Narsistin tuhoama ihmisraunio

Dyydis

Olen 47 vuotias mies. Vähän alle kolme vuotta sitten olin juuri eronnut 26 kestäneestä liitosta. Ero Oli helpotus ja olin iloinen ja elämänhalua täynnä. Minulla oli siihen aikaan estolääkitys masennukseen ym. Pienin mahdollinen annostus. Sitten tapasin hyvin nopeasti todella mukavan ja ihanan yrittäjä naisen. Oli kaksi yritystä ja kaikki näytti hyvältä. Rakastuin nopeasti kyseiseen naiseen ja silloinhan kaikki muu unohtuu. Nyt vasta kaikki kauheudet on alkanut aueta kun 5 viikkoa sitten sain niin paljon voimia että ilmoitin hänelle että en halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Kaikki mahdolliset estot puhelimesta päälle. Sitten siihen mitä hän minulle teki. Jo ensimmäisellä viikolla rupes tulemaan paskaa niskaan. Hän kertoi kaikki miessuhteensa ja miten hän kenenkin kanssa harrasti seksiä ja minkälaiset vehkeet oli miehillä. Ihmettelin suuresti että ei kukaan muu nainen ole tollaisia asioita kertonut. Ja se kyllä satutti ja paljon. Noin reilu kuukausi ja lähdettiin kavereiden ja naisystävän kanssa thaimaaseen lomalle. Siellä tuli ensimmäinen kunnon riita. Naisystävä yks kaks rupes kuristamaan ja sattui ihan kunnolla ja sen jälkeen hirveä paskanen nauru ja vittuilu päälle. Totta vitussa suutuin ja lähdin huoneesta pois. Loppujen lopuksi kaikki oli minun vikaa koska olin muka huumorintajuton ja herkkä. Sitten selvittiin heinäkuuhun asti suht mukavasti. Oltiin festareilla ja satuttiin hänen tyttärensä kanssa riitelemään. No aivan järjetön sota koska hänen lapset ovat koskemattomia. Mentiin kummiskin hänen luokseen yötä. Aamulla kun heräsin oli tavarani pakattu ja sanottiin voin poistua lopullisesti. Ja se kylmyys mikä siinä ihmisessä näkyi. Noh piti pyydellä anteeksi hänen tyttäreltään ym. Ja sitten taas minä vitun Urpo pääsin takaisin hänen elämäänsä. Siinä sitten elettiin ihan mukavaa aikaa mutta tietoisesti nyt tajuan että minua muutettiin pikkuhiljaa sanoilla ja teoilla hänen mieleisekseen. Maaliskuussa 2015 muutin hänen luokseen ja siitä alkoi elämäni pahin alamäki. Olin omissa töissäni remonttihommissa ja iltaisin rakensin hänen yrityksensä tarvitsemia asioita. Heinäkuussa olin henkisesti ja fyysisesti aivan loppu ja jouduin jäämään sairaslomalle. Silti vaikka olin sairaslomalla jouduin tekemään hänen yrityksensä töitä 7 päivänä viikossa ilmaiseksi. Masennus lisääntyi koko ajan vaikka kävin terapiassa ja söin lääkkeitä ja olin sairaslomalla. Joulukuussa sitten kokeiltiin sähköshokki hoitoa 8 kertaa kun masennus ei vaan hellitä. Ja sitä henkistä väkivaltaa kyllä tuli kaiken aikaa. Maaliskuussa 2016 tuli mutta täyteen ja muutin pois hänen luotaan. No narsisti ei hyväksy että hänet jätetään. Ja minulta oli viety kaikki itsetunto, rahat, mielenterveys ja olin silti hänestä täysin riippuvainen ja hän kyllä sen tiesi ja siitä se narsistin kosto alkoi. Hankin oman asunnon ja luulin että uusi elämä alkaisi. Toukokuusta syyskuuhun hän sai minut ainakin 10-15 kertaa palaamaan hänen luokseen ja kylmästi jättämään minut yhtä monta kertaa. Ja sit kruunuksi hän rupesi syyttämään minua pettämisestä ja sen verukkeella hän jätti minut 4 kertaa. Siinä vaiheessa hain hypnoosista apua että pääsisin hänestä eroon. Nyt viisi viikkoa ilman mitään kontaktia kyseiseen ihmiseen. Velkaa hän jäi minulle 4200 niitä rahoja en tule koskaan näkemään. Tällä hetkellä lääkityksenä 2 eri mielialalääkettä Ja paljon rauhoittavia ja eri terapioita. Yksi sairas ihminen pystyy tuhoamaan toisen elämän ilman mitään tunnontuskia ja katumusta. Nyt kun on tajunnut kaiken tämän mitä on itselleen antanut tehdä niin olen kyllä todella ahdistunut, masentunut, pelokas ja usko tulevaisuuteen on aika vitun lujilla. Voimia kaikille ketkä olette eläneet tai elätte narsistin kanssa.

93

3056

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dyydis

      Ja unohtui yksi tärkeimmistä asioista. Hän sai minut katkaisemaan välini aikuisiin lapsiini melkein vuodeksi. Ja kaikki oli muka tyttäreni syytä. Vittu miten sairaita ihmisiä voi olla.

    • pitkämatka

      Nainen vaikuttaa tosi huonolta. Tärkeintä että pysyt päätöksessäsi etkä retkahda enää. Läheisriippuvuus on kuin addiktio, ja vieroittautuessa pitää olla luja. Toivottavasti saat välit lapsiin korjattua.
      Kyllä se ajan mittaan helpottaa. Älä vähättele itseäsi. Päätä että päästät irti ja pysy päätöksessäsi.

      • Dyydis

        Kiitos rohkaisevista sanoistasi. Onneksi olen saanut välit lapsiini kuntoon. Nyt täytyy vaan saada itsensä kuntoon.

      • kohtalotoverille

        Olen nainen ja kokenut suurinpiirtein samaa. Minulta kului vuosia päästäkseni irti. VAikka NArsista pääse fyysisesti irti niin henkinen irtautuminen kestää piktään. Minun irrottausumista on hidastanut NArsistin minulle jättämänsä velkavankeus.
        Me emme voi muuttaa tapahtunutta voimme vain tehdä omasta elämästämme parhaan mahdollisen.
        se ei ole ollut helppoa, eikä se tule olemaan helppoa sinullakaan, mutta usko parempaan huomiseen kantaa. Jokainen päivä jonka pääse eteenpäin ajattelematta, kaipaamatta, katumatta on voitto. Pitää opetella luottaan itseensä, anteeksianto itselle on kaiken a ja o.

    • VoimiaVoimia

      Mulla lähestulkoon samoja kokemuksia ja olen mies. Onneksi oli voimia jättää hänet. Hän ja koko hänen sukunsa tuntuisi olevan samasta puusta veistetty.
      Mulle jäi velkavankeus mutta se on parempi kuin hengenlähtö. Nainenkin voi olla fyysisesti väkivaltainen myös kaiken sen henkisen lisäksi. Nyt kun katselen itseäni niin voiton puolella ollaan vaikka rahaa menee exän vuoksi joka kuukausi ulosottoon. Aloittajalle(ja kaikille muillekin) kovasti voimia. Älä ole exäsi kanssa missään tekemisissä. Tuollaiset ihmiset ovat todella kipeitä. Omani ei esim.ymmärtänyt lyöneensä minua ollenkaan. Saattoi lyöntien jälkeen vihellellä ja ruveta katsomaan televisiota tyytyväisenä. Tuollaiset ihmiset eivät muutu, niin syvälä heissä asuu itsekkyys ja pahuus. Hän tulee löytämään sen tavalla tai toisella edestään, näin uskon.

    • Mieskokemaa

      Mies täälläkin ja saman tapaisia kokemuksia narsistisesta naisesta. Erosin pitkästä liitosta muutamia vuosia sitten ja jossain vaiheessa eron jälkeen tapasin kaikin puolin erittäin viehättävän naisen, josta aika pian ilmeni hyvin pinnallisia, itsekeskeisiä, omistushaluisia piirteitä ja varsinkin alkoholia juotuaan hän muuttui sairaan ilkeäksi, haukkumista vaatteista, ystävistä, kodistani, lapsistani jne. Sosiaalisessa mediassa hän kontrolloi ja seurasi kirjoituksiani ja lisäksi kommentoi niitä hyvin kärkevästi jos kuvitteli asioiden liittyvän jotenkin häneen. Suhteen virallistamiseen hänellä oli myös hyvin kiire, kihlasormukset olisi pitänyt löytyä jo kohtuullisen lyhyen seurustelun jälleen vaikka en vielä tuntenut kovin hyvin koko naista.

      Aikaa myöten tämä narsistinen nainen osoittautui humalapäissään myös agressiiviseksi, läheltä piti tilanteita alkoi syntymään ja tulihan se kerta, kun hän ensimmäisen kerran löi ja potki minua humalapäissään, syytti minua pettämisestä ja siitä, että käyn paneskelemassa muita naisia kylillä. Tekstiviestit joita hän lähetti juotuaan oli törkeydessään omaa luokkaansa. Hänen lyönteihin en fyysisesti vahvempana koskaan vastannut, ainoastaan käsin suojasin itseäni.
      En ole koskaan missään suhteessa kokenut vastaavia asioita, toki riitoja on ollut, mutta tämän narsistisen naisen kanssa riita voi syntyä yleisen ymmärryksen mukaan hyvinkin mitättömistä asioista ja väliin tuntuu, että hän tarkoituksella halusi jopa rakentaa riitoja kun sille päälle sattui. Olen mielessäni pistänyt välit häneen poikki jo useamman kerran, mutta hänen lepyttelyjensä jälkeen olemme aina " palanneet yhteen ", vaikka järki minulla sanoo, ettei suhdetta kannata jatkaa. Ehkä minussa on sitten annos läheisriippuvaisuutta tai yksinäisyyden pelkoa, kun olen aina antanut uuden mahdollisuuden hänelle.

      Narsistisesta ihmisestä eroaminen on haastavaa, jopa vaikeaa. Tavalla tai toisella narsistinen ihminen houkuttelee sinut luokseen kuin kukka mehiläistä. Näissä tapauksissa noin kuvaannollisesti voisi tämän kukan olevan lähinnä lihansyöjäkasvi, sillä narsisti houkuttelee, imee sinusta hyödyn ja lopulta sinusta ei jää jäljelle kuin tyhjät kuoret, jotka hän nakkaa menemään kun sinut on hyödynnetty. Pysy päätöksessäsi jos pystyt, sillä tuolla teidän suhteella ei olisi hyvää tulevaisuutta sinulle.

    • jhffghbb

      Sama kokemus narsistista. Niin raadollista kuin se onkin, niin ainoa tapa jättää narsisti on ns. "no contact" -sääntö. Eli ei mitään kontaktia tai minimaalinen kontakti, jos se vain on mahdollista.

      Oli sitten läheisriippuvainen tai ei, mutta tunne-elämältään normaalille tämä ei ole helppoa. Mutta se on ainoa vaihtoehto, jos aikoo säilyä järjissään. Elämään tulee aina uusia ja terveempiä ihmisiä.

    • Dyydis

      Kiitos kaikille omien kokemusten kertomisesta. Tiedätte kaikki miten vaikeaa on irrottautua narsistista. Lisätään taas yksi asia mitä hän käytti. Seksiä. Nainen oli täysi seksiaddikti. Kyllähän minäkin tykkään seksistä mutta häntä kun halutti hän vaan otti minut että sai tarpeensa tyydytettyä. Sanoin hänelle todella monta kertaa että tunnen että minut raiskattiin. Hän vain sanoi että tärkeintä että hän sai mitä halusi. Välillä oli aika hyväksi käytetty olo. Kertokaa muutkin mitä olette narsistin kanssa joutuneet kokemaan. Ymmärtää paremmin omia kokemuksiaan.

      • Mieskokemaa

        Samankaltainen seksiaddiktinen kokemus myös minulla tästä narsistisesta naisesta. Seksi on hänelle kuin väline, mekaanisesti hyvää, mutta tunne puuttuu ja seksiä on vaan silloin kun hän sitä tahtoo. Seksi tuli varsin nopeasti kuvioon pian tapailun alkuvaiheissa, todennäköisesti hän käytti sitä koukutuksen välineenä. Käydessäni kylässä hänen luonaan hän saattoi kesken television katselun vetää ennakoimatta housunsa alas näyttääkseen minulle värkkiään tai päätyi peilistä katselemaan vartaloaan, minusta hyvin outoa käytöstä. Seurustelun alkuvaiheessa hän jopa ehdotti, että petileikkeihin voisi ottaa lisäkseni toisen miehen mukaan ja kysyi löytyisikö minulta ketään tuttua. En hänen ajatuksestaan erityisemmin innostunut ja hän kuittasikin asian sitten vain " huumorina ".
        Olen elämässäni tavannut muitakin naisia, mutta tämä tapaus on kyllä ainutlaatuinen. Ihmisenä hyvin reipas, tyylikäs, sosiaaliset tilanteet erittäin hyvin hallitseva, mutta sitten on tämä toinen puoli mustasukkaisuuksineen, mikä vaikuttaa täysin sairaalta.

    • Dyydis

      Sanotaan tuosta rahastakin sellainen asia joka tuli tehtyä kyseisen naisen takia. Ostin häneltä rantatontin 60000 eurolla ja pelastin hänen yrityksensä konkurssilta. Koskaan hän ei kiittänyt minua siitä. Tein kesän alussa velkakirjan hänen kanssaan että hän hoitaa tontin korot ja lyhennyksen. Jos hän ei hoida noita asioita joudun minä ottamaan tontin takaisin itselleni ja siinä vaiheessa olen vielä enemmän kusessa. Mutta pakko yrittää vaan jaksaa ja uskoa tulevaisuuteen.

    • TäysilläEteenPäin

      On jo iso askel että uskaltaa avautua edes jossain siitä että on viety kuin pässiä narussa. Lähipiirin miesuhri ei taida ikinä kyetä tuohon, ja on vain ajan kysymys koska "leikkaa kiinni" lopullisesti. Hänellä on fyysinen terveys sen verran heikko että olisi ehdottoman välttämätöntä elää säännöllistä elämää itsestään huolehtien. Se ei tietenkään narsistin kanssa mitenkään onnistu, joten karu totuus on että elinvuosia tuskin on kauheasti jäljellä. Narsisti todellakin tappaa pahimmillaan, vaikkakin hitaasti.

      Onhan siinä nielemistä että itseään ihan fiksuna pitänyt huomaakin pistäneensä asiansa täysin kuralle, terveyttä myöten, jonkun naiskon takia, ihmisen joka ei pohjimmiltaan ole muuta kuin yksi iso reppana. Mutta kuten huomaat, et todellakaan ole ainoa, eikä siinä lopulta ole mitään muuta tietä kuin eteenpäin. Menneille ei voi enää mitään, ja sinulla on täysi oikeus ottaa ilo irti siitä mitä tulossa on, märehtimättä sitä mitä nyt sattui tapahtumaan. Ja sehän se on paras kosto narsistille: porskuttaa eteenpäin elämästä nauttien.

      Oma kokemukseni on, että kiltti mies on mitä parhain saalis narsistille. Moni muukin haluaisi kiltin miehen, eli ei siinä mitään pahaa ole, mutta narsistin kynsissä kiltti mies on usein heikoilla. Heti suhteen alussa mies nostetaan jalustalle, mutta samalla asetetaan hirveät paineet sille että on jatkossakin oikeanlainen. Narsisti nainen kertoo esimerkkejä siitä miten hirveitä ja kauheita miehiä hänellä on ollut, mutta nyt tämä uusi kulta on jotakin ihan muuta, ONHAN?!?!?!?. Jos uusi kulta vähänkin yrittää ottaa itselleen tilaa, tai muuten erehtyy toimimaan vastoin rinsessan toiveita, alkaa hirveä syyllistäminen: taidat olla samanlainen porsas kuin ne kaikki muutkin?!?!?! Että taasko joku sika onkin tullut rinsessan elämään aiheuttamaan traumoja?!?!?!? Kun mies on kokenut kuinka kivaa on olla jalustalla, ei hän sieltä halua poiskaan joutua, ja nöyrtyy rinsessan tahtoon.

      Nasse rakentaa mielikuvaa täydellisestä parisuhteesta, jota muut vain kadehtivat. Jokainen nassen motiiveja epäilevä, vaikka sitten miehen lapset, ovat vain kateellisia ja haluavat siksi pahaa. Kukaan ei saa tulla sotkemaan tätä elämää suurempaa suhdetta, YMMÄRTÄÄHÄN mies sen?!?!?!? Sitten vielä miehen korvaan suputetaan juoruja tutuista ja sukulaisista niin että mies suuttuu ja kertoo jutut eteenpäin.

      Ajan kanssa mies huomaa että on pistänyt välit poikki vähän joka suuntaan ja vielä juoruillut niin että hävettää ihan saakelisti. Parisuhteessa tuntuu pahalta, vaikka sen piti olla elämää suurempi. Siinä moni ratkaisee ongelman kitumalla hiljaa kun ei yksinkertaisesti kehtaa lähteä oikomaan asioita ja selvittelemään mokiaan ja kohtaamaan "minähän sanoin" -katseita. Eikä moni jaksakaan kun on nuppi aivan sekaisin kaksoisviestinnästä, valheista, jatkuvasta varuillaan olosta ja huonosti nukutuista öistä.

      Onneksi teillä ei ole yhteisiä lapsia. Narsisti käyttää ihan surutta lapsia kostaakseen ja kiusatakseen jokaista joka vähänkin välittää lasten hyvinvoinnista. Isää tietysti mäiskitään lapsella ensimmäisenä, mutta oman osansa saavat myös isovanhemmat ja muu suku. Jos eivät tottele rinsessaa niin laitetaan lapsi kärsimään. Jos rinsessa rääkkää lastaan niin sehän ei ole koskaan rinsessan syy vaan sen joka on rinsessan suututtanut.....

      • Dyydis

        Kaikki mitä sanoit on täyttä totta. Kyllähän tässä on kuin peura ajovaloissa. Ei tiedä mihiin suuntaan juoksisi. Ja nyt kun kaikki on valjennut itselle on noussut aivan kauhea viha ja kostonhimo kyseistä ihmistä kohtaan. Tiedän että narsistille on turha ruveta kostamaan. Se ei johda mihinkään. Täytyy vaan yrittää purkaa terapiassa noita tunteita.

      • onneksierossa

        Niin totta kuin olla voi. Erityisesti tuo kuvaus mitä kiltille miehelle tapahtuu narsistin kynsissä. Alkuun mieletöntä ylistystä, kuinka ihanaan ja rakkaaseen mieheen on tutustunut, jotain sanoinkuvaamatonta sanaista helinää, jolla on vain tarkoitus koukuttaa uhria. Olet ainutlaatuinen.. sydämesi on kultaa..en tahtoisi koskaan menettää sinua..syli aukeaa..huulet kohtaavat..ekstaasi on äärimmillään..
        Tosiaan ne kertomukset entisistä alkoholisoituneista miehistä tai väkivaltaisista, joiden uhrina koukuttaja pyristeli. Sitä joutui outoon ansaan, että yritti olla parempi kuin nuo hirveät ja kauheat miehet ja tosiaan aivan kuvaamallasi tavalla se tapahtui. Tuskin uskalsin saunakaljaa juoda, enkä muuten juonutkaan, koska halusin olla parempi kuin hänen entiset miehensä. Huomasin olevani absolutisti ja kiristelin hampaitani, kun kaverit joivat paljussa saunakaljansa, kuvittelin heidän olevan juoppoja, jotka hakkaavat naisensa kotona.

      • Dyydis

        Puhut kyllä niin täyttä totta kun olla ja voi. Kiitokset mahtavasta kirjoituksesta. 👍

      • TäysilläEteenPäin

        Jatkan tarinaa tilanteesta, kun lapsi tulee.....

        Lähipiirin mies siis löysi rinsessan, joka nosti korkealle jalustalle. Kun mies alkoi epäillä suhteen täydellisyyttä, alkoi häiden suunnittelu. Kun epäilys alkoi taas nousta, olikin jo lapsi tulollaan.

        Raskausaika oli näin sivullisen silmissä vähintäänkin outo. Rinsessa teki miehelle selväksi että tämä ei voi ymmärtää mitään siitä miten vaativaa on olla raskaana, joten miehen on syytä tehdä juuri niin kuin rinsessa toivoo. Mies yritti, mutta nassen toiveitahan on aika vaikea toteuttaa. Raskausaika näytti saavan miehen vain pahasi hämmennyksiin ja hän oli koko tilanteessa täysin "ulkona". Ei ollut mitään yhteistä onnellista odotusta, vaan rinsessa joka kyykytti raskauden varjolla, ja mies joka tuntui pelkäävän koko aihetta.

        Jo raskausaikana rinsessa ilmoitti että mies sitten saa osallistua lapsen hoitoon ja valvomiseen, hän ei yksin ala lasta hoitaa. Käytännössä tämä tarkoitti että aina kun vauva valvotti rinsessaa, miehen piti valvoa myös. Miehen piti myös huolehtia kaikista kotitöistä koska eihän rinsessa voinut kun piti hoitaa lasta. Miehen piti myös hoitaa kotieläimet ja työnsä. Käytännössä miehelle jäi 3-4 tuntia aikaa nukkua. Vapaapäivinä miehen piti viedä rinsessaa kyläilemään jotta tämä pääsi edes joskus pois kotoa. Kylässä ollessa rinsessa retkotti sohvalla valittaen vauva-arjen raskautta, heitellen välillä määräyksiä miehelle joka hoiti vauvaa. Ei siis päässyt mies nukkumaan silloinkaan. Lopulta miehen piti vähentää työtunteja ehtiäkseen hoitaa kaikki velvollisuutensa, ja pysyäkseen hengissä. Kaveri näytti lähinnä haudasta nousseelta.

        Vaikutti että mies jollain tasolla ymmärsi että muissa perheissä terve ja rauhallinen lapsi ei aiheuta samanlaista kaaosta, mutta ei uskaltanut kyseenalaistaa rinsessan näkemystä siitä miten lapsiperheessä toimitaan. Rinsessa oli kuitenkin ÄITI, kantanut ja synnyttänyt lapsen, ei mies tiedä siitä yhtään mitään, joten pitäköön turpansa kiinni jottei vahingoita lasta.

        Isän oli pakko lisätä työtunteja kun rahat loppui, mutta ei "kotiäiti" lasta edelleenkään suostunut hoitamaan. Rinsessa piti huolen että lapsi valvoi aamupuolelle yötä ja siten nukkui ison osan isän työajasta. Piirretyt hoiti lasta muutaman tunnin, kunnes isä tuli kotiin. Isovanhemmat hoitivat myös lasta todella paljon, vaikka rinsessa oli vuosia "kotiäiti" joka "uhrasi uransa lapsen takia". Joskus kävi niin, että isä ei työreissun takia voinut hoitaa lasta ja isovanhemmatkin olivat menossa. Silloin syntyi kauhea kriisi koska oli täysin ennenkuulumatonta että rinsessa, "kotiäiti", joutuisi katsomaan oman lapsensa perään kokonaisen päivän.

        Ainakin isän ja lapsen suhde muodostui hyvin vahvaksi, niin vahvaksi ettei lapsi juuri koskaan edes puhu äidistään. Riitatilanteissa rinsessa kuitenkin pakkaa lapsen mukaansa ja vie pois isän luota. Tilanne on tietysti isään ripustautuneelle lapselle hyvin ahdistava, mutta sitähän nasse juuri hakeekin. Lapsen tuskan edessä isä on valmis mihin tahansa.

      • Kyllä voi olla noi narsistit todella sairaita "ihmisiä" Muiden ihmisten tunteilla ei ole mitään väliä.

      • Anonyymi
        TäysilläEteenPäin kirjoitti:

        Oli kuin olisi lukenut erään sukulaisen päiväkirjaa sillä erotuksella, että rinsessa kävi joskus "nukkumassa" naapurin sängyssä kun mies oli töissä. Tietenkin siksi koska miehestä ei ollut sänkyhommiin kun hän oli aina niin väsynyt ja oli yöt työllistetty vauvan hoidossa.

    • yhdistäviätekijöitä

      Huh, kun täällä lukee näitä kokemuksia naisnarsisteista niin tuntuisi että kaikki kirjoittaa mun exästäni. Jotenkin tietynlainen käytös tuntuisi olevan noille tyypillistä. Selkeitä samanlaisia kaavoja.
      Naiset ovat vaan varmaan ovelampia ja onnistuvat koukuttamaan salakavalasti ja viemään pikkuhiljaa miehen identiteetin jne. Kylmiä väreitä (huonoja sellaisia) tulee kun näitä luen.

      • iuyttt

        Narsistit ovat manipulaation mestareita sukupuolesta riippumatta. Onko mies vai nainen, sillä ei ole väliä, koska lopputulos on sama.

      • pakoon

        Varmasti näin. Mutta miesnarsistin naisuhrina, siinä oli aina se fyysisen väkivallan uhka, koska mies oli isokokoisempi.
        Kyllä miesnarsisti, tyhmäkin, pystyy tuhoamaan paljon.

        Toisen ihmisarvoa pitäisi kunnioittaa joka tapauksessa, ja näiltä se kyky puuttuu.
        Voisi kuvitella, että elämä ilman myötätuntoa jää kuitenkin aika yksiulotteiseksi.

      • lkjlkjhjkl
        pakoon kirjoitti:

        Näin miehenä totean että minua kun opetettiin että naista ei saa lyödä niin otin vastaan naiseltani fyysistä väkivaltaa vuosia. Kerran kun puolustauduin fyysisesti, eli potkin häntä poispäin kun oli taas tulossa päälle, ajoi hän ystävälleni näyttämään "mustelmiaan". Ystäväni tiesi ongelmistamme ja näki hänen lävitseen. Eli ei mennyt exän jutut läpi. Mutta fyysinen väkivalta oli siis vuosikausia läsnä meidän suhteessa ja kaikki se henkinen myös.

      • lkjlkjhjkl
        lkjlkjhjkl kirjoitti:

        Lisään: Tekisi todellakin mieli paljastaa tuon ihmishirviön nimi mutta kun en voi...

      • Dyydis1

        Minäkin olin ennen hyvin sanavalmis jos minua kohdeltiin omasta mielestä väärin. Mutta narsisti nainen vei minulta itsetunnon aivan nollaan ja teki minusta täysin hänen ohjailemansa marionetti nuken ilman uskallusta sanoa mitään mielipiteitä vaikka tiesi olevansa oikeassa. Ja loppuvaiheessa pyytelin kaikkea anteeksi mitä olin hänelle muka tehnyt. On ne vaan vitun taitavia tappamaan ihmisen sielun.

      • lkjlkjhjkl kirjoitti:

        Lisään: Tekisi todellakin mieli paljastaa tuon ihmishirviön nimi mutta kun en voi...

        Sama juttu. Tekis mieli kertoa nimi ja yrityksen nimi myös jonka pelastin konkurssilta. Narsku porskuttaa ja minä nuolen haavoja vielä pitkään.

      • SeeItFeelIt

        Kulttuurimme tukee vahvasti sitä ajatusmallia, jota naisnarsisti käyttää räikeästi omaksi edukseen: naista pitää suojella, naista pitää kohdella kuin kuningatarta ja ymmärtää ailahtelut. Ja äitiys on jotakin mystistä jota mies ei voi tajuta. Äitiys on "jumalasta", eikä sitä ole lupa kyseenalaistaa. Toisaalta kulttuurimme edelleen pitää miestä aika oletusarvoisesti taipuvaisena karkeuteen, omanedun tavoitteluun ja sikailuun, ja kyvyttömänä ymmärtämään lapsen etua. "Pojat on poikia" ja "miehillä on vain se yksi asia mielessä".

        Tuohon naisnarsisti sitten iskee. Korostaa omaa oikeuttaan ja erityisyyttään naisena ja äitinä, ja toisaalta syyllistää miestä ominaisuuksista joita tällä miehenä oletusarvoisesti on, vaikka ne eivät käytännössä mitenkään tulisi ilmi. Jokainen ärsyttävä asia miehen tekemisissä ja tekemättä jättämisissä voidaan kääntää todisteeksi miehen "sisäisestä porsaasta", ja loukkaukseksi naisen naiseutta ja äitiyttä vastaan. Oi sitä syyllistämisen määrää minkä naisnarsisti tuosta saakaan kehitettyä kasaan....ja sehän uppoaa mieheen kuin kuuma veitsi voihin kun mies on ensin nostettu täydellisyyden jalustalle, paikalle jossa on niiiiin hyvä olla.

        Narsisti siis rakentaa häkkyrän jossa sekä hänen etuoikeutensa, että muiden velvollisuudet, perustuvat pelkkiin mielikuviin ja oletuksiin. Suhteen alussa todellisuudentaju sekoitetaan ylitsevuotavalla ihanuudella, jonka jälkeen on vaikea erottaa mielikuvia ja oletuksia faktasta. Jos on sitä tyyppiä ettei ole luontaista edes pohtia ihmisten käyttäytymistä sen kummemmin, narsistin tarjoamat "perustelut" voivat tuntua ihan järkeviltä.

        Ei turhaan sanota että narsistia pitää arvioida tekojen, ei sanojen, kautta. Ihmisillä on vain luontainen taipumus uskoa sanoja enemmän kuin tekoja. Toinen asia mihin olen törmännyt, on ilmeinen vaikeus katsoa asioita laajemmin, vertailla. Narsisti tuskin on ainoa ihminen jonka kanssa on elämässään ollut tekemisissä. Ovatko muut ihmissuhteesi olleet koskaan yhtä hankalia? Onko sinua aiemmin syytetty ja syyllistetty samalla tavalla? Käyttäytyvätkö muut ihmiset kuten narsisti? Onko muiden elämä samanlaista kaaosta ja pahaa oloa kuin elämä narsistin kanssa?

    • RunkkaavatRuohosipulit

      Olen sairas ja tarvitsen hoitoa.

    • Dyydis

      Tänään se tapahtui. Tuli tekstiviesti toisesta puhelimesta. Lähettäjä ex-naisystävä eli kaiken pahan alku. En tietenkään vastannut ja illalla toinen viesti. Sen jälkeen estot päälle ja sit yritti soittaa. En vastannut mihinkään ja vittu että tuntu hyvältä kun tietää kuinka narsisti kiehuu kun ei saa mitään vastakaikua. Nyt minä määrään omasta elämästäni. 😀💪👍

      • pysylujana

        Pysy lujana. Luuli olevansa fiksu ja hankki uuden prepaidin. Vastasin, koska en tiennyt. Raivosi hulluna puhelimessa, panin linjan poikki ja estot siihenkin. Alkoi sitten soitella lapsille, jotka eivät siis olleet hänen lapsiaan. Vanhinta lapsista nimitteli äidin nussijaksi. Pitäkää rajat tiukoilla tuollaisiin ihmisiin, sillä heille ei ole mikään pyhää.

      • Dyydis

        Täytyy myöntää että noi viestit vaikutti heti mielialaan ja ajatukset meni aivan sekaisin. Vaikutti myös pahasti yöuniin. Nyt pitää vaan pitää pää kylmänä eikä lähteä mukaan tohon leikkiin.

      • jääkarhunpeestä
        Dyydis kirjoitti:

        Täytyy myöntää että noi viestit vaikutti heti mielialaan ja ajatukset meni aivan sekaisin. Vaikutti myös pahasti yöuniin. Nyt pitää vaan pitää pää kylmänä eikä lähteä mukaan tohon leikkiin.

        Ota joksikin aikaa käyttöön toinen puhelin/numero, ettei sinun tarvi koko aikaa olla "aktiivinen" sen suhteen, että soittaakohan se.
        Laita se sim/numero pois ja unohda. Unohda koko kamala akka ja anna itsellesi anteeksi. Mieti miten siirryt eteenpäin. Lisää liikuntaa, lue jotain aivan muuta, käy jossain ryhmissä tms.
        Tosiaan nuo puhelinnumeroasiat on helpommasta päästä järjestettävissä.

      • neuvostavaari

        Hei! Hanki toinen puhelinnumero välittömästi. Minulla oli 4 v sitten vähän erilainen tilanne ei "puolisoon" liittyvä vaan puolison sukuun, joka ahdisti minua soitoillaan. Niin koski asia myös puolisoani, kun hän oli sairas ja ei itse pystynyt vastaamaan asioista ja hänen suku tuli meidän asioihimme.
        Vaihdoin liittymän "salainen", kun oli jo niin pelottavaa, että kuka ja milloin soittaa minulle. Tuli ihan paniikki- ja unihäiriöitä.

    • lsgfmklö

      Vaikuttaisi siltä että kysyntää olisi miesuhreille. Edelleenkin sitä mieltä että naisten harrastama narsismi on vain sallittu pidemmän aikaa, vuosikymmeniä, ja siihen on vasta nyt herätty. Nykyään naiset myös hakkaa fyysisesti ja ainahan on tiedetty se, että henkisellä puolella he ovat älykkään narsistisia ja sadistisia.

