Kummallista menoa Outokummussa..

Esa63

-- Hyväveli verkosto hoitaa homman alusta hamaan hautaan, väritön hajuton mauton johtaja saa jatkaa sisäänlämpiävällä paikkakunnalla. Kaikki virkanimitykset hoidetaan aina sisäisinä siirtoina joten eteenpäin ei millään osa-alueella kaupungissa pääse.
Kaikki pyörii 1960 luvun tyyliin 2010 luvulla...

""Outokummun väliaikainen kaupunginjohtaja Pekka Hyvönen voi kahdeksan vuoden jälkeen pudottaa virkanimikkeen edestä pois lyhenteen va., mikäli kaupunginhallitus ja -valtuusto hyväksyvät kaupungin uudet johtamisjärjestelyt.

Hyvönen valittiin hoitamaan kaupunginjohtajan tehtäviä määräaikaisesti loppuvuodesta 2008. Sittemmin järjestelyä on useampaan kertaan jatkettu muun muassa kuntaliitosneuvotteluiden takia. Nyt perusteita määräaikaisuudelle ei katsota enää olevan.

Hyvösen paikalle hallinto- ja talousjohtajan virkaan esitetään siirrettäväksi sote-tilaajajohtaja Päivi Lintumäki.

Teknisen johtajan virkanimike muuttuisi kaupunkirakennejohtajaksi. Outokummun teknisenä johtajana on toukokuusta lähtien toiminut Jarkko Karvonen. Sivistysjohtaja Jukka Oreniuksen virkanimike olisi jatkossa hyvinvointijohtaja.

Virkajärjestelyt liittyvät kaupungin organisaatiouudistukseen, jonka on määrä astua voimaan kesäkuun alusta 2017.

Outokummussa siirryttäisiin hallintomalliin, jossa on kaupunginvaltuuston ja -hallituksen lisäksi kaupungin palvelutoiminnassa kaksi lautakuntaa: hyvinvointilautakunta ja kaupunkirakennelautakunta. Kaupunginvaltuuston jäsenmäärä olisi edelleen 27.

Kaupunginhallitus käsittelee organisaatiouudistusta ja virkajärjestelyitä maanantaina."" Karjalainen 21.10.2016

4

2024

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 154

      Outokumpu on aina ollut paikkakuntien joukossa kummajainen, sisäsiittoinen aina johdosta alkaen. Seuraan useiden Pohjois-Karjalan kuntien menoa ja muualla virkoihin haetaan julkisilla hauilla väkeä ja näin ollen päättäjistä alaspäin säilyy raikkaus ja uusia tuulia siirtyy kunnalliselämään.

    • Maakuntamatkailija

      Outo paikka Outokumpu.. Kerran käynyt ja toista kertaa en mene, ihmiset nuivia luotaantyöntäviä ja se epäsiisteys joka huokuu joka puolella hylättyjen rikottujen rakennusten ym. muodossa...

      • Outokumpu_paras

        Trollolloolloloollolloooo......
        Minä taas asun täällä ja voin ihan hyvin, hyvien palvelujen äärellä!


      • Maakuntamatkailija
        Outokumpu_paras kirjoitti:

        Trollolloolloloollolloooo......
        Minä taas asun täällä ja voin ihan hyvin, hyvien palvelujen äärellä!

        Sinäkö myös kuulut siihen nuivaan kansanosaan Outokummussa ainakin viestisi perusteella ? Enpä uskoisi että sinulla olisi varaa kirjoitella paikkakuntalaisena tällaista soopaa, allekirjoitat juuri näin minun käyntini kokemukset Outokummusta todelliseksi.

        Hyvä siellä varmasti on elää, ruokaa saa marketeista ja asuntoja on vaikka muille jakaa. Paikkakunnalta puuttuu houkuttelevuus ja avoin ilmapiiri joka on muuttajien ja turistien mieleen...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5307
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      31
      3533
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      42
      2885
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      28
      2107
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      59
      1861
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1656
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1185
    Aihe