Murhemielellä luin uutisen syyrialais-suomalaisesta hyväntekijästä. Nyt hänet paljastetaan huijariksi ja salakuljettajaksi, ties miksi alamaailman hepuksi.
Eikö kukaan todellakaan voi pyyteettömästi auttaa hädänalaisia?
Kuinka usein onkaan kuultu, että kansalta perityt rahavarat ovat menneet välikäsien taskuihin ja jopa rikollisten käyttövaroiksi. Juuri oli alkuviikosta puhetta Sambian kehitysavusta, joka meni aivan väärään osoitteeseen.
Tuon tuostakin näitä kuulee.
Monet sanovat, etteivät avusta järjestöjen kautta, koska pelkäävät juuri näitä välikäsiä. Auttavat mieluummin uhrautuvaa ja uljasta miestä, joka henkensä uhalla käy sotaa käyvässä kotimaassa avustuksia jakamassa.
Saattaa olla, että huhu on virheellinen ja osoittautuu pahansuovaksi puheeksi, mutta luottamus on menetetty.
Yhä vaikeampaa on saada kerätyksi kolikoita mihinkään avustuskohteeseen. Ja kyllä sen ymmärtää.
Avustaja Syyriassa
10
<50
Vastaukset
Ei kukaan yksityinen ihminen pysty matkustelemaan jaauttamaanilmanrahaa.
Jotain on varmaan ilmennyt.
Jos tuollaistatyötä tekee, kyllä sitä pitäisi palkita. Turhaankin tuhlataan!!Kaveri oli jo pylväspyhimykseksi nostettu, ja romahdus on korkealta. Mikähän lienee hänen keräyksensä lopullinen tarkoitus ollut.
Mies saa nyt huomata, että tukea ei enää tule, ja sinisilmäinen suomalainen lakkaa olemasta sinisilmäinen. Mutta on pitkämuistinen.Hankala juttu. Väärinkäytöksiä enhyväksy, mutta onkosellaisesta vain epäily.
Lahjomaankin joutuu perille pääsemiseksi.
??- Minä.haluan.tietää
On todennettu. Etkö osaa lukea? Tuossa lienee viimeisin uutinen asiasta:
http://mvlehti.net/2016/10/25/kriminaali-rami-adham-jai-jalleen-kiinni-valehtelusta-khalid-sabhalla-on-kytkos-orpolapsiprojektiin/
Monta uutista rikostuomioluetteloineen on ollut jo ja lisää rikoksia paljastuu näköjään päivittäin.
Muuten, tiesitkö että Suomea johtaa mafia? Lue ja ymmärrä lukemasi:
http://magneettimedia.com/suomea-johtaa-mafia/
- Aamuherätys
Yhä uutta ilmenee tästä SDP:n "hyväntekijästä": http://mvlehti.net/2016/10/26/rami-adham-jai-kiinni-jalleen-petoksesta-kaytti-haavoittunutta-tyttoa-rahankerayshuijauksen-syottina/
Onkohan tämä päivän ainut uutinen tästä SDP:n julkusta?- Aamuherätys
PS. Kai luit ne lukijoitten kommentitkin siitä jutun alta? Taisi äsken olla tusinan verran. Ja uusia näkökohtia koko juttuun.
Maassa maan tavalla kuten sanottu. Tämän mainoksen perusteella voit päättää, lähdetkö sinne lomamatkallesi, vai tyydytkö edelleen Teneriffaan.
Mutta alkuperäinen murheeni kyllä koski sitä pettymyksen tunnetta jota varmaan monet suomalaiset tunsivat havaitessaan joutuneensa harhautetuksi. Voihan tietenkin olla, että ko. kaveri vie apua Aleppoon, kuten on sanonut, mutta mietiskelen vain, miten hän saa avustuksensa perille, jos matkanteko todella on niin hankalaa, kuin olemme kuulleet. Pehmolelut vievät paljon tilaa.
Keräyksiin osallistminen vähenee. Se pitäisi kaikkien käsittää. On raadollista, että äärimmäisessä hädässä olevien ihmisten nimissä kerätään omat taskut täyteen. Usein lahjoittajat ovat niitä. joilla on antaa muutama kolikko. Isot rahat eivät tämän tasoisiin keräyksiin eksy.
Avustaminen on jonkinlaista villiä länttä. Siihen ei ylety oikein mikään laki eikä asetus. Rahan kerääminen on säädelty ja sille on ohjeensa, mutta saadut rahat ovat sitten kerääjätahon vastuulla. Millaiset ohjeet on olemassa? Millaista kirjanpitoa vaaditaan?
Ja kuka vaatii, kun rahat saattavat levitä moneen maahan erilaisina avustuksina.- Harhaanjohdettu
Niinpä. Myönnän tulleeni harhaanjohdetuksi. Lahjoitin yhden omakotitalon hinnan Uuteen Lastensairaalaan. Sittemmin ilmeni, että kyseessä on suuren luokan huijaus. Jos nyt kuitenkin sairaala joskus valmistuu ja toimii niinkuin on uskoteltu, saattaa olla, että joku osa siitä meni tarpeeseenkin.
Karma hoitakoon huijarit. Ja se hoitaa! Muistan "liikaa" ja tiedän olevani täällä sovittamassa vanhoja virheitäni joista ei sen enempää.
Muuallekin olen pienempiä summia lahjoittanut hyväuskoisuuttani. Kaikki ne on menneet huijareille. Yksityisille ihmisille lahjoittamani rahat eivät ole olleet siunaukseksi, koska nämä ovat holtittomasti tuhlaamalla heti hävittäneet ne. Sitten kun oikea tarve esimerkiksi sairauden hoitoon on yllättänyt, ei rahaa ole ollutkaan. Ja taas kadehditaan "rikkaita". Sitä kun vain jotkut "on rikkaita" ihan vain luonnostaan vaikka yhtä tyhjästä tai vieläkin tyhjemmästä ollaan työelämä aloitettu. Tuo rikkaiksi kuviteltujen kadehtiminen ei riipu iästä muuten kuin että mitä vanhempi sitä kateellisempi.
Yksi järjestö on vielä testaamatta. Siihen muutaman kuukauden eläkkeeni aion vielä säästää ja katsoa miten käy. Itse en minimiä enempää tarvitse ja jos se ei riitä, muumioidun hiljaa yksikseni. Joku joskus löytää sitten.
Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Eikä annettu raha lompakossa.
Kuka aloitti sodat jälkeen toisen maalilman sodan--USA ja jatkuu.
Maassa maan tavalla toivon. Suomi on nuolia kaikessa samoin Ruotsi.
Paviaanit vain uskoo....- Huomasin
Taisi olla ainut järkevä kommentti xx9:ltä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1061590Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601062Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen711049- 153839
- 82752
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54719Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118646- 34644
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39640Ihan yleisesti
Mitä kautta sun pöksyihin pääsee? Pitääkö luvata kuut taivaalta vai riittääkö jokin muu arkisempi asia?42620