      • lsgfmklö

        siis kysyntää olisi miesuhrien tukiryhmille ja hoidolle ylipäätänsä

      • lsgfmklö kirjoitti:

        siis kysyntää olisi miesuhrien tukiryhmille ja hoidolle ylipäätänsä

        Mukava lukea näitä miestenkin kokemuksia välillä, varsinkin kun tosiaan nais narsistejakin on olemassa ja jos vähänkin ajan ilmiöitä seuraa, niin varmasti on myös lisääntymään päin.

        Tuossa kun mainitsit että aiheeseen on vasta herätty, niin kokonaisuudessaankin narsistinen persoonallisuushäiriö on tullut tavallisten ihmisten tietoon aikas myöhään, muistan jostain lukeneeni että 90 luvulla, vaikka onkin ilmiönä tunnettu jo Freudin ajoista lähtien.

        Miehet tunnetusti eivät hevin puhu, eivätkä niin hirveästi ehkä näistä ihmissuhdejutuista yms. ole olleet kiinnostuneita ettei narsismi ole sillain tietoisuuteen tullut.

        Osittain syynä saattaa myös osin vieläkin olla valalla jotain sen suuntaista ajatusta ,ettei se ole mies mikä eikä mikään joka ei akkaansa saa kurissa pidettyä. Harva mies kehtaa tunnustaa olevansa/olleensa parisuhteessa alistettuna, saavansa turpaan, pelkäävänsä kotonaan tai tarvitsevansa apua...

        Sen verran tietoa kyllä on tihkunut, että nykyään turvakoteihin on hakeutunut enevissä määrin myös miehiä

        http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/yha-useampi-mies-hakeutuu-turvakotiin/1875132

        Käväisin myös tuolla narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla ja vertaistukiryhmiä näytti olevan paikkakunnittain erilaisia niin parisuhteessa olleille, kuin aikusille lapsille, nuorille ja työpaikkakiusatuille, mutta yhtäkisti en erikseen miesten ryhmää kyllä löytänyt...

        https://narsistienuhrientuki-fi.directo.fi/

        Mutta uskoisin tuolla palveltavan myös miehiä, tietoa/neuvontaa on tarjolla, luennot ja kurssit, lakiapu, vertaistukea, yms. on varmasti tarjolla kaikille sukupuoleen katsomatta. Sitten on noi yleiset mielenterveysseuran ylläpitämät kriisikeskukset ja seurakuntien tarjoamat palvelut, kuin myös erilaiset terapiapalvelut, joko itse hakeutuen tai lääkärin lähetteellä...

        Mutta joo vielä palaan noihin erityisesti miehille suunnattuihin ryhmiin, niin ensin kaiketi pitäisi löytää se mies, joka tavallaan laittaa itsensä likoon ko. asian puolesta, ryhtyy miesten vertaistukiryhmän vetäjäksi. Ilmeisesti sellaista henkilöä ei ole vielä löytynyt, mutta toivottavasti ehkä jonain päivänä http://www.narsistienuhrientuki.fi/tukea/

      • hjklöllg
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        Mä koen niin että tietynlainen käytös on vaan ollut sallittua naisilta. Huumorilla on puhuttu kuinka tuli kaulimesta ja kuinka sitä pitäis pitää kuin kukkaa kämmenellä, kuinka on taas se päivä kuukaudesta ja pitää varoa ja pelätä jne. takana siellä on mahdollistettu naisille kaiken aikaa narsistinen käytös ja nyt ollaan ikäänkuin että haloo-eihän tuo ole normaalia ja tasa-arvoista parisuhteessa.

      • hjklöllg kirjoitti:

        Niin huumoriin liittyen, kaikki muistavat varmaan Pekka ja Pätkä elokuvista sen kaulinta heiluttavan Justiinan, että on se naisen väkivalta ammoisina aikoina tosiaan esitetty humoristisesti, "ei niin vakavasti otettavana", ja sen verran mitä aiheeseen olen tutustunut niin osa miehistäkin pyrkii vähättelemään sitä ja selittämään sitä noilla mainitsemillasi syillä

        Jos googletat hakusanoilla "naisen väkivaltaisuus" niin luettavaa ja tutkimuksia kyllä aiheesta löytyy ettei ole enää nykyaikana tabu. Tässä ny lyhyt kooste liittyen, miten miehet asian kokevat...

        https://www.turvakoti.net/site/?lan=1&page_id=115

        Tää väkivalta ny on yksi aihepiiri osana naisenkin narsimia, mutta välttämättä kaikki narsistit olivat he miehiä tai naisia eivät ole fyysisesti väkivaltaisia. Mutta uskoisin, että kaikissa narsistisuhteissa esiintyy henkistä väkivaltaa jolla on myös kauaskantoisia seurauksia...

        http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/naita-merkkeja-ei-haluta-nahda-tunnista-henkinen-vakivalta/2793598

      • väkivaltaliitosta

        Kaikki fyysistä väkivaltaa käyttävät eivät ole narsisteja, vaan elämänsä varrella nähneet ja oppineet.
        Vanhemmat, muistakaa että jo yksi halveksiva sana, mykkäkoulu,epäkunnioitus näkyy ja kuuluu riidellessänne sille jälkikasvulle joka toteuttaa oppimaansa omassa parisuhteessaan.
        Opetelkaa riitelemään uhkaamatta toistenne olemista, henkistä tilaa, keho onkin pyhä ja koskematon alue, mikä riita voisi koskemattomuuden periaatteen muuttaa !
        Väkivallan tekee erittäin vahingolliseksi se, että lyövä rikkoo uhrin turvatilaa, ns.omaa aluetta, pysyvästi.
        Lyöjän pitää myös tajuta ettei luottamusta enää koskaan voi palauttaa kuntoon kun on tartuttu raivelista.

        Tosi harva tuntuu tiedostavan mitä fyysinen ja henkinen väkivalta saa parisuhteessa aikaan ennenkuin on liian myöhäistä.

        Onko se oma oikeus suurempi kuin muiden ?
        Riippuuko elämäsi oikeassaolemisestasi ?
        Pitääkö tosiaan sanoa eka ja vika sana vai pärjäiskö vähemmällä ?
        Muutamia kysymyksiä pohdittavaksi jokaiselle, parisuhteessa tai ei.

        Oletko valmis ottamaan vastuun puolisosi ja lastesi henkisestä vaurioitumisesta,jonka aiheutit...?
        Mitä tulee 'naisnarsistin' erottelemiseen miesnarsisteista, koko ilmiö on kasvanut kokoaan suuremmaksi.
        Narsisteiksi leimataan ihmisiä jotka eivät ko persoonallisuushäiriötä pode.
        Kaikenlainen yhteensopimattomuus tuottaa herkästi narsistileiman, todellisuudessa heitä on alle 1 % väestöstä.
        Joten ei jokainen epäsopu, kauna ja vääryys välillänne tuota narsistista kumppania.

        Varovaisuutta leimojen heitossa.

      • klgflöjklf
        väkivaltaliitosta kirjoitti:

        "Mitä tulee 'naisnarsistin' erottelemiseen miesnarsisteista, koko ilmiö on kasvanut kokoaan suuremmaksi"

        Jarrutas nyt hieman. Tuo on juuri aihe mistä ei ole puhuttu juuri lainkaan. Aina vain puhutaan lyövästä miehestä, alistavasta juoposta jne.

        Toteat lopuksi: "Varovaisuutta leimojen heitossa"

        Toivottavsti itse myös noudatat jatkossa varovaisuutta etkä sorru kirjoituksessasi oleviin leimauksiin ja ilmeisesti tietämättömyyden aiheuttamiin yleistyksiin.

      • akuisiaonkoheitä
        klgflöjklf kirjoitti:

        Allekirjoitan tämän. Ihmeellistä, että kun alkaa keskustelu vihdoin tärkeästä aiheesta, niin heti alkaa sen vähättely tai suorastaan mitätöinti (sana, jonka opin, kun narsistiin törmäsin, siis nimenomaisesti narsistin suusta). Miksi siis tässäkin asiaa ryhdyttään vähättelemään:
        "yhtäkisti en erikseen miesten ryhmää kyllä löytänyt..."
        "niin ensin kaiketi pitäisi löytää se mies, joka tavallaan laittaa itsensä likoon ko. asian puolesta, "

        Erikoista asian käsittelyä, kun naisnaristi yritetään saada näyttämään vain väkivaltaisena turpaanmatkijä jätkämiehenä tai Pekka Puupää elokuvien Justiinana, vaikka todellisuudessa naisnarsistin käyttämät keinot ovat henkisesti kierompia ja manipuloivimpia ja erityisesti ovat taitavia pelamaan myös lastensa kautta, mikä itsestäni on erityisen arveluttavaa eli oma lapsi pannaan toteuttamaan ja osallistumaan tämän kultaisen enkeliäidin temppuihin.

      • naisnarsistin-uhri
        akuisiaonkoheitä kirjoitti:

        Olen kanssasi samaa mieltä. Jokaisessa osiossa on nämä naisten käytöstä puolustelevat "naiset" vauhdissa. Sanotaan että nainen on naiselle susi mutta sitten toisaalla väitetään että näin ei olekaan.
        Onhan totta että jokainen vaikeaksi kokemamme henkilö ei ole narsisti se koskee myös miehiä, mutta kyllä jokainen sielun tappajan kohdannut ja siitä hengissä, vaikkakin mieli ja sielu tyhjänä, jopa pörssi ja tili tyhjennettynä, selvinneenä tietää kenet ja minkälaisen ihmisen on kohdannut oli se sitten mies tai nainen.
        Jo tuossa edellisessä kommentissani kerroin tutustuneeni naisnarsistiin eikä elämäni ole senjälkeen ollut normaalia.

      • akuisiaonkoheitä kirjoitti:

        Allekirjoitan tämän. Ihmeellistä, että kun alkaa keskustelu vihdoin tärkeästä aiheesta, niin heti alkaa sen vähättely tai suorastaan mitätöinti (sana, jonka opin, kun narsistiin törmäsin, siis nimenomaisesti narsistin suusta). Miksi siis tässäkin asiaa ryhdyttään vähättelemään:
        "yhtäkisti en erikseen miesten ryhmää kyllä löytänyt..."
        "niin ensin kaiketi pitäisi löytää se mies, joka tavallaan laittaa itsensä likoon ko. asian puolesta, "

        Erikoista asian käsittelyä, kun naisnaristi yritetään saada näyttämään vain väkivaltaisena turpaanmatkijä jätkämiehenä tai Pekka Puupää elokuvien Justiinana, vaikka todellisuudessa naisnarsistin käyttämät keinot ovat henkisesti kierompia ja manipuloivimpia ja erityisesti ovat taitavia pelamaan myös lastensa kautta, mikä itsestäni on erityisen arveluttavaa eli oma lapsi pannaan toteuttamaan ja osallistumaan tämän kultaisen enkeliäidin temppuihin.

        "Miksi siis tässäkin asiaa ryhdyttään vähättelemään:

        "yhtäkisti en erikseen miesten ryhmää kyllä löytänyt..."
        "niin ensin kaiketi pitäisi löytää se mies, joka tavallaan laittaa itsensä likoon ko. asian puolesta, "

        Niin en tiedä ny tulkitsinko oikein, että nuo teksistäni lainatut lauseet olisivat tulkittu vähättelyksi...

