Tämähän on aivan selvä asia. Kun jo valmiiksi heikossa jamassa olevilta kunnilta viedään tuo reilu 12 prosenttia tuloista ja vähän paremmassakin hapessa oleville se tekee ison loven budjettiin, aiheuttaa se valtavaa painetta yhdistellä pieniä kuntia isompiin, ihan vaan että kunnat tulevat toimeen ja kykenevät suoriutumaan velvollisuuksistaan. Persut itse olivat tästä ovin huolissaan vielä muutama vuosi sitten:
"Kuntaliitoksen suoja-ajan lisäksi Kouvolan ahdinkoa ovat lisänneet tehtaiden sulkeminen ja verotulojen vähentyminen sekä valtionosuuksien leikkaaminen. Lindström katsoo valtion suuntaan.
– Valtiovallan rooli on suuri. Kuntien tehtäviä on lisätty, mutta valtionosuuksia on leikattu ja vähennetään edelleen, Lindström sanoo."
https://www.suomenuutiset.fi/kunnissa-alkoivat-rajut-leikkaukset/
Nyt persut ajaa itse samaa politiikka, jota vielä viime vaalikaudella haukkuivat. Niin se takki kääntyy tässäkin asiassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.