Olin tilaisuudessa mukana, seurasin tätä palstaa ja keräsin Teidän argumentointianne Puolangasta ja puolankalaisista. Me olemme mielestänne:
-järjettömiä,asiattomia, pellemäisiä, moukkamaisia,apinan ja aasin älykkyystasolla, tolloja, tyhmiä, sukurutsaisia, nynnysakkia, vanhoja pieruja, huoria, änkyttäjiä, älykääpiöitä, raukkoja, haudasta nostettuja, sivistymättömiä, joutavuuksia, idiotteja, kunnanpellejä ja paskanpuhujia. Lisäksi toivotetaan osaa väestöstä wittuun, kokous oli silmänlumetta,poliisikin valehteli,järjestäjät munasivat,kaikki salissa olevat tulevat raiskatuiksi, hävettäs olla puolankalainen ja kehotetaan juoksemaan lipputangon ympäri ja potkimaan itseämme perseeseen. Mikähän lippu lie salossa? Tämä kaikki parin vuorokauden sisällä ja paljon muuta härskiä herjaa. Mukavaahan se, että Turkua, Tamperetta, Kajaania ja Sotkamoa myöten ollaan kiinnostuneita kuntamme omista asioista. Pari aspektia asiasta:
Mahdolliset tänne tulevat pakolaiset ovat kiintiöpakolaisia tai Maahanmuuttoviraston myllyn läpi kulkeneita oleskeluluvan saaneita.
Jossakin päin Suomea asutettavia joka tapauksessa
Pieni paikkakunta sopiva sodan kauhut kokeneille perheille
Inhimillisyyttä tarvitaan
Miksi suunnaton viha, aggressivisuus ja provosointi?
Hyvää ja rauhallista syksyä!
-järjettömiä,asiattomia, pellemäisiä, moukkamaisia,apinan ja aasin älykkyystasolla, tolloja, tyhmiä, sukurutsaisia, nynnysakkia, vanhoja pieruja, huoria, änkyttäjiä, älykääpiöitä, raukkoja, haudasta nostettuja, sivistymättömiä, joutavuuksia, idiotteja, kunnanpellejä ja paskanpuhujia. Lisäksi toivotetaan osaa väestöstä wittuun, kokous oli silmänlumetta,poliisikin valehteli,järjestäjät munasivat,kaikki salissa olevat tulevat raiskatuiksi, hävettäs olla puolankalainen ja kehotetaan juoksemaan lipputangon ympäri ja potkimaan itseämme perseeseen. Mikähän lippu lie salossa? Tämä kaikki parin vuorokauden sisällä ja paljon muuta härskiä herjaa. Mukavaahan se, että Turkua, Tamperetta, Kajaania ja Sotkamoa myöten ollaan kiinnostuneita kuntamme omista asioista. Pari aspektia asiasta:
Mahdolliset tänne tulevat pakolaiset ovat kiintiöpakolaisia tai Maahanmuuttoviraston myllyn läpi kulkeneita oleskeluluvan saaneita.
Jossakin päin Suomea asutettavia joka tapauksessa
Pieni paikkakunta sopiva sodan kauhut kokeneille perheille
Inhimillisyyttä tarvitaan
Miksi suunnaton viha, aggressivisuus ja provosointi?
Hyvää ja rauhallista syksyä!
Vastaukset 43
Vanhimmat
"Pieni paikkakunta sopiva sodan kauhut kokeneille perheille."
Kuinka voit tietää, että tänne mahdollisesti tulevat pakolaiset ovat juuri perheitä? Kun ei tulijoista tunnu olevan tietoa päättäjilläkään. Tai, jos on, sitä he eivät ole julkisesti kertoneet.
"Maahanmuuttoviraston myllyn" läpi oli nekin kaksi teurastajaa käynyt, jotka teurastivat raaásti Aaro Mikkosen Otanmäellä.
Mistäpä tekään tiedätte...
Vastaanottokeskuksissa pyörivät ei-oleskelulupaa saaneet. Varmaan, jos Venäjän Karjalasta alkaisi tulla nyt pakolaisia, tyrmäysisku olis teiltä sama. Vaikka olisivat suomenkielisiä. Ihme ras..sautujie.
Aaro kaet oli ihan hengissä torstai-iltana Puolangalla pakolaiskokouksessa...
