Luki eåäselvästi joyakin vanhoja papereitaan. Tomaatille ei sovi sama hattu kuin mellonille,hän uhoili
SOINI ei t SOTEsta tiennyt mitään
takiaistoni
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Soini on koko mukaministeriuransa ajan loistanut sillä, ettei hän tiedä politiikan asiakysymyksistä yhtään mitään. Edes oman hallinnonalansa eli ulkopolitiikan asioista Soini ei ole perillä.
Soinin puheenvuorot ovat yleensä surkea sekoitus vanhojen muistelemista, itsestäänselvyyksien toistelemista ja epätoivoista yritystä olla nokkela - siinä kuitenkaan onnistumatta.
Kyllä Soini tietää jo nyt, että SOTE-uudistus on pahasti epäonnistunut ja epäoikeudenmukainen. Sen takia antoi Orpon ja Sipilän puolustaa Sotea. Itse esitteli edellisten hallitusten rahojen kylvämistä, muttei se perussuomalaisia pelasta hallitusvastuusta. Keskustakin näyttää olevan erittäin suuri epäluottamus Sotea ja hallitusta kohtaan vanhempien kansanedustajien ja kansan keskuudessa. Tosiasia on se, että SOTE-uudistus nostaa entisestään kustannuksia ja veroeuroilla kansalaiset saavat entistä vähemmän hoitoa.
Joo, Soini täysin ulapalla sote-suunnitelmista. Kyllä täytyy jengin tosiaan tajuta, ettei Suomea rakenneta jatkuvasti syyttelemällä muita jopa YLI 20 vuotta vanhoista tapahtumista. Mut persu ei vaan naemmä pääse irti "HISTORIA TOISTAA ITSEÄÄN" fraasista.