        Alkuperäisesti ne ny olivat vaan toteamuksia siitä, etten yhtäkisti narsistien tuki ry: sivuilta erikseen miesten ryhmää löytänyt ja jälkimmäinen tarkoitti, että tavallaan ehkä pitäisi löytyä mies joka alkaisi nimenomaan miehille suunnattua vertaistukiryhmää vetämään.

        Jotenkin vaan ajattelisin, että sellainenkin voisi olla tarpeen, puhetta mieheltä miehelle, jolloin ymmärretään toista paremmin. Yleisemminhän varmaan esim. parisuhde ryhmissä käynee naisia, jolloin satunnainen mies voi tuntea niissä olonsa vaikeaksi, kun siellä naiset puhuu miehistään ja ehkä naiset taas voivat kiukustua, että mitä tuo mies ny naista narsistiksi syyttelee...

        Edelleen Justiina esimerkki ja naisten väkivallan vähättely liittyivät siihen miten ennen vanhaan asiaan/naisen väkivaltaan suhtautuduttiin, mutta oletan että nykyään tiedostetaan ettei asiat enää ole siten , vaan naisten väkivltaisuudestakin puhutaan ihan vakavissaan...

        Tää nyt tähän selvennykseksi jos joku käsitti kirjoitukseni niin, että väheksyin ko. ongelmaa/naisten väkivaltaisuutta...

        Jäkimmäiseen komennttiin liittyen naisnarsistin suhtatumisesta muita naisia kohtaan , niin myös naisnarsisti halveksii ja mitätöi, muita naisia, myös tyttäriään, koska kokee heidät kilpailijoiksi.

        Aiheesta on olemassa hyvin valaiseva kirjakin

        http://www.adlibris.com/fi/kirja/enko-koskaan-ole-tarpeeksi-hyva-9789522400932

      • oravannahka

        Mitäpä olet mieltä siitä, voisiko naisnarsisti ylisanoilla suitsuttaa muita naisia, myös tyttäriään? Sellaisilla yli-imelillä tai siirappisilla sanoilla, nostaakseen "siskonsa" jalustalle. Lähinnä nyt tulee mieleen ylistää toisen tavallisen tasoista ulkonäköä esim. ylistämällä häntä missiksi, kaunottareksi yms. Tai yhtä hyvin puhella kuin pikkulapsille, johon tuolla joku jo viittasikin jossain kommentissa. Onko tuo väite: halveksii ja mitätöi muita naisia, koska kokee heidät kilpailijoiksi, kiveen kirjoitettu?

      • oravannahka kirjoitti:

        "Onko tuo väite: halveksii ja mitätöi muita naisia, koska kokee heidät kilpailijoiksi, kiveen kirjoitettu?"

        Siis kyllähän narsisti voi tehdä ihan mitä tahansa, kehua vaikka jotakuta naista, mutta en hevin usko, että se on aitoa, johon epäaitouteen viittaat jo itsekin puhuessasi, yli-imelistä ja siirappisista sanoista...

        Syitä moiseen käytökseen ny voi miettiä itsekukin tykönään, narsistihan kuulemma arvio välittömästi ihmisen, että olisko hänestä mahdollisesti jotain hyötyä tavalla tai toisella. Jos seuruessa on useampia naisia niin ehkä pyrkimyksenä yhden ylentämisellä saattaa olla toisten alentaminen. Asia joka on tuttu myös lasten kohdalla jos perheessä on useita lapsia, niin yksi saattaa olla se ylistetty suosikki (kultainen lapsi) oli ny kumpaa sukupuolta tahansa.

        Jos tarkoitat tuolla "puhua kuin pikkulapselle" tuota toisessa ketjussa ollutta "voiih" keskustelua niin, äkkiseltään lukiessani minulle tuli siitä mieleen, että suhtatuu alentuvasti/tekee pilkkaa kuulijasta jo het alkumetreillä.

      • yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        Mukava lukea näitä miestenkin kokemuksia välillä, varsinkin kun tosiaan nais narsistejakin on olemassa ja jos vähänkin ajan ilmiöitä seuraa, niin varmasti on myös lisääntymään päin.

        Tuossa kun mainitsit että aiheeseen on vasta herätty, niin kokonaisuudessaankin narsistinen persoonallisuushäiriö on tullut tavallisten ihmisten tietoon aikas myöhään, muistan jostain lukeneeni että 90 luvulla, vaikka onkin ilmiönä tunnettu jo Freudin ajoista lähtien.

        Miehet tunnetusti eivät hevin puhu, eivätkä niin hirveästi ehkä näistä ihmissuhdejutuista yms. ole olleet kiinnostuneita ettei narsismi ole sillain tietoisuuteen tullut.

        Osittain syynä saattaa myös osin vieläkin olla valalla jotain sen suuntaista ajatusta ,ettei se ole mies mikä eikä mikään joka ei akkaansa saa kurissa pidettyä. Harva mies kehtaa tunnustaa olevansa/olleensa parisuhteessa alistettuna, saavansa turpaan, pelkäävänsä kotonaan tai tarvitsevansa apua...

        Sen verran tietoa kyllä on tihkunut, että nykyään turvakoteihin on hakeutunut enevissä määrin myös miehiä

        http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/yha-useampi-mies-hakeutuu-turvakotiin/1875132

        Käväisin myös tuolla narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla ja vertaistukiryhmiä näytti olevan paikkakunnittain erilaisia niin parisuhteessa olleille, kuin aikusille lapsille, nuorille ja työpaikkakiusatuille, mutta yhtäkisti en erikseen miesten ryhmää kyllä löytänyt...

        https://narsistienuhrientuki-fi.directo.fi/

        Mutta uskoisin tuolla palveltavan myös miehiä, tietoa/neuvontaa on tarjolla, luennot ja kurssit, lakiapu, vertaistukea, yms. on varmasti tarjolla kaikille sukupuoleen katsomatta. Sitten on noi yleiset mielenterveysseuran ylläpitämät kriisikeskukset ja seurakuntien tarjoamat palvelut, kuin myös erilaiset terapiapalvelut, joko itse hakeutuen tai lääkärin lähetteellä...

        Mutta joo vielä palaan noihin erityisesti miehille suunnattuihin ryhmiin, niin ensin kaiketi pitäisi löytää se mies, joka tavallaan laittaa itsensä likoon ko. asian puolesta, ryhtyy miesten vertaistukiryhmän vetäjäksi. Ilmeisesti sellaista henkilöä ei ole vielä löytynyt, mutta toivottavasti ehkä jonain päivänä http://www.narsistienuhrientuki.fi/tukea/

        Löysin eilen netistä narsistien uhrien ryhmän. Pääsin ryhmään ja tänään oli minun ensimmäinen kertani. Oli kyllä hyvä kokemus. Naisia enemmän mutta sentään minun lisäksi toinen mies. Seuraavaa tapaamista odotellen.

      • Dyydis kirjoitti:

        Mukava kuulla että tuntui hyvältä kokemukselta ja toivottavasti tuntuu että käynnit siellä auttavat jaloilleen pääsemisessä.

        Tuossa iltapäivällä pohdinkin asiaa että ehkä miehille pitäisi olla omia ryhmiä, joissa ns. vetäjäkin olisi mies josko miehet siten uskaltautuisivat enemmänkin kertomaan kokemuksistaan ja hakemaan apua esim. vertaistuen parista...

        Mutta pääperiaatteessa niin ikävä kuin aihe ja siihen liittyvät kokemukset ovatkin niin on mielestäni ihan Jess juttu, että saadaan myös miesnäkökulmaa aiheeseen, ettei pidetä ihan naisten hömpötyksenä tyyliin, että miehiä vaan haukutaan.

        Joitain yksittäisiä tarinoita on kyllä ollut, joissa mies joko kouluttaa narsistipuolisoaan tai iloisee erosta ja samantien elämä sitten hymyilee ja pääpaino tarinoissa onkin sitten siinä miten erinomainen ko. mies itse on.

        Toisaalta kyllä uskon etteivät naisnarsistit niin suuresti poikkea miespuolisisista, persoonallishäiriön kriteeritkin pätevät molempiin sukupuoliin ja tuossa kun joku viittasi että narsisteja on vähän.

        Niin käsittääkseni tilastoihin pääsevät vain diagnosoidut, joiden mukaan enimmistö olisi miehiä, mutta kyllä tosiaan naisiakin on, asian todentaa myös narsistien aikuisten lasten kertomukset...

        Monenlaisia asioitahan tämän aiheen piirissä pyörii, jossain kohtaa mainittiinkin jo läheisriippuvuus, puhutaan ns. käänteis/ohutnahkaisista narsisteista. Terve narsismi on myös tutustumisen arvoinen aihe siinäkuin itsetuntoon liittyvät asiat

        Itsellä jo omasta kokemuksesta on sillain jo aikaa, ettei aihe erityisemmin sinällään enää herätä suuria tunteita. Kliseinen lause, aika tekee tehtävänsä pätee tähänkin asiaan.

        Toisaalta minua kiinnostaa yleensäkin ihmisenä oleminen ja kaikki siihen liittyvä, että käyn kyllä täällä edelleen keskustelemassa ja täytyy sanoa, että itsestäänkin sitä oppii paljon...

        Tämä palsta ny on tämmönen yleinen , ei niin valvottu kuin esim. tuo narsistien tuki ryn. vastaava. Kaikenlaiset ihmiset voivat tänne kirjoitella, että jonkinlainen "suodatinkin" kannattaa olla...

        Mutta joo, ehkä kuulemme sinusta vielä. Kuten sanoin ihan tasapuolisuuden vuoksikin voi ja saa ja pitääkin puhua myös naisnarsisteista...

      • Häntäheikko
        akuisiaonkoheitä kirjoitti:

        Allekirjoitan tämän. Ihmeellistä, että kun alkaa keskustelu vihdoin tärkeästä aiheesta, niin heti alkaa sen vähättely tai suorastaan mitätöinti (sana, jonka opin, kun narsistiin törmäsin, siis nimenomaisesti narsistin suusta). Miksi siis tässäkin asiaa ryhdyttään vähättelemään:
        "yhtäkisti en erikseen miesten ryhmää kyllä löytänyt..."
        "niin ensin kaiketi pitäisi löytää se mies, joka tavallaan laittaa itsensä likoon ko. asian puolesta, "

        Erikoista asian käsittelyä, kun naisnaristi yritetään saada näyttämään vain väkivaltaisena turpaanmatkijä jätkämiehenä tai Pekka Puupää elokuvien Justiinana, vaikka todellisuudessa naisnarsistin käyttämät keinot ovat henkisesti kierompia ja manipuloivimpia ja erityisesti ovat taitavia pelamaan myös lastensa kautta, mikä itsestäni on erityisen arveluttavaa eli oma lapsi pannaan toteuttamaan ja osallistumaan tämän kultaisen enkeliäidin temppuihin.

