No niin. Tänään oli Tamperelaisessa utopiaunelma-aivopieru liityntäparkeista, jossa yksityisautoilijat kaupunkiin tullessaan jättävät autonsa periferiaan, ja jatkavat cityyn julkisilla. Miksi kukaan tekisi niin, muuten kuin vihertävissä päiväunissa?
Jos Tampereen liikenne on ruuhkautumassa, sitä pitäisi sujuvoittaa eikä keksiä kaiken maailman rajoitteita. Muuten matka suuntautuu Lielahteen, Lempäälään tai jopa Tuuriin.
Jos Tampereen liikenne on ruuhkautumassa, sitä pitäisi sujuvoittaa eikä keksiä kaiken maailman rajoitteita. Muuten matka suuntautuu Lielahteen, Lempäälään tai jopa Tuuriin.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tampere on jo pilannut mahdollisuutensa, mitä tulee autoilevien ihmisten rahavirtoihin. Tamperelaiset ajaa nykyään Lempäälään pitkissä letkoissa ja kääntyvät moottoritieltä Ideaparkkiin.
Viksuimmat tulee ostoksille Lielahteen. Kesät talvet. On naku-uimarantakin
Samaan ylivoimaiseen logiikkaan perustuu ratikka. Sen lähelle ei voi kuitenkaan tulla parkkialueita, koska maan hinta on hyvin korkeä. Ei voi tulla toimivia vaihtopysäkkejäkään. Niiden tarvitsema alue on ainakin hehtaari
Just näin. Maa on aivan liian kallista noilla ratikanvierustonteilla, että siitä voitaisiin tehdä parkkialue autoille. Tokihan se on mahdollista, mutta haluaako joku maksaa moninkertaisen parkkimaksun keskustaan verrattuna? Ja siihen päälle vielä sen matkustamisen ratikalla.
Aivan kuin ruotsinlaivoille oltaisiin menossa, kun pääsee ratikan kyytiin Tampereen maakuntakeskuksessa. Ei tarvita enää Särkänniemeä, kun on näin isot huvit Tampereella.
Tuntuu kovin ihmeelliseltä koko ajatus liityntäparkeista. Miksi henkilö ei voi tulla koko matkaa bussilla maalta asti, jos kaupunkiin on mahdoton ajaa? Onhan esimerkkinä mainitusta Orivedestä hyvät bussiyhteydet suoraan linja-autoasemalle. Itselleni ei täysin auennut, miksi näitä parkkialueita ylipäätään tarvitaan? Vai onko ahneella kaupungilla tarkoitus tehdä niistä maksullisia, jotta voidaan rahoittaa ulkopaikkakuntalaisten rahoilla ratikkaa?
Mistäpäin maailmaa luulet maksuttomia parkkipaikkoja löytäväsi?
Lähimmät ovat Lielahden Citymarketin, Lidlin, Prisman ja Gigantin pihoissa, myös kellariruutuja on riittävästi. Eivät tavoita sateet tai muu rospuutto. Myös Löytötavaratalo ja Tokmanni
kaikilta kyliltä vaan oma bussi ajelemaan kaupunkiin, mahtaa olla halpaa eikä liikennekään tukkeudu
En tarkoittanut bussia jokaisesta pikkukylästä, vaan yksi bussi Orivedeltä, yksi Pälkäneeltä, yksi Vammalasta, yksi Ikaalisista jne... Näillä paikkakunnilla liityntäpysäköinti ei tuota ongelmia eikä maksa mitään. Mitään lisäliikennettä ei tarvita, uskoisin linjoja jo nykyisellään olevan kaikista vähääkään isommista keskuksista. Tampereen liityntäpysäköintisuunnitelma alkaa yhä enemmän vaikuttaa vihervasemmiston rahastuskeinolta ratikan kulujen peittämiseksi.
Et saa liikennöintilupaa
Tässä olisi suuri järki. Liityntäparkki sinällään on kannatettava ajatus, mutta sen tulee sijaita niin kaukana keskustasta, että sen alle ei jää kallista tonttimaata. Paras liityntäparkkipaikka olisi 30..40 km etäisyydellä kaupungista, kaupunkiin tulevan valtatien varrella. Viiden kilometrin etäisyydellä oleva parkkialue on kuolleena syntynyt idea; silloin ei kannata enää vaihtaa kulkuneuvoa vaan ajaa suoraan keskustaan asti.
