Turvapaikanhakijoita Lopelle

TämäpäMielenkiintoista

Lehdistä on saanut lukea pitkän aikaa uutisia siitä, kuinka turvapaikanhakijat ovat aiheuttaneet monella paikkakunnalla erilaista harmia.
Suurta maailmaa seuratessa on tullut selväksi että maahanmuutto ei ole hyvä asia ja aiheuttaa lähes poikkeuksetta levottomuuksia. Kantaväestö ei hyväksy maahantulijoiden kulttuuria jossa väkivaltaisuus ja ryöstely on arkipäiväistä. Rikkinäistä yhteiskuntaa rakastavat anarkistit kuitenkin iloitsevat uusista anarkistisista, jopa radikaalisia piirteitä omaavista kavereista, joiden kanssa voi yhdessä rikkoa jääkiekkomailoilla itsenäisyyspäivänä taas näyteikkunoita ja loisia yhteiskunnan varoilla. Ja tämä kaikki suvaitsevaisuuden varjolla, kyseinen porukka kun haluaisi että koko maailma olisi vailla rajoja, hallitusta tai lakeja, ja saisimme täällä yhdessä tanssia piirileikkejä nuotiolla kannabista poltellen.

Seuraava porukka on sitten päättäjät ja virkamiehet, jotka hyötyvät asiasta rahallisesti. Taannoin uutisoitiin, että turvapaikkakeskuksia hallinoivan yrityksen hallituksessa istuu samoja päättäjiä ja poliitikkoja, jotka olivat päättämässä tuleeko turvapaikanhakijoita. Helppo varmaan päättää tuleeko, kun käytännössä päättää ottaako rahat vastaan vai ei?

Sitten tulee porukka joka on muuten vain hölmöä, porukka joka ei ymmärrä edellä mainittuja asioita. "Minä ainakin suvaitsen, koska naapurin Ritvakin!" tai "On trendikästä ja hienoa suvaita terroristikulttuureja, koska lehdessä niin sanottiin!" Ymmärtämättä että lehtienkin on pakko edes yrittää pysyä asiallisina ja "hyviksinä".

Jäljelle jää järkevien porukka, josta käytännössä jokainen vastustaa monikulttuurisuutta. Pieni porukka jää ulkopuolelle.
Luulin taannoin olevani ulkopuolista porukkaa, mutta nyt on pakko herätä kun on tilanne päällä.

Mihin porukkaan sinä kuulut?

On paljon puhuttu että tulijat täytyisi sopeuttaa ja kouluttaa sivistyneen yhteiskunnan pelisääntöihin, mutta siinä on järjestelmällisesti epäonnistuttu muualla maailmassa. Lieneekö ongelma se, että ei ymmärretä että on eri asia jos Saksalainen tai norjalainen muuttaa suomeen lähes identtisestä yhteiskunnasta, kuin se että länsimaiseen sivistysvaltioon muuttaa henkilö maasta, jossa naisella ei ole mitään arvoa ja tyypillinen tuomio varkaudesta on käsien katkaisu?
Lampaiden ja possujen sekoitus samaan aitaukseen voi onnistua, ei lampaiden ja tiikereiden. Miksi eroja ei ymmärretä?

Tuota hullun myllyä sivusta seuranneena olen huokaissut helpotuksesta kun asun kaukana kaikesta tuosta monikulttuurisuudesta ja sen tuomista ilmiöistä.
Nyt on kuitenkin kerrottu että Lopelle, tänne kantahämeen rauhalliseen lintukotoon on tulossa turvapaikanhakijoita. Ensin yksi perhe, sitten toinen.

Onkohan näissäkin "perheissä" kyse 35 vuotiaista parrakkaista miehistä?
Tietääkö kukaan mihin päin Loppea he ovat muuttamassa?
Kuka asiasta päätti, ja miksi? Kuinka Loppi hyötyy heistä? Toimivan, kasvamaan pyrkivän ja järkevän kunnan on kyettävä miettimään edellämainittuja kysymyksiä, niin raa'alta kuin se kuulostaakin.
Onko ainoa hyöty se, että Loppi saa 3 vuotta heistä tukea valtiolta?
Kuka hyötyy ja miksi?
Miksi asiasta ei järjestetty äänestystä kuten siitäkin liittyykö Loppi Riihimäkeen?
"Halutaan ottaa rauhallisesti, suvaita.." lienee vastaus.
Täältä tulee takaisin toteama, että kannattaisi edes yrittää kuunnella niitä ihmisiä, jotka ovat teidät paikallenne päästäneet ja teitä äänestäneet.

