Supo epäilee: Venäjä ostanut Suomesta kiinteistöjä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016103122546706_uu.shtml

Supo epäilee: Venäjä ostanut Suomesta kiinteistöjä sotilailleen

Suojelupoliisi epäilee, että ulkomaalaisten Suomesta ostamia kiinteistöjä saatetaan käyttää tunnuksettomien joukkojen majapaikkoina.

Supo on toimittanut eduskunnan hallintovaliokunnalle lausunnon, jossa todetaan, että jatkuvasti havaitaan toimenpiteitä, joilla valmistaudutaan kriisitilanteessa vaikuttamiseen.
Käytännössä tarkoitetaan Venäjän Suomessa tekemiä maakauppoja.
Rakennuksia voidaan Supon mukaan käyttää myös kriisitilanteessa liikenneväylien sulkemisessa.

Supo epäilee, että Suomesta ostettuja kiinteistöjä saatetaan käyttää venäläisten tunnuksettomien joukkojen majapaikkoina. Vastaavia joukkoja, "vihreitä miehiä" nähtiin Ukrainan kriisin aikaan Krimillä, kun Venäjä otti alueen haltuunsa.

"Toimenpiteitä, joissa saattaa olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen kriisitilanteessa, havaitaan jatkuvasti. Tällaisesta voi olla kyse maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa. Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa", Supo sanoo eduskunnan hallintovaliokunnalle toimittamassaan lausunnossa.

Lausunnon asiayhteydestä selviää, että Supo tarkoittaa Venäjän Suomessa tekemiä maakauppoja.

"Tunnustuksettomat joukot" olivat venäläisiä sotilaita, niin kutsuttuja vihreitä miehiä, jotka valtasivat Krimin niemimaan Ukrainalta.

Supo ei ole aiemmin lausunut julkisesti Venäjän suomalaisista maakaupoista yhtä voimakkaasti. Lausunnon on allekirjoittanut Supon päällikkö Antti Pelttari.

Paljon agentteja
Suomessa on paljon ulkomaisia agentteja.

Supon mukaan väkilukuun suhteutettuna Suomeen pysyvästi sijoitettujen tiedustelu-upseereiden määrä on "yksi suurimmista länsimaissa".

Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisten juridinen asema Venäjän lainsäädännössä arveluttaa Supoa.

"Esimerkiksi kaikki Venäjän kansalaiset ovat kaksoiskansalaisuudesta riippumatta Venäjän lakien mukaan velvoitettuja auttamaan Venäjän turvallisuusviranomaisia", Supo sanoo.

Trollaus ei toimi
Supo tyynnyttelee pelkoja trollauksesta. Trollaus on informaatiovaikuttamista, jossa esimerkiksi Venäjän lukuun toimivat ihmiset yrittävät muokata mieliä nettikeskusteluissa.

Supon mukaan trollauksen vaikutus Suomen kaltaisessa korkean koulutustason maassa on pienempi kuin ilmiön saama huomioarvo. Huomattavasti vakavampi uhka on Supon mukaan suora henkilövaikuttaminen päättäjiin.
1113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täällä Paraisilla on kiinteistökauppoja tehty paljon....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vihreitä_miehiäkö_täällä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu