Rakastaisin sua oikeasti. Tai sit en, jos et sitä halua. Onneksi tämä on vain olematon paikka, täällä ei satu onnenpotkuja eikä vahinkoja, sillä tätä ei ole. Jatkan aina siitä mihin jäin, oikeassa elämässä. Tämä paikka on kuin uni tai humala, joka koetaan todentuntuisena, mutta tiedetään, että se menee ohi eikä kaikki ole sen aikana aitoa. Silti siitä nauttii - ehkä juuri siksi - ja joskus jää koukkuun. Tekisi mieli kääntää kylkeä ja jatkaa uneksimista, tai ottaa vielä lasillinen. Mutta se vain peittää oikeasti kulkevaa aikaa muualla, ei sitä poista tai muuta. Ihanaa, että on olemassa todellisuus. Siellä ei ole mikään muuttunut tällä välin. Mihinkään suuntaan. Tähän luotan ja toivon muidenkin luottavan. Ellei toisin sovita.
No, mä en ainakaan leiki ikinä tunteilla
leikitonsiterikseen
5176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ajattelen samoin, se todellisuus on todella koukuttava, toinen ulottuvuus. Voisin rakastaa sinua loputtomiin ja rakastankin, se tuntuu niin hyvälle. En ole leikkinyt, tarkoitin maailmaa leikinomaista. Minäkin rakastaisin sinua myös oikeasti tai sitten en, ellet niin haluaisi. En täysin yhdistä palasia. Sinun äänesi kuulen kyllä.
Tiedän kyllä myös todellisuuden kutsuvan, se on ennallaan. Haluan nähdä sinut. Näenköhän minä joskus. Tuletko vastaan ja rakastat oikeasti minua. Rakastatko loppuun asti, rakasteletko aamuun asti. Mitään muuta halunnutkaan kuin sinut. Sekoitit minut... tunsin tutun yhteyden, tutun rakkauden. Sinä tiesit.
Tilanteeni on juuri nyt mahdoton, muuten minä heti. Niin. Sitä en tässä voi sanoa, mutta en voi tähän ketään sotkea. Olen 'velkaa' läsnäoloni eräälle. En voi tehdä mitään, mikä horjuttaisi sitä juuri nyt. Kysymys on elämästä ja kuolemasta.
Tahdon, että tulisi aika, jolloin olisit sinä ja minä. Tule silloin, toivon. En tiedä, pystytkö, mutta toivon.
Uneen tämäkin, horteeseen. Voi olla totta tai ei. Sinä tiedät, miten on, koska vain tiedät. Olet erityinen.
Tähän voisin vastata että tunteistaan en tiedä ja muusta tiedän ja ymmärrän. Vaikea mitään palstahuutojen perusteella tehdä, mutta sydämessäni paikka aina hänellä.
Paula Vesalan laulaessa Vain elämää jutussa laulun sua vasten painaudun. Pöydässä istuu Paula Koivuniemi, hänen tunnetilansa on käsin kosketeltava. Hänestä näkee jo heti, että kolahtaa, ja vahvasti. Aikuisen naisen ikävä Rakkautta, ehkä jotakuta, tai sit sitä jotakin, mitä ei koskaan ollutkaan, unelmaa.
Kyllähän tässä on jo ikää kertynyt niin kuin Paulallakin ja kokemusta pitkistä ajoista mm. ulkomailla. Kirjoittaminen, se on elämäni, sadut ja tarinat elävät minussa.
Niin toivon minäkin. Teit särön sydämeeni pysyvän, vaikka niin ei pitänyt käydä..