Toivon, että tulijat sopeutuvat Lopelle ja viihtyvät täällä. Onhan täällä jo nyt muutama erittäin mukava maahanmuuttaja. En itse kuitenkaan toivo tänne suurta kansanvaellusta ja monikulttuurisuuden tuomia mahdollisia laittomuuksia. Nämä tulijat toivottaisin varovasti tervetulleeksi ja katsoisin varpaillani tovin kuinka homma lähtee sujumaan. Tämä EI ole lause "Tervetuloa kaikki maahanmuuttajat tänne vain!"
Jos homma ei lähde sujumaan, kuntamme päättäjät saavat syyttää itseään kuntamme rappioitumisesta. Rappioitunut kunta ei ole kenenkään etu, ihmiset muuttaa pois eikä päättäjämmekään saa palkkaa. Olettaen, että samat henkilöt jotka nyt päättivät muukalaisten tulosta, ovat enää edes pestissään. Epäilen että Loppilaiset ovat niin järkeviä että osaavat äänestää ensi kerralla eri porukan, porukan joka olisi ehkä päättänyt tästä asiasta toisin.

Laittakaahan aiheista mietteitä ja tietoutta?

21

2849

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TämäpäMielenkiintoista

      Tarkoitin kohdalla "pieni porukka jää ulkopuolelle" että on pieni porukka, joka ei halua ottaa kantaa asioihin ja pysyä niistä etäällä.

    • IhanatPartaTeinit

      No kunhan ne otetaan päiväkoteihin katsomaan teidän pienokaisia niin rupeaa mielipide muuttumaan nopeasti....

      • loppisuvakki

        Yksi perhe se todellakin rappioittaa Lopen? Kohta ei kehtaa sanoa olevansa loppilainen, niin nurkkakuntaista, epäluuloista ja erilaisuutta sietämätöntä väkeä täällä kuulostaa olevan. Ja kansainvaellus Lopelle. Voi ei! Taitaa olla suunta aivan toiseen suuntaan ja ihan ilman turvapaikanhakijoita, kunnan omien päättäjien toimesta; poliisi meni, Kela meni, lääkäripalvelut meni, vuodeosasto meni, seuraavaksi menee lukio ja kohta apteekki. Ollaan hyvillämme että tänne tulee väkeä.


    • matutpoispois

      Toivottavasti muutuvat ne nopesti poes sinne missä diskot ja kauppakeskukset ei matuilla oo virka peräkylöissä ku Loppimme

      • LoppikinRikastuu

        Kohta ryntää lisää lopen veronmaksajien lompakoille...kunhan ehtivät italiassa niitä pelastaa tarpeeksi ja sipilä ottaa...Vokkeja lopelle vaan...kämppien arvot nousee kohinalla..


      • HuolestunutKuntalainen

        Asiasta järjestetään tiedotustilaisuus ennen kuin tulevat. Tiedotustilaisuus lienee ensi vuoden puolella. Ei muuta kun nimiä keräämään hyvissä ajoin, että ei turvapaikanhakijoita tai vastaanottokeskuksia tänne.
        Äänekäs, suuri ja voimakas vastavirta kyllä pysäyttää jo yhdenkin ihmisen tulon.
        Pohjoisessa oli joku kylä, jonka asukkaat pisti niin lujasti hanttiin että kunta ilmoitti peruvansa aikeet turvapaikanhakijoiden ottamisesta koska asiaa vastustettiin niin voimakkaasti.
        Lopelta irtoaa helposti varmaan satoja tai tuhansia nimiä adressiin, kyllä se on enemmän kuin Lopen kunnan hallituksen 10 (??) ihmistä. Sielläkin lienee tosin vain 2-3 kovaäänistä hölmöä, jotka ovat tämän asian päättäneet.

        Saattavat ensin vähätellä "ei tule kuin muutama",
        pari vesitippaa vuotava patokin halkeaa kuitenkin lopulta ja johtaa täyteen tulvaan.
        Taustalla ei ole mikään muu kuin raha -Kunta saa valtiolta lisäalmuja jos niitä otetaan. Kolmen vuoden tuet valtiolta eivät korvaa kuitenkaan A) Heidän todennäköistä työttömyyttään ja sitä kautta rasitustaan kunnan sossuluukulle B) Muitakaan heidän tuomia kustannuksiaan C) Sitä, jos tapahtuu jotakin pahaa kuten esimerkiksi muualla VOK:ien lähellä tapahtuneet asiat kuten, ryöstöt, murhat, raiskaukset...


