Kyllä se näin on ollut,että Suomesta (jota ei miehitetty,mutta jossa on aina ollut tarpeeksi kommareita) on viime aikoina yritetty "opastaa" virolaisia asioissa, joissa meikäläisillä on enemmän kokemusta kuin suomalaisilla. Koska Savisaar on viron vasemmistopuolueen johtohahmo,julkaistaan suomessa hänen lausuntojaan, ei valitettavasti minun. Olen oikeistolainen jonka suku on tavattomasti kärsinyt siitä venäläisten kommunistimiehityksestä ja voin vaan sanoa,että PASKOJA ne Koivistot ja Holkerit oli ja on edelleenkin. Kumpikaan ei tule toimeen tehtäviensä kanssa vaikka onkin kekkosenajan politrukkeja suomalaisessa poliittisessa tylsässä maisemassa.
Kaiken lisäksi suomalaisen yhteiskunnan epäkohtia ovat edelleen kommunistinen verotuksellinen ajattelutapa ja sosialistinen tehoton holhousjärjestelmä, joka suosii nimenomaan tällaisen ääri-islamin "maahanmuuttoa" tutkimatta henkilöiden taustoja ennen oleskelulupien myöntämistä.
Autovero,perintö-lahjavero,kiinteistövero,TV-pakkovero,koiravero,kusivero jne. nehän kuuluu suomalaiseen yhteiskuntaan ja niistä suomalaiset maksaa,vaikkei kukaan tiedä,minne ne valtavat summat joutuukin.
NATOA suomalaiset pelkää kuin pakkoruotsia, eikä se nato todellakaan ovelle kolkuta,elleivät suomalaiset sitä todellakaan halua. Olkaa sitten edelleen sen miesten rotusyrjinnän kannattajia,jonka mukaan se joka on syntynyt mieheksi,joutuu sosialistisessa suomessa olemaan vuoden pakkotyöleirillä ja saatanan lesbo-feministit ja muut haloset nauraa partaaseen... onneksi minua se ei koske,koska en ole suomessa "asevelvollinen" eli lesbojen syrjimä miesihminen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pysy omissa utopian ympyröissäsi virolainen.
Viro tulee nostamaan verojaan tulevaisuudessa kun se pyrkii suomalaisen yhteikuntamalliin.Siellä se köyhä kansa josta ei puhuta julkisesti,on köyhyyden partaalla kun julkisivu näyttää huijareitten mersuja ja isänmaallisten suunsoittajien rääkimisiä.Jos haluatte suomalaisen sosialidemokraattisen ajattelutavan ja toimitte sen mukaan, voi teillä köyhien ja jopa venäläiskansalaisten elämä parantua.Pienen kansan turha möykkääminen on joskus jopa vaarallista ,sen suomalaisetkin ovat kokeneet.Ei muuta kun douppinghiihtäjät,ilotytöt ja "työhuijarit kuriin.
...mutta et ole virolainen vaan soomalainen.