Lapsen vai vanhemman harrastus?

Erittäin hyvä aihe Venla! Omat lapseni eivät harrasta mutta olen sivusta seurannut tuttavaperheiden lasten harrastamista ja se vaikuttaa minusta juuri kuvailemaltasi touhulta. En kannata! Lapsen tai nuoren tulisi itse päättää mitä haluaa harrastaa ja jos ei enää kiinnosta, harkinnan jälkeen saisi lopettaa kokonaan. Kunpa vanhemmat tämän muistaisivat, eivätkä aina miettisi sitä "mitä lasten pitäisi tehdä" elämässä ja harrastukseen sijoitettuja rahoja. Kaikki eivät voi olla huippu-urheilijoita vaikka vanhemmat kuinka haluaisivat olla ylpeitä.

Onko harrastaminen tae lapsen menestymiselle tulevaisuuden työmarkkinoilla tai sosiaalisessa verkostoitumisessa?

Vanhempi voi ajatella harrastamattoman lapsen jäävän jostakin tärkeästä paitsi. Ovatko harrastukset sosiaalista valuuttaa lasten maailmassa? Onko harrastaminen tae lapsen menestymiselle tulevaisuuden työmarkkinoilla tai sosiaalisessa verkostoitumisessa?

Teini-ikäisen lapsen vanhemmat ajattelevat usein säännöllisen harrastuksen pelastavan lapsensa syrjäytymiseltä tai erilaisilta hölmöiltä kokeiluilta. Teinille on tärkeää tuntea kuuluvansa ryhmään ja päästä toteuttamaan itseään yhdessä muiden kanssa.

Vanhempien tulisi kunnioittaa myös lapsen mielipidettä harrastuksen suhteen. Kenen takia lapsi käy harrastuksessa? Vastaako lapsen harrastus sinun vai lapsesi tarpeisiin? Toteutatko kenties omaa unelmaasi lapsen kautta?

Harrastamisen pitäisi aina lähteä lapsen omasta kiinnostuksesta ja siitä, että tekeminen tuottaa hänelle iloa.
Harrastamisen pitäisi aina lähteä lapsen omasta kiinnostuksesta ja siitä, että tekeminen tuottaa hänelle iloa.Lapselle on hyvä tarjota mahdollisuutta kokeilla, pohtia ja valita harrastuksensa.

 Ei ole hyvä, jos harrastus vie liikaa aikaa, tai väsyttää lasta. Ja se, että harrastukseen kuuluu kilpailua, voi syödä lapsen itsetuntoa ja harrastamisen iloa. Harrastusyhteisöt eivät myöskään aina ole mitään idyllejä, vaan niissäkin voi tapahtua kiusaamista.

Harrastusten tarkoitus ole trimmata lasta tulevaisuutta varten, vaan tuottaa iloa, mielihyvää ja vaihtelua tässä ja nyt.

Ei ole hyvä, jos lapsi harrastaa vain miellyttääkseen vanhempiaan.Toisaalta, jos lasten harrastaminen alkaa tuntua vanhemmista minuuttiaikataulutetulta harrastusrallilta, on syytä pysähtyä ja ottaa maalaisjärki käyttöön.

Osa vanhemmista toteuttaa lasten kautta omia harrastushaaveitaan

Lapset ovat keskenään erilaisia. Joku ei kerta kaikkiaan innostu joukkueurheilusta tai lajista, jossa pitää kilpailla. Lasta pitää kuunnella ja hänen valintojaan tulee kunnioittaa.
Harrastus on tekemisen lisäksi myös kiinnostusta jotakin asiaa kohtaan.

Tilanteissa, joissa lapsi ei jostain syystä viihdy harrastuksessaan, on syytä palata alkuun ja muistella, miksi lapsi alun perin lähti harrastukseen mukaan.

Oliko idea alun alkaenkaan hänen, vai oliko kyse ehkä vanhemman halusta ja haaveista?

http://bit.ly/2eOE2wJ

Negatiivisuus luo tietynlaisen ilmapiirin ympärilleen. Ne, jotka pärjäävät, nousevat parempaan asemaan, kuuluvat porukkaan ja tietävät olevansa etuasemassa. Lapset kopioivat aikuisten negatiivista käytöstä ja alkavat huomaamatta kokeilla negatiivista käytöstä toisiin lapsiin ja harjoittelevat itsensä pönkittämistä toisten kustannuksella. Muodostuu sisäpiiri harrastuksen sisälle. Usein siihen porukkaan kuuluvat harrastuksessaan pärjäävien lisäksi valmentajien tai muiden toimihenkilöiden lapsia sekä joitakin muita ketkä sopeutuvat sisäpiirin hierarkiaan. Moni lopettaa harrastuksen negatiivisten aikuisten takia sekä negatiivisten joukkuetovereiden vuoksi. Monelle syntyy inho harrastusta kohtaan, vaikka toisenlaisessa valmennuksessa ja ilmapiirissä harrastuksesta olisi voinut tulla tärkeä osa elämää. Lopulta moni joukkue tai harjoitusrinki lopettaa toimintansa kun harrastajien määrä vähenee. Sisäpiiri ja negatiivisuus ei kantanutkaan voittoon asti.