Tarkoitukseni ei ole suututtaa ketään.
Hämmästyttää vain kuinka paljon esimerkiksi tämän aamuinen kostea keli "vesikeli" lisäsi ruuhkia, ihmiset tuntuvat ajavan epävarmuudessa.
Olkaa toki varovaisia, mutta 20 min myöhemmin töissä sen takia että on vähän vesi sadetta
se on vähän turhaa eikö ?
Hämmästyttää vain kuinka paljon esimerkiksi tämän aamuinen kostea keli "vesikeli" lisäsi ruuhkia, ihmiset tuntuvat ajavan epävarmuudessa.
Olkaa toki varovaisia, mutta 20 min myöhemmin töissä sen takia että on vähän vesi sadetta
se on vähän turhaa eikö ?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Syy viestiini on se että olen lähes poikkeuksetta aina 15 min etuajassa työpaikallani, ja lähden hyvissä ajoin talvella ajamaan. Nyt myöhästyin 5 min, ilmeisesti pelkän sateen takia, ja tästä olen katkeroitunut ;)
Eikä ole ensimmäinen kerta, vaikka lähtisin entistä aikaisemmin, että heti kun on vähän loskaa tms työ matka pitkittyy suurinpirtein vuorokaudella :)
Ihmiset ajavat joskus liian varovaisesti.
Olen ajanut autoa 24 vuotta enkä periaatteessa vieläkään tiedä monelta minun täytyisi oikeastaan lähteä töihin että 99% varmuudella olisin siellä ajoissa, juuri näiden edellä mainittujen syiden takia. Ennen 7:30 en edes pääse sisään työpaikalleni, joten liian aikaisin en voi lähteä jos liikenne vetääkin hyvin. Ilman Webastoa tulee vilu, joutokäyntikin on periaatteessa kielletty ;)
Leikki leikkinä, liian pitkälle ei saa ajatella.
Nyt nukkumaan että pääsen ajoissa liikenteeseen koska huomenna on luultavasti pakkasta, joka tarkoittaa sitä että ajan 15km/h töihin keskellä jonoa ;)
Pääkaupunkiseudun ruuhkissa ajajista on ilmeisen suuri osa sellaista porukkaa, joka ajaa verrattain vähän päivittäisten työmatka/markettiajojensa lisäksi. Kyseinen väki harvoin 'pääsee' ajamaan esimerkiksi mutkikkaalla pikkutiellä jossa on kesät talvet esim. 80km/h rajoitus. Kyseiset pikku vesisadetta (räntäsateesta hui! puhumattakaan) pelkäävät autoilijat eivät ole 'koskaan' joutuneet ajamaan tieosuudella, jossa auton ajo-ominaisuudet tulevat vähäisimmässäkään määrin esiin. Nämä ihmiset eivät ole kokeneet (kehossa tuntuvia) sivuttaisia kiihtyvyyksiä yli 40km/h.n nopeuksissa. Näinollen heillä ei juurikaan ole käsitystä siitä, miten keliolosuhteet OIKEASTI vaikuttavat auton käyttäytymiseen: jarrutusmatkoihin, luiston raja-arvoihin jne. Heidän ei myöskään ole koskaan ollut pakko ajaa pitkiä matkoja 'huonossa' kelissä, joten kuljettajan reaktiot kelin heikkenemiseen (tai ylipäätään muuttumiseen) ovat helposti ylisuuria tai vaihtoehtoisesti niihin ei osata reagoida lainkaan -> ensimmäisessä mutkassa ojaan. Toisaalta suolauksella onkin varmistettu se, ettei liukkauteen täkäläiset pääse juuri totuttelemaankaan.. ennenkuin suolaus syystä tai toisesta on jäänyt tekemättä/keli muuten muuttuu liukkaaksi...nämä päivät sitten löytyykin lööppejä lukemalla.
Väittäisin, ja lienee selvääkin, että pääkaupunkiseudulla asuvista (kuulun itsekin tähän porukkaan) löytyy keskimäärin Suomen huonoiten auton käsittelyn maantienopeuksissa/vaihtelevissa keliolosuhteissa hallitseva porukka.
Alleviivaan kirjoituksesi kokonaisuudessaan. Näinhän se juuri on; Ajetaan autolla, kuin se olisi kansalaisoikeus, eikä hankita siitä oikeuttavaa pätevyyttä (autokoulu, (kuin ei mikään koulu), opeta ajamaan, (elämää), vaan se pitää itse hankkia/oppia, jos ei muuten niin kantapään kautta.
