KESKUSTALLA TAPPOVAUHTI !

KOHTANYKÄSTÄÄN

Kannatusero seuraavaan puolueeseen eli keskustaan on toki hiuksenhieno eli lähinnä symbolinen. Keskustan suosio pysyi ennallaan eli 20,9 prosentissa. Myös kolmanneksi tulleen kokoomuksen kannatus oli liki sama kuin viimeksi eli 17,7 prosenttia. Kolmeen hallituspuolueeseen luottaa nyt hieman alle puolet kansasta eli 48,3 prosenttia.

19

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tärkeintäon

      ettei demut juhli !

    • kepupettääaina

      Kyähän tää viides avaus samasta pitää vielä nostaa esiin kepulaisena tyhmyytenä, mutta siinä on asiaakin, jota lainaan:

      "Kolmeen hallituspuolueeseen luottaa nyt hieman alle puolet kansasta eli 48,3 prosenttia."

      Eli on tullut vahingossa laskettua kerralla kaikki politiikasta mitään ymmärtämättömät suomalaiset, ne juuri jotka noita kolmea suurta puoluetta äänestävät, ovat aivan pihalla politiikasta 48,3 prosenttia, iso luku, voisi jopa tyhmiksi heitä sanoa, koska eivät millään opi edellisistä äänestyksistä ja niiden seurauksista vaan toistavat saman virheen aina.

      • kruiiik

        Joo, ja huutaakin peelon tavoin otsikossa isoilla kirjamilla, osa suomalaisista vain nyt vaikuttaa ja ilmeisesti onkin hieman yksinkertaisia joille kukaan ei ole opettanut edes käytöstapoja, vaan ne vaikuttaisivat opitun jossain sikalan huutokilpailuissa.


      • JONYTON
        kruiiik kirjoitti:

        Joo, ja huutaakin peelon tavoin otsikossa isoilla kirjamilla, osa suomalaisista vain nyt vaikuttaa ja ilmeisesti onkin hieman yksinkertaisia joille kukaan ei ole opettanut edes käytöstapoja, vaan ne vaikuttaisivat opitun jossain sikalan huutokilpailuissa.

        HEITÄ HOMO VOLTTI


      • M_O_T
        JONYTON kirjoitti:

        HEITÄ HOMO VOLTTI

        Tulipa tuokin todistettua.

        osa suomalaisista vain nyt vaikuttaa ja ilmeisesti onkin hieman yksinkertaisia joille kukaan ei ole opettanut edes käytöstapoja, vaan ne vaikuttaisivat opitun jossain sikalan huutokilpailuissa.


      • Sinä_oletkin
        M_O_T kirjoitti:

        Tulipa tuokin todistettua.

        osa suomalaisista vain nyt vaikuttaa ja ilmeisesti onkin hieman yksinkertaisia joille kukaan ei ole opettanut edes käytöstapoja, vaan ne vaikuttaisivat opitun jossain sikalan huutokilpailuissa.

        näköjään käynyt kultivoituneen käytöksen kultaisen kurssin.

        Mistä näitä tulonsiirtoelättejä lappaa solkenaan. Vitustako ??


      • Sinä_oletkin kirjoitti:

        näköjään käynyt kultivoituneen käytöksen kultaisen kurssin.

        Mistä näitä tulonsiirtoelättejä lappaa solkenaan. Vitustako ??

        Viime kädessä sieltä. Joka tapauksessa huutaminen netissä on vähän passee.


    • MitäMääSanosin

      Otsikointi on vaikea laji.

      • TARKOITTAA

        KIRISTETÄÄN VAUHTIA JA NYKÄSTÄÄN, KILPAILIJAT KYPSYY


      • Hohhoijakkaa

        "Aloittelevia internetin käyttäjiä saatetaan leimata peeloiksi, sillä he eivät aina osaa noudattaa netikettiä, vaan muun muassa... kirjoittavat kaiken isoilla kirjaimilla..."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Peelo

        "väittämän mukaan peelo tulee vanhemmasta, tyhmää tarkoittavasta slangisanasta, joka pohjautuu romanikielen siitintä tarkoittavaan sanaan."


      • ÄLÄKUULEALA
        Hohhoijakkaa kirjoitti:

        "Aloittelevia internetin käyttäjiä saatetaan leimata peeloiksi, sillä he eivät aina osaa noudattaa netikettiä, vaan muun muassa... kirjoittavat kaiken isoilla kirjaimilla..."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Peelo

        "väittämän mukaan peelo tulee vanhemmasta, tyhmää tarkoittavasta slangisanasta, joka pohjautuu romanikielen siitintä tarkoittavaan sanaan."

        KAIKKI TUET JULKISEKSI
        MITÄ....,,,...

        NIITÄ PIMITETÄÄN ONKO NIISSÄ JOTAIN SALATTAVAA....,,,,.....


    • Kau-Ke-

      On se hienoa kun kolmessa hallitus puolueesssa. On saman verran kannattajia, kuin kuudessa oppositio puolueessa yhteensä. Miten erimielisiä tuo oppositio onkaan.
      Kun on vihreetä, ruotsalaista, kristillistä, vasuria, kommunistia. Mikäs se olikaan se kuudes, vai muistanko väärin, oliko niitä vain viisi.
      Joku pieni mitätön se piti olla, täytyy ottaa muistipilleri, ei tuu muuten mieleen.
      No sehän olise tuleva Antti Lidmannin puolue, oliko se joku PDS vai DSP vai SDP.
      Joku noista se oli.

      Kun SAK laitetaan järjestykseen, ja Lindmanista puheenjohtaja. Niin sossuilla saattaa olla sen jälkeen jopa mahdollisuus hallitukseenkin.

      • Ajatteleppa_ite

        Kunhan tämä Vantaan lahja maailmalle Kimmo Kiljunen päräyttää mahtavan indeksinkorotus aloitteensa puoluekokouksessa saadaan koko demarisakki hajalle perusteellisesti.


      • Kau-Ke-

        Niin kauan kun Ay jyrät on sosialistien johdossa. He eivät pääse mihinkään hallituksiin, tuo on täysin selvää ja päätetty muissa puolueissa.
        Mutta jos Antti Lindman astuu remmiin, niin saattaa hallitus ovet, ainakin hiukan raottua.
        Sillä ammattiyhdistys jyrät, eivät koskaan jyrää enää hallituksien peltoja, onko selvä..


      • Tämäolihyvä

        ja äänestäjät on samaa mieltä..


      • Hyvä Veli. Ei tule Lindtmanista SDP:n puheenjohtajaa. Sen sijaan muodostetaan uusi Suvi-Anne Siimeksen tai Risto E.J.n vetämä puolue nimeltään Suomen Demokraatit. Siellä olisi tilaa myös kaupunkikeskustalaisille. Itse tyydyn johonkin näkymättömään taustapirun rooliin. Kun en tykkää esilläolosta.
        Muistakaa muuten ne talvirenkaat. Ettei sitten tarvi lukea kuinka Kehä-1:llä oli ajettu räntäsateessa 120 Km/h kesärenkailla edellämenevän peräkontissa kiinni.


      • suomen_satu_setä
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Hyvä Veli. Ei tule Lindtmanista SDP:n puheenjohtajaa. Sen sijaan muodostetaan uusi Suvi-Anne Siimeksen tai Risto E.J.n vetämä puolue nimeltään Suomen Demokraatit. Siellä olisi tilaa myös kaupunkikeskustalaisille. Itse tyydyn johonkin näkymättömään taustapirun rooliin. Kun en tykkää esilläolosta.
        Muistakaa muuten ne talvirenkaat. Ettei sitten tarvi lukea kuinka Kehä-1:llä oli ajettu räntäsateessa 120 Km/h kesärenkailla edellämenevän peräkontissa kiinni.

        hehehheeh kumpikaan noista nimeämistäsi ei ole palamassa politiikkaan


      • suomen_satu_setä kirjoitti:

        hehehheeh kumpikaan noista nimeämistäsi ei ole palamassa politiikkaan

        Mia Petra Kumpula-Natria on myös kysytty.


      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Mia Petra Kumpula-Natria on myös kysytty.

        Kerätkää ihmeessä nuo toivottamat peelot omaan puolueeseenne, myös Urpilainen ja Jaakonsaari, niin demarien älykkyys kasvaa ja kannatus myös.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      238
      3609
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      62
      3298
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      89
      2797
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      41
      2605
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      96
      2294
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      31
      1986
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      91
      1971
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      41
      1854
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      103
      1775
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1103
    Aihe