Äläpä Moppi poista tätä pelkän otsikon perusteella, vaan lue edemmäs ja päätä sitten vasta! ;-)
Olen pohtinut pietismiä uskonsuuntana ja omakohtaistakin kokemusta on kertynyt joten jaan tässä muutamia ajatuksia kanssanne:
Pietismihän on alusta alkaen painottanut henkilökohtaisen kokemisen merkitystä ja ulkonaisen pyhyyden vaatimuksia elävän uskon merkkeinä. Mielestäni hyvä alkutarkoitus onkellahtanut päälaelleen ja useimmiten ulkonaisista muodoista tai kunkin liikkeen kehittelemistä ns. "armonjärjestyksistä" kokemisineen on tullut uskon sisältö ja päätarkoitus!
Pietismissä ihaillaan tavattomasti ulkonaista pyhyyttä kuten pukeutumissääntöjä, kieltäymyksiä ja kaikkea NÄKYVÄÄ uskonelämän ilmentymistä. Joissakin liikkeissä kuten vapaat suunnat tai uuspietismi, voivat sellaiset henkilöt saada suunnattoman ihailun osakseen jotka esim. rukoilevat niin ja niin monta tuntia päivittäin tai lahjoittavat kesälomamatka-rahansa kolehtihaaviin... Näitä pidetään eräänlaisina "uskon sankareina". Jos taas joku elää oikein askeettista elämää kuten esikoislestadiolaiset tai körttiläiset, niitä saatetaan ihailla silmittömästi ja puhutaan paljon "vanhoista hyvistä ajoista jolloin synti ei ollut luvallista"...
Kokemuksesta tiedän että pietismistä voi tulla eräänlaiseen humalaan, -kuulit aivan oikein. HUMALAAN!
Kun nimittäin uskonelämä alkaa pyöriä pääsääntöisesti erilaisten merkkien, sääntöjen ja kieltäymysten ympärillä niin silloin ollaan humalassa pietismistä! Silloin kaikenlainen patavanhoillisuus on ylen korkeassa kurssissa, esim. vain mahd. vanhat virret ovat suosittuja...käytetään vain vanhoja Raamatunkäännöksiä...pukeudutaan yksinkertaisesti koska aikana, jolloin synti "ei vielä ollut luvallista" olivat ennen pukeutuneet ja eläneet niin...-ja "silloinhan oli suuret herätykset"...-ikäänkuin vaatteet ja kieltäymykset olisivat tekoja joihin Jumala mielistyy ja jota kautta haettaisiin Jumalan mielisuosiota...
Oma hämärä ja selittämätön osa-alueensa ovat sitten ns. "armonjärjestykset" ja uskoontulemis kokemukset joita saatetaan jopa mustasukkaisesti vahtia ja vaatia: kunnon pietistin on kyettävä tarkalleen sanomaan, millä kellonlyömällä ja missä/miten hänen uskoontulonsa tapahtui. Useimmiten nämä "todistukset" ovatkin enemmän tai vähemmän sekavaa kerrontaa omista KOKEMISISTA ja tunteista.
vanhoillislestadiolaisessa pietismissä on eräällä tavalla terveempää se, että vaikka vaaditaankin tiukkaa pitäytymistä liikkeen itse kehittämään "armonjärjestykseen", -on tämä uskoon tulemisen järjestys kuitenkin tavallaan ulkopuolella oman tunne-elämän tapahtuva. Se perustuu yksinkertaiseen (vaikkakin Raamatunvastaiseen!) tulkintaan siitä että on kuultava synninpäästö sana toiselta vanhoilliselta, kun taas esim. Kansanlähetyksen tai vapaitten suuntien järjestys voi pahimmillaan olla täysin sekavaa omien tunteiden vuoristoradalla syöksymistä, ja tärkeää on vain se, että ON kokemuksia joista voi toisille kertoa.
Näissä piireissä esiintyy myös ns. "uskonratkaisujen" tekemistä ja käsitystä jonka mukaan ihminen, uskonratkaisun tekemällä voisi itse uudestisynnyttää itsensä.
Pietismi kokonaisuutenaankin on nykyaikana humalluttava ja vahingollinen uskonnollinen oire-yhtymä joka on jo ajat sitten kääntynyt alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Tietenkään yksikään pietisti ei ITSE koe asian olevan näin, mutta eihän juoppokaan "KOE" juomistaan haitalliseksi humalassa ollessaan, koska humala antaa tiettyjä hyviä "fiiliksiä" jolloin on näennäisesti hyvä olla.
Hyvän humalan jälkeen tulee kuitenkin aina krapula! Itselle se tuli onneksi jo n. 7-8 vuotta sitten jolloin tajusin olevani koukussa. Krapula on jo parantunut enkä enää ole ulkonaisen pyhyyden koukussa ja usko on vapaampaa eläistä EVANKELIUMIN voimasta, sovitettuna, armahdettuna!
Olen pohtinut pietismiä uskonsuuntana ja omakohtaistakin kokemusta on kertynyt joten jaan tässä muutamia ajatuksia kanssanne:
Pietismihän on alusta alkaen painottanut henkilökohtaisen kokemisen merkitystä ja ulkonaisen pyhyyden vaatimuksia elävän uskon merkkeinä. Mielestäni hyvä alkutarkoitus onkellahtanut päälaelleen ja useimmiten ulkonaisista muodoista tai kunkin liikkeen kehittelemistä ns. "armonjärjestyksistä" kokemisineen on tullut uskon sisältö ja päätarkoitus!
Pietismissä ihaillaan tavattomasti ulkonaista pyhyyttä kuten pukeutumissääntöjä, kieltäymyksiä ja kaikkea NÄKYVÄÄ uskonelämän ilmentymistä. Joissakin liikkeissä kuten vapaat suunnat tai uuspietismi, voivat sellaiset henkilöt saada suunnattoman ihailun osakseen jotka esim. rukoilevat niin ja niin monta tuntia päivittäin tai lahjoittavat kesälomamatka-rahansa kolehtihaaviin... Näitä pidetään eräänlaisina "uskon sankareina". Jos taas joku elää oikein askeettista elämää kuten esikoislestadiolaiset tai körttiläiset, niitä saatetaan ihailla silmittömästi ja puhutaan paljon "vanhoista hyvistä ajoista jolloin synti ei ollut luvallista"...
Kokemuksesta tiedän että pietismistä voi tulla eräänlaiseen humalaan, -kuulit aivan oikein. HUMALAAN!
Kun nimittäin uskonelämä alkaa pyöriä pääsääntöisesti erilaisten merkkien, sääntöjen ja kieltäymysten ympärillä niin silloin ollaan humalassa pietismistä! Silloin kaikenlainen patavanhoillisuus on ylen korkeassa kurssissa, esim. vain mahd. vanhat virret ovat suosittuja...käytetään vain vanhoja Raamatunkäännöksiä...pukeudutaan yksinkertaisesti koska aikana, jolloin synti "ei vielä ollut luvallista" olivat ennen pukeutuneet ja eläneet niin...-ja "silloinhan oli suuret herätykset"...-ikäänkuin vaatteet ja kieltäymykset olisivat tekoja joihin Jumala mielistyy ja jota kautta haettaisiin Jumalan mielisuosiota...
Oma hämärä ja selittämätön osa-alueensa ovat sitten ns. "armonjärjestykset" ja uskoontulemis kokemukset joita saatetaan jopa mustasukkaisesti vahtia ja vaatia: kunnon pietistin on kyettävä tarkalleen sanomaan, millä kellonlyömällä ja missä/miten hänen uskoontulonsa tapahtui. Useimmiten nämä "todistukset" ovatkin enemmän tai vähemmän sekavaa kerrontaa omista KOKEMISISTA ja tunteista.
vanhoillislestadiolaisessa pietismissä on eräällä tavalla terveempää se, että vaikka vaaditaankin tiukkaa pitäytymistä liikkeen itse kehittämään "armonjärjestykseen", -on tämä uskoon tulemisen järjestys kuitenkin tavallaan ulkopuolella oman tunne-elämän tapahtuva. Se perustuu yksinkertaiseen (vaikkakin Raamatunvastaiseen!) tulkintaan siitä että on kuultava synninpäästö sana toiselta vanhoilliselta, kun taas esim. Kansanlähetyksen tai vapaitten suuntien järjestys voi pahimmillaan olla täysin sekavaa omien tunteiden vuoristoradalla syöksymistä, ja tärkeää on vain se, että ON kokemuksia joista voi toisille kertoa.
Näissä piireissä esiintyy myös ns. "uskonratkaisujen" tekemistä ja käsitystä jonka mukaan ihminen, uskonratkaisun tekemällä voisi itse uudestisynnyttää itsensä.
Pietismi kokonaisuutenaankin on nykyaikana humalluttava ja vahingollinen uskonnollinen oire-yhtymä joka on jo ajat sitten kääntynyt alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Tietenkään yksikään pietisti ei ITSE koe asian olevan näin, mutta eihän juoppokaan "KOE" juomistaan haitalliseksi humalassa ollessaan, koska humala antaa tiettyjä hyviä "fiiliksiä" jolloin on näennäisesti hyvä olla.
Hyvän humalan jälkeen tulee kuitenkin aina krapula! Itselle se tuli onneksi jo n. 7-8 vuotta sitten jolloin tajusin olevani koukussa. Krapula on jo parantunut enkä enää ole ulkonaisen pyhyyden koukussa ja usko on vapaampaa eläistä EVANKELIUMIN voimasta, sovitettuna, armahdettuna!
Vastaukset 14
Vanhimmat
pääsi vieläkään kovin selvältä
[Se perustuu yksinkertaiseen (vaikkakin Raamatunvastaiseen!) tulkintaan siitä että on kuultava synninpäästö sana toiselta vanhoilliselta,]
Missä raamatunkohdassa sanotaan että synninpäästön voi antaa uskoton??
Tunnustuskirjojenkin mukaan synninpäästön voi antaa vain uskovaisen joukko.
"Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä.---
mutta Pyhä Henki tekee työtään lakkaamatta aina viimeiseen päivään asti. Työvälineekseen maan päällä hän on valinnut seurakunnan; kaikki hänen sanansa ja tekonsa toteutuvat sen välityksellä. Vielä hän ei ole saanut kristikuntaansa täysilukuiseksi, vielä on jaettava anteeksiantamusta."
Eihan noin voi kysyä perusteluita. Typerä kysymys joka sisältää sellaisia olettamuksia jotka ensin täytyisi itse perustella.
Missä on sanottu, että vain vanhoillinen on uskova?
"Tunnustuskirjojenkin mukaan synninpäästön voi antaa vain uskovaisen joukko."
Tunnustuskirjat sanovat kuitenkin toista:
"Jos me määrittelisimme kirkon edellä kuvattuun tapaan, tuomarit kukaties suhtautuisivat meihin suopeammin. Onhan ilmestynyt paljonkin kirjoituksia, joissa Rooman paavista puhutaan sopimattomasti ja vailla kunnioitusta, mutta niiden tähden ei vielä kukaan ole joutunut syytetyn penkille. Vain meitä moititaan, ja näin tapahtuu sen tähden, että me saarnaamme Kristuksen hyvää tekoa, sitä, että saamme syntien anteeksiantamuksen Kristukseen uskomalla, emme paavin sommittelemien jumalanpalvelusmenojen avulla. Lisäksi Kristuksen kirkko, profeettojen ja apostolien määritelmän mukaan Kristuksen kirkko on jotakin vallan muuta kuin paavin valtakunta. Ei ole myöskään sovellettava paaveihin sitä, mikä on on sanottu tosi kirkosta, niin että he muka olisivat totuuden pylväitä ja erehtymättömiä. Kuinka moni heistä pitää huolta evankeliumista tai katsoo sen edes lukemisen arvoiseksi? Monet jopa julkisesti pilkkaavat kaikkia uskonasioista tai jos jotain hyväksyvätkin, hyväksyvät sen, mikä käy yksiin ihmisjärjen kanssa. Kaikkea muuta he pitävät satuina, runoilijoiden kirjoittamiin näytelmiin verrattavana. Siksi me Raamatun mukaisesti käsitämme asian niin, että kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä on niiden pyhien yhteisö, jotka todella uskovat Kristuksen evankeliumin ja joilla on Pyhä Henki. Yhtä kaikki me kuitenkin tunnustamme, että heihin on tässä elämässä sekoittuneina monia teeskentelijöitä ja jumalattomia, joita heihin yhdistävät ulkonaiset merkit. He ovat kirkon jäseniä ulkonaisten merkkien puolesta, ja sen nojalla he hoitavat kirkon virkoja. Myöskään eivät sakramentit menetä vaikutustaan sen tähden, että arvottomat niitä hoitavat, koska he kirkon kutsun perusteella edustavat Kristuksen persoonaa. Omaa persoonaansa he eivät edusta, niin kuin Kristus todistaa: (Luuk. 10:16) "Joka kuulee teitä, se kuulee minua." Kun he saarnaavat Kristuksen sanaa ja toimittavat sakramentteja, he tekevät sen Kristuksen puolesta ja hänen sijassaan. Näin opettaa meitä tuo mainittu Kristuksen sana, jotta emme loukkaantuisi virkaa hoitavien kelvottomuuteen.
Mutta tästä asiasta olemme kyllin selvästi lausuneet käsityksemme Tunnustuksessa: me emme hyväksy donatolaisia emmekä Wycliffin kannattajia, joiden mielestä ne syyllistyvät syntiin, jotka kirkossa ottavat vastaan sakramentteja kelvottomilta. Tämä näytti sillä erää riittävän puoltamaan esittämäämme käsitystä kirkosta. Ja kun kerran kirkkoa sanan varsinaisessa merkityksessä kutsutaan Kristuksen ruumiiksi, emme nytkään näe mitään syytä sen kuvaamiseen toisin kuin silloin. Onhan varma asia, että jumalattomat kuuluvat Perkeleen valtakuntaan ja hänen ruumiiseensa: hän se yllyttää jumalattomia ja pitää heitä vankeinaan. Tämähän on aivan päivänselvää, mutta jos vastustajamme eivät lakkaa esittämästä vääriä syytöksiä, emme kieltäydy vastaamasta seikkaperäisemmin.
Vastapuoli hylkää myös sen osan seitsemännestä uskonkohdasta, missä me väitimme, että kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta ja ettei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Tässä kohden he tekevät eron yleiskirkollisten ja paikallisluonteisten jumalanpalvelusmenojen välillä ja hyväksyvät uskonkohtamme, jos katsotaan, että siinä on puhe paikallisista menoista; sikäli kuin on puhe yleiskirkollisista, he eivät sitä hyväksy. Meidän on vaikea käsittää, mitä vastustajamme oikeastaan tarkoittavat. Me puhumme todellisesta, toisin sanoen hengellisestä ykseydestä, jonka puuttuessa ei voi olla uskoa sydämessä eikä sydämenvanhurskautta Jumalan edessä. Tämän saavuttamiseksi, niin me väitämme, ei välttämättä tarvita samanlaisia inhimillisiä jumalanpalvelusmenoja, olivatpa ne yleiskirkollisia tai paikallisia, koska uskonvanhurskaus ei ole tiettyihin traditiohin sidottua vanhurskautta, niin kuin lainvanhurskaus oli sidottua Mooseksen lain määräämiin seremonioihin. Onhan mainitsemamme sydämen vanhurskaus voima, joka tekee sydämen eläväksi. Tätä eläväksi tekemistä eivät vähääkään edistä inhimilliset traditiot, olivatpa ne yleiskirkollisia tahi paikallisia. Eivät ne myöskään ole Pyhän Hengen aikaansaannoksia niin kuin siveys, kärsivällisyys, jumalanpelko, lähimmäisenrakkaus ja rakkauden teot."
Opetamme että vain uskovainen voi antaa anteeksi.
Mistään muusta ei ole kysymys. Se että uskottomat haluavat lukea itsensä uskovaiseksi ei liity tähän uskonopillisesti millään. Siis uskonopillisesti on kysymys ainoastaan
että voiko vain uskovainen voi antaa anteeksi?
Tuon teidän pitää osoittaa harhaopiksi.
[Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitä kirkko on: (Joh. 10:3) sen muodostavat pyhät uskovaiset ja "ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen". Sillä näin lapset rukoilevat: "Minä uskon yhden, pyhän, kristillisen kirkon".
Siksi me Raamatun mukaisesti käsitämme asian niin, että kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä on niiden pyhien yhteisö, jotka todella uskovat Kristuksen evankeliumin ja joilla on Pyhä Henki.]
--
ette osaa tehdä eroa ulkoisen kirkon ja oikean pyhien seurakunnan välillä. Sakramentit eivät menetä tehoaan, mutta kuinka uskoton voi julistaa puhdasta evankelimia? Saati kuulua pyhään seurakuntaan.
[Erääseen dekreettiin liittyvässä selityksessä sanotaan, että kirkko, sanan laajemmassa mielessä, käsittää sekä hyvät että pahat, edelleen että pahat kuuluvat kirkkoon vain nimellisesti, eivät todellisesti, kun sen sijaan hyvät kuuluvat siihen sekä todellisesti että nimellisesti. Monet lausumat kirkkoisien kirjoituksissa ovat juuri tämänsuuntaisia. Hieronymus sanoo: "Sitä, joka on synnintekijä ja jonkin saastan tahraama, ei siis voi nimittää Kristuksen kirkkoon kuuluvaksi eikä Kristuksen alamaiseksi."]
"Yhtä kaikki me kuitenkin tunnustamme, että heihin on tässä elämässä sekoittuneina monia teeskentelijöitä ja jumalattomia, joita heihin yhdistävät ulkonaiset merkit. He ovat kirkon jäseniä ulkonaisten merkkien puolesta, ja sen nojalla he hoitavat kirkon virkoja. MYÖSKÄÄN EIVÄT SAKRAMENTIT MENETÄ VAIKUTUSTAAN SEN TÄHDEN, ETTÄ ARVOTTOMAT NIITÄ HOITAVAT, KOSKA HE KIRKON KUTSUN PERUSTEELLA EDUSTAVAT KRISTUKSEN PERSOONAA. Omaa persoonaansa he eivät edusta, niin kuin Kristus todistaa: (Luuk. 10:16) "Joka kuulee teitä, se kuulee minua." Kun he saarnaavat Kristuksen sanaa ja toimittavat sakramentteja, he tekevät sen Kristuksen puolesta ja hänen sijassaan. Näin opettaa meitä tuo mainittu Kristuksen sana, jotta emme loukkaantuisi virkaa hoitavien kelvottomuuteen."
[olet alle 7v
Kirjoittanut: Hynde 19.1.2005 klo 12.23
--- Sakramentit eivät menetä tehoaan--]
te oikein kiistelette?
>>
MYÖSKÄÄN EIVÄT SAKRAMENTIT MENETÄ VAIKUTUSTAAN SEN TÄHDEN, ETTÄ ARVOTTOMAT NIITÄ HOITAVAT, KOSKA HE KIRKON KUTSUN PERUSTEELLA EDUSTAVAT KRISTUKSEN PERSOONAA.
>>
Tämä kohta vastaa täysin vl:ien käsityksiä. Ei meillä ole ongelmia ottaa vastaan sakramentteja kelvottomilta papeilta. Samoin se koko pitkä tekstipätkä, josta tämä oli lainattu, vastaa täysin näkemyksiämme.
tarkoittaa henkilökohtaista uskoa, ei tapakristillisyyttä.
Kaikki suomen heräysliikkeet on saanu vaikutteita alkuperäisestä pietismistä.
Tapakristillisyys, kirkossakäyntiuskovaisuus, suuttuu sillä pietismi käy kuolleen tapauskon kimppuun.
Taas selkeä kirjoitus Torfinnilta. Et sitten enää ole humalan terve.
...ei ole enää humalan TARVE! haha! :-)
Menisitte omalle palstallenne ihastelemaan uskoanne. Siellä keskustellaan epärehellisesti lahkostanne eikä ole pelkoa Raamatun totuuksista. On myös Larssin palsta jossa vl-poliisi ei salli totuuksia lahkostanne.
Sitä paitsi onhan lahkonne tilasisuuksissa mahdollisuus keskustella kasvokkain asioista ylistettyjen puhujien kanssa. Siellä ei olisi pelkoa feikeistä. Vai ettekö hoitokokousten pelossa uskalla kysyä asioille perusteita. Epäilevä mieli jne...
Jumalanterve!
Taas on se aika vuodesta, että aletaan suunnitella sitä jokavuotista tanssimatkaa Oulusta Martti Vainion lomakouheroon.
Matka alkaa SRK:n toimistolta 30.1.2005 Klo 12.30
Matkan aikana tarjolla pikku-suolaista ja olutta, viinakset saa kukin tuoda itse, kyydin ja tarjoilun hinta 20€ per henkilö.
Tiedustelut ja varaukset:
Otto Lonkero 0400 666888