Matujen teurastuksen kohde oli Arto Mikkonen. Korjataan nimi virhe. Ei siis paikallinen tekouskonhörhö Aaro Mikkonen.
iRakkeja teille tulee. Pyöräteille väijymään tyttöjä. Kuten muissakin kunnissa.
Kempeleen alikulkusillan tapausta muistellen...
Ei tule perheitä Puolangalle vaan ihka aitoja sekopää miehiä. Jos satutte saamaan täysosuman eli eritrealaisia niin voitte laskea tunneissa milloin ensimmäinen "kulttuurinen rikastuminen" tapahtuu jollekkin kylän tytölle/naiselle. Niitä on viimeviikkoina tullut satoja (migrin tilastot) joten päävoiton mahdollisuus on olemassa...
Hauskaa joulua myös aloittajalle! Muistakaahan kutoa sukkia ja paistaa pullaa "sotaa ja vainoa" paenneille.
Kyllä Tuulikki varmaan sukkia kutoo ja pullat paistaa.Antaa varmaan hiihto-opetustakin. Kirkossa/rauhayhdistyksellä on kova kolehtin keruu että saadaan lisää rahaa näiden matujen elättämiseen.Vaan eipä niistä taida paljoo kertyä.... En ymmärrä mistä niille raha tulee elättämiseen koska korvaus on valtiolta on vain 2300€ vuodessa. Voisko joku viisaampi kertoa?
Puolangalla taitaa asua Orpon eukko tai ainakin sukulaisensa, koska on sieltä kotoisin. Orpoilla on kesäpaikka.
Sipilä myös kotoisin Puolangalta, vaimonsa Kempeleellä.
Eli nyt ymmärretään, miksi Orpo ei sisäministerinä estänyt matulaumaa Torniosta . Koska eukkonsa sanoi, että kaikki päästettäköön vaan, bisnekset siitä hyötyy.
Sipilän eukko taas neuvoi Sipilää, että "Anna talo niille!" Irakia myöten hurrattiin ja lisää alkoi sieltä tulla. Tai Ruotsistahan ne tuli, kun siellä odottelivat valmiina Orpon ja Haglundin vihreää valoa. Ruotsin Löfven sopi Rkp:n kanssa, että nyt saa alkaa laittaa tulemana. Imaamit Ruotsissa järjestivät kuljetuksen.
Puolankalaiset on rahanahneita kuten kepulaiset ja lestat yleensä. Etelänrahat varsinkin pitäisi saada heidän.
Missä on teidän isänmaallisuus? Sitä ei ole. Muslimeille olette valmiit antamaan tyttärenne, poikanne ja rahanne.
Luuletteko että irakilaiset kääntyvät lestadiolaisiksi? No eivät käänny. Te olette heidän silmissään vääräuskoisia huoria, joita saa huijata, raiskata ja tappaa.
menkääpä kirjastoon ja lukekaa Koraania. Sieltä selviää, miten teille käy.
Ja sanokaa jo ihmeessä vanhuksille, että ovet lukkoon, aina.
Ei tarvii ennää ihmetellä, miksi sottie käyvään, vaikka johtajiksi valitaan viisaimpia ihmisiä. Perussakikin on näin sotaisaa; jopa Suomessa...
Täytyyhän syrjäisessä kunnassa -Puolangalla olla rukoushuone eli moskeija arvon mulimeille. Sellainen löytyy suomihuorien rakentama ns. sienitehdas, joka teki kunnan verovaroilla pönkityksestä huolimatta konkan. Sinne sopii polvistumaan Mekkaa kohti ja anomaan Allahilta paratiisipaikkaa ja kahtakymmentä neitsyttä siellä.
Kunnanjohtaja kovasti kailotti, että "Edustuksellinen demokratia!, Edustuksellinen demokratia!"
Eikö hän ymmärrä, että "etelämiesten" rahojen ottaminen on kuin kusisi pakkasella lahkeeseen, ei se kauan lämmitä.
Kun muslimeja on tarpeeksi, hepä täyttävät paikat valtuustoissa. Eduskunnassa niitä jo on! On nasimaa ja mitä lie.
Ja mitä siitä seuraa? He ottavat vallan, äänestävät vauhdikkaasti kristityt kumoon. Kristittyjen rahat pois, ja henki pois, jos ei heidän sharialakiaan noudata.
