Tunnen taas olevani yksin. Tunnen olevani hukassa ja epätoivoinen. Ilman tätä mthäiriötä olisin normaali. Aina tulee näitä masentavia ajatuksia haluaisin olla terve. Mietin aina itse asioita, jotka vetävät hyvän mieleni alas. En vain voi sille mitään.
Yksinäisyydessä
näintaastäällä
1896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oma seura onkin mukavinta. Kumma kun et osaa nauttia siitä?
Osaan joskus, joskus taas en. Riippuu tuleeko masentava ajatus eli saanko mthäiriöstäni normaalia elämää häiritsevän ajatuksen.
Mielenterveyshäiriöt on helvetillisiä, kukapa ei joskus olisi niitä kokenut?
On niitäkin ihmisiä olemassa. Kutsun henkilöä onnelliseksi paskaksi, joka ei ole kokenut mthäiriöitä.
Joskus yhden päivän pystyin olemaan ilman ajatuksia ja silloin tunsin itseni itsevarmaksi ja omaksi itsekseni. Tuntui hyvältä olla varmuutta ilman häpeää tai tunnetta, että olen erilainen kuin muut. Pystyin silloin olemaan oma itseni.
Jos tietäisit, kuinka paljon yksistään suomessa on mielenterveys sairauksia, et pitäisi itseäsi erillaisena, kuin muut. Ei ole helppoa olla sairas ja, kun välillä on parempi päivä, on epätoivoista huomata, että kohta taas on siellä suossa, jonka luuli jo hellittävän. Aina uudestaan ja uudestaan. Se syö miestä!
En ole mies ja olen ollut mthäiriöinen jo monta vuotta. Se syö naista, kun kaikki ajatukset ovat pääsääntöisesti negatiivisia vuodesta toiseen. Aina luulee olevansa onnellinen, mutta sitten muistaakin, että omistaa tämän häiriön ja, että kohta häpeän tai ajattelen negatiivisesti.
Mistä tuo alko? Ei sitä hävetä tartte, vaikka yhteiskunnassamme mt potilaita lytätäänkin. Mistähän tuokin juontaa? Varmaan jostain harhaluulosta jostain sata vuotta sitten, että mielenterveys potilas on hullu jne..
En minä tätä mthäiriötäni häpeä. Häpeän itseäni, omia toimimisiani. Siitä seuraa taas lisää negatiivisia ajatuksia ja sitten se taas alkaa. "En ole mitään" ja "olisi parempi jos en olisi olemassa"
Jokainen voi välillä olla masentunut, ei se tee vielä sairasta ihmistä. Auttaisko ulkoileminen luonnossa?
Siinä puhuu sellainen joka ei ole kokenut mitään
Tiesikö äitisi, kuinka herkkä olet
Mun mielestä mthäiriö ei tee sinusta epänormaalia. Elämään noin niinku normaalistiki kuuluu nuo erilaiset sairaudet.
Ärsyttäväähän se on tietenkin ja uuvuttavaa olla sairas.
Jaksakko lähteä johonki, ettei sun tarvi olla yksin tuollo, ku akatukset alkaa kiertää ja ahdistaa tai tuntuuko, että olet kuitenkin mieluummin yksin?
Pitäs varmaa olla joku luotttava ja turvalline, että sun ei tarvis yrittää olla yhtään mitään enempää, kuin sää oot.
Mitenhän tuon sais löysäämään, tunteen. Onko sulla kikkoja siihen?
Voisko tuo olla jotain ahdistuneisuushäiriöön liittyvää? Pelottako sua?
Akatukset taitaa kiertää täällä vähä usemammankin miehen päässä : D
Oireisiini kuuluu kaikenlaiset negatiiviset ajattelut itsestä ja myös muistakin ihmisistä. Usein olen silloin yksin, koska saatan alkaa itkemään tai tekemään jotain muuta hullua mitä mielessäni on. Ajatukset menevät ajan kanssa ohi, niin viha kuin muutkin rakkaus tunteet. Ei ahdistuneisuushäiriötä, vaan epävakaa persoona olen. Ei pelota.
Ei minulla ole mielenterveyden kanssa ongelmia, olen vain muuten tyhmä.
terve! Minä olen normaali. Kävelen seinistä kiinni tukea otaen ja toisinaan en kävele ollenkaan. onneksi olen normaali :D
Kerran sain esimakua mielenterveyshäiriöstä, kun lääkäri määräsi huimaukseeni ssrri lääkeettä ja huh hah hei, kun minua vietiin. Tuli niin levoton olo, että toivoin nahassani olevan vetoketjun, josta olisin voinut hypätä ulos. Jäätävä olo! Sietämätön. Ahdisti järkyttävästi ja paniikki päällä koko ajan, eikä mihinkään voinut keskittyä. Onneksi olo rauhottu iltaa kojden ja aamulla, kun otin uuden napin, sama meno alkoi taas ja seuraavana aamuna. Soitin lääkärille, ettei näitä voi syödä tai olen kohta piipaa autossa matkalla suljetulle.
Lääkäri meinas, että syödä van nyt ainaki se 3 kuukautta!!!! Söin vielä pari päivää ja sitte riitt. Olisin kohta hypännyt oikeasti katolta alas. onneksi loppu oireet, kuin seinään, kun lopetin lääkkeet. Huimaus jatkui.En tiedä mistä se johtuu.
Lääkärin odotustilassa oli muuten yksi mies. Voipuneennja väsyneen näköine. oli kuulemma saanut lääkettä kankkuun piikkinä, jonka oireena oli tullut kova paniikki ja levottomuus, Sanoi kävelleensä melkein yötä päivää monta viikkoa, muistaaksen pari kuukautta ja oli burn outissa koko äijä. Meinas, että oli pikkuse alakuloine ollut pitkään ja suostui piikkiin ja siitä riemu repesi ja koko äijä. Meinas, ettei voinu hetkeksikään pysähtyä ja nukku yössä joku 4 tuntia tujujen unilääkkeiden voimin ja taas mentii...
Itse joskus mietin itsemurhaa, kun tunsin itseni olemattomaksi epäonnistujaksi.