Meillä sosiaalidemokraateilla oli eilen surun päivä sillä yksi puolueessamme hyvin pidetty/rakastettu ja ennen Oulussa vaikuttanut Paavo Lipposenkin hyvä ystävä sekä politiikkotoweri Seydoy Kouanda tuomittiin vankilaan 8 vuodeksi. Kyseinen vankeustuomio eli kansanryhmää vastaan tehty viharikos tapahtui Oulussa. Vielä ei tiedetä aikooko Päivi Lipponen järjestää rasisminvastaisen mielenosoituksen Tampereella tämän demariystävämme vuoksi, huhun mukaan aviosiippa Paavo on sitä vaatinut. Päivillä on vielä vaiheessa yksi aikaisempikin rasisminvastainen mielenosoitus, se koskee kolme suomalaista murhanneiden ulkomaalaisperäisten tuhopolttajien vuoksi järjestettävää Tampereen tukimarssia. Jos Päivi kuitenkin järjestää Seydouta tukevan rasisminvastaisen FREE SEYDOUN-marssin vielä syksyn aikana niin odotamme Pirkanmaan ja Satakunnan demareilta runsasta osanottoa. T: Toweri ErkkiT
Demariystävämme tuomittiin 8 vuoden vankeuteen
MarssimonotJalkaan
572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On sillä ollu ruma akka tietysti?
Toweri ErkkiT, otimme täällä Satakunnassa viestisi vastaan ensin surulla. Kun vähän toivuimme suru-uutisesta ja käsitimme että on mahdollisuus towerimme puolesta järjestettävään tukimarssiin niin nyt sidomme jo kauheassa kiimassa marssimonojemme nauhoja kiinni kun odotamme ilmoitusta marssille starttaamisesta. Olemme joutuneet täällä Porissa köyttämään ja jopa naulaamaan muutamia kymmeniä kiihkeimpiä marssille lähteviä puihin kiinni jotteivat he ryntää jo tänään Tampereelle marssimaan.
öyväyvöyöyäuy...
Kyllä nyt on koko puolue surunauhoitettu. Nyt pitäisi järjestää konsertti ja mielenosoitusmarssi tätä epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Poppa-ukko oli nimenomaan kehoittanut puhdistamaan tyttären rakastelemalla mitä siinä olisi pahaa, se on sitä kulttuuria. Monikulttuuri on rikkaus meille kaikille. Niin ja sitten Lelu-Ramilta terveiset: nyt Aleppon lapsukaiset tarvitsisi lisää rahaa ja tilinumeron saa puoluetoimistoista ympäri maan. Alle 200 euron lahjoituksia ei noteerata.
Toveri Kouanda on afriikkalaisen monikulttuurisuuden kirkkain helmi maassamme!