Apteekki monopoli murtuu kuten taksialakin

Apteekkiala

Keskustan ja kokoomuksen apteekkityöryhmät ovat alkaneet selvittää, pitäisikö apteekkien sääntelyä purkaa ja miten se tulisi tehdä. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vaikuttaa suhtautuvan varovaisen myönteisesti apteekkialan sääntelyn purkamiseen.

Keskustan viime viikolla perustettua apteekkityöryhmää johtaa kansanedustaja Annika Saarikko.

–Tavoitteena on perata järjestelmän nykytilan hyvät ja huonot puolet, Saarikko kertoo Uudelle Suomelle.

Oppositiopuolue vihreiden kansanedustaja Antero Vartia jätti viime viikolla eduskunnalle lakialoitteen, jolla pyritään purkamaan apteekkien määräsääntelyä ja keventämään täyttä hintasääntelyä enimmäishinnoitteluksi.
11261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jo on aikakin. Vaikea ymmärtää miksi sairaiden ja usein köyhien pitäisi elättää pientä rikkaiden apteekkarien klikkiä. Yli 100 miljoonaa vuodessa tulonsiirtona köyhiltä arroganteille apteekkareille on banaanivaltion malli.
Sipilän hallituksen on aika osoittaa että puheilla rakennemuutoksesta on jotain substanssia.
Asianomaisen ministerin [joku ps tantta] puheet oksetti. Aivan blondi.

Ruotsissa hyviä kokemuksia apteekkien vapauttamisesta kilpailulle.
Ps. Ruotsissa 250 euron jälkeen ilmaiset lääkkeet loppuvuodeksi. Suomessa rajana n. 650 euroa!
Pps. Itsellä tavallinen verenpainelääkke. Pitää tilata kun ei muka ole varaa pitää hyllyssä. Se siitä saatavuudesta.

Äänestä
  • Apteekkareilla ansiot satoja tuhansia vuodessa alalla jossa ei ole käytännössä mitään niinsanottua yrittäjän riskiä.

    Äänestä

Nurmeksen apteekissa on ainakin hyvä palvelu ja asiat hoituu.

Äänestä
  • On todella hyvä palvelu ja kaikki on niin mukavia ettei parempaavoi olla. Mukavia on myös Porokylän Apteekissa, tykkään heistäkin.
    Kyse on vain siitä että apteekkiala on suurinpiirtein monopoli jolloin hinnat voidaan pitää korkeina.
    Taksimonopolikin murtuu vuonna 2018 jolloin lähes jokainen voi ajaa taksia omalla autollaan ilman taksikylttiä.
    Minäkin aion ruveta ajamaan taksia sivutoimena ja puoleen hintaan mitä nykyhinnat on.

    Äänestä

No sehän on murtunut jo vuosia sitten ja muuttunut kemikaali-luontaistuotelääkekaupaksi. Onneksi vielä Porokylän apteekista saa rehellistä ja asiantuntevaa tietoa, voittaa palvelutasossa reilusta jopa Joensuun apoteekit.

Äänestä

Nurmeksen paras taksi on piiroisen arin taksi. Ystävällistä ja mukavaa palvelua ei juoruile toisten asioita niin, kuin nää muut idiootti taksi kuskit siellä.

Äänestä

Näin hinnat vaihtelevat Suomen ja Viron välillä
Voltaren 30 g, (10 mg/g) hinta: 5,98e Suomessa myytävä vastaava: Voltaren emulgel (11,6 mg/g) 30 g, hinta: 9,65e
Rennie 24 kpl imeskelytabletti, hinta: 2,38e Suomessa myytävä vastaava tuote Ranisan, hinta: 4,07e
Multivita Plus, 100 kpl, hinta: 7,83e Suomessa myytävä vastaava tuote, hinta: 12,70e
Lacto Seven, 50 kpl, hinta: 5,50e, Suomessa myytävä vastaava tuote: hinta 13,70e
Aspirin tabletti 500MG, 20 kpl, hinta: 2,96e Suomessa myytävä vastaava tuote, hinta: 4,7 e
Omega-3, 60 kpl, hinta: 6e Suomessa myytävä vastaava tuote Lysi Omega-3 Forte kaps 64 kpl, hinta:14,40e
Ibumax 400 mg 10 kpl, hinta: 1,60e Suomessa myytävä vastaava tuote, hinta: 1,84e
Aqualan perusvoide 200 g, hinta: 8,54e Suomessa myytävä vastaava tuote, hinta: 9,90e
Zyrtec 10 mg tabletti 10 kpl, hinta: 4.66e Suomessa myytävä vastaava tuote, hinta: 8,06e
Viagra 100 mg 8 kpl, hinta: 72,94e (9.11 e/kpl) Suomessa myytävä vastaava tuote, hinta: 111,89e (13,99 e/kpl)
Nitroglycerin Nycomed, kielen alla hajoava tabletti 0.5 mg, 40 kpl: hinta 5,45e (0,13 e/ kpl ) Suomessa myytävä vastaava tuote Nitroglycerin Orion 0,5 mg, 25 kpl, hinta: 6,66e (0,27 €/kpl)
Vita B12, 30 kpl, hinta: 7,56e Suomessa myytävä vastaava tuote Beko Strong B12, 30 kpl, hinta: 10,90e

Hinnat poimittiin näiltä sivuilta: yliopistonapteekki.fi ja raviminfo.ee
SOILA SARONIEMI
[email protected]

Äänestä

Apteekkien kate kolmannes
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean selvityksen mukaan vuonna 2014 apteekkien keskimääräinen apteekkimaksun sisältävä myyntikateprosentti oli reilut 32 prosenttia, mikä on lähes saman verran kuin tarkastelujakson alussa vuonna 2011.

Kun katteesta vähennetään liikevaihdon perusteella määrättävä apteekkimaksu, keskimääräinen myyntikate oli reilut 27 prosenttia vuonna 2014.

Apteekkimaksu taas on veroluonteinen maksu, jonka Fimea määrää vuosittain apteekin liikevaihdon perusteella. Ennen maksun määräämistä apteekin liikevaihdosta vähennetään apteekkimaksulaissa säädetyt vähennykset.

Arvonlisäveroa lääkkeissä on 10 prosenttia.

Hinnat nousussa
Lääkkeiden hinnat ovat viime vuosina nousseet. Kelan tutkimuspäällikön Jaana Martikaisen mukaan lääkekustannukset nousevat paljolti siitä syystä, että käyttöön otetaan uusia ja tyypillisesti aiempaa kalliimpia lääkkeitä.

– Korvattaville lääkkeille on määritelty enimmäishinta. Käytännössä patentin suojaamien lääkkeiden hinta on yleensä sama kuin tämä hyväksytty enimmäishinta. Toinen syy, miksi lääkekustannukset ovat viime vuosina nousseet, on lääkkeiden viitehintojen vähittäinen nousu, Martikainen sanoo.

Äänestä

Neljän viime vuonna parhaiten tienanneen apteekkarin tulot ylittivät miljoona euroa.

Edellisvuonna miljonääriapteekkareita oli kolme, Uusi Suomi kertoo. Entinen S-ryhmän johtaja, Apteekkireformi-kirjan kirjoittanut konsultti Minna Isoaho pitää apteekkibisnestä kuin ”rahasampona” tai ”lupana painaa rahaa”.

Espoon Matinkylässä apteekkiaan pyörittävän Pirjo-Riitta Kaarina Ahokkaan tulot olivat viime vuonna 1 215 575 euroa, josta ansiotuloa oli 794 647 ja pääomatuloa 420 928 euroa. Espoonlahden Apteekin Mika Tapio Vidgrénin tulot olivat 1 069 562 euroa, joista ansiotuloa oli 716 816 euroa ja pääomatuloa 352 746 euroa.

Vantaan Korson Apteekin apteekkari Sirkka-Riitta Weckströmin tulot olivat 1 040 143 euroa viime vuonna, mistä valtaosa eli 813 128 euroa oli ansiotuloa. Neljäs miljoona-apteekkari on Vantaanportin apteekin Jari Lauri Juhani Kiviranta. Hänen vuositulonsa olivat yhteensä 1 035 685 euroa, mistä 694 245 euroa oli ansiotuloa. Lähes miljoonan tuloihin pääsi myös Järvenpään Apteekin Klaus Holttinen 926 385 euron vuositulolla.

Apteekkien ”ylisuuret” voitot ovat herättäneet keskustelua alan avaamisesta kilpailulle. Vireillä on aloite sekä apteekkien määräsääntelyn että lääkkeiden täyden hintasääntelyn purkamisesta.

Apteekkireformi-kirjan kirjoittanut Minna Isoaho pitää apteekkarien suuria tuloja merkkinä siitä, että apteekkien pyörittäminen on erittäin hyvää liiketoimintaa.

"Miksi ei lisättäisi apteekkien määrää? Miksi verovaroin ja viranomaisten toimesta ylläpidetään tällaista pientä eliittiä, jotka saavat tällaisen rahasammon itselleen. Se on kuin lupa painaa rahaa", Isoaho sanoo Uudelle Suomelle.

Lue koko juttu Uudesta Suomesta.

Äänestä

Apteekkarina vastusta tätä, jokainen halukas voi ryhtyä tähän ammattiin, mitä tyhjästä valitatte, rasset, impot ja suvakit?

Äänestä

Hienoa että apteekkareiden norsunluutornit sortuvat! Mutta kun apteekkari on tottunut saamaa itselleen sairaan hyvää palkkaa ilman että töitä trvitsisi paloa tehdä tai riskiä ottaa, niin ei se omistaa anna pois helpolla. Toisaalta antaisitko itse jos joka kuukausi saisit nostaa palkkaa min 20 000euroa ja yleensä akupungeissa tienaavat 50 000euroa kuukaudessa - lisäksi tulee verovapaat osingot jotka eivät näy verotiedoissa.
Puhuuko apteekkari vessapaperilla? Suomi areenassa ne puhui vessapaperilla - ensi kesänä varmaan tuovat jo käytettyä paperia vai rohkenesivatko pyyhkimään ihän suorassa lähetyksessä? Luulen että APTEEKKARIT yrittävät tällä vessapaperilla tehdä uutta tulemista - mikäli olisin itse apteekkari niin alkaisin myydä sitä kun kerran liitto siitä puhuu niin paljon

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ApteekkariKroisokset kirjoitti:

Apteekkiala

Keskustan ja kokoomuksen apteekkityöryhmät ovat alkaneet selvittää, pitäisikö apteekkien sääntelyä purkaa ja miten se tulisi tehdä. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vaikuttaa suhtautuvan varovaisen myönteisesti apteekkialan sääntelyn purkamiseen.

Keskustan viime viikolla perustettua apteekkityöryhmää johtaa kansanedustaja Annika Saarikko.

–Tavoitteena on perata järjestelmän nykytilan hyvät ja huonot puolet, Saarikko kertoo Uudelle Suomelle.

Oppositiopuolue vihreiden kansanedustaja Antero Vartia jätti viime viikolla eduskunnalle lakialoitteen, jolla pyritään purkamaan apteekkien määräsääntelyä ja keventämään täyttä hintasääntelyä enimmäishinnoitteluksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu