Syy se että puoluejohtajat on päästetty ruutuun.Mm demarien Antti Rinne on oivaltanut ettei verorahat kuulu yrityksille vaan koko kansan hyvinvointia kohottamaan tai ainakin auttamaan jollain tavalla. Mutta juuri SDP on koko ajan pitänyt yllä verorahojen mahtituhlausta asuntorakentamiseen vuosittain miljardi tukiaisin.Näin demaritkin ovat saaneet asuntojen hinnat moninkertaisiksi ja vielä asumistuen avulla haaskanneet näin valtion verorahoja ihmisille joilla olisi varaa maksaa kulunsa itse.
Keskustan pelinhän kaikki ihmiset tietää mutta ei elukat jotka sitä kannattavat ja siitä elävät.Ihan sairasta puhetta kun toimet ovat aiheuttaneet koko yhteiskunnan täysytuhon ilman myrkkyä. Tuetaan koneita eikä ihmisiä heidän omilla verorahoillaan. Variksetkin täällä nauraa koko porukalle kun valtakunnan johto on aivan pihalla talouden hoidosta tai pelaavat peliä jota sivistyneessä maailmassa kutsutaan korruptioksi.
Mitä sitten meidän puolueemme on tehnyt toisin ja oikein? Tuskin muuta kuin puhunut samaa kuin valtapuolueet. Näin voi päästä mukaan keskusteluun joka vahvistaa valtapuolueiden mieletöntä tuhlausta ihmisten rahoilla. Ei Sote mitään ongelmaa ratkaise vaan lisää tuhlausta toiseen potenssiin. Nyt puretaan vanhat rakennukset joita korjattiin vuosikymmeniä kuntoon meidän rahoilla. Nyt rakennetaan kiihkolla uutta tarpeetonta tilaa koska korruptiosopimus yrittäjien kanssa sitä vaatii. Puoluejohtajat luulevat että hunninko lisää hoitomahdollisuuksia. Pelataan peliä EUn ja EKPn rahoihin luottaen vaikka kansa on nähnyt että omasta pussita ne rahat tulevat jokaiseen hankkeeseen. EU takaa siis kansan rahoilla kaiken tappiollisen toiminnan ja se maksaa ainakin kaksinverroin meille maksajille koska EKPn avustukset ja tukiaiset maksetaan meidän rahoista joka arvo on kuihtunut nollaan ja velaksi velkaantumisen johdosta.
Jos IPU olisi toiminut oikein niin se olisi vaatinut kymmen vuotta sitten korkotason nostoa ja rakentamisen rajoittamista. Tämä olisi estänyt velkaantumisen ja rahojen hävittämisen. Ja juuri tällä perusteella IPU olisi saanut kannatusta ja voimaa toteuttaa EU-eron ennen brittejä. Nyt vain ollaan hiljaa joukon jatkona ja kansa kärsii loputtomiin .Turha puhe omasta rahasta meni puihin Kepun Väyrysen konstilla.
Taas puhutaan soopaa YLEssä
uusi-ote-asioihin
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913178Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729621Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h959123Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207756Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386734Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486158Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri173142En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3921215Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71154YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl841000