      • suomeenlopelle

        no mikäs siinä kun kunta maksaa kaiken. sitten vielä mahtavan kokoiset tatuoidut siideri valaat alkavat lapsen teko koneiksi. ei herraa häätö uhkaa. tuet on sitä luokkaa että voi kotiinkin lähetellä. kertoen myös et on täällä maksavia hölmöjä. tulkaa vaan tänne


    • tyuioö

      Partalapsia ovat eivät oikeita pakolaisia,

    • mielipidevain

      Ei auta että asiaa pallotellaan.
      Maahanmuuttokriittinen toteaa "rikokset lisääntyy" johon suvakki vastaa "Ei lisäänny."
      Ja kun suvakki sanoo "Monikulttuurisuus on rikkaus" kriittinen vastaa "Ei ole"

      Asiassa ei päästä ympäri eikä ämpäri, ei saada juuta eikä jaata.
      Ei vaikka kuinka olisi infotilaisuuksia tai keskusteluja, mielipiteet on ja pysyy.

      Ainoa kaikkien mielipiteet huomioonottava tapa on järjestää äänestys asiasta.
      Se on kaikkein selkein. Äänestetään vain Kyllä tai Ei, että otetaanko niitä vai ei. Jää turhat lätinät ja löpinät sikseen, kaikkein tehokkain ja helpoin tapa.
      Jaa mutta kysytäänkö asiaa edes kuntalaisilta? Mikä se semmoinen kunta ja kunnanhallitus on, joka ei ota kuntalaisia ja äänestäjiään huomioon? Ei ainakaan pitkäaikainen. Eikä sellainen, joka olisi mukana tekemässä ja ylläpitämässä toimivaa ja hyvää kuntaa.

    • tervetuloa_vaan

      Tuskin Lopen rauhaa ja arkea paljoa häiritsee pakolaisperhe tai kaksikaan. Ei tehdä muutamasta ihmisestä ongelmaa, koska sitä he eivät ole.

    • pakolossit
    • Jotainmätää

      Jokos näitä "perheitä" on Lopelle tullut? Kunnan päättäjät ja virkamiehet on oudon hiljaa koko asiasta.

      • 1281rr

        Ei ole vielä tietoa. Käsittääkseni tulevat vuoden 2017 aikana.
        Totta, oudon hiljaa ovat olleet, melko epäilyttävää. Eräältä paikalliselta poliitikolta, joka on mukana joka kissanristiäisissä ja aidanmaalauksessa, en ole kuullut asiasta kommenttia sanallakaan. Todennäköisesti kommentit ovat kuitenkin mitäänsanomatonta puutaheinää monikulttuurisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja muuta sisällötöntä, ja sitten sitä sanotaan "vastaukseksi" jos joku on kysynyt jotakin.
        Huvittuneina voisi sitten seurata, kuinka järjestetään yhteinen keskustelutilaisuus kunnantalolla, joka ei olekkaan vuoropuhelua ja kuntalaisten huomioonottamista, vaan yksipuolista kerrontaa kunnan osalta että näin nyt tehdään ja piste.
        Jos kuntalainen kysyy tai kommentoi jotakin, on vastaus puutaheinää ja käytännössä tarkoittaa "ole hiljaa näin tämä nyt on".
        Näin on ollut ainakin muualla suomessa kun olen tapahtumia seuraillut.

        Muistammehan äänestää asiasta päättäneet tahot pois kunnasta.
        Kunnallisvaalit tulossa 2017. Käytännössä on vain yksi puolue jonka sanaan maahanmuutto ja monikulttuurisuusasioissa voi luottaa, se on perussuomalaiset. Muita "diplomaattisia hyvis-hyssyttelijöitä" ei kannata huomioida.


      • Anonyymi

        Uuh! Kävelevä dildo. Ihkuu


    • 100kgläsk

      olen hieman(?) ylipainoinen ja suomalaiset miehet eivät ole minusta juuri kiinnostuneet. mitä nyt baarin jälkeen känniseksiä joskus.
      jos tänne tulee pakolaisia, minä voisin heitä majoittaa luonani.
      monikulttuurisuus on rikkaus. kuulin että myös tuplat tai triplat käy.
      ryhmässä on voimaa.

      • eimikäänlihapulla

    • kierrättäjä

      käykää itäkeskuksessa helsingissä.niin heräätte huomaamaa mikä helvetti pääsee irrallee.tai tampereella käynti voi valaista turvattomuus kasvaa.

      • Anonyymi

        Ja ilta aikaan Tampereen aseman nurkille, ymmärtää hyvin miksi on turvatonta. Itikseen ei ole viitsinyt mennä enään vuosiin, vetelehtijöitä on todellakin joka nurkalla.


    • Anonyymi

      On niilläkin järkeä päässä ei ne Lopelle tule.

    • Anonyymi

      Lopella harrastetaan jo nyt paljon piirileikkejä. Lopella on pahantahtoinen ja myrkyllinen piiri jonka ulkopaikkakuntalaiset tulevat valitettavasti huomaamaan.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4849
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1732
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1337
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      895
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe