Näitähän sattuu

"Paikallinen keskustavaikuttaja puhalsi poliisin tehovalvontaratsiassa yli törkeän rattijuopumusrajan. Selitykseksi kyseinen kunnallispoliitikko kertoi velvollisuudentuntonsa, jonka vuoksi hän katsoi, ettei voi laiminlyödä kaupunginvaltuuston kokousta"
1854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Velvollisuudentuntoinen kepupoliitikko ja jopa niin, että katsoi velvollisuudeksi ajaa kännissä kokoukseen?? Tuo pitää ehdottomasti palkita kepun kunniajäsenyydellä tai valiokuntapaikalla.

Äänestä

Kuinkas sitä nyt noin, pääsi käymään ja vielä toiseen kertaan, olisiko kyseessä jonkin asteen alkoholiongelmainen.

Äänestä
  • Eiks se oo synonyymi palstakepulaisen kanssa?

    Äänestä

  • Oli avauksen teksti lainaus jostain uutisesta tai omasta päästä keksittyä, niin eihän siinä mistään toisesta kerrasta puhuttu.

    Äänestä

  • Mikä_toinen_kerta kirjoitti:

    Oli avauksen teksti lainaus jostain uutisesta tai omasta päästä keksittyä, niin eihän siinä mistään toisesta kerrasta puhuttu.

    Toisessa ketjussa kerrotaan jo toisesta tapauksesta (totta kai täällä tehdään yhdesta asiasta monta avausta kuten kunnon peelopalstalla kuuluukiin), juttu on ehtinyt jo Wikipediaankin

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14533056/kepuvaikuttaja-karahti-rattijuoppoudesta!

    Suoralinkki ei yleensä suomi24:ssä toimi jos otsikossa on huutomerkki perässä.

    "Pirttikoski on jäänyt kahdesti kiinni rattijuopumuksesta, maaliskuussa 2013 ja lokakuussa 2016. Vuoden 2016 rattijuopomus oli törkeä."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Seppo_Pirttikoski

    Äänestä

  • wiki.tietää kirjoitti:

    Mutta tätä avaustahan ei tehty Ilmajoen kunnanjohtajasta, joka on virkamies ja kuntansa perustella myös maalainen, vaan jostain kaupunginvaltuutetusta, jolla oli kiire kaupunginvaltuuston kokoukseen, mistä syystä hän oli luottamusmies eikä virkamies ja kaupunginvaltuuston perusteella myös kaupunkilainen.

    Samasta siinä kyse on.

    Niin. Ei Ilmajoen kunnanpamppu varmaan ainoa ole tuota lajia.

    Äänestä

  • noitahan.riittää kirjoitti:

    Niin. Ei Ilmajoen kunnanpamppu varmaan ainoa ole tuota lajia.

    Jos rattikänni kuuluu kepuvaatimuksiin?

    Äänestä

Turmiola Tommi nyt itse toistaa omaa aloitustaan taukoamatta.

Äänestä

Tommille 1-kapi siitä.
1.kapi vastaa, kun osaa ajaa polkupyörällä.

Äänestä
  • Tossa kommentissa ei ollut mitään järkeä, taidettu kopioida jostain mielisairaalan vessanseinästä koko onnittelukommentti.

    Äänestä

  • Toivottavasti kyseinen kepulainen vastaa tekemisistään ja lopettaa hölmöilynsä.
    Kaksi kertaa kiinni, montako kertaa ei?

    Äänestä

  • Vastuukysymyksistä kirjoitti:

    Toivottavasti kyseinen kepulainen vastaa tekemisistään ja lopettaa hölmöilynsä.
    Kaksi kertaa kiinni, montako kertaa ei?

    Hyvä kysymys, onko ajellut maistissa päivät päästään...

    Äänestä

  • sietääselvittää kirjoitti:

    Hyvä kysymys, onko ajellut maistissa päivät päästään...

    Mutta kun keskustavaikuttaja ajelee hieman ottaneenakin. Kymmenen kertaa paremmin, kuin sossu-komukat, jatkuva lapsivesi päässään. Mihin saatais nuo puolimiljoonaa törtöiliää, tuolta tienpäältä, Romuautoineen..

    Äänestä

  • Soosoososiaalistit kirjoitti:

    "Mutta kun keskustavaikuttaja ajelee hieman ottaneenakin."

    No, sitä en kiistä.

    "Kymmenen kertaa paremmin, kuin sossu-komukat, jatkuva lapsivesi päässään."

    En kiistä sitäkään, kun en ole asiaan tarkemmin perehtynyt.
    Sinulla on varmaan tarkempaakin tutkimustietoa aiheesta, jonka kautta voisin perehtyä siihen, kuinka puoluetausta vaikuttaa ajosuorituksiin humalassa?

    Lapsivesistä tuli mieleen tällainen, kohta 11minuuttia, 35 sekuntia.
    https://www.youtube.com/watch?v=VDcHbudp_0Y

    Äänestä

  • Soosoososiaalistit kirjoitti:

    Mutta kun keskustavaikuttaja ajelee hieman ottaneenakin. Kymmenen kertaa paremmin, kuin sossu-komukat, jatkuva lapsivesi päässään. Mihin saatais nuo puolimiljoonaa törtöiliää, tuolta tienpäältä, Romuautoineen..

    Hauskoja kirjoitusvirheitä, mutta kirjoittaja onkin kaikille tuttu... :D

    Äänestä

  • oli.typerä kirjoitti:

    Tossa kommentissa ei ollut mitään järkeä, taidettu kopioida jostain mielisairaalan vessanseinästä koko onnittelukommentti.

    Useimmat palstan kommentit, varsinkin kepulaisten vaikuttavat siltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eivoiollatottavaivoiko kirjoitti:

"Paikallinen keskustavaikuttaja puhalsi poliisin tehovalvontaratsiassa yli törkeän rattijuopumusrajan. Selitykseksi kyseinen kunnallispoliitikko kertoi velvollisuudentuntonsa, jonka vuoksi hän katsoi, ettei voi laiminlyödä kaupunginvaltuuston kokousta"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu