Alkoholistin -raittiina sinnittelevänkin- tie on aika lohduton. Join vuosia päivittäin, juomiseni oli ns. sosiaalista kapakkajuomista. Jo ennen kapakkaan menoa otin kotona pohjat, ja se toi oman fiiliksensä. Nousuhumalan tunne, pukeutuminen, mielimusiikin kuuntelu, kentien jonkun mielekkään tv-ohjelman katsominen, lisäkippaaminen, ja taustalla tietoisuus että ilta jatkuu kapakassa ja että tulee taas tapaamaan uusia mielenkiintoisia/kiinnottomia ihmisiä.
Kapakoista tuli toinen olohuoneeni, merkittävämpi kuin asuntoni olohuone. Jonkun hämyisän pubin tiskillä tai sohvalla oli turvallinen kehtomainen olo, kaukana ulkopuolinen pelottava ja kilpailuhenkinen maailma. Lopulta kapakkaseura alkoi olla yhä renttumaisempaa ja meno alkoi karata muutenkin käsistä.
AA:ssa olen koettanut jaksaa, olla päivän kerrallaan juomatta. Juomahimosta en vaan ole päässyt, se viimeinen niitti puuttuu. Uusintakertoja jatkuvasti, kapakkaa, aa:ta, kapakkaa, aa:ta, tätä vuosien ajan.
Nyt alkoi olla jo toiveikas oman tilanteen suhteen, eli tuntui että elämä ja raittius voittaa kohdallani. Sain pidettyä jonkin aikaa mielen ylävireisenä, ja onnistuin elämään tosiaan päivä kerrallaan-periaatteella, onnistuin jopa muuttamaan omaa elämänasennettani positiivisempaan suuntaa, tunnistin omia luonteenpiirteitteni heikkouksia jotka ovat laittaneet minut juomaan.
Vaan nyt taas on matala fiilis, synkkä, alakuloinen, toivoton. Voisi verrata Paha Maa-leffaan, jossa kuvataan osuvasti alkoholismia ja sen seurauksia. Pahin arkielämäni toivottomuutta nostattava tekijä on työpaikkani. Siis, työtä on, vaan liian kanssa, stressiä, tylsyyttä, organisaatio-ongelmia. Nyt on noussut mieleen taas irtisanoutuminen koko paskasta. Tämä ajatus taas ruokkii irtisanoutumisen eteen tuovaa työttömyyttä, ja se taas toimettomuuden kautta juopotteluvaaraa. Eli, elämä näkyy nyt synkkänä. Itseäni en uskalla tappaa, pois se siis vaihtoehdoista. Vaan tuo juomiseen joutumisen pelko ahdistaa, siis se, ettei tätä paskaa juomatta jaksa eteenpäin.
Ajatuksessani on käynyt sairasloman, pitkän sellaisen, pyytäminen, vaan en helpolla tekisi sitä, koska olin sairiksella jo joku aika sitten. Työterveyshuollossa en uskalla tästä henk.koht. ongelmastani puhua, voi leimautua. Siis, mitä tekisin? AA:ssa ei ole kummia, ja välit muihinkin ryhmäkavereihin ovat etäiset. Juteltua tulee pinnallisesti palavereiden jälkeen, vaan jokainen pidättäytyy puhumasta itsestään liikaa ja vetäytyy. Kait se vissiin on tapana täällä pk-seudulla on, että ihmiset eivät halua tutustua, ei edes tärkeissä vertaistuki-asioissa. Eli: yksin tässä p..le kamppailee tämän ongelmansa kanssa, ongelman joka ei koskaan parane, vaan pysyy elämän ajan. Depressio näkyy pahentavan tätä, ja vaarantaa raittiuden.
Miten te muut olette selvinneet? Oletteko pyytäneet jonkun sitomaan teidät kettingeillä tyrmään, ja ovi kiinni, kunnes viina-ajatukset sun muut menevät ohi, vai mitä???
