On silloin tällöin pakko tehdä demokratian turvaamiseksi. Kuten Suomessa tehtiin keväällä 1918. Kukaan ei pakottanut epädemokraattista ainesta nousemaan kapinaan laillista hallitusta ja esivaltaa vastaan. Seuraukset on myös kärsittävä.
Saman demokratian hygienian puuttesta kärsii myös Fasistijohtaja Putinin Imperialistinen Ryssän Roistovaltio.
Demokratian Hygienia.
26
103
Vastaukset
- Pitäisi.vähän.ajatella
Aina vaan sekopäiksemmiksi käyvät höpöyksesi. Häpeäisit kirjoituksiasi.
- TärkeäPointti
Ajatuksesi... hehhehheeee.
Ei ole ajatuksia vielä näkynyt sinun esittämänä. - Pitäisi.vähän.ajatella
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ajatukseni ovat kristallinkirkkaat.
Jaa. Ei sinua ainakaan vaatimattomuus vaivaa. Pikemminkin suuruudenhulluus ja vainoharhaisuus.
- Syöksykierteessä
Tuo demupoloinen kärsii harhaisuudesta.
Hän kuvittelee olevansa keskiössä kun hänen oman mielikuvituksensa tuotetta sateenvarjopuolue demokraatteja perustetaan.
Yleensä tuon kaltaiseen purskeiseen ja ärähtelevään käytökseen liittyy myös hallitsematon alkoholinkäyttö.- mitenkähänlieneeasia
Ei alkoholin käyttö tee tuollaiseksi. Oliskohan kyseessä muut aineet, tai peräti syntymähulluus.
Kuppakin tekee ihmisestä kuulemma suuruudenhullun.:))
Yhtä kaikki kuitenkin melkoinen ADHD tapaus ollee kysymyksessä.
Nyt noita yli-innokkaita maailman viisainpia kepupalstaajia on kuitenkin yksi enemmän.
Ihme kyllä molemmat ovat intohimoisia demareita.
Jospa tuo demaroiminen yleensäkin johtuu juuri jonkinsorttisesta hulluudesta.
Nyt näkyvät maailmaa sekoittavan aivan tarkoituksella, ja näyttääpä vielä siltäkin, ettei siinä maailmassa olisi mitään tilaa aidolle demokratialle, vaan paremminkin jonkin sorttiselle ahdasmieliselle diktatuurille. - Vikaanäissäkin
mitenkähänlieneeasia kirjoitti:
Ei alkoholin käyttö tee tuollaiseksi. Oliskohan kyseessä muut aineet, tai peräti syntymähulluus.
Kuppakin tekee ihmisestä kuulemma suuruudenhullun.:))
Yhtä kaikki kuitenkin melkoinen ADHD tapaus ollee kysymyksessä.
Nyt noita yli-innokkaita maailman viisainpia kepupalstaajia on kuitenkin yksi enemmän.
Ihme kyllä molemmat ovat intohimoisia demareita.
Jospa tuo demaroiminen yleensäkin johtuu juuri jonkinsorttisesta hulluudesta.
Nyt näkyvät maailmaa sekoittavan aivan tarkoituksella, ja näyttääpä vielä siltäkin, ettei siinä maailmassa olisi mitään tilaa aidolle demokratialle, vaan paremminkin jonkin sorttiselle ahdasmieliselle diktatuurille.Niin kyllä kepulaisuuteenkin mahtuu todella monenlaista sukankuluttajaa. Ja joukkoon mahtuu diktatuurin ihainnoijiakin.
- PalstanSelaaja
mitenkähänlieneeasia kirjoitti:
Ei alkoholin käyttö tee tuollaiseksi. Oliskohan kyseessä muut aineet, tai peräti syntymähulluus.
Kuppakin tekee ihmisestä kuulemma suuruudenhullun.:))
Yhtä kaikki kuitenkin melkoinen ADHD tapaus ollee kysymyksessä.
Nyt noita yli-innokkaita maailman viisainpia kepupalstaajia on kuitenkin yksi enemmän.
Ihme kyllä molemmat ovat intohimoisia demareita.
Jospa tuo demaroiminen yleensäkin johtuu juuri jonkinsorttisesta hulluudesta.
Nyt näkyvät maailmaa sekoittavan aivan tarkoituksella, ja näyttääpä vielä siltäkin, ettei siinä maailmassa olisi mitään tilaa aidolle demokratialle, vaan paremminkin jonkin sorttiselle ahdasmieliselle diktatuurille.Onhan täällä jo selvitetty mistä tämän aloittajan älyllinen alamittaisuus johtuu. Hän on sisäsiittoista sukua. Taisi mainita, että vanhempansakin olivat suht.likeistä sukua ja yksi idiootti lähisukulainen kuoli kehitysvammaisena. Joten geenit ovat täysin mädät ja sehän heijastuu näissä jutuissaan.
PalstanSelaaja kirjoitti:
Onhan täällä jo selvitetty mistä tämän aloittajan älyllinen alamittaisuus johtuu. Hän on sisäsiittoista sukua. Taisi mainita, että vanhempansakin olivat suht.likeistä sukua ja yksi idiootti lähisukulainen kuoli kehitysvammaisena. Joten geenit ovat täysin mädät ja sehän heijastuu näissä jutuissaan.
Viimeksi sain "Palstan Selaajan" menettämään juoppohulluuskohtauksessaan malttinsa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Viimeksi sain "Palstan Selaajan" menettämään juoppohulluuskohtauksessaan malttinsa.
Menettämään malttinsa? Miten hän malttinsa menetti?
Ei juoppohulluuskohtauksessa tuollaista järjellistä tekstiä kirjoitella.
90 % sinun kirjoituksistasi on esimerkki siitä, millaista jälkeä syntyy kun on juoppohuluuskohtaus menossa ja roikkuu palstalla kommentoimassa.
Kertomassa "fiiliksistään" ja syvistä, varmastikin hienoilta ja hyviltä tuntuvista ajatuksista - natsismista, oikeistodemokratiasta ja rotujen ajatusten puhtaudesta, sekä tavoista niitä "puhdistaa".Pikku-Ryssä kirjoitti:
Menettämään malttinsa? Miten hän malttinsa menetti?
Ei juoppohulluuskohtauksessa tuollaista järjellistä tekstiä kirjoitella.
90 % sinun kirjoituksistasi on esimerkki siitä, millaista jälkeä syntyy kun on juoppohuluuskohtaus menossa ja roikkuu palstalla kommentoimassa.
Kertomassa "fiiliksistään" ja syvistä, varmastikin hienoilta ja hyviltä tuntuvista ajatuksista - natsismista, oikeistodemokratiasta ja rotujen ajatusten puhtaudesta, sekä tavoista niitä "puhdistaa".Sinä puhut rotupuhtaudesta ja natsismista minä en.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Sinä puhut rotupuhtaudesta ja natsismista minä en.
Sinulle se on oikeistodemokratiaa, sama asia.
Vain oikeistodemokraattien mielestä oikeista asioista saa kirjoittaa ja puhua, vain oikealla tavalla ajattelevat ihmiset hyväksytään oikeistodemokraateiksi, jotka päättävät miten ja millä lailla demokratia rakentuu oikeistodemokratian ja oikeistodemokraattien ympärille ja miten rangaistaan toisinajattelevi.
Oikeistodemokratia hyväksyy myös toisinajattelijoiden tappamisen jne.jne.
Semmosta sun oikeitodemokratia - pelkkää ja puhdasta natsismia.Pikku-Ryssä kirjoitti:
Sinulle se on oikeistodemokratiaa, sama asia.
Vain oikeistodemokraattien mielestä oikeista asioista saa kirjoittaa ja puhua, vain oikealla tavalla ajattelevat ihmiset hyväksytään oikeistodemokraateiksi, jotka päättävät miten ja millä lailla demokratia rakentuu oikeistodemokratian ja oikeistodemokraattien ympärille ja miten rangaistaan toisinajattelevi.
Oikeistodemokratia hyväksyy myös toisinajattelijoiden tappamisen jne.jne.
Semmosta sun oikeitodemokratia - pelkkää ja puhdasta natsismia.Nämä piirteet ovat olleet tyypillisiä vasemmistodemokratialle eli kommunismille.
- PalstanSelaaja
OikeistoSosDem kirjoitti:
Viimeksi sain "Palstan Selaajan" menettämään juoppohulluuskohtauksessaan malttinsa.
Ehei poikaseni. Minua ei saa mikään menettämään malttiani. Kyllä se olit sinä joka voimattomasta raivosta täristen uhosit, että usutat lakimiehen perääni. LOL.
Mutta ethän sinä kusipäisyydellesi mitään voi. Kuten ei setäsikään. Samasta sukurutsaisesta suvusta olet. PalstanSelaaja kirjoitti:
Ehei poikaseni. Minua ei saa mikään menettämään malttiani. Kyllä se olit sinä joka voimattomasta raivosta täristen uhosit, että usutat lakimiehen perääni. LOL.
Mutta ethän sinä kusipäisyydellesi mitään voi. Kuten ei setäsikään. Samasta sukurutsaisesta suvusta olet.Miten kommenttisi liittyy palstan aihepiiriin: Keskustele Keskustasta ja sen Politiikasta. Jonnekkin häröilypalstalle tällaiset kommentit.
Ja mitä mielipiteisiisi tulee niin ne ovat kärpästen surinaa.OikeistoSosDem kirjoitti:
Miten kommenttisi liittyy palstan aihepiiriin: Keskustele Keskustasta ja sen Politiikasta. Jonnekkin häröilypalstalle tällaiset kommentit.
Ja mitä mielipiteisiisi tulee niin ne ovat kärpästen surinaa.Mikä pirun herätyksen sinä oikein olet kokenut? Eipä sinua aiemmin paljoakaan palstan aihepiiri kommenteissasi kiinnostanut.
Pikku-Ryssä kirjoitti:
Mikä pirun herätyksen sinä oikein olet kokenut? Eipä sinua aiemmin paljoakaan palstan aihepiiri kommenteissasi kiinnostanut.
Väinö Leskisen sanoin: "On aika sotia ja sopia".
Kyll toi sun demokratias on selvää diktatuuria sellaista natsismia.
- palstanroskapostittajat
"Agendalla olet."
ja mille agendalle sinä punademu olet lisännyt tuon toisen spämmäävän kaahon?
huttutuvan nurkkapöydässä juuri ennen valomerkkiä ideoimasi demokraatit- sateenvarjopuolueen mustalle listalle?
parhaimmillasi otat esille kepuun liittyviä kelpo aiheita mutta tosi useasti sorrut tyhjän länkyttämiseen ja itsesi läpinäkyvään korostamiseen.
heikko itsetuntoko?
onnea valitsemallasi tiellä
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487