Totta on
Liityntäparkkeja käyttävät vanhat papat ja naiset, jotka eivät uskalla ajaa keskustassa. Kukaan työssäkäyvä ei jätä niihin autoaan, jos parkkipaikka löytyy työpaikan läheltä. Moni tarvitsee autoa työpäivän aikanakin, mitä viherhörhöt eivät tajua.
Eihän viherhippipössyttelijät mitään voi työelämästä tietää kun eivät ole koskaan siellä olleetkaan!
Ihmeellisesti keskustelu uupuu, kun otetaan puheeksi vaihtopysäkit tai muut liittymät. Huomataan, että niissä piilee mahdottomuuksia ja iso kustannuspommi.
Liityntäpysäköinti on arkipäivää stadissa. Keskustassa helpompi kävellä tai ajaa spåralla kohteesta toiseen ja sitten palata esim metrolla liityntäparkkiin. Ei mitään erikoista eikä todellakaan utopiaa. Älyvapaata etsiä parkkipaikkaa keskustasta, maksaa siitä ja vielä kärsiä sakkojakin. Tämän takia korkealaatuista raideliikennettä tehdään. Se on mukavampaa käyttää kuin bussit, ja tässä on eräs myönteinen seuraus siitä.
Aha
Ikiparkkeja näyttävät olevan hylätyille autoille, kun kukaan ei niiden käyttöä näytä valvovan. Estääköhän 24h kyltti sakottaminen ja poishinauksen?
Tampereen seutua ei voi verrata Suur-Helsinkiin liikenteen osalta. Helsingissä on väestöntiheys ja liikenteen määrä aivan toista kuin Tampereella. Palataan ratikkakysymykseen kun väestönmäärä ylittää miljoonan ja väestötiheys 2000 asukasta neliökilometrillä.
Otan osaa, olet varmaan sukusi välkyin.
Kiitos arvokkaasta panoksestasi tähän keskusteluun!
Minkä alueen Tampereesta haluat ottaa tarkasteluun ja miksi? Miten päädyit juuri noihin ehdottamiisi rajoihin?
Kerro itte
Kertokaa niistä VAIHTOPYSÄKEISTÄ! Ei kuulu mitään
Ei kestä housut merivettä
Ilmastako ne bussit ratikkalaiturien viereen hypähtävät? Jos ei, montako eritasoramppia tarvitaan?
Oikeat työpaikat eli yksityiset yhteiskuntaa ylläpitävät firmat pyrkivät muuttamaan sinne, mihin niiden työntekijöiden on helppo tulla kotoa omalla autolla suoraan firman pihalle asti. Verovaroin rahoitetut työpaikat pysyvät sitkeästi kaupungin parhailla paikoilla, joista voi kätevästi käydä pitkällä lounaalla keskustan ravintoloissa, työaikana ostoksilla tai kesällä torilla kahvilla.
Voiko tuon paremmin enää kiteyttää :D
tässä on juuri se ero oikeilla työpaikoilla ja yhteiskunnan eläteillä,
esim. onko yksikään maansiirtoyritys keskustassa ratikan varrella?
Omistaja asuu.
Miksi tällaisia liityntäpaikkoja yleensä tarvitaan? Eikö ihmisiä pitäisi kannustaa joukkoliikenteen käyttöön siten, että he tulisivat kotikunnastaan asti bussilla kaupunkiin töihin tai asioille? Mitä järkeä on ajaa autolla kaupungin portille, jos siitä eteen päin ei voi jatkaa? Mikä olisi kustannusten jako, maksaako kaupunki näiden alueiden kulut vai jaettaisiinko sekin naapurikunnille tai käyttäjille? Melkoisen monta avointa kysymystä on tämän suunnitelman suhteen.
Koska se Hankkion parkki muuten valmistuu? Tontilla havaittavissa jotain vuokravaraston näköistä, ei parkkia.