Kapakoista tuli toinen olohuoneeni, merkittävämpi kuin asuntoni olohuone. Jonkun hämyisän pubin tiskillä tai sohvalla oli turvallinen kehtomainen olo, kaukana ulkopuolinen pelottava ja kilpailuhenkinen maailma. Lopulta kapakkaseura alkoi olla yhä renttumaisempaa ja meno alkoi karata muutenkin käsistä.
AA:ssa olen koettanut jaksaa, olla päivän kerrallaan juomatta. Juomahimosta en vaan ole päässyt, se viimeinen niitti puuttuu. Uusintakertoja jatkuvasti, kapakkaa, aa:ta, kapakkaa, aa:ta, tätä vuosien ajan.
Nyt alkoi olla jo toiveikas oman tilanteen suhteen, eli tuntui että elämä ja raittius voittaa kohdallani. Sain pidettyä jonkin aikaa mielen ylävireisenä, ja onnistuin elämään tosiaan päivä kerrallaan-periaatteella, onnistuin jopa muuttamaan omaa elämänasennettani positiivisempaan suuntaa, tunnistin omia luonteenpiirteitteni heikkouksia jotka ovat laittaneet minut juomaan.
Vaan nyt taas on matala fiilis, synkkä, alakuloinen, toivoton. Voisi verrata Paha Maa-leffaan, jossa kuvataan osuvasti alkoholismia ja sen seurauksia. Pahin arkielämäni toivottomuutta nostattava tekijä on työpaikkani. Siis, työtä on, vaan liian kanssa, stressiä, tylsyyttä, organisaatio-ongelmia. Nyt on noussut mieleen taas irtisanoutuminen koko paskasta. Tämä ajatus taas ruokkii irtisanoutumisen eteen tuovaa työttömyyttä, ja se taas toimettomuuden kautta juopotteluvaaraa. Eli, elämä näkyy nyt synkkänä. Itseäni en uskalla tappaa, pois se siis vaihtoehdoista. Vaan tuo juomiseen joutumisen pelko ahdistaa, siis se, ettei tätä paskaa juomatta jaksa eteenpäin.
Ajatuksessani on käynyt sairasloman, pitkän sellaisen, pyytäminen, vaan en helpolla tekisi sitä, koska olin sairiksella jo joku aika sitten. Työterveyshuollossa en uskalla tästä henk.koht. ongelmastani puhua, voi leimautua. Siis, mitä tekisin? AA:ssa ei ole kummia, ja välit muihinkin ryhmäkavereihin ovat etäiset. Juteltua tulee pinnallisesti palavereiden jälkeen, vaan jokainen pidättäytyy puhumasta itsestään liikaa ja vetäytyy. Kait se vissiin on tapana täällä pk-seudulla on, että ihmiset eivät halua tutustua, ei edes tärkeissä vertaistuki-asioissa. Eli: yksin tässä p..le kamppailee tämän ongelmansa kanssa, ongelman joka ei koskaan parane, vaan pysyy elämän ajan. Depressio näkyy pahentavan tätä, ja vaarantaa raittiuden.
Miten te muut olette selvinneet? Oletteko pyytäneet jonkun sitomaan teidät kettingeillä tyrmään, ja ovi kiinni, kunnes viina-ajatukset sun muut menevät ohi, vai mitä???
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kovin on tutun tuntuista tekstiä.
Kamppailen siis saman alko-ongelman kanssa. Erona lähinnä vain se, että juopottelen yksikseni en baareissa.
Välillä on mullakin ollut raittiita jaksoja aa:n avulla, mutta aina vain olen sortunut juomaan. Vaikka onkin hyvä työpaikka, se vaan pännii, eikä oikein mikään tahdo kiinnostaa.
Nyt on kuitenkin tälle juomiselle tultava loppu, vaikka Antabuksen avulla. Kannattaa muuten kokeilla sitä. Eipähän tarvitse miettiä, että juoko.
Yritän uskoa, että masennus lähtee kunhan on lopettanut juomisen. Vaikea vain on se aika kun niitä aivojen välittäjäaineiden palaamista normaalitasoille odottelee.
Juu, antabustabletti on käytössä lisätukena, vaan ajattelu näyttää pikku hiljaa valuvan taas siihen suuntaan että kohta ne nakkaa pois. Olen tähän saakka sen aina aamuisin nakannut naamaan, se on osaltaan estänyt juomaanlähdön.
Nii-in, tuo työelämä ja sen tylsyys ja stressaavuus tässä risoo, synkentää, ja nostaa v-käyrää. Olevinaan ihan "hieno homma" muiden mielestä, vaan itse kokee sen tylsänä ja paskana. Ja on se sitä todellisuudessakin, sen vahvistavat myös työkaverit. Irtisanoutuminen käy nyt usein mielessä, pelottaa taas sitten se työttömyysaikakin, kun ne lähiöpubit odottaisivat jo vaikka aamusta alkaen...
Lopetin alkoholin kanssa läträämisen aikuisiällä.
Vitutukset alkoivat olla aika isoa kaliiperia ja "hyvä ystäväni" kalja oli saanut jo melkein niskalenkin.
Lopettaminen sen perinteisen pohjakosketuksen kautta, eli ilman sitä en olisi lopettanut.
Duunit olivat (ja ovat kai edelleenkin) aika täynnä kypsää jengiä, jotka kampittelee ja nuoree toinen toistensa perseitä yhteisessä irtisanomipelon ilmapiirissä.
Ehdin saada yhdestä duunista potkutkin sen takia, kun ilmoitin ykskantaan, etten ota, tippaakaan. Tätähän ei suomalainen kestä.. Vai ettei seura ja rentoutuminen kelpaa. No, ei kelvannut.
Olin siis avoimen epäsosiaalinen tässä mielessä ja yksinäistä hommaa se oli.
Lyhyesti: Elämä on hyvää just nyt ja henkisen vieroitukset tuskat oli siitä maksettava.
Olin viikonloppuryypiskelijä, mutta tarvittaessa meni reippaamminkin.. ja tietysti joka viikonloppu.
Hei! Pari ensimmäistä kappaletta kuulostivat tutuilta, koin samantapaisia fiiliksiä ulos lähtiessä ja kuppiloissa kuin sinäkin. Ihmiset ovat tärkeitä. Elämänilo on tärkeää. Itse selvisin jo alle 30-vuotiaana irti viinasta. Löysin kivan ryhmän, sain samanhenkisiä aa-laisia ystäviä. Ryhmiä on monenlaisia, jos vaan mahdollista kannattaa käydä eri ryhmissä, löytää mieleisen. Käyn edelleen muissakin kuin kotiryhmässäni.
Elämässä on muutakin kuin alkoholismi. Mitä kivoja asioita teit ennen kuin aloit sen ns. sosiaalisen kapakkajuomisesi? Mitä kivoja juttuja sinulla oli/on joihin alkoholi ei kuulu? Joku harrastus, liikunta, kulttuuri, kaveri, opiskelu?
Monet kivat asiat ovat lähellä kunhan vaan saa kengät jalkaan ja lähtee. Koska kävit viimeksi elokuvissa yksin, lapsesi tai ystäväsi kanssa?
Otin ja lähdin opiskelemaan kun silloinen työ alkoi olla pakkopullaa. Olisi pitänyt lähteä jo aiemmin, mutta hyvä että edes silloin.
'olemme valmiit mihin tahansa kunhan voimme vapautua armottomasta pakkomielteestämme'...mielestäni sinä tarvitsisit 'kummin' jonka kanssa voisit jakaa kokemuksesi,tunteesi ja tehdä vaikkapa neljännen askeleen.mutta kuten jo kirjoitit sinulla ei ole ketään läheistä AA-laista jonka kanssa olisit keskustellut asioista...mutta jos haluat kirjoitella niin... [email protected] ..olen AA-lainen.
Elän tässä ja nyt -tätä kirjoittaessanikin- henkisesti helvetillisessä tilassa. Kiitän teitä kannustuksesta ja ohjeista, kiitos teille!
Minulla on vapaa-ajan puuhaakin, kuten liikunta (juoksulenkit, kävely, puntinnosto), välillä leffassa käynnit, viikonloppuisin joka tapauksessa "ihmisten ilmoilla" olemista vaikkapa kaupoissa kiertelyn merkeissä, sekä toki aa-ryhmissä käynnit. Lomilla reissuamista, väliin ulkomaan matkojakin. Myös auto ja autoilu ovat liipanneet läheltäsydäntä, joten en voi syyttää harrastusten puutetta.
Paha puoli minulla on kait tällä hetkellä työn mielekkyyden puute sekä sen kuormitus. Tämä tekee olon näköalattomaksi. Kun on näköalattomuutta, on merkityksettömyyttä, turhautuneisuutta, ja tämä johtaa lopulta alkoholististen luonteenpiirteiden (katkeruus, itsesääli, uhmakas omavoimaisuus) korostumiseen. Se taas saa aikaan vanhan lääkkeen, alkoholin tulemisen mieleeni. Nousuhumalan tunne, ja vääristyneet muistot (vanhan ajan kapakkajuomisen hyvät muistot)ajautuvat väkisin tajuntaan. Helvetillien kehä!
Olen kierrellyt kymmenissä ryhmissä, jutellut lukuisten aa-laisten kanssa, ja parin kolmen kanssa näytti aluksi synkkaavan sen verran hyvin että koettelin pitää enemmältikin yhteyttä puhelimitse. Juttu vaan aina on lössähtänyt kasaan alun jälkeen, eli yhteydenpito on jäänyt muutaman tapaamis- tai soittokerran jälkeen. On toki vikaa ollut varmasti minussakin, lienee nämä eivät ole jotenkin pitäneetkään tai luottaneetkaan minuun, mene ja tiedä. Vaan olen kyllä koettanut itse ainakin pitää yhteyttä, soitellut, mutta toiselta päin ei ole kuulunut mitään. Näin sitä sitten on itsekin kyllästynyt yksipuoliseen yhteydenpitoon ja homma on jäänyt. Toisaalta hesan seudulla kaikilla ryhmäläisillä näyttää olevan kovin kiire ettei aikaakan ole, ja loppujen kanssa sitten ei vaan ole "yhteisiä juttuja" eli tietty henkilökemia ei osu kohdalle. Voi kuulostaa, että on kovia vaatimuksia, vaan kun ei luonnistu niin ei luonnistu.
Antabustabun nappaan aamuisin, se pitää nyt juomatta, mikään muu todellisuudessa ei. Hirvittää, kun ei edes AA tunnu täydellä teholla purevan.
moikka.Kirjoitit tosta työn mielekkyydestä.Ei sinulla olis mitään mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa?minä olen ollut koko ikni sellainen,kun on työpaikka alkanut tökkimään,niin ei muuta kun vaihtoon.Olen vaihtanut ian saman-alan paikkoihinkin,mutta siinä on työkaverit edes uutta.Sehän se piristääkin:)Mulla ei niinkään ole väliä,mitä teen,kunhan on sellaiset työkaverit,joiden kans voi myöskin nauraa.Viimeksi kun vaihdoin,niin kyllä mielessä kävi,et mitähän olen tekemässä,mutta en ole katunut:)Kirjoittele vaikka tänne,täällä on juttuseuraa:)Heikunkeikun pörri
Omalla alallani kaikki työpaikat ovat samantyypissiä sisällöltään. Toki olen koettanut niitä harvoja paikkoja hakea, ihan tosissani, vaan ei tärpännyt. Muille aloille ei ole tärpännyt myöskään, kymmeniä hakemuksia vuoden aikanakin lähettänyt. Satoja hakijoita pahimmillaan.
Pitäisi saada kokoon sen verran kahisevaa että voisi selvitä karenssin yli ja katsella/hakea ansiosidonnaisen varassa, uskon että tuollon jotain löytyisi helpommin (vuorotteluvapaa-paikat tms määräaikaíset jutut).
Pirullista tässä alkon suhteen nyt on, menen nyt suunnilleen minuutti/tunti kerrallaan...
Nyt vasta huomasin ton sun ekan kirjoituksen.Siinähän puhuitkn jo tosta työ jutusta.
Niin.Se on aika pieni se ansiosidonnainen korvaus palkkaan verrattuna.Sama se on vuorotteluvapaa korvauksen kanssakin.Se on vielä vähempi.Olisiko yksi mahdollisuus,että ottaisit virkavapaata nykyisestä työstäsi ja kokeilisit vähän aikaa ihan jotain muunlaista työtä.Siinä sinulla olisi mahdollisuus mennä entiseen työpaikkaan sitten takaisin.Saisit vähän hengähdysaikaa.
tosta minuutti/tunti kerrallaan menemisestä:)en osaa oikein muuta sanoa,kun sellaista,et mulla oli tupakan kans sama homma tuossa 4 kuukautta sitten.
Se oli yhtä tappelua,kun aamulla silmät auki sai,niin tupakka ensimmäisenä mielessä ja sitä rataa seuraavaan aamuun.Varmaankin se on viinan kanssa joillekkin sama asia,vielä vaikeampi juttu.
Älä nyt masennu siellä,koitat kaikin voimin ryhdistäytyä,koska en usko,että sinulla on yhtään parempi olo juomalla,päin vastoin,seuraava päivä on taas entistä pahempi!Kirjoittele tänne,yritän vastailla sulle,jos se helpottaa yhtään.
tosta AA-sta.Mulla on jotenkin sellainen tunne,et se ei välttämättä kaikille sovi,en tiedä?Jotenkin minä saan siitä sellaisen tuputtamisen maun.Tämä on vaan mun mielipide ja siitä ei kannata kenenkään sen enempää välittää.Koita nyt jaksaa.Kohta alkaa kevät aurinko paistamaan,se piristää,usko minua.t pörri
Sekaisin menen näköjään nimen kanssa:)En ole toi Lissu joka aikaisemmin on tossa sulle viestin laittanut "Tulevaissuus joka tapauksessa".Olen pörri.Lipsahti tuohon mun edeltävään viestin lähettäjäksi äskön toi lissu nimi vahingossa,kun käytän sitä tuolla toisella palstalla:)Nyt on parasta lopettaa,menee ihan sekaisin nää mun kirjoitukset.Terv pörri
Kiitti teille arvon naiset tsempistä. Koetan sinnitellä, koetan. Tää pvä on jo puolessa välissä.
Siitä se lähtee.Päivä on kohta illassa,sit vaan peitto korviin:)Minä lähden kohta töihin,en ole ilta.päivällä sua kannustamassa:)Mutta näytäppäs mulle,et kun illalla noin 20.00 tulen,niin voit kertoa,ettet ole juonut tänään mitään???:)terv pörri
En ole illalla koneen äärellä, vaan kyllä jo päätin että päivä ja ilta eletään raittiina, ja laahustan taas ryhmään.
Oletko Pörri pk-seudulta???
hei,sulle.Laitan sulle nyt kuitenkin tän viestin,kun päivällä lupasin.Se on hyvä,että olet illan raittina ja huomenna sitten myös.Sitten sun on vaan oikeesti alettava miettiä,mitä haluat elämältä.Sen kun tiedät,niin sitten systemaattisesti alat siihen pyrkimään.Se on tämä elämä sellaista,et mitään ei saa jos ei ole valmis taistelemaan.Ei ainakaan tavallinen tallaaja:)Ei minunkaan elämä ole ruusuilla tanssimista ollut,mutta olen oppinut sen:Parhaani yritän,mutta mille en mitään voi,niin en voi jäädä itsesääliin,vaan eteenpäin on mentävä.
Mnä olen onneksi niin vilkas ihminen,et pystyn monet asiat ottamaan huumorilla.Sitä toivon sinullekkin.kirjoitteleppa vaikka sitten huomenna,onko yhtään reippaampi mieli.minusta tuntui pahalta,kun olit niin masentuneen oloinen,enkä voi auttaa.Hyvää yötä.terv pörri