Öiset kiusaajat

varsinaissuomalainen

Terve.

Viikko sitten perjantaina joku koputti oveeni. Pienen hetken päästä aukaisin oven ja löysin perunapussin. Kaksi kappaletta. Salesta ostettu, olivat maksaneet 15 senttiä. Kukaan ei näkynyt missään, joten pystyin vain spekuloimaan teon luonnetta. Ajattelin, että jollain lapsilla on vaan hauskaa.

No, perjantaina, noin klo 21:30, ovea koputettiin taas. Olin jo nukkumassa ja unenpöppörössä menin katsomaan oven taakse. Nyt siellä oli kolme perunaa, yksi tupakka ja pannujauhatus-kahvipaketti. Kävin noukkimassa ne talteen. Heitin kyllä jokaisen niistä roskiin. Kiitos vaan pojat.

Viime yönä klo 3/4 (kellonsiirtojuttu) heräsin syvimmästä unestani taas koputukseen. Koska perunanjättöpuuhastelu yms oli jo mielestäni vähän häiriintyneen oloista, en aukaissut ovea heti, vaan kävin kurkkaamassa ulko-oven viereisestä huoneesta, mitä tällä kertaa on tuotu oveni taakse. No, siellähän oli pyörä! Violetti Helkama (saattaa hyvin olla varastettu). Siihen se oli parkkeerattu. Odottelin pimeässä huoneessa, jos pojat vaikka kömpisivät piiloistaan ja näkisin heidät. Näin kyllä. Mustiin pukeutuneita nuorukaisia. Mopot oli parkkeerattu vähän kauemmaksi. Ilmeisesti sen takia, ettei kukaan herää ääneen ja tarkkaan valitun ihmisen laskelmoivan kiusaamisen voisi hoitaa mahdollisimman optimaalisesti luoden turvattomuuden tunnetta ja... No, mitäköhän muita letkeitä päämääriä heidän tekojensa ytimessä mahtaakaan olla. Yhtä kaikki.

Pojat ovat ilmeisesti seuranneet minua ja tiesivät, minkä tien varrella asun. Perunanjättöpuuhastelu tuntuu letkeltä läpältä noin äkkiseltään, mutta sillä on ollut jokin tarkoitus. Ilmeisesti pojat eivät ole tarkkaan tienneet, missä talossa asun. Niinpä siitä on otettu selvää jättämällä perunapussi oven taakse ja koputtamalla oveen. Tällä tavoin sitten ollaan nähty, kuka perunapussin käy noukkimassa. Ensimmäistä perunapussia en nimittäin käynyt noukkimassa heti, joten heidän oli ilmeisesti kovennettava panoksia ja laittettava jopa kolme perunaa, LM-merkkinen tupakka ja halvinta mahdollista pannujauhatuskahvia oven taakse. "Tämän hän noukkii heti ja sitten näemme vihollisen." -tyyliin.

Viime viikon perjantain "peruna-ansa" ei johtanut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä häiriköintiin, joten tämä spekulointi tuntuu ihan järkevältä. Nyt perjantaina se kuitenkin johti la-su-yönä tapahtuneeseen kotirauhan rikkomiseen.

Pojat, teistä on tehty rikosilmoitus ja seuraavia kolttosianne valvontakamera tallentelee.

Täytyy myös tehdä selväksi – kun niin monet ovat menneisyydessä luulleet minua ulkomaalaiseksi – että minun sukujuureni kasvattavat Lapin tuntureilla mäntyjä ja sukunimessäni on Ä-kirjain. Jos teidän tekojenne motiivit siis perustuvat vieras- ja ulkomaalaisvihaan, niin sen lisäksi, että uskotte sokeasti propagandaan ja palvelette vihaanne, ette edes noudata omaa "aatteellista vakaumustanne".

10

343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pottobill

      Mitä kamaa sä oikein vedät? Speedyä vai hepoa! Puikuloitako olisi pitänyt tuoda?

      • vsuomalainen

        Tämä saattaa tulla sinulle yllätyksenä, mutta en ole ollut edes humalassa aikoihin. Ennakkoluulojen ja todellisuuden sekoittaminen keskenään on vähän harhaista puuhaa ja leimoja jakelemalla et tee maailmasta millään tavalla parempaa paikkaa.


    • analyysi.tuosta

      Tyypillistä gangstalking-vainoa. Todella iljettävää.

      • vsuomalainen

        Vielä vainoharhaisempaa on kiusata ihmisiä keskellä yötä.


      • analyysi.tuosta
        vsuomalainen kirjoitti:

        Vielä vainoharhaisempaa on kiusata ihmisiä keskellä yötä.

        Toivottavasti se on vain kiusaamista.

        Gang stalking on vielä pahempaa. Porukassa tehtävää iljettävää vainoamista, joka voi jatkua ikuisesti tai ainakin niin kauan, että kiusaamisen kohde on saatu pois yhteiskunnasta. Kiusaajat tekevät sen niin, että varmasti huomaat sinua seurattavan. Tekevät sinut epäluuloiseksi. Pyrkivät saamaan sinut epämukavuusalueelle pysyvästi. Pahimmillaan terrorisoivat koko elämäsi pilalle, joka puolella minne menetkään. Aiheesta oli paljon 500 viestin ketjuja suomi24:ssä, mutta ne on sensuroitu järjestelmällisesti, koska gang stalking -tietoisuuden lisääntyminen asetti koko psykiatrian naurettavaan valoon. Pseudotiede psykiatria ei pidä kiusaamista mahdollisena, vaan tuomitsee kiusaamista kokeneet skitsofreenikoiksi ja rankaisevat kiusattuja kemiallisella väkivallalla. Googlaamalla "ddr zersetzung" voi saada tietoa siitä mihin pystyttiin jo ennen kännyköitä ja muuta nykytekniikkaa.


    • CaptainKirk

      Noon kuule ufomiähiä!

      • vsuomalainen

        Juu, varmaan toi pyöräkin on vaan mun sitkeää harhaa. Kiitos tiedosta. Niin ja ne koputukset, ihmiset, jotka käveli pihalla ja ne "lahjat". Harhaa joo. Mainitsin myös sellaisesta käsitteestä kuin "spekulaatio" ohimennen. Jossei ole tuttu, ota sanakirja käteen. Lisäksi aloitan lauseeni sanalla "jos". Et ilmeisesti siis ymmärtänyt tekstiä. Yhtä kaikki, en enää vaivaa päätäni asian kanssa, koska se on turhaa, sillä perusteettomia syytöksiä vainoharhaisuudesta varmaan on luvassa enemmänkin. Tiedän, mikä on spekulaatiota tai mielikuvitusta, ja tiedän, mitä on tapahtunut oikeasti. Syytökset minun mahdollisesta psykoottisuudestani ovat siis täysin tuulesta temmattuja. Mutta järkipuhe, tämän palstan seuraaminen ja teidän näkeminen kokonaisina ihmisinä loppuu tällä erää. Minä en vihaa teitä, vaikka te vihaattekin. Se vaatii pyrkimystä ja tahtoa, eikä se aina ole helppoa. Kiitos seurasta ja hyvää jatkoa. Ollaan ihmisiksi.


      • CaptainKirk2

      • Keijoo76

        Mitäs tää tämmäne nuoriso oikein on? Ei meidän nuoruudessa Auras katteltu nulikoiden temmellystä vaan se saatiin loppuun kyllä helposti. Ei muuta ku porukka kasaan ja mopopojil vähän "oppituntia."


    • Onaskontelo

      JOO

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      181
      2242
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2079
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      316
      1826
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1587
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      82
      1458
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1101
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      996
    Aihe