Miten pirussa voi olla yhdelle palstalle annetussa

aiheen rajauksissa pysyminen noin helvetin vaikeaa. Sotkee vaikka koko palstan, kunhan saa jauhaa demareista. On se merkillistä, ettei itseään kovinkin fiksuna pitävä tyyppi, tajua aivan perusasioita. Uhoo ja ..ttuilee, syyttelee touhusta, jonka itse aiheuttaa.
988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aiheellinen kysymys myös itsellesi suunnattuna. Tälläkin hetkellä palstan otsikkokärjessä on sinun tekemiäsi avauksia, jotka eivät mitenkään liity Suomen Keskustaan ja sen harjoittamaan politiikkaan. Edes kotimaan politiikassa et jaksa pitäytyä, vaan olet tehnyt avauksen mm. Georgiasta ja Ukrainasta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oih! Sellaisenko olen mennyt tekemään. Vietät varmastikin unettomia öitä sen vuoksi. Mutta montako pääministeripuoluetta meillä on, maan hallitusta jotka voisivat meidät ns. irroittaa tuosta omaan saappaaseen kusemisesta.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Suomen hallituksen politiikkaa varten on oma aihealueensa. Kas näin:

    http://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/hallitus

    Tällä aihealueella on tarkoitus keskustella ainoastaan Suomen Keskustasta ja sen harjoittamasta politiikasta, ei Suomen hallituksen harjoittamasta politiikasta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    volmari kirjoitti:

    Suomen keskustan politiikkaako hallitus ei noudata ? Se olisikin ensimmäinen kerta, kun pääministeripuolue luopuu sille kuuluvasta vallastaan.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Suomen keskustan politiikkaako hallitus ei noudata ? Se olisikin ensimmäinen kerta, kun pääministeripuolue luopuu sille kuuluvasta vallastaan.

    Suomen hallitus on kolmen puolueen muodostama yhteishallitus, jonka politiikka ylittää puoluerajat. Siitä syystä hallituksen politiikka ei kuulu tällä palstalle, jossa on tarkoitus keskustella ainoastaan Suomen Keskustasta ja sen harjoittamasta politiikasta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    volmari kirjoitti:

    Suomen hallitus on kolmen puolueen muodostama yhteishallitus, jonka politiikka ylittää puoluerajat. Siitä syystä hallituksen politiikka ei kuulu tällä palstalle, jossa on tarkoitus keskustella ainoastaan Suomen Keskustasta ja sen harjoittamasta politiikasta.

    Keskustan kuuluu, pääministerin kuuluu ja pääministeri yhdessä Presidentin kanssa johtavat ulkopolitiikkaa. Siksi myös tälle palstalle, voin ulkopolitiikasta, joihin Sipilä on näkemyksensä lausunt - myös kommentoida.

    Kun taas demarijutut kuuluvat selvästikin omalle palstalleen. Asia ei siis ole missään muodossa vertailukelpoinen, varmastikin ymmärrät sen "pystynä". oikeistodemarinahan se ei perille mene, mutta tämähän on "sovinnollisempi" persoona palstalla.

    Vaikka jankkaus alkaa näyttää samanlaiselta kuin oikkarin kanssa.

    Presidentin politiikalle on oma aihealueensa. Kas näin:

    http://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/presidentti

    Sitä paitsi hallituksessa on perussuomalainen ulkoministeri, jonka itsenäinen toimivalta nimenomaan käytännön ulkopoliittisissa asioissa on vähintään presidentin ja pääministerin luokkaa. Hallituksessa tehdään myös yhteislinjauksia, jolloin päätöksentekoon osallistuu kokoomuskin. Pitäisi tapaus tapaukselta tietää..

    Allerin perhe tämä jaottelun, mistä kullakin aihealueella saa keskustella, on tehnyt. Käytännössä se ei näy asiasta paljoakaan piittaavan, koska poisti palstoilla luotsit, eikä poistele itsekään ketjuja tai kommentteja väärän aihealueen vuoksi.

    ;D

    Äänestä

Olet aiheuttanut traumoja OikeistoSosDem:in itsetuntoon. Siksi kutsuu ja syyttää sinua kaikesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Turmiola.Tommi kirjoitti:

aiheen rajauksissa pysyminen noin helvetin vaikeaa. Sotkee vaikka koko palstan, kunhan saa jauhaa demareista. On se merkillistä, ettei itseään kovinkin fiksuna pitävä tyyppi, tajua aivan perusasioita. Uhoo ja ..ttuilee, syyttelee touhusta, jonka itse aiheuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu