Venäjän muissa maissa käymä informaatiosota tarvitsee niiden omien nykymenoon tyytymättömien ryhmittymien mobilisointia. Yksi painopiste on ollut äärioikeistossa.
Venäjän informaatiosota ei tähtää perinteisen propagandan tapaan mielipiteiden kääntämiseen. Se tähtää mielipiteiden ja maailmankuvan hajottamiseen. Siksi myös järjettömät, keskenään ristiriitaiset ja moraalittomatkin viestit kelpaavat sen käyttöön. Yhtenä tavoitteena on heikentää kansalaisten luottamusta, hyökätä instituutioiden kimppuun ja halvaannuttaa demokraattista päätöksentekoa yleisen mielipiteen sumuttamisen (siirryt toiseen palveluun) avulla.
Tällaista toimintaa ei ikinä voi tehokkaasti tehdä pelkästään ulkoapäin, vaan se vaatii kohdemaan yhteiskunnan sisäisten jakolinjojen hyväksikäyttöä ja altiiden ryhmittymien mobilisointia.
Suomessa, kuten muuallakin lännessä, Venäjä on pitkään mobilisoinut erilaisia nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen tyytymättömiä ryhmiä. Pakolaiskriisin myötä yksi painopiste tässä toiminnassa on ollut äärioikeiston ja rasististen toimijoiden tukeminen.
Suomessa yhteiskuntaa sisältäpäin heikentävää toimintaa näkyvimmillään edustaa MV-lehti. Se on viime aikona koonnut yhteen monenlaisia toimijoita suojiinsa. Sieltä löytyy kirjava joukko nykyisenkaltaista yhteiskuntajärjestystä vastustavia tahoja virallisestikin Venäjän hyväksi toimivista aina uusnatseihin.
Uusnatsien Suomen Vastarintaliikkeellä on siellä bannereita, oma foorumi ja MV-lehti osoittaa näkyvästi tukeaan asema-aukion törkeatä kuolemantuottamuksesta epäillylle järjestön johtohahmolle. Myös katupartiojärjestö Odinin sotilaat saa halutessaan myönteistä näkyvyyttä MV-lehdessä.
Aiemmin MV-lehti oli yhteistyössä myös Olavi Mäenpään vetämän SuomiDemokraatit-puoluehankkeen kanssa. Juuri ennen hankkeen julkistusta MV-lehti hyökkäsi rajusti perussuomalaisten kimppuun, syyttäen näitä värikkäin sanoin maahanmuutto- ja jihadistimyönteisyydestä. Tämä kuntavaaleihin tähdännyt äärioikeistolainen konsortio on jo käytännössä hajonnut sisäisiin ristiriitoihin. Käynnissä on kuitenkin jo uusi vastaava viritys, tällä kertaa eduskuntavaaleja varten. Ehdokkaiksi ovat ilmoittautuneet muun muassa Ilja Janitskin ja James Hirvisaari.
MV-lehti tukee näkyvästi myös rasistista, ympäri maata mielenosoituksia jatkuvasti järjestävää Suomi ensin -liikettä. Puolueeksi pyrkivän liikkeen johtohahmo Marco De Wit matkusti viime kesänä Venäjän hallitsemille kapinallisalueille Ukrainaan. Siellä häntä isännöi kapinallishallinnon työntekijä Janus Putkonen ja paikalla oli myös Donetskin mielikuvitustasavallan sekä Venäjän presidentinhallinnon alaisen RISIn edustaja Johan Bäckman. Nyttemmin MV-lehti on myös julkaissut Putkosen Donetskista toimittamaa propagandaa.
Johan Bäckman ja Ilja Janitskin puolestaan ovat STT:n mukaan olleet tutkittavina samassa tutkinnassa. Kun Ilja Janitskinin vangitsemista käsiteltiin oikeudessa, tarjosi Putkonen hänelle julkisesti turva- eli käytännössä pakopaikkaa Donetskissa.
MV-lehti on siis koonnut piiriinsä uusnatseja, levottomuuksia lietsovia rasisteja ja vieraan vallan hyväksi työskenteleviä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.