        Miehet näyttää olevan aika löysää sakkia kun on pipari kyseessä. Siinä menee lapsetkin pesuveden mukana. Arvojärjestys kai on evolutiivinen ja kun ei miehiltä sitä moraalitahtoa yli luonnon löydy..? Ja kaiken takana lymyää silloin nainen..? Säälittävän hidasta ja laiskaa meininkiä sekä mentaalisesti että äksönillisesti. Halveksin suorastaan

    • kulahtanut

      Naisnarsisti voi siis tehdä myös heteroystävättären, toisen naisen elämästä helvetin.
      En koskaan ajatellut että minulla olisi mitään kadehdittavaa, enkä tuntenut ilmiötä.
      Neiti nassekaveri sitten järjesti ehkä pahimman mahdollisen, hänen miestuttunsa raiskasi minut, naisen ajettua minut ansaan.
      En mitenkään käsittänyt tapahtunutta, kyse oli yliopistoihmisistä, eivätkä he ole joutuneet vastuuseen mistään. Lakikin oli silloin toisenlainen.

      Mietin joskus että ne kaksi äärimmäistä narsistia olisivat sopineet yhteen, mutta ei, ilmeisesti täysin itseääntäynnä olevat eivät menesty keskenään.

      Paha ei ole saanut palkkaansa ja minun elämäni on ollut pääosin helvettiä. Mutta, naisnarsisti parisuhteessa on varmaan kamala, ja niin on ystävättärenä, esimiehenä ja sukulaisena. Ja sen fyysisen voiman voi sitten järjestää em tavalla.

      Nämä voivat olla niin pahoja, ettei sellaista edes usko kukaan paitsi ne jotka on tällaisen ihmispaholaisen tavannut.
      Ne voi haluta tuhota toisen sisäelimiä ja kudoksia myöten.
      Sanotaan että narsistit ovat tyhjiä kuoria, vaan miksi se olo on minulla? Niin paljon ne vei.
      Ja riemusta kihisevät jos tämän lukevat.

      • naisnarsistin-uhri

        Olen tutustunut samanlaiseen naisnarsistiin. Elämäni tuohon tutustumisen jälkeen ei ole ollut normaalia. Vainonsa on jotain käsittämätöntä. Hän uhkasi tuhota minut ja on tosiaan tehnyt kaikkensa onnistuakseen. Hänelle ei riitä onnistumisensa pilaamaan ihmissuteeni vaan hän haluaa tuohota minut kokonaan.

      • kulahtanut
        naisnarsistin-uhri kirjoitti:

        Olen tutustunut samanlaiseen naisnarsistiin. Elämäni tuohon tutustumisen jälkeen ei ole ollut normaalia. Vainonsa on jotain käsittämätöntä. Hän uhkasi tuhota minut ja on tosiaan tehnyt kaikkensa onnistuakseen. Hänelle ei riitä onnistumisensa pilaamaan ihmissuteeni vaan hän haluaa tuohota minut kokonaan.

        Tässä oli outoa se, että ystävätär oli kaunis, terve, hoikka ja älykäs, minä enemmän tylsä, tyhmempi ja kömpelö harmaahiirulainen.

        Sillä ei olisi ollut mitään syytä olla kateellinen. Varoin aina provosoimasta ketään.
        Jälkeenpäin oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. On yhä työssä jossa voisi aiheuttaa ihmisille pahaa ja tuntea itsensä tärkeäksi jos "estää" vahingon.
        Siinä vasta tappajaklovni.

    • anaalyyysiii

      Yliopistot on (älyllisten) narsistien temmellyskenttiä. Kaiken sublimaation takana on kiimainen sukupuolielin ja vimmattu oikeassa olemisen tarve.

      • nähtyon

        Narsistin itsetunnolla ei oltaisi siivoojia tai apuhoitajia tms inhimillistä työtä.
        Ei vaan pitää olla maisteri, erityisasiantuntija, toimitusjohtaja, cv jumalalattoman pitkä ja lisäpisteinä vapaaehtoistyöt ja piirinmestaruudet ja kaikki vaikuttaa tehdyn vain siksi että saa kehua muille. Olla jotain, olla olemassa vain niiden suoritusten kautta.

      • kateusviekalatkin
        nähtyon kirjoitti:

        Narsistin itsetunnolla ei oltaisi siivoojia tai apuhoitajia tms inhimillistä työtä.
        Ei vaan pitää olla maisteri, erityisasiantuntija, toimitusjohtaja, cv jumalalattoman pitkä ja lisäpisteinä vapaaehtoistyöt ja piirinmestaruudet ja kaikki vaikuttaa tehdyn vain siksi että saa kehua muille. Olla jotain, olla olemassa vain niiden suoritusten kautta.

        En lähtisi rajaamaan mitään ammattikuntaa narsismin ulkopuolelle, mätiä omenia on aina korissa. Muuten miten juuri nuo ammattiryhmät olisivat ismin ulkopuolella? Ei se, että tekee inhimilliseksi luokiteltua työtä sulje narsismia pois, pikemminkin se voi olla vain taitavammin piilotettu. Ei kannata myös toisaalta leimata loppuja ihmisiä, jotka haluavat menestyä omalla sarallaan, narsisteiksi.
        Voi tässäkin pohtia sanaa kateus. Sekö siellä kaiken kuonan alla pilkistelee?

      • nähtyon
        kateusviekalatkin kirjoitti:

        Tietenkään mikään ei ole täysin mustavalkoista, mutta esimerkeissä kärjistys toimii.

        Muuten, onko kovin tavallista että narsistin uhriksi joutunut kadehtisi kiusaajaa? Tietysti suututtaa ja ahdistaa, mutta kateus, enpä tiedä.

    • dentavaginata

      Narsistisiko ne lapsesi hylkäsivät? Narsistisko sinulta varsti rahat? Millä asearsenaalilla? Mikä SUA vaivaa?

      • DrPhill

        Se että voi luottaa muihin ihmisiin on terve perusoletus. Tunteva ihminen ei ole mekaaninen kone (kuten narsisti on) eikä pidä heille vittuileman. Voimia toipuville.

      • äidinhelma

        Kannattaisi varmaan kyseenalaistaa tuommoiset impivaaran lapselliset luulot. Että vielä tuossa iässä?!

    • KolmasLinja

      Hienoa lukea muidenkin kokemuksia !

      Toivon todela voimia ja että saat yhteyden takaisin lapsiisi !

    • mietinvaan

      Mielenkiintoista lukea näitä kun itse en naisena halua parisuhdetta (enkä mitään seikkailusuhdetta) ollenkaan, kun siinä joutuu sitten olemaan niin alisteisessa asemassa.

      • Annakaikkikestää

        Fiksu nainen. Oma tupa ja oma lupa että edes pieni itsemääräämisoikeuden pläntti säilyy. Ihmiset on todella arvaamattomia ja pelottavia. En tiedä millaiset äidit kasvattavat näitä pumpulimiekkosia ja -naikkosia. Epärealistisia. Oletteko muuten koskaan kuulleet rakastumisen kemiallisesti prosesseista. Se ei ole mitään salaiseksi julistettu tietoa....

      • riittääkunselviydytään
        Annakaikkikestää kirjoitti:

        Fiksu nainen. Oma tupa ja oma lupa että edes pieni itsemääräämisoikeuden pläntti säilyy. Ihmiset on todella arvaamattomia ja pelottavia. En tiedä millaiset äidit kasvattavat näitä pumpulimiekkosia ja -naikkosia. Epärealistisia. Oletteko muuten koskaan kuulleet rakastumisen kemiallisesti prosesseista. Se ei ole mitään salaiseksi julistettu tietoa....

        Hyvä ystävyys/seurustelu voi alkaa jos ei pakkomielteisesti hae hyväksyntää tai yritä olla mitään erityistä kuten teennäinen narsisti. Sellainen on arvokasta. Tavallinen on arvokasta. Ei aivan kaikki ole pahaa.

    • Feministitay

      Voi vatun homososiaaliset! Naistenvihaajat! Kastraattio!

      • aabeeceedee

        Ei ihan terve kommentti...

      • kerroinkaiken

        en tiedä pitäisikö aloittaa uusi ketju mutta kerron kuitenkin tänne koska kyse naisnarsisteista.
        Elämääni sotkeutunut nainen on vuosia levitellyt minusta mitä huimimpiä rikostarinoita. Ihmiset jotka eivät minua tunne ovat panettelun kuultua kauhuissaan tekemistäni rikoksista ja pelkäävät itse joutuvansa kohteekseni. HUH. Pelkäisin varmaan itsekin jos minulle kerrottaisiin tai minua varoiteltas jostain ihmisestä samanlaisilla tarinoilla, mitä minusta on kerrottu vuosia.

        Koska olen konnallisessa virassa niin tottakai, melkeinpä jokainen jotka jutut ovat kuulleet, pelkäävät minua. Viimeisin minunsta tehty tutkintapyyntö tapahtui toukokuussa. Se asia on nyt tutkittu ja todettu että en ole syyllistynyt mihinkään josta minua syytetään.
        Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta toivottavasti viimeinen.
        OLen kertonut tarinani täällä aikasemmin ja kuinka ollakaan on tämä henkilö lukenut tai kuullut joltain avautumisestani ja nyt sainkin lukea paikkakuntamme ilmaisjakelulehden tekstaripalstalta kuinka "se on varsinvähälahjaista hommaa, syyttää kaikista itse tehdyistä mokista ja elämän sotkuista toisia".
        Kunpa edes itse tietäisin mistä sotkuista ja mokista on kyse.
        Siis näin.
        Kun tietynlainen nainen(Narsisti tai ei) saa päähänsä kärsineensä vääryyttä niin sitä mielipidettä ei muuta mikään. Ei edes virkavalta.

      • kerroinkaiken
        kerroinkaiken kirjoitti:

        Sitä vielä että itselläni kuten varmaan monella muullakin on vaikeuksia saada ymmärrystä peloille ja sille tunteelle jonka ilkeä puheet ja viestit aiheuttavat. Olen varmaan sata kertaa kuullut kysymyksen, että mitä sä luet?. miksi sä reagoit? mitä reagointisi osoittaa sinusta/minusta? Kuulin kaiken tuon taas tänään. Siis kun kiusataan se on oma syyni, jos et reagoisi mitenkään niin sinua/minua ei kiusattais..
        Meille uhreille ei riitä ymmärrystä. Ei ainakaan minun ystäväpiirissä.
        Minä en siis ole millään lailla ystävieni kans samalla tasolla.

        Toinen tapaus jonka huomasin eilen. Taloni seinää oli sotkettu jollain ruskealla mönjällä. Mietin että jos uskallan puhua kelleen. Sitten kun puhuin niin se pantiin nuorison syyksi. Myönsin itsekin että, ehä niin. Syksyllä, pimeyden turvin, kiusaa tekeviä nuoria liikkuu.
        OLi miten oli, teki kuka teki niin taloni ovi on aina lukossa.
        Kokemani kiusa on senverran härskiä että pelkään varjojakin, onneksi en ole yksin.

      • Itsestänikin on tullut aivan säikky tekstiviesti äänille kun tuli niin paljon kaikkea paskaa tekstiä narskun toimesta. Turha kenenkään vähätellä mies uhreja. Nais narsistit käyttävät todella julmasti henkistä väkivaltaa joka tuhoaa kyllä täysjärkisenkin miehen kokonaan.