Ne jotka haluavat vain omistaa auton kulkeakseen "paikasta a paikkaan b" vaarantavat toisten, oikeitten autoilijoiden, turvallisuuden toteuttaessaan tätä haluaan.
Ehdotankin, että kaikille määrätään pakolliseksi omalla tai lainatulla autolla pieni erikoiskoe, vaikka Västilän EK (n.17km), aikarajaksi, ei mahdoton, 20min, niin johan alkaa jyvät erottuun (a)kanoista.
Opi tuntemaan oma ajoneuvosi, sitten vasta itsesi.
Taas saan kuulla pottuilua, mutta väärin käytetyt sumuvalot haittaavat ympäristön havainnointia muutoinkin mustalla ja märällä tiellä...
Ja mussuttajille tiedoksi, etten paljon hidastele, satoi tai paistoi, ärsyttää vaan.
Tänäkin aamuna joku tollo ajoi perässäni sumuvalot päällä ja se todellakin häikäisee! Näin päästiin taas asiaan... latasin takasumarini päälle ja ajoin suoranaisesti karkuun sitä toista tolloa... eikö ihmiset osaa ajatella mitään.
Testasin taas illalla, kuinka sumarit esim auttavat pimeällä tiellä... ei paskaakaan...
Herätkää kaikki...
Putsatkaa lasinpyyhkijänne, vaihtakaa naarmuuntuneet tuulilasinne jne...
Isä-autoilijan kanssa olen samaa mieltä autoilijoiden kyvystä selvityä erilaisista olsuhteista... hohhoijaa
tarkoitin toisella tollolla jutussani siis itseäni, jos joku ei jne...
Että sateella autoilijoita kasvaa, kuin sieniä. Elikkäs miun mielestä moni, joka normaalikelillä jättää auton kotiin ja vaikkapa pyöräilee onkin sateella autoineen liikkeellä. Sateella jonot venyvät, koska turvavälit kasvaa, ainakin pitäisi kasvaa. Kaistan vaihdot vaikeutuva, koska näkyvyys on heikko ja niin paljon vilkkuvammaisia likkeellä (ne kokemattomat).
Tietysti nopeus laskee kun keli heikentyy, ja niin pitääkin. Itse ajan yleensä reippaanlaisesti, mutta tottakai vähennän nopeutta kun keli on heikompi.
Pääkaupunkiseudulla ruuhkaa tälläisissä oloissa ainakin kehäteillä pahentavat ns. sadekelinkuskit, joiden pitää jopa ajaa hieman normaalia suuremmalla nopeudella vain näytääkseen 'ajotaitoaan' tai eriomaista premiun autoa, joka kuleen huonossakin kelissä vähintää yhtä hyvää vauhtia kuin hyvissä oloissa. Tämä aiheuttaa vain lisää haitariliikettä ja suuria suhteellisia nopeuseroja, jotka ovat myrkkyä sujuvuudelle. Ja tietysti aremmat ajavat tästä syystä vielä hiljempaa, jotta pystyisivät väistämään näitä poukkoulijoita. Paras kaistanvaihtohjen määrä, minkä olen laskenut aamulla Keilaniemestä Tuusulantielle, on tällä hetkellä 28. Kaiken tuon uurastuksen jälkeen kaveri oli edennyt peräti neljä auton mittaa....
Ja koska em. ajotapa lisää kolarin riskiä, tuo riski tuppaa ajanmittaan myös totetumaan, uhri ei vain välttämättä ole tämä poukkoilija vaan jonossa ajava kolmas neljäs auto tästä taaksepäin. Viime viikolla kovien sateiden jälkeen kehän pientareet näyttivät hetkittäin samalta kuin taanoin Moskovassa niiden ollessa täynnä ruttuisa autoja. Niin ja tuollaisen kolarin sattuessa liikennehän seisoo sitten molempiin suuntiin - toiseen syystä ja toiseen pällistelijöiden vuoksi.
No sanoihan Ensio Itkonenkin että ei ajeta sataa jos sataa. Mutta ei kai se tarkoita että pitää ajaa 30km/h? Itse asiassa tämän nykyliikenteen ja siihen osallistuvien ajotaidot on sitä luokkaa että 30km/h olisi ainoa oikea rajoitus kaikille teille koko Suomessa! Sitten riittää kapasitteetti pääkopassa muuhunkin lasittuneeseen katseeheen ja kaasun pohjaan painamiseen.