Jumalan lapset ovat kahden valtakunnan kansalaisia. Olemme sen maan kansalaisia, jossa asumme, mutta samalla myös Jumalan valtakunnan kansalaisia.
Meillä on ajassamme oikeuksia ja velvollisuuksia, emmekä elä eristyneinä ympäröivän yhteiskunnan ja elämän haasteista ja tehtävistä. Olemme osa sitä ympäröivää yhteiskuntaa, johon Jumala on meidät asettanut.
Me elämme täällä ajassa, maailmassa. Kristityn oikea isänmaa on kuitenkin taivaissa. Ajallinen elämä on Jumalan lahjaa ja eläminen taivaan kansalaisena suurin lahja, minkä ihminen voi saada. Jeesus totesi jäähyväispuheessaan: ”Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut” (Joh. 15:19).
Jumalan lapseksi pääseminen on Jumalan suurta armoa. Jeesus toteaa: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä” (Joh. 6:44).
Vertaus vihastutti fariseukset
Tekstimme edellä Jeesus oli esittänyt vertauksen kuninkaan pojan häistä. Aihe oli tuttu itämaisista häätavoista. Vertauksella Jeesus opetti taivaan valtakunnasta ja sinne pääsemisestä.
Vertauksen kuultuaan fariseukset pohtivat, miten saisivat Jeesuksen kiinni sanoistaan. He eivät olleet kiinnostuneita Jeesuksen esittämästä vertauksesta, vaan alkoivat kiusata Jeesusta kysymyksellä verorahasta. ”Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?” (Matt. 22:15–17.) Kysymys oli esitetty harkiten. Fariseukset ja Herodeksen kannattajat olivat miettineet, että jos Jeesus vastaa kieltävästi, häntä voidaan syyttää keisarin vastustamisesta. Jos vastaus olisi ollut myönteinen, olisi häntä voitu syyttää epäisänmaallisuudesta.
Sydänten tuntijana Jeesus näki kysyjien kierouden ja pyysi näyttämään rahan, jolla vero maksetaan. Jeesus kysyi, kenen kuva ja nimi siinä on. Fariseukset vastasivat, että keisarin. Jeesus totesi: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu” (Matt. 22: 21).
Tilanteen teki vaikeaksi se, etteivät fariseukset uskomuksensa mukaan antaneet arvoa Rooman valtakunnan rahalle. Kaikki Rooman keisarin kuvalla varustettu raha oli keisarin omaisuutta ja uskottu valtakunnan asukkaiden käyttöön, ei omaksi. Jeesus halusi myös opettaa vastauksellaan, että ihmisen tulisi kuulua Jumalalle ja elää hänen lapsenaan. Jeesuksen vastaus yllätti fariseukset. Tällaiseen vastaukseen he eivät olleet varautuneet. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.
Kuuliaisuus esivallalle
Jumalan lapsina elämme ajallisessa isänmaassamme sen lakeja ja säädöksiä noudattaen. Uskon kautta ymmärrämme, että esivalta on Jumalalta ja toimii meidän parhaaksemme.
Suoritamme velvollisuutemme ja nautimme oikeuksistamme. Paavalin neuvon mukaan haluamme rukouksin muistaa esivaltaa ja vallanpitäjiä, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.
Jumalan valtakunnan kansalaisina
Ajallisella isämaallamme on valtakunnan rajat, jotka voimme katsella kartasta tai nähdä maastosta. Jumalan valtakunnan rajoja ei ole merkitty karttaan, eikä rajoja löydy maastosta. Kuitenkin rajat ovat olemassa. Ne kulkevat sydämestä sydämeen. Tämän takia voimme olla kahden valtakunnan kansalaisia, sekä kotimaamme että Jumalan valtakunnan. Jumalan valtakunta on uskon asia, ja se voidaan nähdä vain uskon silmin. Vapahtajamme opetti Nikodemusta, että ellei ihminen uudestisynny, hän ei taida Jumalan valtakuntaa nähdä (Joh. 3:3).
Tänäänkin saamme ihastella Johanneksen tavoin sitä rakkautta, jota Isä on meille osoittanut saadessamme Jumalan lapsen nimen. Toivomme ei ole ajallisissa asioissa, vaan me tiedämme ja uskomme, että saamme kerran nähdä hänet sellaisena kuin hän on (1. Joh. 3:2).
Evankeliumin varassa kilvoittelevina jäämme uskomaan, toivomaan ja odottamaan taivaallista isänmaatamme. Lohduttava evankeliumi on kutsumassa armosta osatonta Jumalan valtakunnan asukkaaksi. Evankeliumi myös virvoittaa valtakunnan asukkaaksi kutsuttua ja luo sydämiimme taivastoivon.
Meillä on ajassamme oikeuksia ja velvollisuuksia, emmekä elä eristyneinä ympäröivän yhteiskunnan ja elämän haasteista ja tehtävistä. Olemme osa sitä ympäröivää yhteiskuntaa, johon Jumala on meidät asettanut.
Me elämme täällä ajassa, maailmassa. Kristityn oikea isänmaa on kuitenkin taivaissa. Ajallinen elämä on Jumalan lahjaa ja eläminen taivaan kansalaisena suurin lahja, minkä ihminen voi saada. Jeesus totesi jäähyväispuheessaan: ”Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut” (Joh. 15:19).
Jumalan lapseksi pääseminen on Jumalan suurta armoa. Jeesus toteaa: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä” (Joh. 6:44).
Vertaus vihastutti fariseukset
Tekstimme edellä Jeesus oli esittänyt vertauksen kuninkaan pojan häistä. Aihe oli tuttu itämaisista häätavoista. Vertauksella Jeesus opetti taivaan valtakunnasta ja sinne pääsemisestä.
Vertauksen kuultuaan fariseukset pohtivat, miten saisivat Jeesuksen kiinni sanoistaan. He eivät olleet kiinnostuneita Jeesuksen esittämästä vertauksesta, vaan alkoivat kiusata Jeesusta kysymyksellä verorahasta. ”Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?” (Matt. 22:15–17.) Kysymys oli esitetty harkiten. Fariseukset ja Herodeksen kannattajat olivat miettineet, että jos Jeesus vastaa kieltävästi, häntä voidaan syyttää keisarin vastustamisesta. Jos vastaus olisi ollut myönteinen, olisi häntä voitu syyttää epäisänmaallisuudesta.
Sydänten tuntijana Jeesus näki kysyjien kierouden ja pyysi näyttämään rahan, jolla vero maksetaan. Jeesus kysyi, kenen kuva ja nimi siinä on. Fariseukset vastasivat, että keisarin. Jeesus totesi: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu” (Matt. 22: 21).
Tilanteen teki vaikeaksi se, etteivät fariseukset uskomuksensa mukaan antaneet arvoa Rooman valtakunnan rahalle. Kaikki Rooman keisarin kuvalla varustettu raha oli keisarin omaisuutta ja uskottu valtakunnan asukkaiden käyttöön, ei omaksi. Jeesus halusi myös opettaa vastauksellaan, että ihmisen tulisi kuulua Jumalalle ja elää hänen lapsenaan. Jeesuksen vastaus yllätti fariseukset. Tällaiseen vastaukseen he eivät olleet varautuneet. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.
Kuuliaisuus esivallalle
Jumalan lapsina elämme ajallisessa isänmaassamme sen lakeja ja säädöksiä noudattaen. Uskon kautta ymmärrämme, että esivalta on Jumalalta ja toimii meidän parhaaksemme.
Suoritamme velvollisuutemme ja nautimme oikeuksistamme. Paavalin neuvon mukaan haluamme rukouksin muistaa esivaltaa ja vallanpitäjiä, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.
Jumalan valtakunnan kansalaisina
Ajallisella isämaallamme on valtakunnan rajat, jotka voimme katsella kartasta tai nähdä maastosta. Jumalan valtakunnan rajoja ei ole merkitty karttaan, eikä rajoja löydy maastosta. Kuitenkin rajat ovat olemassa. Ne kulkevat sydämestä sydämeen. Tämän takia voimme olla kahden valtakunnan kansalaisia, sekä kotimaamme että Jumalan valtakunnan. Jumalan valtakunta on uskon asia, ja se voidaan nähdä vain uskon silmin. Vapahtajamme opetti Nikodemusta, että ellei ihminen uudestisynny, hän ei taida Jumalan valtakuntaa nähdä (Joh. 3:3).
Tänäänkin saamme ihastella Johanneksen tavoin sitä rakkautta, jota Isä on meille osoittanut saadessamme Jumalan lapsen nimen. Toivomme ei ole ajallisissa asioissa, vaan me tiedämme ja uskomme, että saamme kerran nähdä hänet sellaisena kuin hän on (1. Joh. 3:2).
Evankeliumin varassa kilvoittelevina jäämme uskomaan, toivomaan ja odottamaan taivaallista isänmaatamme. Lohduttava evankeliumi on kutsumassa armosta osatonta Jumalan valtakunnan asukkaaksi. Evankeliumi myös virvoittaa valtakunnan asukkaaksi kutsuttua ja luo sydämiimme taivastoivon.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.