Kyläreissussakin sormet pilluun

Vierailulla

Ikää on jo yli kuuskyt , mutta edelleen pilluni tarvitsee päivittäistä hoitoa. Olin ystävättärelläni kylässä ja niinhän siinä kävi, että pillua piti omin sormin hoitaa silläkin reissulla. Tekishän mun mieli kokeilla ystävättärenikin tisuja ja pillua ,mut en uskalla antaa pienintäkään vihjettä siitä että haluaisin sekstailla hänen kanssaan. Niinpä sitten himot pitää tyydyttää häneltä salassa. Vessareissuilla, suihkussa ja tietysti vierashuoneessa on onneks mahdollisuus oman pillun hyväilyyn. Juotiin eilen illalla aikalailla viiniä joten aika riehakas oli myös tunnelma ja panetushan sitä tuli sit mieleen. Aina vessassa käydessä hieroin vähän nännejä ja sormetin pillua. Ei joka kerta orkkuun asti mutta niin ,että pillussa säily panetusvire. Kyrpääkin oikeesti ois tehny mieli mut kun olin kuitenkin kyläreissussa, niin olin sit ihan nätisti baarireissussakin. Yöllä sit baarireissun jälkeen runkkasin pilluani aika rajusti ja niin että kunnon kiimalimat irtos ja sain tajuttoman kiimasen orkun. Uskalsin vähän revitellä kun kuulin ystävättäreni kännisen kuorsauksen. Mieli ois tehnyt mennä koskettelemaan häntäkin, mutta tyydyin omaan pilluuni. Päivälläkin vielä kun oltiin vähän lepäämässä, niin piti ottaa vielä pieni oman pillun hoitotuokio. Vähän kyllä ajattelin , että kavaltaako pillun- ja runkkauksen tuoksut mut . Ehkä se ei tajunnu mitä olin puuhaillut kaikessa hiljasuudessa. Se ei varmaan voi ees aavistaa millaset pillukiimat mulla oikeesti on . Nytkin on ihana istua pillu märkänä kirjottamassa näitä viikonlopun fiiliksiä.
Mietin usein sitä miten muut seksuaalisesti aktiiviset naiset hoitaa itseään just vaikka näillä kyläreissuilla tai muilla vastaavilla reissuilla , vaik risteilyllä.

30

7147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pikkubi50

      Ihana nainen, kiihotuin lisää lukemastani. Itse tykkään välillä laittaa sukkahousut jalkaani ja kiihoitun siitä ihanasti. Olisi ihana rakastella kanssasi ;-)

    • OrkkujaSinulle

      Sehän olis mahtavaa tavata sinut. Itse olen alle 60v. varattu mies ja muakin haluttaa... Saada tyydyttään nainen!!!

      • Pikkubi50

        Varattu 60v mies..voisit tyydyttää mut...


      • Anonyymi
        Pikkubi50 kirjoitti:

        Varattu 60v mies..voisit tyydyttää mut...

        Täälläyks jonka voit hyvin tyydyttää....olen 50 varattu mutta pukki kuin pukki kelpaa.


    • 17cm

      Täällä myös varattu bi mies.Olis kiimasta olla vaikka yhdessä sukkikset jalassa,ja fantasioida bi jutuista.

    • Anonyymi

      Voi hitsi lukiessani juttuasi alkoi kyrpäni heti kovettua.Nyt on kalu kädessä josta tihkuaa kiimanestettä vähän väliä.Olen naimisissa oleva mies ja mulla on jonkinlainen seksiakdiktio. Eli panettaa tosi usein ja kiihotun tosi pienestä,mutta omalta saa vain noin kerran kuukaudessa.Joten joudun tosi usein itse masturboimaan olis kiva tavata sut sormipillu ja naida oikein kunnolla.
      PS. olen myös yli kuuskyt:)

    • Anonyymi

      Olen 79 vuotias, saisinko haistaa pimppiäsi.

    • Olis mukavaa sormettaa sun pillua

      • Anonyymi

        Täällä toinen sormettaja olis mukava sormettaa kanssasi tän viikon loppuna sunnuntaina.


    • Anonyymi

      Voisin sormettaa ja nuolla sinulle ihanan orgasmin. Olen varattu 60v. mies.

      • Anonyymi

        Se olisi ihanaa.


    • Kyllä haluaisin nuolla ,sormettaa ja nussia 60 naisen pillua.Mikä sen ihanampaa kuin kypsä aikuinen nainen.....

      • Anonyymi

        Kyllä on aika epätoivoista meininkiä, vastailla kolme vuotta vanhalle jutulle!!!???


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on aika epätoivoista meininkiä, vastailla kolme vuotta vanhalle jutulle!!!???

        sinne epätoivon puolelle taitaa sinullakin mennä kun seurailet mitä kolme vuotta vanhoilla saiteilla kirjoitellaan


      • Anonyymi
        enska58 kirjoitti:

        sinne epätoivon puolelle taitaa sinullakin mennä kun seurailet mitä kolme vuotta vanhoilla saiteilla kirjoitellaan

        Yllätyin vaan kun joku runkkari haluaa vielä nuolla mun kolme vuotta vanhaa kiimalimaani.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Yllätyin vaan kun joku runkkari haluaa vielä nuolla mun kolme vuotta vanhaa kiimalimaani.

        harmi jos on paikat kuivunu.....kannattaa siirtyä terveyspuolelle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on aika epätoivoista meininkiä, vastailla kolme vuotta vanhalle jutulle!!!???

        Miks niin epätoivoista.


    • Anonyymi

      Nuorena, siinä vasta 12-13 vuotiaina serkkutytön kanssa leikittiin seksileikkejä useimmiten saunassa, mutta myös kotona silloin kun vanhemmat olivat poissa. Varttuessani serkun kanssa tapahtuneet itsetyydytyshetket jäivt pois, mutta kerran hän kutsui minut mökilleen, kun mies oli lähtenyt lomalle Thaimaahan. (Taatusti naiskentelemaan, hän äkäisenä minulle kertoi). No minä otin kutsun vastaan ja alkossa käynnin jälkeen suuntasin autoni hänen mökilleen. Oli jo myöhä iltapäivä kun saavuin perile. Hän oli lämmittänyt saunankin valmiiksi ja oli ilmiselvästi ottanut jo vähän rentouttavaa. Heitin laukkuni sisään ja astelimme saunalle. Välittömästi sain pukuhuoneen jääkaapista siideriä, mikä men lähes kertanielaisulla alas. Toinen siideri käteen ja lauteille. Noustessani lauteille, huomasin serkkuni olevan ihan paljaaksi ajeltu. Hiukan minua sytkäytti ja siinä löylyä lyödessämme, hän alkoholin rohkaisemana kysäisi minulta, että olinko koskaan kaivannut yhteisiä hetkiä nuoruuden ajoilta. Myönsin sen. Olinhan minä. Monasti olin haaveillut saavani kokea taas hänen sormensa ja kielensä kosketuksen. Siitä se sitten alkoi. Hän laskeutui alas lauteilta eteeni ja hautasi aikailematta kasvonsa haarojeni väliin aloittaen rytmikkään työskentelynsä minussa. Siitä viikonlopusta alkoi vakituiset tapaamisemme ja saimme taas tyydyttää toisemme useasti, kuten 'silloin ennen'. Joskus elämä on vaan ihanaa.

    • Anonyymi

      sormet sinne missä tuntuu hyvältä.

    • Anonyymi

      Mitä kummaa siinä on että yli kuuskymppinen nainen tarttee orkut, tottakai tarttee. Ja ite se on tehtävä jos ei mies pysty tai halua.

      Vastaisko joku tuohon sukkahousuhommaan. Mitä se tarkottaa, onko miehillä sukkikset jalassa ja sit keskenään hinkkailee..Eihän naista voi naida jod sillä on sukkikset päällä?

    • Anonyymi

      Jäin kiinni ollessani samalla tavalla ystävättäreni luona kylässä. Vierashuonessa työntelin hitaasti sauvaani kun ystavätär tuli pyytämään minua saunaan. Olin sauvonut aika pitkään ja kostunut kunnolla, ilmassa oli aika vahva pimpin tuoksu. Vedin sauvan hitaasti ulos ja laitoin vaivihkaa pikkarit peiton alla jalkaan ja menimme saunaan. Istuimme vastakkain lauteilla polvet koukussa ja ystäväni virnuili minulle . Kyselin mitä....?? Ystäväni nauroi ja osoitti nyökäten ja vilkaisemalla pimppiäni. Sulla tais olla jotain menossa , hän virnuili. Vähän nolostuin ja vilkaisin ylös nostettujen polvien välistä pimppaani. Apua !!!! Tiukat häpyhuuleni olivat aivan turvonneet ja pienet huulet työntyivät ulos ollen hieman raollaan paljastaen punertavaa pimpin sisäpuntaa. Ja vielä kiilteli kosteudesta. Virnuilin takaisin ja pistin hieman polviani yhteen. Joo, pakko oli hieman sormettaa....sauvasta en puhunut, vaikka eihän sormilla pimppiä noin auki saa...hävetti mutta juttu jäi siihen.

      • Anonyymi

        Haluaisin sun tuoksuvat pikkuhousut :) oo 27v mies


    • Anonyymi

      Halut voi vaan kasvaa. Jopa vaihdevuosien aikana, ei kaikki mene haluttomiksi. Jos ihmisellä on vahva seksuaalisuus ei se häviä voi jopa kasvaa. 72 vuotiaalla tuttavapariskunnalla vireä seksielämä.

    • Anonyymi

      Oijoi kumpa pääsis haistelemaan sun pillua :) oon mies 27v

      • Anonyymi

        Käykö 50 ja risat olevan varatun naisen pillu sinulle varattu tän viikon loppuna lauantai illasta puoli kolmeen saakka yöhön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käykö 50 ja risat olevan varatun naisen pillu sinulle varattu tän viikon loppuna lauantai illasta puoli kolmeen saakka yöhön.

        Kyllä 50v kelpaisi hyvin. Aletaanko järkkää jotain kiimainen nainen.


    • Anonyymi

      Näin 44-v voisi vaikka risteilylle koronan jälkeen lähteä....

    • Anonyymi

      Hyi sinä vanha vittu

    • Anonyymi

      U­­u­­­s­­­i s­­­ek­­si­­tea­tteri ava­­utuu Su­ome­­­en! Ku­tsu­mme kai­­­kk­i. Il­mo­ittau­­­tumine­­n ry­­­hmä­­­ämm­­­e tä­­äl­­l­­ä 👉 http://ameliachau.com/H/K5b5X2

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

      Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
      Maailman menoa
      353
      15029
    2. Ja taas kerran

      Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
      Nurmijärvi
      257
      5953
    3. Tänään olisn uskaltanut

      Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
      Ikävä
      11
      3448
    4. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      191
      2556
    5. Kirjoita jotain kivaa

      ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
      Ikävä
      137
      2189
    6. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      14
      2072
    7. Tiistaina nähdään.

      Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
      Ikävä
      110
      1590
    8. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

      Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
      Ikävä
      48
      1369
    9. Rattoisaa lauantai iltaa

      Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
      Ikävä
      241
      1196
    10. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      89
      1170
    Aihe