    • virtuaalivomaaaaa

      Ensin luulin että ex:äni on tuo aloittaja! Niin yksi yhteen käy!
      Hän oli eromme jälkeen 17 vuotta avoliitossa juuri kuvailemasi kaltaisen ihmisen kanssa! Narsistin toimintaan kuuluu uhrin nitistäminen ja eristäminen muista. Omia lapsiakaan ei saa tavata. Niin kävi meidänkin kohdalla. Akka kielsi puhelimessakaan puhua tai viestiä laittaa tyttärelleen.
      Erosimme sovussa ja jäimme puhe väleihin. Emme vihaa toisiamme kun syytä ei ole. Olimme 7 vuotta aviossa.
      Nyt mies on täysin lytyssä. Tosin pääsi eroon akasta toisten avulla, yksin ei olisi jaksanut. Elämänhalu hakusessa, kaikki tuntuu toivottomalle. Se on täysin normaali reaktio ja nyt juuri sinä kuten ex-miehenikin tarvitsette kaiken avun ja tuen mitä voitte saada! Sieltä on nimittäin täysin mahdollista nousta!
      Suuri positiivinen asia tässä on, että olet päässyt vapaaksi! Se paha on poissa! Nyt pitää keskittyä kaikin voimin ja tuen turvin rakentamaan se uusi minä. Olet oppinut katkeran läksyn, ota visusti opiksesi ja pidä varasi! Olet luultavasti ihminen jonka on helppo langeta tuon tyylisiin naisiin. Sinulla on valtavasti voimaa, se pitää vain kerätä ja ottaa käyttöön. Juuri nyt ehkä tuntuu toivottomalle, mutta älä anna masennuksen voittaa! Tappele vastaan! Nosta sisusi! Älä jää märehtimään sitä mitä oli, se on mennyttä nyt!
      Raha-asioita yms voit miettiä sitten kun olet voimissasi. Ja loppujen lopuksi kaikki tuo menettämäsi on erämaan hiekkaa sen rinnalla, että sait elämäsi takaisin! Pää pystyyn, sinä tulet voittamaan. Ihan varmasti.

      • Kiitos mahtavasta kirjoituksesta ja todella hienosta kannustuksesta. Todella raskaita aikoja eletään mutta ei pidä luovuttaa. Nyt mennään päivä kerrallaan eteenpäin. Kiitos 👍

    • elämävaluihukkaan

      Itse olen saannut kokea melkein 50vuotta narsisti äidin takia.
      Olen aina ihmitellyt äitini käytöksiä,kunnes parisuhteiten myötä ajoiduin narsistien vertaistuki ryhmään. Noin kahden vuoden jälkeen käytyä sillä,vasta ymmärrän missä narsisti "pyörätyksessä"olen ollut koko ikäni. Silloin tajusin monia asioita,enkä tiedä miten enää selvitä näin pahasta tilanteestä. Vaikka vaikeita asioita on ollut ennenkin,mutta aina jotenkin selvinyt niistä. Nyt en vain todellkaan tiedä.

      • samansuuntaista

        Minulla on samansuuntainen "kohtalo".
        Se on todellakin ollut vaikein juttu kohdata vaikka vaikka mitä on tullut vastaan ennenkin. Mutta ei tämäkään ole mikään aivan täysin mahdoton juttu luulisin, vaikka se siltä tuntuukin. Mutta niin kauan se oli aivan mahdoton kun ei saanut myöntää totuutta itselleen.

      • Dyydis1

        Narsistista eroaminen on kyllä itsellenikin ollut elämäni rankin juttu ja nyt ollaan vielä aika alussa. Vaatii kyllä paljon terapiaa ja tahdonvoimaa että saa elämän taas normaaliksi. Mutta aion täältä vielä nousta ja näyttää narskulle että ei saanut minua tuhottua.

    • Mikset vain hakannut häntä?

      • väistelijä

        Et ole tosissasi. Ei lyömisestä ole mitään hyötyä. Lyöjä joutuu itse vielä syytteeseen pahoinpitelystä. Saa itse vain rangaistuksen. Pysyy kaukana ongelmista, niin on parempi.

      • nähtyon

        Narsisti oikein odottaa että toinen hermostuu jopa lyö, jotta hän saisi oikein syyn haukkua kuinka hullu toinen on kun häntä, syytöntä, löi.
        Ja ottaa varmasti draamasta kaiken irti. Näin tapahtuessa poliisin ja lääkärintodistukset olisi nasselle riemuvoitto.

        Kyborgimaisella tavalla, narsisti ei välttämättä edes tunne fyysistä kipua.
        Omaa vihaa voi purkaa vaikka nyrkkeilysäkkiä hakaten.

      • Dyydis1

        Kerron nyt mitä on tapahtunut parin kuukauden aikana. Olen lukenut paljon kirjoja ja ihmisten kokemuksia narsisteista. Kävin juuri viimeisen kerran hypnoosissa. Psykoterapeutilla käyn kerran kuussa. Aloitan ahdistusryhmässä tammikuun alussa. Narsistien uhrien kokouksessa käyn kerran kuussa. Lääkitys on vielä aika vahva paitsi rauhottavien osalta paljon pienempi kuin kaksi kuukautta sitten. Kaikesta tuosta edellä mainituista asioista huolimatta olen päässyt ison harppauksen elämässä eteenpäin. Nyt tiedän että narsisti ei parannu mutta minä voin parantua. Ja se tuntuu helvetin hienolta. Nyt tiedän että selviydyn tästä voittajana. Voimia kaikille ketkä joutuvat olemaan tekemisissä narsistien kanssa. Elämä voittaa. 😊👍

      • StayStrong

        "Nyt tiedän että narsisti ei parannu mutta minä voin parantua"

        Loistava oivallus. Sinulla on jotakin mitä narsisti ei koskaan voi saada, eli kyky elää hyvää elämää. Kaiken tämän jälkeen sinä olet vahvempi ja viisaampi.

        Asioiden loksahtaminen paikoilleen ottaa aina aikansa, ja alkuun tuli harmistus kun en saanut ajatuksia irti narsistista niin nopeasti kuin halusin. Inhosin sitä tunnetta jonka narsisti nostatti, ja olin itselleni vihainen tunteesta. Mutta sitten annoin itselleni luvan ajatella ja tuntea, lakkasin harmittelemasta. Ajan kanssa huomasin, että ajatuksia ei enää juuri tullut. Ja jos tulikin, ajatukset nostivat vain tunteen siitä kuinka vahva ja onnellinen oikeastaan olen.

      • kerroinkaiken
        Dyydis1 kirjoitti:

        Kerron nyt mitä on tapahtunut parin kuukauden aikana. Olen lukenut paljon kirjoja ja ihmisten kokemuksia narsisteista. Kävin juuri viimeisen kerran hypnoosissa. Psykoterapeutilla käyn kerran kuussa. Aloitan ahdistusryhmässä tammikuun alussa. Narsistien uhrien kokouksessa käyn kerran kuussa. Lääkitys on vielä aika vahva paitsi rauhottavien osalta paljon pienempi kuin kaksi kuukautta sitten. Kaikesta tuosta edellä mainituista asioista huolimatta olen päässyt ison harppauksen elämässä eteenpäin. Nyt tiedän että narsisti ei parannu mutta minä voin parantua. Ja se tuntuu helvetin hienolta. Nyt tiedän että selviydyn tästä voittajana. Voimia kaikille ketkä joutuvat olemaan tekemisissä narsistien kanssa. Elämä voittaa. 😊👍

        Ihana lukea positiivisesta elämänkatsomuksestasi.
        Minäkin kuin aikoinaan paljon narsisimia käsittelevää kirjallisuutta ja tunsin voimaantuvani niistä.
        Tuo ajatuksesi että narsisti ei voi parantua, mutta sinä voit on todella voimaannuttava.
        Itse luin kirjan kevään ja kesänaikana jossa käsiteltiin oman mielen hallintaa. Olen miettinyt paljon tuota.
        MIetinkö ja pelkäänkö aiheesta vai aiheetta, onko pelkoni oman mieleni tuotetta? Annanko liian helposti periksi pahalle mielelle.
        Nyt kun tiedän että hän ei pysty minua enää vahingoittaan fyysisesti eikä talaoudellisesti ja kun panettelut ja maineenyritys kampanjansakin ovat valuneet hiekkaan niin pitäisi itsenikin pystyä hallitseen oma mieleni niin että en säpsähtäisi nähdessäni hänet tai kuullessani hänestä jotain. Oppia olemaan pelkäämättä häntä.
        Mahtava huomio oli kun ennen pelkäsin häntä niin että jos satuin näkeen autonsa kaupan parkkipaikalla jonne olin menossa niin en mennyt, koska en halunnut kohdata häntä. Pälyilin aina ympärilleni kokoajan peläten.
        Nyt kun menen kauppaan, en enää pälyile, en ole enää nhnyt häntä enkä hänen autoaan missään.
        Ehkä olen itsekin päässyt taas muutaman askeleen eteenpäin koska uskallan jo liikkua pelkäämättä (en kuitenkaan mene mihinkään baariin)

        Hyvää joulu sinulle ja kaikille jotka taistelevat oikeudestaan normaaliin elämään ilman pelkoa ja pahaa mieltä

      • Dyydis1

        Itsekin tein tuota samaa kun kävin sellaisessa kauppakeskuksessa missä hän saattoi olla. Oikeesti en tiedä mitä tapahtuisi jos hänet kasvokkain tapaisin. Hänen viestinsä ei enää aiheuta mitään tunnereaktioita oikeastaan ne vaan hymyilyttää. Olen joo päässyt paljon eteenpäin mutta matkaa täydelliseen unohtamiseen on vielä paljon. Mutta haluan näyttää hänelle ja hänen suvulleen ja lapsilleen että selvisin voittajana ja nautin elämästä. Nyt pystyy jo nauttimaan kin jostain arkisista asioista. 😊

      • "Ihana lukea positiivisesta elämänkatsomuksestasi."

        Niin tässä viestiketjussa on paljonkin tuota mainitsemaasi positiivisuutta, synkästä otsikosta ja surullisista esimerkeistä huolimatta.

        Näinhän nää asiat menee ja elämä jatkuu useimmilla ikävänkin kokemuksen jälkeen jos vain antaa itselleen mahdollisuuden jatkaa elämäänsä...

      • selviytynyt
        Dyydis1 kirjoitti:

        Itsekin tein tuota samaa kun kävin sellaisessa kauppakeskuksessa missä hän saattoi olla. Oikeesti en tiedä mitä tapahtuisi jos hänet kasvokkain tapaisin. Hänen viestinsä ei enää aiheuta mitään tunnereaktioita oikeastaan ne vaan hymyilyttää. Olen joo päässyt paljon eteenpäin mutta matkaa täydelliseen unohtamiseen on vielä paljon. Mutta haluan näyttää hänelle ja hänen suvulleen ja lapsilleen että selvisin voittajana ja nautin elämästä. Nyt pystyy jo nauttimaan kin jostain arkisista asioista. 😊

        Aivan samoja kokemuksia, jotka nyt siis helpottaneet. Nais-narsistia olen itsekin pakoillut ja ahdistunut, kun hänen autonsa olen nähnyt tai tosiaankin jonkun kaupan pihassa, niin aivan varmaa on, etten mene vapaaehtoisesti kyylättäväksi.
        Itselleni oli jotenkin helpottavaa, että hänen autopaikkansa on muuttunut seurustelun myötä toisaalle, kun on löytänyt itselleen uuden kohteen. Samoin olin helpottunut, kun hänen jatkuva itsensä näyttely loppui, kun päivysti aikoinaan pyörätiellä juuri samoihin aikoihin, kun tiesi kohteensa tulevan töistä. Aika ovela tapa pitää itsensä kohteen mielessä, luen eräänlaiseksi naisen kieroudeksi. Ja sitten perästäpäin huudellaan, että häntä pidetään vain sukupuolielimenä, mutta mitä muuta voi olettaa, jos itsensä siihen rooliin vapaaehtoisesti ja tietoisesti on ajanut.

        Ei siis pidä vähätellä niitä henkisiä kokemuksia, joita tuonkaltaisten ihmisten kanssa tulee läpikäyneeksi. Ja tulee muistaa, että, kun on oikein syvältä satutettu, niin se arpi siellä on yhä, ja niinpä jokin muistikuva voi laukaista ajoittaisen pahoinvoinnin ja kuinka hyvältä tuntuu, että on päässyt otteesta narsun reviirin ulkopuolelle, eikä tarvitse välittää yhtään. Voi vain ajatella, että se oli elämäni paskinta aikaa, johon en enää palaa.

        Juuri tuollaisen vuoksi voi olla ahdistavaakin asua samalla paikkakunnalla, jopa samalla asuinalueella ja on henkisesti käsittämättömän vapauttavaa päästä rentoutumaan toiselle paikkakunnalle. Itselleni se on ollut parhainta terapiaa.
        Ja mikä huippua olla siellä rentoutumassa narsistiksi parjatun ihmisen kanssa, jonka narsistimainen käytös eli se peilaaminen loppui siihen, kun yhteys nais-narsistiin tyrehtyi. Aivan vakavasti kyllä tulee pohtia sitäkin seikkaa, että itse omalla käytöksellään voi provosoida toisen käyttäytymään aivan älyttömällä tavalla. Se on mahdollista, mutta kun tapana on aina syyttää toista kaikista virheistä, niin onhan sitä vaikea hyväksyä. Tuollainen tulee hyvin ilmi silloin, kun haluaa muokata toisen käytöstä tietynlaiseksi ja jos toinen ei toimi sillä tavoin, niin kiristetään ns. vähän ruuvia, niin johan alkaa tapahtumaan.

        Muutos parempaa lähtee aina itsestä ja siitä, että ensin rakastaa itseään. Etsikää se rauha omasta itsestänne ja vaalikaa sitä niinkuin kalleinta aarrettanne. Näillä sanoilla kohti joulurauhaa ja tulevaa vuotta.

    • sfhjlö

      Huooohhh. Mikäpä siinä positiivisesti tallustellessa jos on ollut peräti vuoden narsistin kynsissä ja vielä ihan itse sinne köpötellyt omasta tahdostaan. Varmasti tulee kiva voimaantumisen kokemus itseaiheutetun vahingon ylittäessään. Oikea oman elämän supersankari. Mukavaa että olet saanut nopeasti monipuolista apua.

    • utelias_uuno

      Kyllä varmasti voi tapahtua vakavia, eikä tarkoitukseni ole syyllistää.

      Aloittaja kertoo suhteen alussa, häntä jopa kuristettiin.
      Aika moni olisi lähtenyt kälppimään. Heti.
      Miksi toiset ' uhriutuvat ' , ja toiset eivät. Kuristaminen jo fyysistä väkivaltaa.

      Mikä kumma se sai jatkamaan suhdetta edelleen, tai siis saa, eikö se aivan oma valinta ole. Miksi suostua huonoon kohteluun? Mikä vimma tähän ajaa.

      Aivan kuin itsellä ei olisi, osaa eikä arpaa. Vastuuntuntoa.

      • löytyykövastauksia

        Juuri tuota samaa en ymmärrä ja siksipä toivoisin, että joku purkaisi asian atomeiksi eli mikä kumma se saa yksilön olemaan/ jatkamaan suhteessa, jossa on huono olla. Mikä saa yksilön houkuttelemaan toisen luokseen, vaikka pitää häntä narsistina/psykopaattina/tai muuten hulluna? Mikä ihme siinä toisessa kiinnostaa, jos tälläkin palstalla pitää kysellä, että onko se mies ja erityisesti vielä jonkun toisen mies, siis ukkomies, nyt narsisti yms? Valitusta mitätöinnistä ja ties mistä seksileluna kohtelusta, kun on itse itsensä siihen omilla valinnoillaan asettanut?

        Oma ajatus on vain se, että tuolla ihmisellä täytyy olla jotakin, jonka haluaa saada itselleen eli jotenkin hyötyä siitä? Ja tästä tulee niin helposti mieleen, että narsisti ja uhri ovatkin keikahtaneet ylösalaisin, ei sille ajatukselle oikein voi mitään, jos mitään järkevämpää selitystä ei löydy.

    • utelias_uuno

      Aloittajan otsikko, kuvastaa aikamoista marttyyriä. On sitten provo tai ei, paljon on turinaa herättänyt ja varmasti mukana aivan aitoja kokemuksia.
      Kyllä ' näissä suhteissa ' osat käänteisesti vaihtelevat.
      Minkälaista osuutta on sitten lapsuudenkodin-hengellä, mikäli tunnekylmään suhteeseen jää edelleen kumppanin valinnan, kohtelun suhteen.
      Mikä toki on äärimmäisen ikävää.

      Enkä lainkaan epäile kuinka ja miten pahoja oloja, voi jäädä näistä suhteista.

      • Dyydis1

        Ilmeisesti ette itse ole tietoisia miten narsisti koukuttaa toisen ihmisen. Ja jos teillä olisi kokemuksia narsistin kanssa elämisestä jättäisitte tollaisen loukkaavan kirjoituksen tekemättä. Vituttaa tommoinen vähättely. Aika moni narsistin uhri vaihtaisi paikkaa teidän "onnellisten" ihmisten kanssa.

      • xcvccvb

        Itse olen tietoinen, koska näin, kuinka naisnarsisti koukutti mieheni. Miehestäni tuli hänen käsittelyssään aivan sairaalla tavalla käyttäytyvä yksilö, en kuvaile täällä, mutta totean vain, että jokaisessa suhteessa on vuorovaikutuksessa aina kaksi henkilöä keskenään. On mahdollista, että niitä ns. imartelu- tai miellyttämissignaaleja tulkitaan väärin, kun ehkä sisällä on vuosien kaipuu sellaisesta läheisyydestä jota vain rakastavaisten välillä on. Kaikkein käsittämättömintä oli, että sekaisin ollessaan väitti olleensa 10 v ilman seksiä, vaikka se ei ollut totta tai sitten olin aktiivisesti ollut peitonheilutuspuuhissa jonkun toisen kanssa. Jälkikäteen ymmärsin, että oli koukuttajaltaan imenyt itseensä asioita, joita peilasi niin minulle kuin muillekin perheenjäsenille. Eli todellisuudessa koukuttajalla oli ollut tuo pitkä kuiva kausi, ei miehellä.

        Itseäni harvoin vituttaa vähättely tai vaikka se kuuluisa mitätöinti, koska todellisuus siellä takana voi olla sellainenkin, että kaikista kovimmin valittaa ja vaikertaa se, joka ei ole edes todellisuudessa ollut narsistin kanssa, vaan muutoin vain vittumaisemman tai kusipäisemmän ihmisen kanssa, joka onkin hermostunut siitä, että toinen tulee liikaa ja liian nopeasti ns. iholle.

        Olen kokemukseni myötä alkanut huvikseni tarkkailemaan varsinkin sellaisia 50-60 v naisia erilaisissa yleisötapahtumissa. Uskomatonta on, että heistä näkee jo päälle, millä agendalla ko. tapahtumaan on tultu ja se spanielimainen katse mm. mieheni ja muidenkin miehien kohdalla, huomaa minut tässä minä suloineni menen. Jos hän ei halua huomata, vaan kuuntelee ja katselee esim. esiintyjää, niin tullaan siihen uudestaan kieppumaan. En tiedä, että kuvittelevatko, etten huomaa vai pitävätkö minua jonain sukulaistyttönä, mutta en tee elettäkään lähennelläkseni miestäni julkisella paikalla, vaan seuraan mielenkiinnolla , että kuinka pitkälle sitä ollaan valmiita menemään.

      • aivotoiminta
        Dyydis1 kirjoitti:

        Ilmeisesti ette itse ole tietoisia miten narsisti koukuttaa toisen ihmisen. Ja jos teillä olisi kokemuksia narsistin kanssa elämisestä jättäisitte tollaisen loukkaavan kirjoituksen tekemättä. Vituttaa tommoinen vähättely. Aika moni narsistin uhri vaihtaisi paikkaa teidän "onnellisten" ihmisten kanssa.

        Olen ehdottomasti sitä mieltä, että uhrin psyykessä ei tarvitse olla mitään erikoista, koska esim. psykopaateilla voi olla jotain niin erilaista aivotoimintaa, että se saa ei psykopaatin henkilön pään pyörälle outoon tilaan. Tätä pitäisi mielestäni asiantuntijoiden enemmän miettiä.

    • utelias_uuno

      Aivan asiallista on ollut, ymmärtäväistä.
      Haluan kyllä ehdottomasti kehoittaa jättämään kumppanin välittömästi, kun pahoinvointia kokee.
      Annat jotenkin sellaista virheellistä kuvaa, että " aivan kuin kuka tahansa uhriksi vastentahtoaan joutuu ", tai näin tulkitsen ainakin.
      No lapsiin tämä pätee. Valitettavasti.

      Minulla on omat kokemukseni.

      • Kovasti ny näyttää herättävän ihmetystä, että miksi jäädään huonoon suhteeseen, joten pikaisesti vastaan laittamalla linkin, jossa noita syitä mainitaan useitakin...

        Löytyy sieltä tuo Dyydiksen mainitsema koukuttaminenkin, kuin myös hyvin yleiset, usko, toivo ja rakkaus, siinä kuin läheisriippuvuuksin, joka useinkin on lapsuuden peruja.

        http://www.kauneusjaterveys.fi/seksi-suhteet/suhteet/miksi-jaat-huonoon-parisuhteeseen

        Narsisteihin liittyen, aihealueen kirjoista ja artikkeleista löytyy myös vastauksia näihin kysymyksiin ja uskoisin että ajan kanssa myös useimmat uhrit pohtivat noita asioita/syitä "miksi" myös omalla kohdallaan...

    • Anonyymi

      Komppaan

    • Anonyymi

      Samaa koen nyt

    • Anonyymi

      Kiitos samoin. Voimia

    • Anonyymi

      Ilman narsisteja elää pidempään ja terveempänä.

    • Anonyymi

      On hyvä että on paikka jossa näitä asioita voi jakaa. Saa vertaistukea ja ymmärtää myös tilanteessakin olevat, että olisi viisasta lähteä pois suhteesta. Zemppiä kaikille kokeneille. Mitä tämä opetti teille? Eli toisin sanoen mitä haluatte tämän vastoinkäymisen jälkeen elämältänne? Kuinka paljon arvostan itseäni? <3 Lämmin halaus teille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe