Vaikka Norjan hallitus ja puolustuksesta vastaavat instituutiot väittävätkin ettei ole mitään F-35 hankintaan liittyvää erityistä huolenaihetta niin norjalaisten huulilla pyörii jälleen F-35peruna yhtä kuumana kuin silloin kun Jens Stoltenbergin hallitus pui hävittäjä-kauppoja v. 2008.
Norja valitsi tuolloin F-35-monitoimi-hävittäjät. Paljon on vettä virrannut Altaelvenissä sen jälkeen. Paljon on myös ilmennyt vikoja F-35 hävittäjissä ja alkuperäisestä huippuhävittäjästä on oikeastaan jäljellä vain ulkoinset kuoret, nekin monenmoisilla peltipaikoilla vahvistettuna. Koneen suunnitellusta 2machin nopeudesta jouduttiin luopumaan aikaisessa vaiheessa koneen rungon muotoilun aiheuttaessa niin voimakkaita värähtelyjä että kone uhkasi hajota kun sillä yritettiin lentää 1.6machia suuremmilla nopeuksilla. Koneet siis jäävät jatkossakin hitaiksi ja asiantuntijoiden mukaan myös edeltäjiään kankeammaksi ja kömpelöiksi.
Tällähetkellä norjalaisten koneet eivät aiheuta lentäjilleen vaaraa sillä ne ovat jälleen lentokiellossa.
Norja tilasi 52 konetta hintaan n. 70miljardia kruunua, mistä saadaan kappale hinnaksi n. 144miljoonaa euroa. Tuo on siis vain pelkän koneen hinta jolla ei sinällään tee yhtään mitään. Lisäksi hintaa tulevat nostamaan maalaitteet ja asejärjestelmät huollot, korjaukset (joita amerikkalaiskoneet tuntien tulee rutkasti) t plus tietenkin se tähdellisin eli lentotunnit, niin kaupan kokonais hinta pyörii varovaistenkin arvioiden mukaan vähintään 290miljardissa norjankruunussa mikä tekee n. 550miljoonaa euroa hävittäjää kohden sen arvioidun käyttöiän aikana.
Mainittakoon vielä että F-35 suunnittelu/kehitys on niellyt tähän päivään mennessä 400miljardia dollaria ja kehitys jatkuu vähintään vuoden 2017 loppuun.
Ei ihme että norjalaisilla tuppaa tulemaan kylmärinki persiiseen. Norjalaiset epäilevät etteivät pysty valvomaan edes rajojaan yhtä tehokkaasti kuin pystyivät edeltävällä F-16:sta
Siinä sitä on pähkäilemistä puolustusvaliokunnalle ja ministereille Suomessakin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Suomi-neitokin työntää vielä päänsä tuohon samaan paskaläjään, syynä a) koska USA käskee ja b) koska niin mittavaan kauppaan liittyy aina satojen miljoonien lahjukset.
Mitä arvelet pitäisikö kääntyä Putinin puoleen ja pyytää mikkejä.
Ei vaan grippeneitä!..GRIPEN
World Best New Saab Technology Whats The Community Review About This....GRIPEN
https://www.youtube.com/watch?v=MB-6AKGkSJ4&list=PLmb1Thl8L0Njfxp_yTz93iOvHtvlfeTuf&index=1
Ihan sama, kunhan ei osteta niitä Jas-romuja!
Mutta veikkaanpa, että aina Ruotsia nuolevat svekopäättäjät niin tekevät?
No onhan meille tulossa noita Gob-koneita. asennetaan niihin Sakolaiset hirvikiväärit niin johan pelittää
Suorituskyvyltään F-35 on hävittäjänä kaikenkaikkiaan aika lailla samantasoinen kuin esimerkiksi F-16C/D, eli ihan ok, mutta ei parhaimpien nykyhävittäjien tasolla. Toisaalta F-16C/D on hioutunut lähes täydelliseksi omaan rooliinsa vuosikymmenten aikana, kun taas F-35:tä ovat vaivanneet monenlaiset lastentaudit. Pääongelma kuitenkin on se, että F-35:n hinta on tolkuton tuolla suorituskykytasolla, eli noin 3.5 kertaa korkeampi kuin F-16C/D:n.
F-35:llä on häiveominaisuuksia, jotka ovat hyödyllisiä, mutta on vaikea päätyä sellaiseen johtopäätökseen, että ne käytännössä tuottaisivat 2.5:ttä F-16C/D:tä vastaavan lisäarvon taistelutilanteessa. Häiveominaisuuksien hyödyllisyyttä ei olla testattu riittävästi käytännön sotatilanteissa, mm. koska F35 on uusi kone.
Lisäksi häiveominaisuuksien hyödyllisyys perustuu vain siihen, että hävittäjän todennäköisen käyttöiän aikana ei pystytä kehittämään sellaisia teknisiä ratkaisuja, jotka saavat sen näkymään uudistetuissa havaintolaitteissa. Käyttöiän tulisi olla ainakin noin 30 vuotta, mikä on pitkä aika tuossa suhteessa. Eli, liika häiveominaisuuksien varaan laskeminen on riski, etenkin jos kyse on maasta, jolla ei ole varaa hankkia myös muita sellaisia konetyyppejä, jotka ovat suorituskyvyltään vertailukelpoisia parhaiden viholliskoneiden kanssa myös ilman häiveominaisuuksia.
F-16C/D on hyvä vertailukohde F-35:lle mm. koska ne ovat nykyään saman yhtiön, eli Lockheed Martinin valmistamia. Kallis F-35 tuonee valmistajalle enemmän katetta kuin F-16C/D. F-35 -projektiin on sijoitettu jo niin paljon rahaa, että on vaikea nähdä, että sitä tultaisiin perumaan. USA:n kannalta F-35 on hyvä vientituote.
Stealth-ominaisuushan on kalliilla myytyä hömppää. Passiivitutkat esimerkiksi, sitten on "multistatic radar", en tiedä mitä on suomeksi:
"Many stealth vehicles are designed to reflect radar energy away from expected radar sources in order to present as small a return to a monostatic system as possible. This leads to more energy being radiated in directions that are only available to multistatic receivers."
F-35:ssä on ilmennyt taas uusi vika miksi kone syttyy palamaan.
Miksi jauhaa jatkuvasti olemattomasta koneesta!
Yhtään ei ole hankittu ja päätöstä uusista koneista ei tehdä ainakaan seuraavaan 4-5 vuoteen.
Luulis että noin rikkaalla maalla olis varaa laatuun. Mutta ei. Jopa kaikki varusteet armeijan kengistä lähtien on silkkaa paskaa. Norskin armeijan jalkineilla ei kilometriä pidemmälle kävele. Nimim ostettu ja palautettu.