Matkustaminen syöpäleikkauksen jälkeen?

Ystävältäni leikataan rintasyöpä, ja kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen meidän piti lähteä matkalle (3 h lentokoneessa mennen tullen). Matka on varattu ajat sitten, ennen diagnoosia. Alustavan suunnitelman mukaan syöpä leikataan osapoistona vartijaimusolmuke. Tietenkin on olemassa mahdollisuus, että leikkaus onkin isompi ja joudutaan ottamaan kainalon imusolmukkeet pois, mutta jos nyt kävisi niin hyvin, että leikkaus menisi suunnitelmien mukaan, onko muutaman päivän reissu lentoineen kahden viikon päästä leikkauksesta liikaa toivottu?
2468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuohon osaa vain leikannut lääkäri vastata, ei ole mitään yleispäteviä vastauksia. Leikataan osapoistolla tai laajemmin, niin hänellä on joka tapauksessa iso haava ja siinä tikit. Toisilla on enemmän kipuja ja toisilla vähemmän. Minulla poistettiin vajaat neljä vuotta sitten toinen rinta, niin sinne kehittyi jonkun verran myös kudosnestettä, jota piti käydä polilla poistattamassa. Niinkuin sanoin, lääkäriltä kannattaa kysyä.

Äänestä

Lääkärintodistuksella saa matkan peruttua ja jo maksetut rahat pois. Luulisin, että on aika raskas reissu, jos noin pian lähtee matkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ystävän_puolesta kirjoitti:

Ystävältäni leikataan rintasyöpä, ja kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen meidän piti lähteä matkalle (3 h lentokoneessa mennen tullen). Matka on varattu ajat sitten, ennen diagnoosia. Alustavan suunnitelman mukaan syöpä leikataan osapoistona vartijaimusolmuke. Tietenkin on olemassa mahdollisuus, että leikkaus onkin isompi ja joudutaan ottamaan kainalon imusolmukkeet pois, mutta jos nyt kävisi niin hyvin, että leikkaus menisi suunnitelmien mukaan, onko muutaman päivän reissu lentoineen kahden viikon päästä leikkauksesta liikaa toivottu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu