaus kieltenopiskelusta. Siinä eri kielten professorit eivät hauku suomalaisnuoria laiskuudesta kieltenopiskelussa, he tietänevät, että Suomessa luetaan kieliä eurooppalaisittain paljon. Syy siihen, että ns. harvinaisempia kieliä luetaan vähemmän, tuli ranskan kielen professorilta: "kurssivalikoima on lukiossa laajentunut (ainereaali), ja pakollinen ruotsi syö tilaa muilta kieliltä". Samanlaisia arvoita kuulee muiltakin opetusalan ihmisiltä. Oletko lukion ope jotain muuta mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu