Turun kaupungin hygieniavastaava tiedottaa
Kesäisessä tiedotteessamme totesimme, että alushousut on syytä vaihtaa ainakin kerran viikossa hajuhaittojen ehkäisemiseksi.
Nyt haluamme korostaa, että pelkkä vaihtaminen kerran viikossa ei riitä, vaan alushousupari, joka ei ole sillä viikolla käytössä, tulisi myös pestä.
TuKaHyV
Turun kaupungin hygieniavastaava tiedottaa
6
135
Vastaukset 6
- puoluesihteeri
Kyllä niitä sääntöjä on helppo tehdä, mutta ei yksi sihteeri kaikkea ehdi tehdä, on päällimäisenä asiana, kannattajanimien keräys, jonka joutuu tekemään pimeässä hautausmaalla, persujen jatkuvan kyttäämisen vuoksi
- 7Vaihe
Jospa puoluesihteeri ottaisi käyttöön vaipat suurempien kiireiden ajaksi. Kannattaa ehdottomasti ainakin kokeilla!
- ollifan
Aloituksesta on, sano, tehty valitus.
- kylmämies
Waltteri tekee parhaansa ja eikä hänen tarvitse nuorena miehenä mitään vaippoja käyttää.
Vanhat miehet, joilla on pidätysvaikeuksia, niitä käyttävät.
Eipä nyt sihteeriä syytetä siitä kusenhajusta, jota puolueessa kieltämättä on - kummastunut
Mikähän tämä alun tiedoite oikein on.
Kaupunginvaltuustossa tämä hajuongelma ratkaistiin siirtämällä Mäenpää takariviin ikkunan eteen maahanmuuttaja valtuutettujen viereen.
Yleensä veteraanivaltuutetut istuu aina eturivissä.
Taisi Li Andersson valittaa hajusta, valtuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen puolusti ikätoveriaan Mäenpäätä toteamalla "kaikki vanhat miehet haisee kuselle" - Ikipietu
Eipä Turun Olli kovin kummoista kunnioitusta tunnu nauttivan valtuustotovereilta, en yhtään ihmettele.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400