Siltä varalta jos emme enää näe tahdon vain sanoa että ymmärsin tässä taannoin että olen ollut ihastunut sinuun vuosien ajan mutta en voi kertoa sitä koska en riittäisi sinulle ja ansaitset paljon parempaa ja haluan sinun olevan onnellinen
niinlähellämuttaniinkaukana
rehellisestisanottuna
18183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kenellähän meni tämä iloinen viesti?
Uskon että täällä on paljon sinne päin aloituksia, joissa pyritään sekoittamaan toisten tunteita ja välejä.
en pyrkinyt sekoittamaan pakkaa ja naiselle meni enkä tahdo lisätä enempää ihan vain hänen vuokseen
Ehkä aloitus ei ole, mutta muuten vaikuttaisi paljon olevan. Sen kun tiedostaa ja pitää mielessään on helpompi olla välittämättä niistä sotkemisyrityksistä.
Kun rakastaa, riittää toinen aina vaikka olisi miten riittämätön. Uskoa aloittajalle, olit kuka hyvänsä.
Höpön löpön! Mitäs jos antaisit hänen kuitenkin itse päättää sen oletko riittävä vai et. Ja ehkä hän ei tule koskaan onnelliseksi ilman sinua :(
Miksi noin huono itsetunto? Voisit aivan hyvin riittää. Tsemppiä syksyyn!
Kiitos sinulle :)
Jos olisit hän, olisit riittänyt minulle. Rakastuin ja rakastan yhä edelleen, ei se ole kohdaltani muuttunut. Ikävä on kova vieläkin. Päätös oli sinun, enkä minä sitä muuksi voi muuttaa.
Et vain uskalla kertoa rakastavasi. Tuo ei ole oikeaa rakkautta.
Koskaan ei saa mitätöidä eikä kyseenalaistaa kenenkään rakkautta eikä sanoa kenen rakkaus on oikeaa ja kenen väärää, emme me tiedä, sinäkään, kenen päätöksestä on kyse ja millaisesta tilanteesta ja asianlaidasta. Yhtälailla voi sanoa että kun samanlailla täällä vieraille vastailet etkä uskalla puhua asianomaiselle niin ei sinunkaan rakkautesi ole oikeaa. Suo siellä, vetelä täällä.
Olen vuosia sitten tehnyt hänelle aamupalaa ja muistan vieläkin mille ruoka-aineelle hän on allerginen ja näen hänestä jatkuvasti unia mutta nyt poistun täältä hyviä unia
Vanhat ihmiset kertoo usein, kuinka oli joku, joka on jäänyt mieleen. Silloin se on erityisen surullista, jos sellaisen ihmisen on tavannut nuorena. Kakskymppiselle on surkeeta surra jotakuta, jota ei voi 'saada', ihminen paatuu, eikä voi hyvin. Se kaivertaa, vaikka kohtaiskin hyvää elämässään. Mut jos sama tapahtuu myöhemmin, ei voida puhua elämäntragediasta. Silloin asia on toki surullinen sen takia, että aikaa ei ole enää vuosikymmeniä kokea jotain ihanaa.
Haluan tavata hänet sitten kun se on sopii hänelle.
Mitä? Hän ainakin olisi enemmän kuin osaan ikinä ja koskaan unelmoida. Minä en varmaan olisi hänelle riittävä. Minä haluan nähdä hänet ja odotan sitä hetkeä että
Juttus loppui kesken. Että inhoan näitä jotka ei saa lausettakaan loppuun...
Jospa se ei ole sun päänsärkysi. On tietysti valitettavaa, että etsit kuin neulaa heinäsuovasta viestiä itsellesi, realistisethan ei sulle kelpaa.
Etkö ymmärrä että haluan ja näen vain ja ainoastaan sinut? Otin askeleen ja odotan yhä että ottaisit muutaman minua kohti jotta näkisimme tuleeko mistään yhtään mitään. Se olet sinä joka ole tehnyt minusta kokonaisen ihmisen ja en tainnut sinulle kelvatakkaan. Annan olla mutta en unohda. Miten voisin olla onnellinen nyt kun sinäkään et ole?