Muslimit nimittäin eivät tunnusta Suomen lakia, johon te lestadiolaisetkin nojaatte, Raamatun käskyn mukaan. Muslimeille vain Sharialaki on oikea laki, muita ei muslimin tarvitse noudattaa koskaan. Ja sharialaki se vasta kauhea laki on.
Ja väliaikana, ennenkuin he ovat saaneet enemmistön Suomen paikkakunnilla, he käyttävät tagyaaa, eli valehtelua, joka sallitaan muslimeille koraanissa. Muslimi saa imaamien ohjeiden mukaan valehdella suut silmät täyteen kristityille, jos se muslimia hyödyttää.
Näittekö mitä se Rami teki?
Laittakaa nyt ne kunnan pöljät johtajat kuriin, ennenkuin ne pilaavat koko teidän kotiseutunne.
Vaatikaa ehdottomasti, että kuntavaalien yli pitää päätökset siirtää, ensi alkuun.
Vaan kyllä se teidän johtajanne muisti joka välissä mainita, että hänellä on yli kolmekymmentä pitkä. ...ja saipahan myös annetuksi Tiinalle puhelinnumeronsakin.
Unohti tuoda esille, kuinka värikäs virkaura oli Askolassa.
Puolanka pitää liittää Kajaaniin.
Puolangan kunnanjohto osoitti olevansa aivan kyvytöntä sakkia. Hullun hommaa pitää omaa kunnanjohtajaa tuollaisella porukalla.
Kunnanjohtajan pitäisi itse ymmärtää erota.
Pikkujättiläinen juoksee ihan kohta eläkkeelle. Ei hän jää kärsimään muslimien aiheuttamasta harmista. Muuttaa toiseen kuntaa, missä ei näitä kultamunia asu.
Ei näin pikkukunta kyllä tarvi kunnanjohtajaa, saisivat liittää nämä kaikki alle 10 000 asukkaan kunnat yhteen, missähän lie kirjoilla tämä kunnanpamppu. Maksaako veronsa jonnekkin muualle.... onhan täällä paljon muitakin hyvtuloisia jotka palkkansa täällä ansaitsee ja verot maksaa muualle. Saisivat tuotakin lakipykälää muuttaa...
Lyäkkä kyynärpää kive, kyl siit tokene. Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Aloittajalle:
Kaikilla suomalaisilla on oikeus sanoa mielipiteensä Puolangan asioihin, koska Puolanka aikoo ottaa verovaroja, joita kaikki suomalaiset maksavat.
Kukaan ei siis ole "vieras" keskustelemaan Puolangan asioista.
Vieraallapa tarkoitin kyläilemään tulevia. Sanoitte tosiaan mielipiteenne ja keskustelitte. Kokosin teemanne aloitukseen...
Miksi suunnaton viha, aggressivisuus ja provosointi?
https://www.youtube.com/v/watch?v=5S8zLG0Pbrg
Niin miksi?
Kaippa sinäkin tajuat ennenpitkään.....
Menee hetki ennekuin alkaa näkyä......
https://www.youtube.com/v/watch?v=5S8zLG0Pbrg
Kunnanvaltuutettu Unto Sirkeisellä on tyttären tyttäriä oikein useampia. Juuri sen ikäisiä, joista nämä mohammedit kiinnostuneita. Ellei tytöille kelpaa, silloin maataan väkisin. Mummot ei mohammedeille kelpaa.
Alaikäiset tytöt ja pojat kelpaa seksiobjekteiksi, mutta mummoilta viedään rahat ja heitä pilkataan, kun menevät tiellä ohi.
Näin tapahtuu kaikilla paikkakunnilla, missä matuja on. Omalla kielellään matut pilkkaavat myös varsinkin vammaisia ja lihavia. Ottavat valokuvia sekä tytöistä, pojista että vammaisista ja vanhuksista ja näyttävät kännyköistään niitä toisilleen vastaanottokeskuksissa ja nauravat ja pilkkaavat. Lähettävät kuvia kotimaihinsa ja siellä nauretaan suomalaisia.
Eihän tuo eroa suomalaisten käytöksestä mitään. Suomalaiset kuvaavat heitä ja naureskelevat. mm. pS nuorten puheenjohtaja tynkkynen ja nuo kommentoijat noilla de Wit-sivuilla ja muuilla vastaavilla. He pilkkaavat naisia, lapsia, heidän vaatetustaan, he pilkkaavat miehiä, heidän pituuttaan, kampauksia, ihon väriä. Samat pilkkkaajat pilkkaavat myös suomalaisia naisia, he ovat huoria ja lihavia ja tyhmiä, eikös se muuankin pitkä ja tumma luuviulu siellä huutanut: suomalaisnaiset ovat huoria, ja sitten kehdataan vielä tyrkyttää jotain liittymislappua heidän porukkaansa.
Pitää näköjään heti klikata valkoista ruutua niin alkaa näkyä
Menee hetki ennekuin alkaa näkyä......
https://www.youtube.com/v/watch?v=5S8zLG0Pbrg
Mitäs sanotte??????
Koko Suomen asioistahan tässä on kyse, koska Puolanka ottaa verorahaa matujen elättämiseen.
Jos ei Puolangalla, kiintiöpakolaiset menevät jonnekin muualle. Aivot käyttöön, jos niitä on . Verorahat menee jonnekin muualle, jossain muualla kaupat saavat uusia asiakkaita jne.
Se olis tosi hyvä että mener muualle raiskaamaan ja näpistelemään kauppiailta.
Puolanka lähtee nyt uuteen nousuun. Nuoria aktiivisia ihmisiä tulee! Saadaan uutta geeniperimää. Monikultturisuus tuo Puolangalle pelkkää hyvää! Älkää olko noin negatiivisiä. Minä ainakin odotan innolla, kun sotaa paossa olevat ihmiset tulevat. Alamme rakentaa uutta parempaa Puolankaa! Tämä on Puolangan pelastus!!
Vaalityö kannattaakin aloittaa hyvissä ajoin. Kuka luottaa päättäjiin enää torstaisen esityksen jälkeen?
Kyllä se Puolanka nyt NOUSEE, Sipiläkin meinas laittaa Suomen nousuun vaan alkoi pelkkä alamäki....
Nostellaan ylös, että muutkin näkevät torstain innoittamat kykyihmisten antamat kehut puolankalaisille
Noiden kävijöiden, Lokka ja Wiik, jutut olivat ensin ihan mieletöntä puolankalaisten herjaa kavereittensa kanssa. Ehkä vähän tulivat järkiinsä, ovathan he kuitenkin politiikkaan pyrkimässä ja pahempia törkeyksiä siivosivat, Heillä tuppaa tuo oma ego olemaan niin suuri, sitä kun tietokoneittensa vieressä kehittävät, kun ei käy töissä, ei edes työtoverit tiputa mitenkään maan pinnalle.
Sinä sitten ruokatunnilla kertoilet totuuksiasi :)
HABADABADABADABADAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA. Puolankalaisille ihan oikein, kun saavat vähän säpinää!!
Puolanka on ollut pitkään rauhan tyyssija. Tyhjien kiinteistöjen omistajat tahtovat majoittaa valtion velkapiikkiin seurauksista välittämättä ja koko Puolanka tulee olemaan toinen Lieksa. Turvattomuus ja riitely tulevat olemaan arkipäivää.
Vieraat vellihousut pitivät nimettöminä älämölöä puolankalaisille...
Saksassa Bauzenin kaupungissa matuilla ulkonaliikkumiskielto syyskuusta alkaen.
http://mvlehti.net/2016/11/03/saksalaiset-kiehuvat-asukkaat-ovat-ottaneet-oikeuden-omiin-kasiinsa/
Englannissa "vääräuskoisten" on väistyttävä kun oikeauskoiset valloittavat kyliä ja jo pieniä kaupunkejakin.
Sama ilmiö on havaittavissa EU-suomessa mm. pääkaupunkiseudulla ja esim. Lieksassa.
3.11.2016
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3899540/Go-away-shouldn-t-Don-t-come-corner-Yorkshire-no-white-residents.html
Osittaissuomennos edelliseen:
http://mvlehti.net/2016/11/03/yorkshiren-savile-townin-4033-asukkaasta-vain-48-on-valkoisia-britteja/
Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha varoittaa kasvavasta ongelmasta HÄNEN toimialueellaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016110422564900_uu.shtml