Tietääkö kukaan, että tuleeko se radioasemalle kalliimmaksi, jos se soittaa useampia eri biisejä eri artisteilta? Nykyisin Suomen suosituimmilla nuorekkailla radiokanavilla (YleX, NRJ, Nova, Kiss FM) soivat samat soittolistabiisit uudestaan ja uudestaan ja kaverini epäili sen johtuvan osaksi myös siitä, että se tulisi halvemmaksi kuin laajemman musiikkivalikoiman soittaminen. Pitääkö se paikkansa, sattuuko joku tietämään? Itse epäilen, mutta en kyllä ole mikään tekijänoikeusmaksujen asiantuntija. Sen verran tiedän kuitenkin, että saman biisin soittaminen maksaa valtakunnallisille YleX:lle ja Novalle enemmän kuin puolivaltakunnallisille NRJ:lle ja Kiss FM:lle, koska niillä on suurempi yleisö.
Kellään tietoa TEOSTO-maksuista?
Mitä maksaa
7818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jenkkimusiikista ei mene teostomaksuja eikä gramexeja, suomalaisesta joudutaan pulittamaan molemmat. Niinpä kotimaista musiikkia ei monilta radioasemilta juuri kuule, sen sijaan soitetaan tuntemattomia, heppoisia jenkkiartisteja.
mistä näin päättelet ettei jenkkimusasta makseta?
Saattaa olla, että tuoreemman jenkkimusiikin soittamisesta maksetaan jotakin, mutta kotimaisen soittaminen maksaa paljon enemmän. Varmaa tietoa minulla ei ole, onko sinulla tilanne tarkkaan tiedossa?
Kyllä jenkkimusastakin maksetaan. Gramex ei ns. gramexvapaasa musiikista rahasta, mutta Teosto kylläkin, rahojen ohjautumisesta oikeille ihmisille merten taakse ei tosin ole tietoa.
Työnjakohan firmoilla on se, että Teosto on Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö ja Gramex valvoo soittajien etuja.
Tavallaan useampien biisien soittaminen saattaa maksaa radioasemalle suppeaa soittolistaa enemmän, sillä käsittääkseni lähes kaikki suuremmat radioasemat soittavat musiikin alkuperäisen CD:n sijaan kovalevyltä. Musiikin siirtäminen tietokoneelle (tai mihin tahansa formaattiin) aiheuttaa maksettavaksi ns. kopiointitariffin mukaisen maksun, jonka perii Gramex (http://www.gramex.fi/cgi-bin/iisi3.pl?cid=www2&mid=481&sid=170)
Jos nyt olen käsittänyt tämän kuvion oikein, niin mitä suurempi valikoima biisejä otetaan soittoon, sitä enemmän maksetaan Gramexille kopiointikorvauksia. Poikkeuksena tähän: mikäli musiikki soitetaan suoraan CD-levyiltä, kopiointitariffilla ei ole mitään merkitystä soitosta aiheutuviin kuluihin.
Viisaammat korjatkoon, jos olen väärässä :)
Yle maksaa 3:n minuutin musiikki
kappaleesta 70€
http://www.yle.fi/yleista/faq_stream.shtml
touhua!!! Eipä tule aamulla unenpöpperössä mieleen, että Peltsin sillä hetkellä soittama biisi maksaa työnantajalleen 70 euroa. Huhhuh. Kohtuutonta kiskontaa sanon minä!